30. joulukuuta 2009

joulun aikana

vietimme aikaa miehen perheen kanssa.

kävimme joulusaunassa. suomen lähetysseuran sauna swakopissa on aivan mainio. niin ehta ja aito sauna.

söimme tietysti ihan liikaa, vaikka glögi ja piparit unohtuivatkin. tarjolla oli aivan ihanaa butternut-bataattilaatikkoa sinihomejuustolla höystettynä, punajuuririsottoa, itse tehtyä "graavikalaa", rosollia, katkarapuvartaita, silver angel-vartaita, kinkkua, kylmäsavustettua lohta ja hapankorppuja. jälkiruokana jouluhalkoa ja glögihyvettä (siinä muodossa saimme siis glögiäkin).

näimme joulupukin, teki vierailun naapuriin. oli siinä naapureilla varmaan katsomista, kun neljä aikuista kilvan kuikuili aidan yli ja hihkui ilosta nähdä joulupukki.

availimme ihania lahjoja. kiitos pukin apureille.

suklaata söimme ihan luvattoman vähän. syytän kuumuutta.

viimeinen viikonloppu vietettiin game lodgella eli niin sanotussa safaripaikassa. paikka oli aivan mahtava. oli uima-allasta, safari-ajelua, nähtiin elefantteja ja virtahepokin sekä leopardi ja pari gepardia. alkaa olla big five nähty minun osaltani, tosin buffalo vielä uupuu.

harrastettiin asunnonvaihtoa. windhoekin ystävät tuli meille viikonlopuksi pitämään huolta koirista, iso kiitos!!! ja me yövyimme windhoekin ystävien luona yhden yön.

vietettiin haikeita jäähyväisiä lentokentällä, kun oli aika sanoa heipat miehen vanhemmille. kiitos kun kävitte!!

joulun viettäminen namibiassa sai aikaan aikamoisen koti-ikävän. tajusin täällä vasta, että olen viettäänyt vasta kolme joulua pois kotoa, kuopiosta. yhden isäni luona belgiassa, yhden turussa, tosin äiti, pikkuveli ja äidin mies olivat paikalla ja nyt tämän joulun täällä. mieleen hiipi ehdoton ajatus siitä, että ensi jouluksi on päästävä kuopioon. lumen ja talven keskelle.

joulukortteja on tullut paljon suomesta, kiitos kaikille muistaneille. eilenkin vielä tuli muutama.
ouluun tiedoksi, että paketti saapui perille. olemme miettineet päämme pyörälle salaisesta koodista, viestistä mitä paketteihin liittyy. ollaan jopa luettu korttia eri tavoin, tyyliin jokaisen rivin ensimmäinen kirjain, ei toiminut. siirryttiin seuraavaan riviin jne... ehkä kyse oli rakkaudesta, kolmesta vuodesta, puinen sydän kasvamisesta, peltinen kaiken kestämisestä ja punainen kukkaan puhkeamisesta???

puspus. onnellista uutta vuotta!!!

tänään meille saapuu taas vieraita, windhoekin ystäviä ja muutama uusi tuttavuuskin. uutena vuotena luvassa railakasta menoa!!

valittamisen vaikeus

tai oikeastaan voisi sanoa palautteen antamisen vaikeus. viime sunnuntaina olimme syömässä illallista miehen vanhempien kanssa viimeistä kertaa hetkeen. halusimme jotain spesiaalia ja varasimme pöydän yhdestä windhoekin suosituimmista ravintolaista, joe's beer housesta. vikatikki. paikka on sinällään näkemisen arvoinen, miljööseen on panostettu ja se on erittäin viihtyisä. ruokaa tilattiin toiveikkaana vaikka kuumuus olikin näännyttänyt meidät kaikki.

