kuumaa glögiä

glögiä manteleilla, rusinat on vihollisia. ei auta kuin vain hyväksyä todellisuus ja elää sen kanssa. kylmä on ja se pirun talvikin. miksei namibia voinut vastata niitä mielikuvia kuumasta afrikasta? töistä kotiuduttuani tunsin olevani umpijäässä. joulusta saakka ollut marlinin glögipullo jääkaapin ovessa ratkaisi ongelman ja sulatti jään. kynttilät palavat aina kotona ollessa ja uunissa kannattaa tehdä ruokaa. kaikki lämpö mitä suinkin saa luotua on tarpeellista.

viikko sitten oli lähes 30 astetta lämpimämpää. kehtasin vielä narista.

perjantaisin minulla on neljä liikuntatuntia putkeen, tänään puhalsi tuuli niin voimakkaasti, että hiekka sattui silmiin, oli lähes mahdoton nähdä eteen. hetken aikaa siinä ähellyttäemme päätin luovuttaa ja keräsin kersat katoksen alle. olo oli kaikkea muuta kuin luova sen hiekkakuorrutuksen alla, joten muuhun en kyennyt kuin vapaamuotoiseen rupatteluun lasten kanssa. mukavaahan se oli. kai sitä välillä voi ihan jutuskellakin.

tänään olemme kokkailleet kotona, naapurin pojan kanssa. pojan, joka muuttaa ensi viikolla pois long beachilta. sinne menee sitten ainut jäljellä oleva kaveri tästä unessa olevasta aavekylästä. sekä myös korvaamaton hilda-fani ja koirien hoitaja.

pahoittelut marmatuksesta.

huomenna olisi swakopissa saksalaisten karnevaalit. liikenteeltä suljettu 50 metrin pätkä katua, kylmää kaljaa ja varmaan jotain typeriä hattuja. jaksaiskohan sitä innostua?

loma tuli, loma meni.

neljän viikon tauko; huhuu, minne menit? suuret oli suunnitelmat, teot jäivät vain kovin vähäisiksi. road trip oli onneksi varsin onnistunut ja mahtava reissu kaikin puolin. sen jälkeen ei paljon muuta ole ollut kuin tuo maran polvi. tänään tultiin toistamiseen windhoekista, eläinlääkärin tarkastuksesta. kaikki oli mennyt hienosti. leikkaushaava paranee ja näyttää hyvältä. parasta windhoekin reissuissa on ollut maran leikkauksen ohella se, että vihdoinkin aloin tykkäämään kaupungista. ennen se on ollut mielessäni vain suhteellisen nuhruinen ja tunkkainen jättiläinen keskellä ei mitään. nyt se olikin elämää sykkivä suurkaupunki. apua! olen ollut liian kauan täällä rannikon tuppukylissä.

parasta windhoekissa on tietysti ollut myös suomalainen naisseuralainen. yhä edelleen jaksan iloita siitä, että olen tavannut täällä namibiassa aivan mielettömän mahtavia ihmisiä. tänään ennen ajomatkaa takaisin kotia tämä ystäväni vei minut vajaan 30 kilometrin pyörälenkille. mikäs siinä painellessa kun maisemassa vilahtelee välillä kirahveja ja välillä piskuisia villisikoja.

pitää palata sorvin ääreen. olisi tämä yö aikaa tehdä ne kaikki valmistelut mitä oli aikaa tehdä viimeiset neljä viikkoa. tää on niin tätä, niin minua.

itätuuli

täällä on kuuma. tukahduttavan kuuma. mittari hipoo 40 astetta. tuulee, mutta silti tuntuu kuin ilma olisi seisonut paikallaan vuosikausia. talven tullen ainut lämpö tulee idästä, kalaharin aavikon kautta tuoden mukanaan hiekkaa. ihan kuin täällä ei olisi jo tarpeeksi hiekkaa.

