voi lumi minkä teit.

aargh. ensimmäinen euroopan vieras on onneksi saatu jo namibian maanpinnalle, tosin päivän myöhässä ja jännitysvatsanväänteiden jälkeen. seuraavat lähtijät päätyivät kiertelemään palloa ihan hongkongin kautta ja kolmannen vieraan lento peruttiin. huomenna olisi äidin,äidin miehen, veljen, siskon ja mummon vuoro lentää lontoon kautta johannesburgiin ja sieltä sitten windhoekiin. jännittää niin vietävästi se, että miten tässä nyt käy. seuraava skenaario on jo käynyt mielessä - juhlissamme 8.1 on useammassa pöydässä tyhjä paikka, tilalla on lippu, joka kertoo juuttumisesta lentokentälle jossain päin eurooppaa. tai sitten piirretään iso maailmankartta, johon on merkitty uudet reitit ympäri maailmaa sekä matkustusajat tyyliin hki-hongkong-joburg-kapi-windhoek, matkustusaika 85 tuntia.

voi itku ja jännitys.

raivohullun elämää

lomalaisena sitä on taas päässyt seuraamaan lähemmin martin ja hildan elämää. ei voi muuta sanoa kuin, että hilda on raivokas pihan vartioija. jos en kieltäisi niin ärripurri kiertäisi kahdeksikkoa pitkin pihaa, puhisten raivokkaalla kurkkuäänellä. välillä haukkuen. oman reviirin vartiointi on paisunut turhan suuriin mittakaavioihin. häiriökäytös on niin totta.

pihaamme kiertää korkeat betoniaidat. ymmärtäähän sen, että toinen ei näe mitä ulkopuolella tapahtuu, mutta eikö esimerkiksi naapurin auton pitäisi olla jo sen verran tuttu ettei sille tarvita rähjätä.




tämä emäntä alkaa olla hulluuden partaalla myös. pihalla ei voi olla ilman tuota huohottavaa raivotarta. kieltäminen auttaa hetkeksi, noin minuutiksi. ignooraminen ei mitenkään.palkitseminen hyvästä käytöksestä ei mene perille. oi, missä menin vikaan?

muuten meidän hilda on niin suloisen ihastuttava karvapallo. agilityssa hänet oli nimetty vuoden 2010 most improved -tittelillä. eli eniten kehittynyt <3. harmillista vaan, että missattiin vahingossa joulujuhlat.

mara taas vetää lonkkaa, niin kuin aina. käy läähättämässä ulkona muutaman minuutin eli makaa tulikuumalla laatoituksella, menee sisälle viilentymään ja taas hetkeksi ulos lämpiämään. taitais herra tykätä saunasta.

raivottaren raivon lieventämiseen otetaan vinkkejä vastaan! kaikki mahdolliset. onkohan se raivonnut täällä jo vuoden päivät joka päivä?

ilimoja on pielly

suomalaisilla nettisivuilla ei ole voinut olla törmäämättä viikonlopun sääennustuksiin. pakkasta on luvassa. hiukan on ollut ikävä lumisia maisemia, mutta -20 pakkasasteen kylmyys karkoitta tehokkaasti ikävän.

rannikolla siivotaan,jo toista päivää. ensi viikolla saapuvat äiti ja mummo, siihen pitää varustautua huolellisesti. jokainen pölypallero on saanut kyytiä ja hiekka on lentänyt huoneesta toiseen. pihalta tuli eilen 6 muovipussillista hiekkaa. kaapeista kassitolkulla epämääräisiä lappusia, lehtisiä ja mainoksia roskiksen ruuaksi. tulee sieltä myös äidin mies, sisko ja velikin. tosin heitä ajatellessa ei tule mieleen pölypalleroiden karkoitus. kaikella hyvällä äitiä ja mummoa kohtaan kuitenkin, oli tämä perusteellinen suursiivous jo tarpeen. ettette ihan väärää mielikuvaa saisi niin on minulla toki apulainen auttamassa. kyllätämä siirtomaarouva on silti jynssännyt vessoja ja ikkunoita ja järjestellyt loputtomalta tuntuvia kaappeja.

meinasin mennä ulos kahville, arvatkaas mitä mittari näyttää meidän pihalla? noh, se on suoraan auringossa, mutta silti lukema on huimat 52 astetta. ei olisi aamulla uskonut. jo toista päivää on tihuuttanut jotain epämääräisiä pisaroita ja taivas on ollut harmaa. ehkäpä tämä tästä kesäksi taas muuttuu. aurinko paistaa lujaa, mutta kummasti tuo atlantti vaan pitää ilman mukavan viileän tuntuisena.

ps.mittari on noussut jo 58 asteeseen!

joulukuun eka

haaveilen meneväni pienempään vierashuoneeseen, ottavani sieltä sen siniraitaisen laatikon,jonka pakkasin tammikuussa 2009, ensimmäisen omassa kodissa vietetyn jouluhuuman jälkimainingeissa, mukaan namibiaan. etsisin laatikosta sen sähköillä toimivan kynttelikön,joka on minulle se ehdoton joulukoriste. siitä tulee mieleen joulu ja lapsuuden koti,jossa kyntteliköt oli jokaisessa huoneessa ja keittiössä kynttilät valaisivat yöaikaan. joulukuussa oli aina turvallista hiipsiä yöaikaan vessat, kynttilät loivat valon ja tontut suojeli pahalta.

