28. tammikuuta 2011

mammonaa

tänään on siivouspäivä. aloitin aamun vaatekaapin raivaamisella. puolet vaatteista jää namibiaan, jonkun muun iloksi tai riesaksi. on se kumma, kuinka maallista roinaa on raijannut suomesta tänne käyttämättä sitä koskaan. pari vuotta sitten suomessa vaatekaappi tyhjeni myös puolella ja nyt taas. vapauttava tunne. keittiökamoille tarvitisisi tehdä vielä sama. suomestahan lähti mukaan astioita jonkun verran. harvoin niitä kuitenkaan on tullut käytettyä, ehkä siitä syystä etten ole raaskinut. olen säästellyt ja kyllä nyt myös saa iittalata ja arabiat muuttaa uuteen maahan. koti-ikävän iskiessä purkkihernari arabian lautasella fiskarssin lusikalla syötynä auttaa kummasti.

ruokaa muuttofirmat eivät suostu muuttamaan. meillä olisi hyllyllinen salmiakkia syötävänä. sitä ei namibiaaneille viitsi lahjoittaa, eivät sitä kuitenkaan osaa arvostaa. salmiakkia on kyllä tammikuun alusta asti tullut syötyä päivittäin. pysyypä alhaiset verenpaineet kohdillaan.

tänään tulee ystävät illalliselle, miehen mönkijä pääsee viimeisille ajeluilleen meidän kanssa, kun menemme laskemaan mahallaan hiekkamäkeä.

viikonloppuja

27. tammikuuta 2011

reagointia

kuinka reagoin tilanteeseen, joka on hieman sietämätön tällä hetkellä? tilanteeseen, johon ei vielä ole mitään rakennetta, aikataulua taikka edes varmaa päätöstä eli tähän muuttotilanteeseen?

noh, nukun kuin tukki, nukun 12 tuntia yössä ja kun kello näyttää puolikymmentä harmittelen, että nyt pitää jo oikeasti nousta. voisin nukkua siis vielä paljon pidempään.

nauran ja kiherrän idioottimaisesti.

lupaan tehdä kaikenlaista, mikä ei liity muuttoon, lupaan esim. auttaa myolla enemmän ja matkustaa ympäri namibiaa, vaikka tiedän ettei aika millään riitä kaikkeen.

ja silti olen maleksinut jo kaksi aamupäivää kotona tehden ei mitään.välillä toki käyn selaamassa netistä, että mitenkä koirat otetaan uuteen maahan vastaan, kuinka pääsen rekisteröitymään fysioterapeutiksi ja millaisia taloja uudessa maassa olisi tarjolla. suunnittelen myös autolla matkustamista uuteen maahan. kerään siis tietoa ilman konkreettisia toimia. välillä soitan miehelle ja nakitan hommia hälle. kuinka reilua se on?

onneksi voin huokaista ja todeta, että tämä kaikki johtuu luopumisen aiheuttamasta kaihosta, tavastani toimia muutoksessa. pakko on kyllä mainita vielä, että innoissani olen muuttamassa. mutta haluaisin uuteen maahan muutaman tyypin täältä namibiasta mukaan. veera, tuu mukaan!

26. tammikuuta 2011

rouvan eloa

viime viikon rannikkoa vallitsi vähintäänkin erikoinen sää, vettä satoi joka yö ja walviksessa sai kahlata polvia myöte vedessä. aamuisin oma makuuhuone oli nilkkoja myöten vedessä. hurraa eristeet! viime viikon arki-illat olimme mieheni kanssa ihmeissämme. ei ollut mitään akuuttia tekemistä. oli istuttuva sohvalla ja katsottava telkkaria. oli tehtävä ruokaa ja käytää koiria lenkillä. viikonlopuksi saimme vanhan ystäväni miehensä kanssa kylään. oli aivan mahtava viikonloppu ja tekemistä. perjantaina vietimme yhden ystäväni yllätyshäitä, päivässä järjestettyjä.

bum! ja tuli maanantai. elomme sai taas potkun ahteriin ja puuhaa riittää niin kauan kuin päiviä namibiassa. muutto on siis edessä. vielä en uskalla uudesta kotimaasta sen enempää sanoa, koska se ei ole aivan täysin varmaa, niin varmaa kuitenkin, että muuttoa järjestellään parasta aikaa.

myolla on vielä kirjastoprojekti kesken. kaksi uutta luokkaa aloittivat maanantaina. voi kiesus sentään, kun ne nelosluokkalaiset ovat vielä niin pieniä ja suloisia. haikeus kaihertaa mieltä enemmän ja enemmän. onneksi meidän pirpanat myolla ovat edelläkävijöitä moneen muuhun samanikäiseen lapseen verrattuna. monella on sähköposti ja viikottainen mahdollisuus käyttää nettiä.