minä tilasin herkkusienipastaa valkoviinikastikkeessa. sain jotain tahmaista mömmöä, klimppistä tagliatelleä, kastike oli jämähtänyt paikalleen liisteriksi. eihän sitä oikein voinut syödä, napsin vihannekset ja lopun jätin lautaselle. ikuisuuden jälkeen tarjoilija tuli korjaamaan lautaset ja annoin palautetta kastikkeesta ja pastasta. tarjoilija näytti hyvin närkästyneeltä. meni hetki ja paikan manageri saapui paikalle ja kysyi mikä ruuassa oli vikana. selitin jälleen, että kastike ja pasta olivat kuin pilalle menneitä. managerin pyysi odottamaan hetken ja saapui sitten paikalle itse kokin kanssa ja jouduin antamaan palautteen suoraan kokille. se oli tuskastuttavan kiusallista. eipä tartte enää antaa palautetta huonosta ruuasta, jos se pitää antaa kolme kertaa ja vieläpä itse kokille. palautteen antamiseen tarvitsee yleensä ainakin minun kohdallani muutaman kerran syvään hengittämistä ja itsensä rohkaisua. palautteen uskaltaa tai kehtaa antaa just ja just tarjoilijalla ja näin ollen siirtää vastuun eteenpäin. mutta tässä ravintolassa olikin toisenlainen näkemys ja annettiin asiakkaalle kiusallinen vastuu. toivottavasti se toimii sitten toisinkin päin eli kokin saadessa kehuja saa kokki sen kuulla suoraan asiakkaalta.

24. joulukuuta 2009

lämpöistä joulua!!

missä on pakkanen ja lumihanget? joulurauhan julistus ja lumiukkopiirretty? ympäriinsä pörräävä äiti ja jännityksestä tärisevä pikkuveli, ikkunaa vilkuileva sisko?? siellähän ne ovat kotona, savon sydämessä. palmupuun juurella, pilvettömän taivaan ja kuuman auringon alla on kaipausta täynnä oleva ikävä kotiin. hautausmaalle ukin haudalle kynttilä, joulukirkko ja jouluillallinen.

miehen isän hankkima lämpömittari näyttää +37. uunista leijailee paikallisen kinkun "tuoksu", ei ole muuten samanlainen ollenkaan kuin se mihin yleensä olen aattoaaamuna suomessa herännyt. jouluherkuiksi pitkälti miehen äidin toimesta valmistuu ainakin bataattibutternutlaatikkoa, rosollia, punajuuririsottoa ja jälkiruokia. nam.

mies ja miehen isä puuhailee mönkijän öljyjen parissa, ilman paitaa. koirat ovat vaakatasossa, vuoroin sisällä vielä viileällä kivilattialla ja ulkona varjossa.

hyvää joulua kaikille! nauttikaa herkuista ja varokaa ähkyä!! ja ennen kaikkea nauttikaa valkeasta joulusta. minä nautin auringosta kaikesta ikävästä huolimatta!

19. joulukuuta 2009

mitäs tänne kesän keskelle?

tiedän, että olen hehkuttanut tätä lämpöä ja kesää jo paljon. mutta pakko vielä hiukan, koska täällä rannikolla on vaan niin täydellinen sää. on lämmin, auringon tuntee iholla, mutta tuskaisen kuumaa ei ole ollenkaan. meri pitää raikkaudesta huolen. niin ja nuo viileät illat. rannikko kuhisee elämää. ei täällä niin tungosta ole, ihan tavallista kaupungin elämää. sitä on vaan tottunut siihen, että parkkipaikan saa ihan mistä vaan, kaupoissa ei ole ennen tarvinnut jonottaa, kahviloissa on aina valinnanvaraa. mutta nyt saa jonottaa, etsiä sitä parkkipaikkaa ja pöytää. oikeastaan tykkään tästä. ihan on olo kuin olisi talviunilta herätty.

mies on vanhempien kanssa cape crossissa, hyljeyhdyskuntaa haistelemassa ja ihmettelemässä. minä olin siellä pari viikkoa sitten saksalaisen ex-kämppikseni kanssa, joten en uudestaan viitsiniyt lähteä. se haju on vaan niin kammottava. kolmeksi mennään agilityyn ja siellä tavataan mies ja vanhemmat. vanhemmat ovat nauttineet irtiotosta ja erilaisesta elosta. valosta ja auringosta. viime päivät on tutustuttu walvikseen ja swakopiin. huomenna mennään delfiiniristeilylle, hahaa, minulla vuorossa jo viides kerta. ottaiskohan ne mut jo sinne oppaaksi? alkaa olla aika hyvin jo hallussa kierros ja tarinat. mutta silti vaan ajattelen, että merellä aamupäivä luonnon keskellä on hurmaava tapa viettää aikaa ja aina siellä näkee eri asioita.