ehkäpä jo huomeniltana kynttelikkö valaisee meidän namibian keittiötäkin.

lettukestit

tiistaina kirjaston edessä, kirjaston, joka kokee parhaillaan muodonmuutosta. koko myo koostuu konteista, joita olemme eri tahoilta lahjoituksina saaneet.kontteja laitetaan yhteenja, puretaan seiniä, tehdään ikkunoita ja avot! meillä on uusi luokkahuone. miinuspuolia olematon ilmastointi, kuumalla on siis erittäin kuuma ja kylmällä kaikki hurisevat yhteen ääneen.



marraskuun viimeinen päivä tarkoitti tänään kesäloman alkua. mikäpä olisi mukavampaa kuin pistää pystyyn kunnon lettukestit? eilen valmistin kotona lähes 7 litraa taikinaa, tänään sitä sitten paistettiin lähes nelisen tuntia. kasiluokka oli nimetty avukseni, tuumin vielä aamupäivällä, että pojat tuskin jaksaa kokata, vaan haluavat pelaamaan jalkapalloa, mutta mitä vielä, taisin itse paistaa vain sen ensimmäisen epäonnistuneen raakileen, jonka jälkeen pojat ottivat homman täysin haltuunsa.



kutos- ja seiskaluokkalaiset järjestivät ensin kaikki pelinappulat ja palaset oikeisiin laatikoihin, jonka jälkeen pääsivät sitten ihan pelaamaankin.







kasiluokan tähtioppilaamme, gregor. gregor voitti myo idolsit tänä vuonna, gregor oli vuoden oppilaamme palkintojenjakogaalassa, uskomaton nuori mies. niin täynnä viisautta ja kypsyyttä. ja näin hän elämänsä ekaa kertaa teki lettuja ja heitteli niitä samantien ilmaan.



saksalainen vapaaehtoinen, suorittamassa sivaria namibiassa.hyvä saksa! willy oli ihan haka letunheitossa!



itse en kamerallani kuvan kuvaa ottanut, innokkaita kuvaajia oli niin monta.



seiskaluokan rummuttajat ovat vertaansa vailla. ihan mielettömiä.



huomatkaa kaulassani roikkuva mitali sekä vieressä olevan kennlyn mitali. saatiin ne lauantain juoksun kunniaksi. kädessä minulla on kutosluokkalaisten lahja, ajatuksia ms.jennistä. niin liikkistä. vai mitä sanotte näistä .
"ms.jenni is very flexible" -tämä nauratti eniten! tällä viitattiin siis ihan fyysiseen liikkuvuuteen, on tainnut tehdä vaikutuksen se, että saan suorilta jaloilta sormet just osumaan maahan.
"she gives cool volleyball lessons"
"makes sure we learn vocabulary"
"always cares that we read chapter books" -en lainaa kuvakirjoja kirjastosta ulos. "i like her mini bob style"
"ms.jenni is a very fit teacher, she helps us to keep fit and i can say she's the best"?



letttuja, lettuja, lettuja. kaikki kunnia kasiluokan pojilleni!



nyt tuleejo ikävä lapsia, nyyh. menee puolitoista kuukautta ennen kuin koulut taas alkaa.

syömishäiriö

on kulunut jo 20 minuuttia siitä, kun annoin koirille aamuruuan. martti makaa kuppinsa vieressä ja tuijottaa ruokaa. ei tee elettäkään syödäkseen. toukokuun lopussa tehdyn polvileikkauksen jälkeen maran ruokavalio muuttui, joko päivä pitäisi saada annos täyteen kalanmaksaöljyä ja kalanappuloita, mutta kun ei maistu niin ei maistu. kylkiluut paistavat ja poika on niin hoikka, kyseisen ruokavalion pitäisi nostaa painoa, koska se on niin rasvaista.

illalla tarjoan samaa kuppia nappuloita. uskotteko, että silloin ruokailu kestää vähintään puoli tuntia? martti ottaa muutaman naksun, kävelee ympyrää, ottaa muutaman lisää, istuu ja makaa ja ottaa taas muutaman lisää. se on kuin sipulista jauhelihakastikkeessa kieltäytyvä pikkulapsi.

nostin juuri ruokakupin pois, tiskialtaaseen. nyt koira sitten käy nuuhkimassa allasta ja taitaa olla ilmeisen helpottunut siitä, että saa paastota tämänkin päivän.

ps. taitaa olla sanomattakin selvää se, että hildalla meni maksimissaan minuutti oman kuppinsa tyhjentämiseen. jos joku niin hilda osaa hotkia.

pps. juoksin kympin lauantaina aikaan 54 minuuttia!!!

ppps. minun vanhemmat alkavat vihdoin vanhenemaan,jee! isäpapalle onnittelut viisikymppisistä!!

perjantaiaamun väläys

chättäsin just pikkuveljen kanssa ja tajusin jotain, siihen ei ole enää edes kuukautta, kun ensimmäinen satsi perheestä saapuu namibiaan. uih, alkoi oikein vatsanpohjassa nipistelemään. jos tammikuun juhlan tarkoitusperä on jäänyt hämäräksi, niin kerrottakoon se nyt, että menemme silloin naimisiin. häitä vietetään namibian auringon alla, hiekkadyyneillä. suureksi iloksemme tänne on saapumassa 52 vierasta euroopan puolelta. villeissä haaveissamme ajattelimme maksimissaan 30 pääsevän paikalle, mutta näemmä joskus ne haaveet toteutuu tuplaten.