tänään juhlistamme australian päivää. kutsussa kehoitettiin pukeutumaan vihreään ja kultaan, mistä seuraa palkinnoksi kasvomaalaus. minun vaatekaapista ei vain löydy mitään paitti vihreät shortsit, ne saa kelvata. viime kerralla tämä aussi pyysi pukeutumaan mustaan, keltaiseen ja punaiseen tai vaihtoehtoisesti merirosvoksi. ne, joilla oli mustaa, keltaista ja punaista saivat kuulla saksan historiasta luennon, siitä rumasta historiasta. saas nähdä mitä tänään tapahtuu.

ps. tämän päivän olen viettänyt kahteen asti sängyssä potemassa päänäsärkyä, tosin stieg larsson onnistui hämäämään hyvin ja niinpä trilogian kakkososa vei minua ihan kuusnolla. kolmelta oltiin kiltisti koirien kanssa agilityssa ja hilda loisti taas tähtenä, helmikuussa on luvassa agility-kisat. peukut pystyyn, että olisimme silloin vielä täällä.

24. tammikuuta 2011

vähenevät päivät

menneenä perjantaina namibian kotimme omistaja hääräsi aamulla luonamme, näytellen kovaäänisesti asuntoa muutamalle vuokralaisehdokkaalle. silloin viimeistään se kolahti, että namibian päivämme alkavat käymään vähiin. koti vaihtaa paikkaa, me muutamme pois namibiasta. jonnekin tuntemattomaan, olipa se sitten oma koti littoisissa tai sitten jossain ihan muualla.

asuntomme vuokrasopimus päättyy helmikuun lopussa. namibian rannikko ja varsinkin hiljainen asuinalueemme on muodostunut lintokodoksi meille. rakas ystäväni kysyi juuri, että onko jo haikea olo. ei ollut vielä silloin, mutta nyt on.

viikonlopun iloksi sain tuon vanhan hyvän ystäväni vierailulle afrikan itärannikolta. kokemuksia vaihdettiin, namibia avautui taas ihan uusin silmin, vaikka olenhan minä sen jo kauan tiennyt, että tässä maassa kehitys on kulkenut sutjakkaasti eteenpäin, elämä on suhteellisen helppoa ulkomaalaiselle eikä ylitsepääsemättömiä esteitä ole tullut vastaan (mitä nyt tuo työluvan saanti tyssäsi pahasti...).

voi namibia, minkä olet tehnyt? pitääköhän paikallinen sanonta "namibiassa itket kahdesti, silloin kun tulet ja silloin kun lähdet" sittenkin paikkansa?

19. tammikuuta 2011

voi rakkaus.

viimeinen kuukausi on ollut niin tunteita pullollaan, etten vieläkään osaa kaikkea kokemaani sanoiksi pukea. kuukausi sitten alkoi jännitys siitä, että kuinka moni pääsee perille euroopan lumen sulkemilta kentiltä. harvan matkatavarat tulivat ihan niin olisi toivonut ja saipa moni myös kulkea hieman pidempiä reittejä ja odottaa jopa viikon suomessa lähtöä. perille kuitenkin jokainen pääsi. ja mikä vielä tärkeämpää jokainen pääsi myös kotia asti, turvallisesti ja melkein kaikkien matkatavaroiden kanssa.

nyt kai sen voi jo ääneen sanoa... eli kyllä minua jännitti kuinka 52 vierasta suomesta selviää kaikesta. tilastojen mukaan jotain "pahaa" olisi jollekin pitänyt sattua. noh, ei sattunut. ehkä nuo lumimyräkät olivat sitten se "paha". häitämme oli juhlimassa ihan mieletön porukka. mieleeni on tallentunut monta kaunista muistoa. kiitos teille, ilman teitä päivä olisi ollut toinen. kiitos myös kaikille teille, jotka olette meitä suomesta muistaneet kauniilla korteilla, viesteillä ja paketeilla.

ennen varsinaista juhlapäivää oli täysi hulina päällä, viikon ajan. minä höyrysin paikasta toiseen ja kaikille. lauantaina rauha astui sisälleni ja onni täytti mielen. kovinkaan moni asia ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta niin kai se aina elämässä on. suupieliä ei kiristänyt tosin kertaakaan, paitsi kestohymy alkoi saamaan jo aikaan pientä poskikramppia.

pidemmittä puheitta, jannen silmin otoksia päivästämme.


















janne -kiitos!

5. tammikuuta 2011

the hetki lähestyy!

rannikolla on ollut hulinaa, paljon on rakkaita ympärillä ja tohinaa riittää.

blogi pysyy varmaan vielä hetken hiljaisena.

kaikille lukijoille paljon ihania asioita toivotan ma tälle uudelle vuodelle 2011. mulla on sellainen fiilis, että tästä vuodesta tulee hyvä.