palattiin eilen martin kanssa windhoekista. kyllä on meillä nyt niin potilaskoira kuin voi olla. maanantaihin saakka pitäisi liikkua mahdollisimman vähän. sen jälkeen alkaa kuntoutus, joka on intensiivistä ja tarkkaan suunniteltua seuraavat 8 viikkoa. suomen kesälomamatka siirtyy siis viikkoja. tämän hetken suunnitelmissa on tulla heinäkuun puolivälissä.

maran lääkäri on aivan loistomies, minulle tulee siitä mieleen ihan greyn anatomian dr. hunt. lääkärillä on selvät sävelet kuntoutuksen suhteen ja maran polvi ja kunto ovat olleet ihan ykkösprioriteetteja, eilen lääkäri soitti, kun olimme juuri saapuneet kotiin ja kyseli maran vointia. lääkärissä käydessä sain seikkaperäisen selostuksen kuvien kera mitä on tapahtunut ja miksi, kuinka edetään, mitä eri suosituksia on olemassa jne...

polvinivel oli huonommassa kunnossa kuin röntgenkuvat olivat antaneet ymmärtää, raukkaparalla on nivelkulumaa. mitä luultavimmin syynä on emon raskausajan ja pentuajan huono ravinto. hienosäätö nivelissä on jäänyt puolitiehen tai kehittymättä ollenkaan.

ulos ei edes voi kuvitella menevänsä. kuumuus on aivan mieletön. mies lähti 5 minuuttia sitten dyyneille mönkijällä, mutta palasi jo takaisin, liian kuuma.

toivottavasti aurinko hellii teitä, meitä se tuntuu rankaisevan tänään.

mosi-oa-tunya = victorian putoukset

paikalliset kutsuvat putouksia nimellä mosi-oa-tunya mikä tarkoittaa savu, joka jylisee. tohtori livingstone taas nimesi putoukset kuningatar victorian mukaan vuonna 1855.

meidän saapuessa putouksille oli usean kuukauden sadekausi juuri loppunut, sadekausi jätti jälkeensä tulvia ja putoukset toimivat myös täydellä teholla. 10 miljoonaa litraa sekunnissa tippui vettä alas 107 metrin matkan, mikä on siis putouksien korkeus, leveyttä putouksella on 1600 metriä. pauhe oli aivan mieletön. me ei menty ihan lähelle, koska oltaisiin kastuttu läpikotaisin.

luonnonvoimien edessä tunsin itseni pikkiriikkiseksi. kerrankin :)

koska putoukset kuohusivat niin voimakkaasti, että niitä ei päässyt läheltä ihailemaan päädyimme helikopteriajeluun. miehen huolellisen suostuttelun jälkeen kiipesin kopteriin ja olo oli kuin kärpäsellä, niin pehmeästi ja liidellen kopteri lensi. nauttia en tosin kauhultani kyennyt, mutta sentään pystyin ihastelemaan putouksia.

nämä yllä ja alla olevat kuvat on otettu vielä ihan jalkaisin. alla oleva kuva ei ole ylivaloittunut vaan tuo kuvan vasen puoli on ihan vaan vettä, joka pärskii pudotessa.

lentoreittimme.
kuvia kopterista.
putouksen kynnyksellä. juuri ennen sadekautta tuossa harjalla voi kävellä. kyllä, kävellä. siinä menee kuulema semmoiset kivet, joita pitkin voi kulkea toisella puolelle, yläjuoksulla on myös altaita, joissa voi uiskennella. mutta ei juuri nyt, koska vedenvirtaus on niin voimakas.

sillan vasemmalla puolella on sambia ja oikealla zimbabwe. me poikettiin myös zimbabwessa, ilmatilassa.

kuvat eivät oikein tee oikeutta putouksille. toivottavasti niistä saa kuitenkin edes jonkinlaisen kuvan kuinka mahtavasta vedenvirtauksesta on kyse.

windhoek kuittaa.

windhoekissa

namibian pääkaupungissa olen marani kanssa, ainakin perjantaihin saakka. eilen tultiin, tänään oltiin eläinlääkärissä ja juu, takajalan etummainen ristiside on revennyt. leikkaus on torstaina ja siihen asti me loisitaan ystävien luona, ketkä tarjosivat eilen ehkä namibian parhaan aterian.