onnekkaana voin pitää itseäni siitä, että niin moni rakas ihminen tulee näkemään palan namibiaa ja sitä todellisuutta, missä olemme viettäneet lähes kaksi vuotta elämästämme. ajanjakso,jota tulemme varmasti kantamaan mukanamme aina.

halusimme ehdottomasti viettää häitämme täällä, paikassa, jossa suhteemme on lujittunut entisestään. paikassa, jossa olemme olleet toistemme tuki ja turva, jakaneet hyviä ja huonoja hetkiä. toinen toistaan kannustaen eteenpäin. toisaalta taas tulevaisuudesta emme tiedä muuta kuin sen, että haluamme jakaa sen yhdessä (maran ja hildan kanssa tottakai), joten namibia oli myös siinä mielessä luonteva valinta. yksi valintaan vaikuttava tekijä oli myös se, että saimme näin liikkeelle myös ne ihmiset, jotka olivat sanoneet tulevansa vierailulle!

ihan pian lähden töihin. myo on auki ensi tiistaihin asti oppilaille, vielä viikko sen jälkeen siivoammeja inventoimme paikat ja loma voi alkaa. viimeisen kuukauden minua on pitänyt kiireisenä normihommieni lisäksi myo:n kirjaston huomattava remontti, muodonmuutos suorastaan. silmälasiprojekti on myös jatkunut, neljä lasta on käynyt tarkastuksissa ja kolme heistä odottaa parhaillaan uusia silmälaseja.

huomenna pitäisi taas rykäistä kympin juoksulenkki 8 myo-lapsen kanssa. osallistumme fun run - tapahtumaan, jossa kerätään varoja syöpää sairastaville, niille joilla ei ole varaa hakeutua hoitoihin ilman ulkopuolista apua. loput myo:n osallistujat kävelevät 5km. mamikset.

mukavaa viikonloppua!

myllerrys - horros- myllerrys

laiskaakin laiskempi keskiviikko. morsian alkaa valmistautumaan tammikuun juhlaan.jännittävää. parin tunnin päiväunet ja pieni askartelutuokio kaverin kanssa. ruokaakaan en ole tehnyt, mies oli tänään ruokavastaavana. kaupasta tuli kaksi nuudelipakettia, näkkäriä, maitoa ja voita sekä kaksi tafelia. tafel olkoon illalliseni.

kun elämässä myllertää täysillä tehoilla, uppoan välillä johonkin välitilaan, horrokseen lataamaan akkuja. päiväksi tai pariksi, minkä jälkeen jaksaa taas myllertää muutosten mukana. meidän tulevaisuus on täysin auki. mikään muu ei ole varmaa kuin se, että tammikuun jälkeen meitä odottaa muutos ja ihan muuttokin. namibia jää taakse, mutta vielä emme tiedä mitä edestämme löydetään. onko se turun littoinen vai mikä. jotensakin en just nyt jaksaisi keskittyä siihen ollenkaan. juuri kun elämä on löytänyt omat raiteensa, rakkaita ystäviä on löytynyt ja aavistan edes jotenkin miten tämä yhteiskunta rakentuu ja toimii. tiedän mistä saa hyvää kahvia, minne mennä,jos tarvitsee mököttää itsestään, mistä tunnistaa iltapäivän tuulimyräkän, missä pizzapohja on edes jotenkin rapsakka ja tarpeeksi ohut. moikkaan tietyille ihmisille joka aamu mennessäni töihin ja olenpa saanut ihan mukavasti vastuuta myös töissä.

toisaalta taas muutos on elinehto. että siihen ajatukseen kai sitten tuudittaudun.

rannikko on ollut aivan ihanan lempeä viime päivinä tai ehkä jo muutaman viikon ajan. kesä on niin täällä.

taas tää meni liikenteen haukkumiseksi

namibian rannikon kuulumisia: kuumuutta piisaa. aurinkoa piisaa, hiekkaa iholla enemmän kuin tarpeeksi. aurinkorasva on erittäin otollinen pohja tuolle hiekkakuorrutukselle. tänään oli taas neljän oppitunnin verran lentopalloharkkoja. huih. palkkiona mielessä siintää vain kylmä savanna kotona, hiljaisessa ympäristössä. lentopallo vaatii jatkuvaa kommunikointia pelikavereiden kesken. usein tuo kommunikaatio saavuttaa aikamoiset desibelit, eihän sitä nyt hiljaa kuiskaten voi pelata. korvani kaipaavat usein hiljaisuutta työpäivän jälkeen. kun tulen kotiin, olen vain hiljaisuudessa, en voi kuvitellakaan avaavani telkkua tai edes kuuntelevani musiikkia. tietokoneen hiljainen hurina on kaikki mitä kestän ja tietysti koirien nuuhkuttelut. puolen tunnin melunollaus on just passeli.