hilda on vienyt miehen äidin sydämen. illalla vietetään miehen isän syntymäpäiviä. lahjaksi miehen isä saa safarihatun, namibia-logolla.

miehen vanhemmat toivat aimo annoksen suomi-tuliaisia. suklaata on vuodeksi ja miehelle juhlamokkaa ainakin kesään saakka. kaipaamani glögi ja kardemummakin löytyvät nyt kaapista. pullaa pitääkin leipoa jouluksi ja muutamat glögit juoda viileässä illassa. kiitos myös miehen veljelle ja vaimolle aivan ihanista lakanoista. ne oli just ne haaveilemani. marimekon mustavalkoinen pihlajakuosi. niin ja kalenterista. pysyy ensi vuonnakin edes jotenkin kartalla. kyllä kelpaa ottaa vieraita vastaan. valehtelematta yli puolet laukkujen sisällöstä oli tuliaisia meille. suomalaisia lehtiäkin on koko ensi vuodelle. jei!!

nyt suljen koneen ja silmäni hetkeksi ja otan aurinkoa. istun nimittäin takapihalla, päällä minimaalinen kerros vaatteita.

16. joulukuuta 2009

hiphiphei ja pehmokasta poprokkia

miehen vanhemmat ovat saapuneet turvallisesti perille. matka oli pitkä ja raskas, mutta toivottavasti kannattava.

auringosta on nautittu jo täysin rinnoin iltapäivällä, pimeän suomen jälkeen aurinko ja valo tuntuvat kuulema uskomattomalle.

ihan pian lähdemme syömään, tuomme ruokailun jälkeen väsyneet matkaajat takaisin kotiin lepäämään. mara ja hilda saa nauttia suomivanhempien huomiosta ja me lähdemme miehen kanssa pehmorokkaamaan.

kerrankin täällä tapahtuu jotain!!! parlotones on etelä-afrikkalainen bändi, joka on kovin suosittu tällä hetkellä. ja nyt ne tulevat tänne namibiaan ja vieläpä ihan rannikolle. pakko mennä katsastamaan siis tilanne. ja ei siinä mitään, monet biisit ovat jääneet pidemmällekin vierailulle päähäni soimaan.




"Another lovesong
a silly lovesong
but its our song
and its forever

Even if your rich,
Even if your poor,
Every breath you breathe,
Ill be there for you.

Even if your strong
Even if your not
Every breath you breathe,
Ill be there for you. "

15. joulukuuta 2009

niin paljon kaikkea ja niin vähän sanoja

joko olen totaalisen hidastunut toiminnoiltani enkä kykene enää moneen asiaan lyhyessä ajassa tai sitten elämäni on vain ollut täynnä toimintaa ja askareita viime päivinä, mutta aika tuntuu vain menevän hirmuisella vauhdilla. koska jos viime kesänä tuntui miehen veljen ja veljen vaimon namibia-vierailu olevan ikuisuuden päässä niin miehen vanhempien vierailu tuntui olevan vielä kauempana. nyt tuntuu, että miehen veljen ja veljen vaimon vierailu oli ikuisuus sitten.

ja tässä sitä taas ollaan. muutaman tunnin päästä istutaan taas autossa kohti windhoekia, yö vietetään windhoekissa ja aamulla kukonlaulun aikaan tervehditään vanhempia lentokentällä. tämä taas tietää myös itä, että joulu on ihan tässä, koska joululomalle vanhemmat ovat tulossa.