tarkoitus olisi ainakin kuntoilla ja mikään ei estä suunnittelemasta ensi lukukauden tunteja. niiden kimppuun siis.

eläimiä

tässä näitä eläimiä, matkan varrella kohdattuja. kuvaus jäi pienemmällä mitä ennen, surullista kuinka antiloopit esimerkiksi ovat kokeneet aikamoisen inflaation. enää ei hihkuta ihastuksesta niin kuin vuosi sitten. nyt tahtoo enemmän, isoja eläimiä. elefantteja ja leijonia.

mufasa. urosleijonan pää ja harja ovat aivan omaa luokkaansa. kunnioitusta herättävä eläin.

vaihdoin firefoxin chromeen ja nyt chrome ei anna poistaa kuvia. joten leijonasta on sitten muutama sama kuva.

samaiselta kalkfontein guest farmilta kuin leijonakin löytyi myös ilves. oli siellä myös gepardeja, strutseja, yksinäinen damara dik dik, lukematon määrä ankkoja ja vuohia.

tämä martin sukulaistyttö tavattiin rajaa ylittäessä katima mulilossa.

kuvahan siitä oli otettava. koirien kuvaaminen ei ole kokenut inflaatiota.

victorian putouksilla

jungle junction -saarella.

tämä norsuperhe tepasteli tien yli pohjois-namibiassa. puskissa oli vielä ehkä viisi norsua lisää.

etoshan kirahvi

mitäs mieltä olette sarvikuonoista? minusta ne on niin kivikautisen oloisia eläimiä. kivilohkareita, jotka liikkuvat.

impalat aamulla juottopaikalla.

allaolevat fantit olivat ehdottomasti etoshan kohokohta. kuvasta uupuu kaksi norsua, jotka olivat laumassa mukana. tämä kuva on ensimmäinen otos. me bongattiin norsut ekana ja auton pysähtyessä tuo minifantti suojeltiin muun lauman puolesta niin hyvin, että ei sitä enää juurikaan nähty. mutta nuo kolme tuossa ovat myös ihan pieniä. niin liikkistä!

etoshan seeprat voivat pulleasti. viime syyskuussa etoshassa viimeksi vieraillessani kuvittelin, että pulleat seeprat ovat raskaana. nyt kuvittelen, että ne vain ovat persoja syömään ja, että etoshassa riittää ruokaa.

lauantain jatkoja!

täydellinen helatorstai

alkaa heräämisellä ilman herätyskelloa, ilman miehenkään herätyskelloa. ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olisi tarvinnut nukkua myöhään. aamun kohokohta oli myös tajuta, että pari päivää kestänyt päänsärky oli haihtunut unien mukana. mies oli muuten nähnyt viime yönä lariam-huuruissaan unta, että minä olin synnyttänyt. namibiassa. vanhimman veljensä vaimon kanssa he olivat odottaneet synnytyshuoneen ulkopuolella. mitäköhän se meinaa k?

aamupäivän vietin myo-kollegan kanssa sitruunamarenkikakkua herkutellen.

päivä vietettiin rannalla, piknikillä ja kirjoja lueskellen. aurinko suvaitsi saapua rannikolle. oli ihan tosi mahtavaa, tosin tuulipukua olisi tarvittu eristämään atlantilta puhaltavan tuulen kylmyys.

iltapäivällä puuhailtiin nettisivuja rakennellen. pian saadaan auki sivustot, joissa on tietoa ensi tammikuun juhliin saapuville!!

onnistuneen päivän kunniaksi päätettiin mennä katsastamaan uusi ravintola, kiinalainen. koko ravintola oli niin surkuhupaisa esitys, että se ei voi edes pilata hyvää tunnelmaa, joka on ollut tänään vallassa.

