kotona

kotona. oli kyllä ihan maailman parasta vähään aikaan tulla kotiin. miehen kainaloon ja koirat toiseen.

maralla on muuten vasemman takajalan polven ristiside repeytynyt. kuukausi odotellaan ja katsotaan lähteekö se paranemaan itsestään vai joutuuko mara leikkauspöydälle. kuukauden mara on jo tasaisin väliajoin arastellut jalkaa aina noustessaan ylös, mutta arastelu on ollut aina vain hetkittäistä. me luulimme, että jalka on vain puutunut. noh, eipä ollut. yhtään en tiedä kuinka nivelside on päässyt repeytymään. epäilen vahvasti, että vahinko on sattunut maran omille seikkailuilla, jotka ovat muuten loppuneet noin kuukausi sitten.

nyt lostin pariin ja pizzan kimppuun.

luokkaretkellä

huomenna startataan myo:n combi kohti brandbergiä. mukana 12 lasta ja kolme aikuista. myo:n hallitus antoi epäluottamuslauseen, eväsivät minulta ajo-oikeuden. ehkä hyvä niin, mutta pakko myöntää että sapetti. ajatus minun ajamisesta ei ollut alunperinkään minun vaan pomon. harkitsin kauan ja hartaasti otanko vastuun. otin, mutta pois se vietiin. kun kuulin tiistaina, että kuljettaja onkin otettava matkaan niin mielessä oli kasa ärräpäitä. hei, kortti on ollut kukkarossa reippaat 10 vuotta, suomen sääolosuhteet ovat koulineet aikasta hyvin ja kyllä niitä hiekkateitäkin on tullut ajettua. mutta joo, vaikenen asiasta nyt ja kiitän hallitusta siitä, että ainakaan ensi yönä ei tartte stressata sitä ajamista.

lentopallojoukkue on halailtu läpi tänään, ihan kyynelsilmin. minun pienet urheat pelurit lähtevät huomenna matkaan ja seuraavan kerran näenkin heidät sitten kun tulevat takaisin. tänään ei ollut perusmeininki myo:lla vaan testasimme uusia oppilaita, joten mulla oli päällä kerrankin jotain muuta kuin urheiluvermeet. lentopallojoukkue oli treenaamassa ja päivän parhaan kommentin sain kasiluokan pelaajalta, pojalta, joka oli ihan täpinöissään converseistani. miss, yeah! old school, are they really all stars? ou miss, you look so beautiful today. ja iso halaus päälle. pojalta, joka on aina niin totinen ja cool. ihanan liikkistä!

kassi pitäisi vielä pakata. inhaa. blogin pariin palailen kunhan ensin palaudun luokkaretkeltä, viimeisestä onkin aikaa 13 vuotta, ruka ja ysiluokka.

hulabaloo!

mistä syntyy hulabaloo minun elämässä? liian monta päivää peräkkäin kunnon yöunia, aikaisia herätyksiä joka aamu parin viikon sisällä, töitä, jotka venyvät myöhään iltaan saakka. kaksi reissua järjesttevänä ja vielä samaan aikaan. ensi viikolla häämöttävä loma, joka tuntuu olevan kuitenkin vielä niin kaukana. en taida osata delegoimisen taitoa.

taisin juuri päättää, että mies saa hoitaa tulevan lomamme yöpymiset. muutama yö on jo varattuna, kuusi yötä odottaa vielä paikkaansa. mutta me lähdetään victorian putouksille!!! kymmenen yön päästä auto starttaa reilun 4000 kilometrin matkalle. ihan mahtavaa!!! kuvitelkaa nyt, victorian putoukset. kukapa ei niiden näkemisestä olisi joskus haaveillut. matkataan namibian halki sambiaan, sambian livingstoneen, josta käydään putouksilla vierailemassa. yksi jo varatuista yöpaikoista sijaitsee saaressa, zambesi-joella. hieman sellainen laguuni-kirjasta/leffasta tyylinen saari. ollaan tosin vain yksi yö, mutta ollaanpa edes se. wuhuu!

