22. kesäkuuta 2010

elossa, vielä vaan.

miehen jeesussandaalit sambian reissun jälkeen. kuva ei vastaa todellisuutta. kengät murenivat jalkoihin. noh, olihan noilla jo 12 vuotta ikää. viimeksi olivat käytössä ehkä kahdeksan vuotta sitten.

en voi taas kuin toistaa itseäni. mihin tämä kaikki aika menee? viime päivät, vaiko jo viikot on menneet tohisten kaikenlaista.

olen päättänyt pitää kolmikymppiset. olen potenut alitajuisia kriisejä ikääntymisestä. voi olla vaan helpottunut siitä, että on kaukana suomesta ja sen yhteiskunnan odotuksista. juu, ei ole uraa. ei ole lasta enkä ole naimisissa (mutta se vaade sentään toteutuu, vaikkakin myöhässä). namibiassa lapsia tuntuu sikiävän tiiviiseen tahtiin. ikäni paljastuttua olen kohdannut ihan liian usein järkyttyneitä katseita, koska olen jo näin vanha ja lapseton. avioliitto tai yksi elämän läpi kestävä parisuhde ei ole täällä niin suuressa arvossa kuin siellä. lapsia tehdään, koska äidiksi tultua on vasta nainen, kärjistetysti sanottuna.

viikonloppujen lauantaiaamut ovat menneet koripalloharkoissa ja rantalentistä pelatessa, myo molemmissa takana. sosiaalinen elämä on tuntunut räjähtävän käsistä. menoa tuntuu riittävän joka illalle. ensi viikonloppu on pyhitetty kodille ja yhdessäololle -minähän alan jo kuulostaa kolmikymppiseltä...

kasiluokkani pojat ovat vieneet yöuneni. murrosiän mukana tuomat hormoonihurmokset näkyvät ikävänä ja sopimattomana käytöksenä. puhuttelu tehoaa korkeintaan kahdeksi päiväksi. ei kenelläkään olisi mitään vinkkiä jakaa kuinka 14-vuotiaan saa hiljenemään ja keskittymään, ajattelemaan tulevaisuuttaan?

niin ja oltiinhan me maran kanssa taas windhoekissa pyörähtämässä. lääkäri oli oikein tyytyväinen maran kuntoutumisen etenemiseen. minä olin rinta pörheänä ja niin ylpeänä martista. raju meno on kotona alkanut jatkua, hildan kanssa painitaan täyttä päätä, minä huokailen järkytyksestä vieressä.

suomeen tulo lähestyy, stressikäyrä nousee tai tänään se laski vihdoin, kun miehelle myönnettiin loma vitkuttelujen jälkeen. meinasi tulla jo pysyvä sotatila kotitantereelle aiheesta. päivämäärien ja lentojen kanssa on venkslattu jo viikkoja. ehkä ne nyt sitten varmistuvat ja lentolipuista tulee todellisuutta.

viikonloppuna harmitti, että ei voinut ilakoida prinsessahäistä. olen saanut tyytyä etanavauhtia avautuviin iltalehden kuviin. nekin ovat olleet niin liikkiksiä, olisin halunnut nähdä ne häät. muistan, kun pienenä prinsessa dianan ja charlesin häitä seurasin äidin kanssa telkkarista, siinä oli jotain niin taianomaista.

huomisen (23.6) päivänsankareille tuhannesti onnea, virtuaalihalaukset ja monta lämmintä ajatusta!!!!

säästä olen jaksanut marista viime postauksissa paljon. nyt on kerrottava, että viime keskiviikkona alkoi itätuuli puhaltaa ja sehän tarkoittaa sitä, että hiekkaa on lentänyt ilmassa kilokaupalla, lämpötila on kohonnut 30 asteeseen ja illat ovat olleet niin lempeitä. rakastan itätuulta.