kotimatkat vietän ikävän usein kiroillen autossa.ugh, varsinkin taas tänään. poliisi on jouluun lähestyessä lisännyt partioita, mutta eipä ne tunnu kauheasti tehoavan tähän liikennekulttuuriin. kaveri postasi eilen facebookissa bongaamansa kommentin paikallisen sanomalehden tekstiviestipalstalta."I don't think that such steep and exorbidant fines are a way to deter traffic violations; but will add to the already burdened prisons and breadwinners. Please come up with other alternatives of punishment. Most of us don't earn that much!" elikkäs tämä naikkonen oli pahoillaan siitä, että sakot ovat niin kovia ja näin ollen suurin osa ei niitä pysty maksamaan, joten pitäisi olla vaihtoehtoisia rangaistusmenetelmiä. miten olisi ajaminen selvinpäin? tai ajaa vaikka ihan niiden nopeusrajoitusten mukaan? olla ohittamatta silloin kun ei saa ohittaa? kiesus.

mulla oli ihan hyvä mieli,kun aloin tätä kirjoittamaan. liikennekulttuurin miettiminen saa vaan niin näkemään punaista. tässä meidän rantatiellä tapahtuu kymmeniä kolareita joka viikko. joten täällä pitää olla tarkkana ja varsinkin tyynenä.

huomenna päästään taas pidemmäksi aikaa tien päälle. tie vie minnekäs muualle kuin windhoekkiin. koirat jää doggy lodgeen hoitoon ja me suunnataan viettämään hääjuhlaa pääkaupunkiin. ihanata. ihanaa päästä juhlamekkoon ja lämpimään iltaan.

marraskuun kolmastoista

lauantaiaamu.jääkaapissa valo ja keittiön pöydällä pari kuivahtanutta ruisleivän kannikkaa.mies töissä ja minä aamukahvilla, muuta särvintä ei sitten olekaan tarjolla.20 minuutin päästä pitäisi olla menossa, koko päivän, mutta en ole vielä elettäkään tehnyt asian eteen.

hmm. olisikohan tämä sitä kevätväsymystä? kylmästä horroksesta heräämistä valoon ja aurinkoon. kesä on jo ihan tässä melkein. päivisin aurinko jaksaa paistaa ja villatakin voi jo ottaa muutamaksi tunniksi pois. töissä on ilmassa se kutkuttava tunne, kun tietää, että loma on jo melkein alkamassa. henkilökunnalla on vaan vielä miljoona projektia meneillään. illat venyvät pitkiksi, keskiviikkona olin kotona kymmeneltä, torstaina puoli tuntia sen jälkeen. tammikuun juhlat ovat vihdoin päässeet siihen pisteeseen, että päätöksiä on tehtävä nopeasti.tammikuun jälkeinen tulevaisuus mietityttää öiseen aikaan.

en silti malta odottaa, että saan ihan pian niin monta rakasta ja tärkeää ihmistä lähelle,tänne.ja niin joulukuussa alkaa loma. kesäloma. muutama viikko vielä sinnikästä uurastusta.

varmasti

jazzejen jälkeen on tapahtunut taas paljon. olin kapissa, ihanaisen ystäväni kanssa. viikko kapissa meni nopeasti. kapi piti meistä hyvää huolta, ravitsi sielua ja erityisesti ruumista, joskin se rumempi puolikin tuli koettua. molempien kortit kopioitiin ja tiivis yhteiselo pankkejen kanssa on syntynyt. onneksi mitään peruuttamattoman pahaa ei ehtinyt tapahtumaan, vaikka molemmat olemme nyt ilman mitään yhteyttä rahaan. uusia kortteja odotellaan siis. ehkäpä pakkosäästökuuri tuli ihan hyvään kohtaan.

jotta varmasti kaikki ymmärrätte kuinka paljon kapia ihannoin niin sanon taas kerran, että jos mahdollisuus tulee niin menkää ihmeessä vierailemaan tuossa kaupungissa.

kotirintamalla juhlitaan tänään. vuosi on mennyt siitä kun vapisevin huulin, vastasin miehelleni "varmasti" kysymykseen "tahdotko mennä kanssani naimisiin?" suuntamme tänään karvatassujen voimin spitzkoppeen ihailemaan vuorien väliin laskeutuvaa aurinkoa.

pitäkää huolta toisistanne!

jazz & juoksukisat

viikko sitten jazzattiin. tänään juostiin. mitä tapahtui arkena, en enää muista. kiirettä. kiirettä. mistä tämä kiirus tuli? mistä sen oikein itselleni haalin? aika menee siivillä. pelottavan nopeasti. myolla on tuhat rautaa tulessa, pian ihan kirjaimellisesti.

viime viikonlopun olimme siis windhoekissa. tarkoitus oli hoitaa muutama paperiasia, jotta voimme mennä naimisiin, mutta arvatkaas hoituiko ne? noh, jostain tarvitsee aloittaa aina, jotta voi ottaa lilliputtiaskeleita eteenpäin ja etsiä vaihtoehtoisia tapoja saada asiat hoidetuksi.

ihanat naiset jazzaamassa.



ensimmäistä kertaa yhdessä festareilla. jos tapahtumaa nyt festareiksi voi oikeasti kutsua, ei yövytty teltassa eikä herätty edes räkä poskella. ehkä jazz festareiden fiilikseen kuuluu sivistynyt ote ja hiljaa jammaavat lanteet.



vuzi mahlasela. illan pääesiintyjänä oli aina niin ihastuttavan tuore freshly ground. pakko vielä mainita, että järjestelyt paikan päällä olivat erinomaiset, kaikki sujui kuin tanssi. hyvä namibia!



ilta päättyi kanankoipi jalan vieressä. tämä on niin namibiaa. luunpaloja, aina ja kaikkialla.