kiinalaiset ovat saapuneet namibiaan sankoin joukoin. ehkä, jos en ihan väärin tiedä niin heillä on hallussaan suurimmat tieurakat ja hankkeita tuntuu muutenkin piisaavaan. ilkeät tipuset ovat myös kertoneet, että kiinalaiset kohtelevat namibialaisia todella huonosti. ja se tuolla ravintolassa paistoi läpi. henkilökunta oli niin hukassa, ei ne tienneet mitä tehdä, ravintolassa oli suhteellisen paljon väkeä, lähinnä valkoista. ja nehän ei kauaa katsele pallo hukassa kulkevaa tarjoilijaa. muutamat asiakkaat lähtivät kesken kaiken pois ja tunnelma oli välillä kuin markkinoilla. asiakkaat huuteli ja viittoi pöydissään tarjoilijoille. tarjoilivat eivät ehtineet tai huomanneet hoitaa työtänsä niin siinä sai sitten itse hoitaa puolestaan, jokainen omalla tavallaan. mies sai pääruokansa ainakin 10 minuuttia ennen riisiään ja minun ruokaa. noh, kylmettynyttähän se jo siinä vaiheessa oli. mutta ei sitä voinut olla tuohtunutkaan, koska mielestäni ne tarjoilijaparat kyllä yrittivät parhaansa, se ei vaan tällä kertaa riittänyt. tuskin ainakaan ihan heti paikkaan mennään uudestaan. ravintola oli kyllä enemmän kuin tervetullut tähän rannikon ravitsemusliikkeiden valikoimaan.

palataan taas. eläinkuvia reissulta tiedossa seuraavaksi.

psst.

kuka tiesi, että villisioilla on näin nerokas kroppa? hiukkasen kätevää herkutella.


tässä on tämä kesy leijona, mufasa nimeltään. tarvitseeko enempää sanoa?

camping!

telttailun iloja. onko niitä? kuin mukavaa on nukkua muutaman millin retkipatjalla? makuupussiin sukeltaminen on kyllä jees. yllättävän kivutonta telttailu kuitenkin oli. parhaita hetkiä olivat aamut. auringon noustessa herää niin lempeästi kuin vaan voi ennen 7.00 aamulla. aamiainen valmistettiin huolella ja usein matkaan lähdettiin vasta 9.00 jälkeen.

otsalamppukuvissa olemme palaamassa keskellä yötä juottopaikalta etoshassa, ketään ei janottanut, bongaussaalis oli siis nolla. jollain piti sitten itseään huvittaa. kyllä nää otsalamput on niin huippuja.





aurinko täällä rannikolla laskee niin, että kuudelta on jo pimeää. pohjoisessa se laski aiemmin. reilusti ennen kuutta oli jo aivan pilkkopimeää. otsalamppu nautti suosiota. kaikki maailman siivelliset selkärangattomat olivat myös yltiöpäisen innostuneita valosta. ei auttaneet hyttysmyrkyt, iholla taikka kynttilän muodossa. edellisellä reissullani viime syksynä neljän naisen voimin koin ahaa-elämyksen camping-ruuan suhteen. ei ole pakko syödä valmista pussiruokaa vaan voi ihan kokata aidoista raaka-aineista maittavaa ruokaa. illat kuluivatkin kokkailun parissa, miehen tehdessä kaikkea yleishyödyllistä, telttakiilojen naputuksesta kaljan juontiin.

kuka on joskus kuullut mieheni suusta, että oma kansallisuusidentiteetti on vahvistunut vuoden sisällä? että miten niin? huomaako kuvasta?

yllä olevassa kuvassa olemme katima mulilossa, zambesi-joen varrella. joki johtaa victorian putouksille. jostain syystä minulle tuli savo ja kallavesi mieleen jatkuvasti. joen varrella oli niin vihreää, joki ei myrskynnyt ja pauhannut kuin meri vaan oli tyyni ja rauhallinen. ihan veden viereen ei sopinut mennä, krokotiilit kuulema vaanivat paikallaan olijaa. matka jatkui tästä kohti sambiaa ja putouksia.