15. kesäkuuta 2010

karvapatterit





paras keino heti sähköllä lämpiävän patjan rinnalla on linnoittautua vilttejen alle, karvapatterit kainalossa.

olen kironnut tätä rannikon ilmaa jo monta päivää. viime vuonna kesäkuu vietettiin suomen lämmössä. miksei täällä voida rakentaa taloja jonkinlaisilla eristeillä? nämä laattalattiat ja jokaisessa ikkunassa olevat raot päästävät kaiken kylmän kosteuden sisään.

en ole kyennyt auringonlaskun ja -nousun välillä muuhun kuin valittamiseen. paitti silloin kun nuo karvapatterit ovat kainalossa, olleet mielellään puolisen tuntia. silloin voi tuntea olevansa joten kuten normaalilämpöinen, mutta annas olla kun vilttiä raottaa. valitus alkaa uudestaan. niin ja on se valituksen virta aika vakio myös päiväsaikaan.

jos ei ole vielä tullut selväksi niin viimeistään nyt; afrikassa on kylmä.

ps. windhoekissa oli kuulema -5,5 tänä aamuna. mikä tätä maailmaa vaivaa?

10. kesäkuuta 2010

waca waca!!

minusta tämä koko maa on ollut ihan jalkapallon mm-kisapimennossa, kunnes tuli tämä päivä. jokainen huutaa bafanaa. huomenna loppuu kaikkialla kaikki muu kuin teeveen katsominen kello kolmelta. myo on kiinni huomisen. en olisi uskonut.

pitäisi olla maa, jota kannattaa. ei ole. valitsisinko kameruunin, espanjan vai italian?

meilläkin kanava kääntyi avajaisiin ja tengo la camisa negra soi. minäkin pääsin kisatunnelmaan. tai en ehkä ihan kisatunnelmaan, mutta vuoteen 2005, valenciassa. silloin biisi soi kaikkialla ja koko ajan. aluksi se oli niin mainio ja sai tanssijalat salsaamaan, kunnes iski biisiähky. tänään oli noustava ihan ylös sohvalta ja kokeiltava, että vieläkö sitä lanteet taipuu salsaan. taipuihan ne, ainakin lähes.

waca waca!

mm-kisojen tunnusbiisin olen onnistunut kuulemaan vain kerran ja silloinkin vain hieman lopusta.

alicia keys astuu nyt lavalle!! tuliskohan sieltä in new york, concrete jungle where dreams are made of...

toivon niin, että kisat onnistuvat ja etelä-afrikasta välittyy lämmin kuva ympäri maailmaa.

waca waca.

9. kesäkuuta 2010

herätys, hoi!

herätys lähinnä minulle. blogihiljaisuutta on kestänyt ihan liian kauan, sama virsi on soinut jo liian kauan aikaa tällä sivustolla. kun arjessa tapahtuu muutoksia kaikki mullistuu aina hetkeksi ja on vaikea löytää hetkiä, jolloin ehtisi purkaa tuntojaan millään tapaa järkevästi. minusta tuntuu kuin olisin matkustanut rannikon ja windhoekin väliä liian usein. viettänyt kaikki päivät silti myo:lla ja terapoinut martin jalkaa aina kun on ollut aikaa. ehkäpä noista edellisistä on sitten minun arki koostunut viimeiset viikot.

martin polvi on alkanut kuntoutua lupaavasti. lääkäri tosin totesi, että martti on yliherkkä kivulle, no se jo tiesimme. pieni poloinen, mutta niin urhea. kolme windhoekin reissua ihan tässä kolmen viikon sisällä on todistanut sen, että martti on uskomattoman kiltti koira. niin kuuliainen ja kunnioittava. toisten nurkissa asuessa ei ilmennyt mitään ongelmia. ainut harmistus oli ikuinen karvanlähtö. veikkaanpa, että vieläkin windhoekista löytyy valkoista karvaa ärsytykseen asti. pahoittelut siitä.


viime viikonloppuna vierailtiin siis kolmannen kerran pääkaupunkissa. maran jalan lisäksi oli vierailuun toinenkin aihe. kapin muuttaneet ystävät. vietettiin sitten ihan ikimuistoinen ilta. opeteltiin tanssimaan rennoilla lanteilla. onnistuikohan meistä kukaan siinä open mielestä? hauskaa oli joka tapauksessa.