huom! miehellä on yksi ranneke enemmän. telttaan, jossa sai heinekeniä niin paljon kuin jaksoi niellä. mies yritti kyllä parhaansa tehdäkseen vastarintaa sivistyneille lanteille.



tämän aamun koitos. tavoitteenani oli osallistua puolikkaaseen maratoniin, mutta kyllä tässä kympissäkin oli tekemistä. olin niin ylpeä juostessani maaliin aikaan 58 minuuttia. sykemittarin mukaan mentiin täysillä tehoilla.



vastatuuli oli voimakas. 5 kilsan kohdalla kääntöpisteessä meinasi itku tulla. mutta tuulen läpi puskin itseni menemään.



juomapisteen kannustajat.



onnellisena maalissa. enpä muistakaan milloin viimeksi olisi ollut mitali kaulassa.



tunnin lepo ja agilityyn.

24 tuntia ja saavun kapiin. iso hymy.

uups.

namibia vs. suomi -tekstille oli käynyt pikku kömmähdys.tarkoitus oli laittaa linkki rakennustaitoja ja suunnitelmallisuus -kohtaan linkkaus paljon hupia antanut kotiesittely. mutta tässäpä tämä työlupa ja rakennusteknisiä yksityiskohtia.

arkiaskare.

viime kevään eli namibian syksyn aikana alkoi swakopmundiin ilmestyä kierrätyspisteitä. asian vierestä; ajattelen edelleen vuodenajat päiväntasaajan pohjoispuolen mukaan eli elän syksyä parhaillaan, vaikka täällä kevät onkin.



kierrättäminen on siis hieman hankalampaa kuin suomessa, tai siis samanlaista kuin silloin ennen jokaisen talonyhtiön omia kierrätyspisteitä. täysiä pinnoja ei kyllä meille kierrätyksestä edelleenkään tule. lasi on ainut mitä tällä hetkellä kiikutamme säännnöllisin väliajoin kierrätyspisteeseen. en tiedä mitä kierrätetylle tavaralle tapahtuu keräyksen jälkeen, mutta mielestäni tällä hetkellä on tärkeintä osoittaa kiinnostusta asiaan ja kierrättää kuuluvasti.



päivä taisi olla lauantai. ensin menimme agilityyn koko perheen voimin ja siitä jatkoimme kauppareissulle. koirat on jo tottuneita avolavamatkaajia. taustalla näkyy autopesula. niitä on täällä vähän joka puolella. käsityönä pestään, kallein hinta minkä olen auton pesemisestä (sisältä&ulkoa) maksanut on ollut 70 namdollaria elinoin seitsemän euroa.



sparin parkkipaikalla. paikasta löytyy myös kolme pikaruokaravintolaa; wimpy, debonair ja chicken city (en ole minkään asiakas), kampaaja, pari kiinteistövälittäjää, kenkäkauppa, raamattukauppa ja toimistptarvikeliike sekä tietty viinakauppa. kuvat on muuten tosi epätarkkoja ja harmaita, mutta niin oli lauantaikin.



paikallisen viinakaupan aukioloajat. en sitten tiedä mitä tapahtuisi, jos soittaisi tuohon hätänumeroon. tulisiko joku antamaan hätään pullon punkkua?



kuvia lihatiskiltä. puolet tiskistä on varattu biltongille eli kuivalihalle. miehen suosikkibiltong löytyy juuri tästä nimenomaisesta kaupasta ja tiskistä. chili bites.



alla olevat makkarat pekoniin käärittynä tiivistää paikallisen braai-kulttuurin. grillissä on lähes poikkeuksetta vain lihaa, tirisevää rasvalihaa...
bloggeri ei suostu yhteistyöhön, kääntää kuvan ylösalaisin vaikka kuinka käännän sen takaisin oikein päin. grr.




liha on kuulema the herkku täällä. varsinkin kaikki pihvit ja paistit.



tässä olisi sitten tätä vaasan hapankorppua, nimetty vain hieman kansainvälisemmäksi. finn crisp. hyllystä puuttuu vain pyöreä näkkäri.



muovipussejen paratiisi = namibia. kaikki pienimmätkin asiat laitetaan pussiin. roskiksessa ei voi käyttää kaupan pussia, koska ne on niin kehnoja rakenteeltaan ja meidän roskis on jumbokokoa. tämä muovipussejen ostelu on niin turhaa touhua. minä vihaan muovipusseja.



niinpä meillä käytetään kauppakasseja.



trans kalahari highway. tiemme kotia swakopista. tie menee meren ja dyynien välissä. ei hullummat maisemat. tosin en edes muista, koska sää olisi ollut niin kirkas, että siitä saisi otettua parempia kuvia pokkarilla. pahoittelnu edelleen kuvien laadusta. hävettää ihan, mutta menköön.



kotiristeys. kaunis auringon paistaessa.



kauppasaalis. ei mitään sen ihmeempää tai eksoottisempaa.



laiskan suikaloijan unelma. tuoreeltaan valmiiksi paloiteltu kaali ja porkkana. eikä kilohintakaan niin hurja ole. paketin hinta oli noin 70 senttiä. ja tuota kaalipaistosta söi kaksi ihmistä kaksi päivää... että laskeapa siitä sitten aterialle (perunan korvikkeelle) hinta.