pitää vielä kehua näitä paikallisia leirintäalueita. kokemus on erittäin positiivinen. lähes poikkeuksetta jokainen paikka, jossa olen vieraillut on ollut siisti, telttapaikat on varustettu vesipisteellä, valolla ja nuotiopaikalla. suihkuista ja vessoista ei ole mitään pahaa sanottavaa. molemmat päästiin kyllä kylmään suihkuun, tosin vain kerran. mutta se jos joku on osa campinge-eloa. hinnat vaihtelevat 50 namdollarista etoshan 200 namdollariin, eli viidestä eurosta 20 euroon per yö per nuppi. etosha on kyllä ihan rosvouspaikka hintojen suhteen ulkomaalaisille ja myös fasiliteetit olivat tämän reissun heikoimmasta päästä. etoshassa oli vaikea olla tulematta vihaiseksi. hinnat ovat niin omaa luokkaansa ja vain ulkomaalaisille. ei auta, että asuu maassa tai että mies maksaa veronsa namibian valtiolle. siis on vain pakko niellä kiukkunsa ja suunnitella valituskirjelmiä.

seuraavaksi luvassa on eläimiä!

helatorstaita.

tien varrella

"tämä voi olla koko elämäni ihanin päivä,
ajetaan hiljempaa,
toivon, että matka jatkuu, jatkuu vaan"

caprivi, bwambwatan kansallispuisto. lähes 200 km ajettiin kansallispuiston läpi. pysähdyttiin ottamaan merkistä kuva. tien pientare sai toimia helpotuksen kohteena. siinä kykkiessä mies sanoi, että katso taakse. elefanttihan se siellä tietä ylitti. kamera oli tietysti autossa. hupaisaa silti. ja fantti oli sen verran kaukana ettei edes ehtinyt säikähtää.



pohjoisessa oli tien vierustalla paljon kyliä, tässä yksi niistä. sambian puolelta.
kuka ymmärsi ensi vilkaisulla mitä kyltissä lukee? minulla oli aika pitkät piuhat. ensimmäisellä ajokerralla rundussa en osannut lukea oikein, enkä vielä kuvaakaan ottaessa, vasta toisella kuvauskerralla osasin lukea oikein.




namibian kylämaisemia


kangastuksia

jatkoa seuraa. nyt kutsuu nukkumatti. vaikka on loma niin myo kutsuu aamulla. erityisesti kirjasto. jatkoa seuraa kuville.

malttanette vielä hetken

lähes tunti on jo koneella kulunut, reissukuvia siirtäessä. ei niin nopeaa puuhaa. kuvia on tullut napsittua reilun vuoden sisällä lähes 10 000 ja arvatkaa vaan onko arkistoja suurpiirteistä organisointia lukuunottamatta koskaan siivottu? tai edes muistikorteilta ikinä ihan kaikkea deletoitu. kuka sanoi, että 8 gigan muistikortti on niin kätevä? no, ei oo. sinne kertyy ihan liikaa tavaraa. ihan liian helposti.

reissulta kuvia tuli 400. on kasvanut maltti vuoden varrella painaa laukaisijaa. vaikka onhan tuo 400 ihan oikeasti ihan hirmuinen määrä viikossa.

rannikon lintukoto

kotona. ollaan oltu jo pari päivää. reissu lyheni päivällä, kiitos miehen työn. kyllä sitä vaan on helpompaa olla täällä rannikolla. sydän ei tykytä niin kiivaasti. ei ole vaaraa krokotiileistä taikka virtahevoista. sylkeviä kobria ei täällä tapaa, tiellä ei tarvitse jännätä vastaantulevia norsuja. auringon laskettua ei hyökkää moskiittoparvi kimppuun.

toisaalta arkea ei myöskään ilahduta ruualle persot apinat (hilda vain!), auringonlaskun jälkeen ei voi olla ilman kymmentä kerrosta vaatteita, auringosta on toukokuussa turha edes haaveilla. meno ei ole niin rentoa. pesukone laskee vedet lattialle. tätä asuntoa ei ole selvästikään tarkoitettu ympärivuotiseen käyttöön. alkaa paikat pikkuhiljaa krempata pahemman kerran.

reissulla oli monen monta kohokohtaa. niistä lisää myöhemmin.

martin takajalan ristiside odottaa leikkausta, windhoekiin lähdetään ihan pian, kunhan saadaan ensin eläinlääkäriltä aika.