4. lokakuuta 2009

aavikkorottashakaalista leijonaksi

martti!!! on edelleen vaan aivan valloittava. karun söpöstä laiheliinista on kasvanut pienen leijonan kokoinen tassuttelija.


ensi kertaa autossa matkalla uuteen kotiin. niin pieni ja laiha marttimme. voi tuota ruipeloa.




kuuden ja puolen kuukauden jälkeen massaa on tullut ihan mukavasti lisää, jalatkaan eivät enää näytä kohtuuttoman pitkiltä.

ja pentuajan matto on käynyt aivan liian pieneksi. hieman herra ihmetteli, kun pyysin häntä siihen makaamaan.


martti on jotensakin aivan toinen koira nykyään. toki kiltti ja lempeä luonne on pysynyt samana, ajoittaista arkuutta on edelleen ilmassa ja minun perässä on kuljettava jatkuvasti, mutta muuten tämä koiruus on kyllä muuttunut niin paljon. ensimmäisinä päivinä mara ei uskaltanut astua edes hiekalle. piti kävellä vaan asfaltilla tai pihan laatoilla. nyt menoa ei hidasta enää edes meri. siinäkin vedessä voi jo polskutella loputtomiin. kaikkia ihmisiä on pakko tervehtiä nuuhkaisemalla ja toisiin koiriin otetaan innolla kontaktia. edelleen martti oppii nopeasti uusia asioita ja miellyttämisen tarve on suuri, vaikka mamman komentoja uskalletaan jo uhatakin. ihan aina ei mara jaksa totella.

mara on kasvunsa aikana muistuttanut kovasti kaikkia muitakin kuin koiraeläimiä. nykyään kutsun häntä leijonaksi. tassut ovat kasvaneet valtaviksi ja jäljet hiekassa ovat hurjat. samoin syöksyt, kiihdytys juoksuun, ainainen laiskottelu ja venyttely, jos siihen vain on aikaa tuovat mieleen leijonan. martti tosiaan voi lenkillä vapaana ollessaan pyrähtää hirmuiseen juoksuun ja jäädä sitten venyttelemään ja makoilemaan kunnes me ehdimme paikalle. selvä nautiskelijaluonne. martilla on myös hyvin voimakas tarve olla huomion keskipisteenä. hildan paijaaminen on lähes tulkoon aina vaikeaa, koska martti työntää itsensä väliin keinolla millä hyvänsä. martti on kyllä niin ihana katujen kasvatti, juuri loistava yksilö ja sopiva sekoitus ties mitä rotuja ja eläimiä!!!

5 kommenttia:

kirsi kirjoitti...

Teidan 'jellona' on ihan lutuinen :-)
Ihania reissukuvia ja muutkin kuvat ovat ihania!
Lahden jalleen lyhyelle kavelylle Ronin kanssa. Molemmilla koirilla on 'loysa vatsa', jihuu.....

jenni kirjoitti...

kävin katsomassa teidän karvakorvia. voih niitä pentuja!! miten niistä malttaa luopua??

Riina kirjoitti...

Voi mikä jätti toi mara on ja kuulostaa luonteensa puolestakin ihan mahtispojalta, hieno koti saa ihmeitä aikaan! Niin ja meillä vietettiin kans kansainvälistä opettajien päivää, opehuoneessa oli tarjolla pullapitkoa ;)

jenni kirjoitti...

että ihan pullapitkoa :))
täällä sentään juhlitaan niin, että ollaan vapaalla ja oikeasti juhlitaan. ja just kun nämä lapset kaipaisi oikeasti sitä kaikkea opetusta mitä olisi mahdollista saada. tasan ei mene koskaan mikään ikinä... ja sinä olisit taatusti vapaapäiväsi ansainnut!!

Eleanor Vatsa kirjoitti...

Ihana kasvukuva! Mara on tosi kaunis ja voin hyvin kuvitella että luonne on aivan täydellinen. Upea Africanis!