vihdoin löydettiin molempia miellyttävä kahvi.juhlaa. minä en kyllä valita pikakahvista. rakastan sitä.



hapankorppu kunniaan. illan paras naposteluherkku syntyy näistä, voista, kurkusta ja siipaleesta juustoa, unohtamatta herbamarea. sitäkin saa kaupasta.



oliko pettymys? ei mitään sen erikoisempaa kaupasta. mitään kovin eksoottista täällä ei ole. ehkä lihahyllyssä näkyy suomea enemmän kieliä, mahalaukkua ja muuta hieman kyseenalaista elintä, mutta muuten melko samoilla eväillä mennään kuin suomessa, siis tässä taloudessa.

rahat oli tarkoitus kuvata, mutta kukkaro on tyhjä...matti kukkarosssa, heh.

namibia vs. suomi

olen oikeastaan ihan alusta asti tietoisesti vältellyt namibian ja suomen välisten erojen hakemista. onhan kyseessä kaksi maata ääripäistä. toinen on vielä kehitysmaaluokituksen alla, toinen taas porskuttaa kehityksen kärkipäässä, hyvinvointivaltiona.

mutta, jos maita alkaa vertailemaan niin kyllähän sitä verrattavaa löytyy. ihan kaikesta. paitsi, että kaupasta saa vaasan näkkileipää ja hapankorppuja, monikansallisten firmojen ruokatarvikkeita löytyy kaikkialta kuten floraa ja uncle benssiä.

omalla kohdallani on pitänyt monesti purra kieltä (ei muuten kannata, pauhaaminen ja raivokohtaukset toimivat) byrokratian rattaissa. jos mahdollista niin täällä virastojen tädit ja sedät ovat vieläkin haluttomampia neuvomaan kuin suomessa. muutaman kerran virastoon mennessä on siellä täti ollut jalat pöydällä lepohetkeä viettämässä ja vaikka tädin eteen menee seisomaan niin täti ei reagoi. pitää rohjeta puhuttelemaan, odottaa viisi minuuttia tervehdyksen jälkeen, että josko saisi vastakaikua. jos ei saa niin pitää poistua vaan huoneesta ja koettaa onnea seuraavalla kerralla. jos unohtaa kriittiset gooddayt ja howareyout isolla hymyllä höystettynä voi olla varma, että palvelua ei enää tule koskaan saamaan. byrokratian rattaissa on lähes mahdotonta selviytyä ellei ole suhteita oikeisiin ihmisiin. se on erityisen raivostuttavaa. kohtelu ei ole siis tasa-arvoista. kohtelu ja asioiden sujuvuus riippuvat täysin siitä tunnetko oikeat ihmiset. se, jos mikä on mielestäni este tasa-arvon ja demokratian tiellä.

liikennekulttuuri. namibialaiset eivät yksinkertaisesti osaa ajaa. minkäänlaisesta ennakoivasta ajotavasta ei voi edes puhua täällä. taloudellinen ajotapa on niin kuin että mitä? mitä se tarkoittaa? autot on täällä tosi hienoja tai sitten tosi romuja. se on ihan normaalia, että kolmekymppinen nainen suhaa 3,6 litraisella pajerollaan yksinään kaiket päivät, tiellä millä kulkisi mikä tahansa menopeli. sekin on ihan normaalia, että auto kuluttaa 16 litraa satasella. ja hei, näin sanoo nainen, joka halusi ensimmäisen autonsa vasta 27-vuotiaana, mahdollisimman pienen ja vähän kuluttavan, hän rakastui valkeaan clioonsa ja oli oikein tyytyväinen, kun tiesi, että auto ei tarvitse paljoa polttoainetta ja sen hiilidioksidipäästöt ovat matalimmasta päästä.

ilmastoon ja säähän on ollut jokseenkin vaikea sopeutua. suomen neljä selvästi toisistaan eroavaa vuodenaikaa ovat rikkaus. ne jaksottavat vuotta, elämäntapaa, suunnitelmia ja lomia. täällä jokseenkin joka päivä on samanlainen ja silti niin erilainen, koskaan ei voi olla varma millainen sää tulee olemaan. neljä vuodenaikaa vuorokaudessa on liikaa epävarmuutta luova tekijä. ja miksei ikinä voi olla lämmin iltaisin. suomen rikkaus on myös rakennuskulttuuri, looginen ajattelukyky, eristämisen taito ja toisaalta taas tuuletuksen ja ilmankiertämisen suunnittelu. meidän kotona on poikkeuksetta aina kylmä paitsi ehkä joulu-tammikuussa. sen suurempia kömmähdyksiä talon pohjapiirustuksessa ei ole, kuin taas (maarian teksti) jossain muualla on ollut. mutta ilma meillä ei kierrä ollenkaan. esimerkkinä kylpyhuoneemme, joka on ihan talon keskellä yläkerrassa, ikkunoita siellä ei siis ole eikä ensimmäistäkään tuuletusaukkoa. voitte kuvitella kuinka herra home tykkää asustaa siellä.