jouluun orientoituminen on aika hukassa. miten voin ajatella joulua, kun olen niin innoissani kesästä? vaatekaapista saa jo etsiä niitä kaikkein keveimpiä ja vilpoisimpia vaatteita. aurinkorasvaa pitää valella kaikkialle ja koko ajan. tosin olen minä käynyt jo joulukinkkua ja muuutamia joulukaloja kyselemässä. kinkku saadaan pöytään. graavausta olen myös harjoitellut, kehnolla menestyksellä. itse kala oli hyvää, mutta suolasin sitä liikaa. noh, ehkä sitten aattona onnistun, viimeistään anopin avustuksella. hehee, en malta odottaa, että pääsen anopin loihtimien ruokien ääreen. nam, aina niin herkullisia enkä koskaan ole vielä lähtenyt anopin loihtimasta pöydästä ilman jälkiruokaa. jam ja lurps!

kotia on tietysti taas puunattu oikein huolella ja hartaasti. äitiltä opittu tai veressä peritty. ihan miten vaan, mutta kun vieraita tulee pitää olla tiptopsiistiä. siivotessa sitä tulee samalla valmistautuneeksi vieraiden tuloon. olen myös päättänyt hieman hemmotella anoppia. perjantaina olisi yllätysjalkahoito, joka kestää puolitoista tuntia. en tiennyt, että siinä voi mennä niin kauan, mutta hemmottelua siihen aikaan ainakin mahtuu.

en muista hehkutinko jo viime lauantain agilitya, mutta nyt ainakin sen teen. mehän on harjoiteltu suhteellisen aktiivisesti jo viime elokuusta lähtien. eli paljon. viime lauantaina molemmat koirat menivät ratansa ilman hihnaa. tähän mennessä maksimi on ollut pari estettä, jonka jälkeen molemmat on kaapannut pakollinen tarve lähteä nuuksimaan ympäristöä ja ignoorata minut täysin ellei kädessäni ole ollut jotain erikoisherkkua. mikä mahtava onnistumisen riemu!!

voikaa hyvin.

ps.alhaalla on kasa kuvia menneiltä päiviltä.

itsenäisyyspäivän vastaanotolla

alkuillasta, kuumassa auringossa taksia odottaen


taksissa, neljä takapenkillä, yksi onnekas pääsi eteen istumaan.

juhlissa.

melkein kotimatkalla


ihanaiset suominamibia-ystäväni.

itsenäisyyspäivää juhlittiin kylmän sään sijasta oikein lämpimässä illassa, suomen suurlähettilään kauniissa puutarhassa, ihania pikkuherkkuja oli tarjolla yllin kyllin. silli ruisleivällä oli ihan suosikkini.

matka alkoi suomiystävän kotoa, taksilla. ahtaasti sullottuna ja päättyi auton lavalle, ahtaasti sullottuna edelleen. juhlat oli oikein mainiot. tykkään tavata toisia suomalaisia ja vaihdella kuulumisia, tietää miksi kukakin tänne namibiaan tulee.

una semana con mi caracol

asia tuli tallennettua myös jetty-baarin kattoon. me like!!






















12. joulukuuta 2009

yli aitojen

menneenä keskiviikkona saavuin valencian kämppikseni kanssa ratsastamasta kotiin. ajeltiin pajerolla pitkin long beachin katuja ja ihmeteltiin väenpaljoutta kunnes kämppikseni kysyi, että onko tuo tuossa martti, katsoin ja olihan se. mara juoksi kadulla vastaan, oli niin iloinen nähtyään meidät ja juoksi auton rinnalla takaisin kotiin.

tänään aamulla tullessamme aamulenkiltä kotiin, naapuri pysäytti ja kertoi vieneensä maran kolmesti tällä viikolla kotiin, koska mara oli seikkaillut kadulla. hilda on löytynyt tällä viikolla joka päivä väärältä puolelta pihaa. piha on jaettu kahteen osaan aidoilla. meidän aidat on noin puolitoista metriä korkeat. agility alkaa tuottaa tulosta. koirat hyppäävät ensin aidan päälle, tasapainoilevat siinä hetken, että saavat takajalkansa hyviin asemiin ja hyppäävät sitten toiselle puolelle.

hieman on neuvoton olo. varsinkin kun tuo pikkumarakatti-hildakin on oppinut hyppäämän yli. että mitäs nyt?