martti ja vieraskotimme kissa footloose ovat ehtineet hieroa hienovaraisesti ystävyyttä. näin pitkälle on päästy. tämä nousee hellyttävyydessään kyllä ihan maran ja hildan yhteisten yöunien tasolle. mara ja footloose antoivat toisilleen tilaa, mara oli oikea gentleman, ei jahdannut footloosia ollenkaan, lähestyi vain aina kohteliaasti ja tirauttipa muutamat itkutkin, kun footloosin arvokkuus ei sallinut läheistä kontaktia.



hilda on viettänyt kotielämää. viikkojen piristyksenä on ollut vain agility. naapurin poika ei päässytkään muuttamaan silloin muutama viikko sitten. hildan onni. on ollut joku, jonka kanssa viettää aikaa, kun muu perhe huitelee pääkaupungin lääkärireissuilla. ihan just me lähdetään hildan kanssa taas agilityyn. viime viikolla agility-ohjaaja esitti toiveen, että osallistuisimme agility-näytökseen heinäkuussa. muistatko mikko, kun oltiin viime heinäkuussa katsomassa sitä näytöstä? nyt olisi sitten mun ja hildan vuoro esittää taitomme siellä. kunpa se tulisi ennen suomen matkaa. olisi niin hauska nähdä mitä käy, kun on yleisöä paikalla.

aurinkoista viikon jatkoa!!

ps. täällä on edelleen järkyttävän kylmä. aamulla makkarin lämpötila oli 16 astetta, vaikka ovi oli melkein kiinni ja meitä oli neljä tuhisemassa samassa huoneessa ja patteri huusi täysillä.

1. kesäkuuta 2010

kesäkuun eka!

se olisi sitten ihan ihkaoikean varmasti kesä suomessa. onnelliset! muistakaa nauttia. minun sisäinen vuodenaikojen tajuni ei ole vielä kääntynyt namibiaan. just nyt on hirmuinen tarve olla vihreyden keskellä, unohtaa mustat ja harmaat vaatteet. vaatteista ja väreistä puheenollen... koko namibian kesän olen kulkenut suomitalvelle tyypillisessä vaatevärityksessäni, tai oikeastaan värittömyydessä eli niissä harmaissa ja mustissa ja nyt kun täällä olisi talvi niin mieli halajaa värejä ja sitä kesää.

harmaus, kylmyys ja usva vaan jatkuvat täällä. viiden jälkeen iskee ihan humahtaen sisuskaluihin ulottuva kylmyys, aurinko on silloin jo lähellä taivaanrantaa eikä jaksa lämmittää. tänään on siis otettava takki mukaan töihin.

minä haaveilin, että tulisimme suomeen juhannukseksi. se haave ei toteudu, tällä hetkellä katsellaan josko viikolla 28 päästäisiin lähtemään. martin polvi on kaiken takana. perjantaina tiedetään lisää, kun tikit poistetaan ja viisas eläinlääkäri kertoo mielipiteensä. uskoisin, että kuntoutus on lähtenyt mallikkaasti käyntiin. kävellessä mara käyttää jalkaa jo symmetrisesti, paino menee puolelta toiselle, mutta heti vauhdin lisääntyessä leikatun jalan käyttö unohtuu kokonaan ja mara menee vain kolmella jalalla.

arvatkaas minne päästään tänään? ikuisuuksia jo haluan kokea -listallani on ollut flamenco-esitys. espanjalainen ryhmä on saapunut walvis bayhin ja tänään heillä on konsertti. luvassa siis sydäntäriipivää draamaa. aah!

sitä ennen on myo:n henkilökunnan palaveri ja muutamat liikkatunnit.

ps. netti on temppuillut viime päivät ja en ole päässyt kommentteihin vastaamaan, lukemaan kylläkin.