tervehtiminen on täällä tärkeää. aina pitää muistaa kysyä mitä kuuluu. oshivambujen kulttuurissa tervehtiminen voi kestää jopa kymmenen minuuttia. ensin toinen kysyy mitä kuuluu, mitä lapsille kuuluu, kuinka äiti voi, mitä kumminkaimanserkuntyttö on puuhaillut jne… tämän jälkeen toinen esittää samat kysymykset ja ehkä sitten voidaan päästä itse asiaan. työpaikallani on kaksi osahivambua, jos he ovat myöhässä kaikki tietävät syyn siihen - he ovat tavanneet tuttuja työmatkalla. vaikka heidän kieltään en osaakaan niin ymmärrän silti, koska tervehtimisestä on kyse. toinen kysyy ja toinen vastaa neeeeee,n eeeen intonaatio nousee loppua kohden ja sitten tipahtaa alas. jokseenkin olen aivan ihastunut tuohon neeenittelyyn. minulla on edelleen paljon parantamisen varaa tervehtimisessä.

kulttuurien sekamelska jaksaa yhä hämmentää maassa, jossa näin äkkiä laskettuna löytyy ainakin 10 eri kulttuuria. asukkaita maassa on noin kaksi miljoonaa, joten eri kulttuurit ovat iloisessa sekamelskassa keskenään. juhlapyhien aikana kaikilla on omat tapansa ja minulle on jäänyt tunne, että mitään koko kansaa, kaikkia namibialaisia yhdistävää tekijää niissä ei ole. niin kuin taas kotimaassa voi olettaa, että kaikilla on suurin piirtein samansuuntaiset suunnitelmat esimerkiksi jouluna, jokaisesta ruokapöydästä löytyy rosollia ja lanttulaatikkoa, juhannuksena pyritään pääsemään luonnon lähelle ja laskiaistiistaina koko suomi syö hernekeittoa ja laskiaispullia.

suomi tuntuu väliilä paratiisilta maan päällä. kuinka monessa asiassa olemmekaan onnekkaita, kuinka loistava terveydenhuoltojärjestelmä meillä onkaan, miten edistyksellistä koulutuksemme on, kuinka vaikeaa on tippua sosiaalihuollon järjestelmästä, kuinka hyvin kansalaisista pidetään huolta, kuinka meille annetaan tarjotillinen täynnä mahdollisuuksia ja niistä tulee vain valita itselleen sopivat, lopputulos on kiinni omasta motivaatiosta ja halusta tehdä töitä tavoitteidensa eteen. toki kaikesta löytyy parantamisen varaa, mutta mahdollisuuksien tarjoajana suomi on kyllä unelmamaa. namibiassa ei ole edes selvyys päästä kouluun, erityisesti täällä rannikolla ei ole vain tarpeeksi koulupaikkoja kaikille lapsille. koulut ovat täyteen ahdettuja, yhdessä luokassa voi olla yli 50 oppilasta. monelle perheelle 20 euron luokkaa olevat vuosimaksut ovat liikaa, varsinkin jos perheessä on monta lasta. tämän lisäksi pitää maksaa kirjoista, koulutarvikkeista, koulupuvusta. ilmaista kouluruokaa ei ole tarjolla. opettajat ovat ylityöllistettyjä ja harmittavan usein kiinnostus työtä kohtaan on nolla. kuuntelin eilen radiokeskustelua opettajien ylikuormittumisesta. he vaativat lisää palkkaa, koska luokkakoot ovat niin suuria. miksi kukaan ei vaadi pienempiä luokkakokoja, uusia kouluja ja tehokkaampaa opekoulua? en tiedä olenko aikaisemmin kertonut, mutta mieheni kertoessa lähibaarimme tarjoilijalla suomen ilmaisesta koulutuksesta ja valtion osallistumisesta opiskelujen rahoittamiseen (opintotuki, asumistuki ja opintolaina), tarjoilijalla alkoivat kyyneleet valua, hänellä oli ollut unelma hyvästä koulutuksesta, mutta taloudellisten tekijöiden vuoksi koulutus oli sula mahdottomuus.

terveydenhuoltojärjestelmä ei ole vielä täysin auennut minulle. jos tulotaso on tietyn rajan yli, tulee itse vastata kuluista, mutta kaikkein köyhimmät saavat perusterveydenhuollon lähes ilmaiseksi. yksi tuttuni sairastaa rintasyöpää, hän saa siihen hoidon valtion maksamana. tosin en osaa sanoa millaista hoito on. julkisesta hammashoidosta en koskaan kuullut puhuttavan.

leppoisa asenne elämään, toive paremmasta huomisesta sekä ystävällisyys namibiassa päihittävät suomen kuusnolla. aina on aikaa vastata ystävällisesti (jos ei ole siellä byrokratian rattaissa), tiuskimista ja äksyilyä kuulee harvemmin, ihmiset hymyilevät enemmän, naurua kuulee joka puolella.

rannikolla kaikki hyvin.

mies saapui viikko sitten. romahtamiset on toistaiseksi selätetty.viikkoon on mahtunut kaikenlaista. uusi kaveri, illanvietto, laiska sunnuntai farmilla australialaisten isännöimänä. kaikki aussit, joita täällä ollaan tavattu (niitä on paljon, kiitos kaivostoiminnan)ovat harvinaisen rentoja tyyppejä. joka paikkaan mennessään niillä tuntuu olevan kylmälaukku mukana, täynnä jäätä ja kylmiä juomia. myolla ei rauhallista päivää näe tai koe. jokainen päivä tuo jotain draamaa tullessaan.

tänään on mennyt vuosi siitä, kun aloitin työni myolla. tätä nykyä olen myös paikan toisiksi vanhin työntekijä, en ikäni, mutta myolla vietetyn ajan puolesta.