long beach on alkanut jo kuhista, talviunet ovat jääneet taakse. autoja ja mönkijöitä liikkuu paljon sekä muutama tappelupukarikoira. naapurimme oli lähinnä huolissaan noista koirista, jotka haastavat riitaa, yksi jack russeli hyppii välillä jopa meidän pihalle maraa ja hildaa haastamaan. ja nuo meidän pienokaiset kun ei juuri tappelemaan ala muiden kuin toistensa kanssa, naapuri oli juuri siitä huolissaan, että meidän koirat ovat niin kilttejä etteivät osaa itseään puolustaa.

saa nähdä mitä me oikein keksitään, pitääkö koirat jättää sisälle vai mitä ihmettä? ehkä joku nakkiautomaatti pitää virittää ettei oman pihan mielenkiinto pääse laskemaan.

mukavaa lauantaita!! täällä on niin lämmin, mutta mereltä tuulee just sopivan virkistävästi. kohta lähetään kaupungille seikkailemaan koirien kanssa, hakemaan mun silmälasit ja sitten oppimaan taas uusia taitoja, joilla ylittää esteitä.

11. joulukuuta 2009

aavikolla ilman vettä

pari päivää pikkaisen vuotanut putki paukahti eilen iloiseisesti kahdentoista aikaan yöllä. onneksi pelastavat putkimiehet saapuivat ovelle jo ennen yhdeksää, herättäen minut, nyt kuuluu paukutusta ja toivo elää, että vettä saadaan ihan pian.

kieriskelin eilen dyyneillä ihan liian kauan, olin yltä päällä hiekassa ja olen vieläkin. sillä vitkuttelin suihkuun menoa, vettä löysin yhdestä pullosta sen verran, että sain kupillisen kahvia ja hampaat pestyä. yleensä meillä on aina pari kanisteria vettä, juotavaksi ihan sitä pullovettä. muutaman päivän kauppalaiskuus on vähentänyt vesivarat. ja jäipä minulla myös silmälasit windhoekiin tiistaiaamuna, ilman niitä on menty, pelkillä piilareilla ja iltaisin miehen iloksi ja kauhuksi vanhoilla aurinkolaseillani, joissa on vahvuus. mutta tuo piilareiden käyttö vaan vaatii harrasta ja huolellista käsienpesua. koirien juomakipotkin ovat tyhjinä. naapuriin tarttee varmaan siis mennä.

putkimies kävi just huikkaamassa, että ei ookaan ihan pikkujuttu. apua. mutta olisiko voinut uskoa, että apu tulee ihan samantien? ennen kuin ehtii edes kaivata sitä. pisteet namibialle siitä, apu on aina tullut nopeasti.

10. joulukuuta 2009

human rights day

vapaapäivä tai siis pyhäpäivä, ihmisoikeuksien päivä. paikallisen sanomalehden nettisivuilta ei aiheesta löydy enempää tietoa, kukaan ei tunnu tietävän edes, että mikä päivä on. kalenterissa oli vain tieto kohdallaan.

viikko meni vauhdilla, kaikenlaista tuli taas tehtyä. pitää postailla paremmalla ajalla kuvien kera. aurinko on hellinyt meitä oikein huolella viime päivät. me like. viikko vanhan kämppiksen kanssa huipentui eilen ratsastukseen, merenrannalla, valkealla ratsulla. oli ihan huikeaa. olinpa eilen taas risteilemässä aamupäivän. taivas oli pilvetön, muuttolinnut euroopasta olivat juuri saapuneet, rannat täynnä hylkeenpoikasia, alueen penguiladelfiinit uiskentelivat aivan veneen vieressä.

tänään vanha ystävä lähti takaisin kohti etelä-afrikkaa. tehtiin diili, että asutaan aina neljän vuoden välein naapurimaissa. huvittavaa on se, että saksan frankfurt ja suomen turku olisivat kuitenkin olleet lähempänä toisiaan kuin namibian long beach ja etelä-afrikan port elisabeth.

juhliakin oli kolmet viikon sisällä, miehen työpaikan pikkujoulut, suomen itsenäisyyspäivän vastaanotto windhoekissa ja eilen erään espanjalaisen pariskunnan ns. läksiäiset, kymmenen vuotta namibiassa on kuulema liikaa.

palaan pian kertomaan lisää.