suuntaan töihin tästä aamupalalta.

jos siellä ruudun toisella puolella on vielä lukijoita niin kertokaas mulle jotain jutun aiheita, kysykää mitä ikinä lystäätte niin minä yritän puolestani aktivoitua blogin kirjoittamisessa.

murmelit ja hermoromahduksia

maanantaina kotiin tullessa oli sähköt poikki, jälleen kerran. parin viikon välein sähköt menevät ja tulevat miten tahtovat. sähkömiehet eivät ole osanneet tehdä asialle mitään. nälkäisenä kotiin tullessa sähköttömyys saa liian suuret mittakaavat, varsinkaan jos läppärissä ei ole akkua jäljellä, kännykän akku piippaa lataukseen pääsyä ja kehenkään ei saa yhteyttä. itkupotkuraivarit jos toisetkin sai koiratkin ihan hämilleen, minulla meni pari tuntia koota itseni.

naapureiden rauhoittava vaikutus, kutsu syömään ja juomaan lasillinen punaviiniä saivat mieleni tyyntymään, uskomaan taas parempaan. miehen soitto etelä-afrikasta lohdutti (miehen kännykkä ei ole taas toiminut hetkeen, saldorajat ovat tulleet vastaan 5 viikon reissulla). mies sanoi lähtevänsä tiistaina matkaan, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. käsi pystyyn, kuka on samaa mieltä siitä, että ikinä mikään ei mene suunnitelmien mukaan?

palattuani naapurista kotiin,oli sähköjohdot saaneet levätä ilmeisesti tarpeeksi ja niin sähköt palasivat, mutta vain yhdeksi yöksi. tiistaiaamuna heräsin, lähdin koirien kanssa laiskalle ja hitaalle rantalenkille kameran kanssa. tulin kotiin ja kas, sähköt olivat taas poikki. sähkömies lupasi tulla samantien.



sähkömiehen tultua palasivat sähkötkin. onko se totta, että jos sähköt on päällä niin ei voi saada selville missä vika on? sähkömies epäili, että vika on jääkaapissa, mutta sitä ei kuulema voi tutkia, jos se toimii. ainoaksi vaihtoehdoksi antoi sen, että pitää soittaa taas heti, kun sähköt menee seuraavan kerran niin voivat tulla mittaamaan jääkaapin moottoria. mutta kun ne sähkömiehet ei tule kuin päiväsaikaan, soitan aina niille (yleensä illalla), kun sähköt menevät, mutta ne käskevät odottamaan seuraavaan aamuun, jolloin pääsevät vasta tulemaan paikan päälle.



pitkin päivää sähköpostitin miehen kanssa, odotin, koska tulee lupa lähteä e-afrikasta. noh, ei sitä tullut. odotin niin paljon, että mies olisi tänään kotona. noh, ei ole. minä en muistaakseni lähtenyt tänne namibiaan ollakseni yksin, ainakaan viittä viikkoa putkeen? eikö nyt ole jo ihan ansaittua valittaa, masentua ja saada yhä uudelleen itkuahdistusmasennushermoromahduksia?



martti ja hilda ansaitsevat vuoden tunnustuksen. jonkin sortin pelastettiin mama juoksemasta pää edellä seinään -sertifikaatin. en ole enää häätänyt niitä edes pois vierestäni nukkumasta. sitten joskus kun mies palaa niin ehkä mieluummin aamulla herään miehen tuhinaan kasvoillani, mutta just nyt mara ja hilda on aika vahvoja tuhisijoita ja niin ihanan karvaisia!



tänään en ole vielä romahtanut kertaakaan. enkä aiokaan.

syyskuu - lupaus lämmöstä

hahaa. en tiedä mitä kuvankäsittelylle tai paremminkin kuvien siirrolle blogiin taas kerran tapahtui. minun koneella vielä hetki sitten niin kauniit kuvat ovat saaneet rakeisen käsittelyn. miten muiden koneilla näkyy?

viikko sitten vietin viikonloppua spitzkoppessa. ystäviä kannustamassa juoksu -ja pyöräilytapahtumassa. aasiajelullakin käytiin. ajurimme oli elvis nimeltään, kuudesluokkalainen poika. hirvitti suoraan sanottuna olla rattaiden kyydissä. oli sen verran pomppuinen tie ja itsepäiset aasit.






urhea juoksija. aamukymmenen jälkeen oli jo niin kuuma, että muuhun kuin paikallaan olemiseen ei kyennyt. jokainen liike oli tarkasti harkittava. bungalowimme ovensuu oli minun paikkani, siinä kävi edes jonkinlainen tuulenvire.






it's all about the balance.

kuvat eivät tee oikeutta jylhille maisemille. en tajua, kuinka nuo kivenmurikat voi pysyä noiden kallioiden ja vuorten päällä. spitzkopp oli hohtavan oranssi, lumoavan kaunis paikka, erityisesti auringon noustessa.ensimmäiset kuvat ovat aamun sarastyksen aikaan otettuja.




jos joku on epäillyt agilityn vauhdikkuutta, niin tässä olisi todiste. tukka pystyssä siellä juostaan.



hilda parka joutui martin hellään käsittelyyn.



mies on muuten vieläkin etelä-afrikassa. viides viikko vierähtää käyntiin, kun olen ilman rakasta. ikävä on jo hirmuinen. tahtoo miehen kotia. nyt. heti.