3. joulukuuta 2009

voiko olla tottakaan?

kirjekuoresta, löytyi eilen joulukalenteri, vanhan ajan henkeä huokuva kuvakalenteri. äiti oli pakannut sen jo kesällä mukaan. aikas mukava yllätys. kiitos äiti.

alle tunnin päästä olen walviksen lentokentällä vastaanottamassa entistä kämppistäni espanjan valenciasta!!! saksalainen tyttö asustaa toistaiseksi e-afrikassa ja päätti tulla moikkaamaan minua viikoksi. ihan mahtavaa nähdä neljän vuoden jälkeen. rakastan vieraita. tykkään siitä, kun kotona on porukkaa ja saan hääriä. olemme olleet onnekkaita, sillä vieraita meillä on riittänyt, ainakin kerran kuukaudessa on ollut joku kylässä, ihan oikealla vierailulla. on ollut omia rakkaita perheenjäseniä, tuikituntemattomia ja sitten ystäviä, joihin täällä on tutustunut.

aamun olen ahkeroinut kotiapulaisen kanssa, vaatekaapit ovat saaneet kyytiä, toivottavasti ne pysyvät edes hetken järjestyksessä. miehen kaappi on aina moitteeton, mutta minulla on paha tapa vain mytätä vaatteet kaappiini. selvästi anu-mummilta peritty ominaisuus!

aurinko paistaa ja on niin kesä!! lauantaina menen töihin, teräsmieskilpailuun. teräsmiehiä paikkailemaan ja kramppeja helpottamaan. ei hullumpaa.

voikaa hyvin, miljoonat aurinkoterveiset!!

1. joulukuuta 2009

elämä jees.

tähän päädyin ja tähän päädyttiin hyvinkin pitkällisten keskustelujen jälkeen niin kovin rakkaan ystäväni kanssa. ystävän, jonka kanssa on tullut jaettua monet asiat, niin monet hetket ja itkut ja kyllä myös niin monet itkunsekaiset naurut. voih muak sua a!! elämä kantaa, muutos vie eteenpäin. vaikka ja kuinka saisi potkia välillä päätänsä. niin ja mennä pää edellä seinään.

tässä yhdeksän kuukauden aikana on ollut niin paljon enemmän aikaa itselle kuin moneen vuoteen yhteensä. olen onnellinen asiasta, vaikka välillä ei aina tahtoisikaan mennä niin syvälle omiin ajatuksiinsa, sieltä kun on toisinaan vaikea sukeltaa ulos. yhdeksänkuinen elo on osoittanut sen, että elämä menee niin aallottain. ikuisessa vuoristoradassa. välillä jarrutetaan, jännitetään, syöksytään suinpäin, nautitaan ja sitten tulee taas niin äitiä ikävä. tosin tämä meikäläisen vuoristorata on aika verkkaisa. hitaasti hyvää tulee. en oikeasti voi muistaa tai edes ymmärtää kuinka ennen selvisin aamuisin puolessa tunnissa ( aamupala, lehti, kahvi, hampaat ja vielä meikkaus, no siitä selviän vieläkin alle viiden minuutin) heräämisestä ulos rapsuttelemaan clion jäätyneitä ikkunoita, aloittaa työpäivän samantien töihin saapumisesta ja tehdä sen kaiken vieläpä suht selväjärkisesti ja suunnitelmallisesti. se oli kai harjoituksen tulosta. niin ja tietysti aamu oli niiden tarkkojen rutiineiden varassa. nyt jos on aamulla lähtö niin varaan aikaa ainakin sen kaksi tuntia, yksi kuluu herätessä ja koiria ulkoiluttaessa ja toinen aamupalan kanssa, aamupalan määrä ei ole luojan kiitos sentään kasvanut. käsitykseni ajan käyttämisestä on siis kokenut aikamoisen muutoksen.

elämä kantaa.

se olisi sitten ensimmäinen joulukuuta, pikkuveljen nimpparit ja toisen ikuisuusihanan ystävän synttärit. onnea sankareille!

elämä jees.