tulevana viikonloppuna lähden luokkaretkelle luokkani kanssa. 200 kilometrin päässä olevaan uisin kylään, joka on ihan namibian korkeimman vuoren, brandbergin juurella. brandbergin vuoreen on joskus vuonna miekka nakuteltu yksi namibian tunnetuimmista kalliomaalauksista, the white lady. matkaan mahtuu myös ihan vain uima-altaalla polskimista ja jonkin sortin safariautolla ympäristöön tutustumista. aionpa paistaa myös lettuja. retken järjestäminen on ollut yllättävän työlästä. aikataulut pitää suunnitella tarkkaan, ruokailu vieläkin tarkemmin, kaikki tavara pitää haalia kasaan mitä tarvitsemma. delegoiminen on lahjakkaasti unohtunut tämän reissun suhteen kokonaan.

tulevana viikonloppuna on myös se kauan odotettu lopputurnaus lentopallossa. joukkue matkaa 1000 kilometriä pohjoiseen, ovambumaalle, oshkatiin. jokaviikkoiset iltapalaverit asian tiimoilta ovat olleet hmm. lievästi sanottuna mieltä kiristäviä. turnauksen järjestää score-niminen järjestö, jonka tavoitteena on vaikuttaa parantavasti ihmisten elämänlaatuun paikallistasolla urheilun kautta. score tekee valtavan hienoa työtä tarjoamalla lapsille mahdollisuuksia harrastaa. score on iso kansainvälinen organisaatio. myös suomesta voi lähteä scoren vapaaehtoiseksi. noh, mutta joka tapauksessa näissä palavereissa on toisteltu samoja asioita kerrasta toiseen, erittäin hitaalla tahdilla. pointsit pitää antaa kyllä siitä, että kaikki ovat aina ajoissa paikalla.

minun volley starssini vain lähtevät turnaukseen ilman minua, nyyh. hieman on haikeaa päästää heidät lähtemään toisen valmentajan kanssa, mutta minkäs teen. onnellinen pitää olla siitä, että saivat matkaan ihan oikean lentopallopelaajan. olen väsännyt ja kerännyt oikeita papereita kasaan, järjestänyt ylimääräisiä treenejä lähes joka viikonloppu, delegoimisesta ei taas tietoakaan.

jottei ihan vielä tekeminen loppuisi niin torstaina myolla järjestetään ns.pääsykokeet uusille oppilaille. jokaiselle luokalla saadaan toivon mukaan uusia oppilaita. lapsia tippuu aina matkan varrella pois, myo vaatii niin paljon aikaa ja luonteen lujuutta ettei kaikista siihen ole. pääsykokeet ovat aiheuttaneet pienoista paniikkia, koska niiden suunnittelu konkreettisella tasolla on jäänyt aivan viime tippaan.

pienoisia tykytyksiä on myös aiheuttanut ihan täällä asti se tuhkapilvi. lähetimme muutama viikko sitten kasan kutsukortteja eurooppaan. mutta perille ovat ilmeisesti tulleet. iltojen ihastus on ollut lukea kännystä viestejä ja sähköpostista posteja. kiitos niistä ihanaiset! ihan ei ehkä vielä kaikkia ole kutsut tavoittaneet, koska niitä vieläkin löytyy pöydältä... african time. just now. eli ihan mitä vain tästä hetkestä hamaan tulevaisuuteen.

mies on kapissa. perjantaihin saakka.

iltalenkki kutsuu. ja uni.

hilda

vuosi on vierähtänyt jo hildankin elossa. hilda saapui meille reipas 11 kuukautta sitten, sulattamatta sydämiämme ihan ensinäkemällä. sen verran ilkikurinen ja ärhäkkä pentu se oli, että mietittiin jo muutaman kerran, että voiko hänet palauttaa. tietenkään enää ikinä en tuosta pallerosta luopuisi.

sydämet ovat sulaneet ihan täysin, puolin ja toisin. mitä hildasta tulee ensimmäisenä mieleen? uskomattoman perso kaikelle syötävälle!! maailman suloisin otus nukkuessaan. ärhäkkä ja aina valmiustilassa pihaa vahtiessaan. nokkela oivaltaja, joka tietää kuinka saada tahtonsa läpi. laiskaliisa agilityssa. miehen sanoin; pikkuinen, pippurinen ja punkero.

hilda syö ihan mitä tahansa. kaalista sitruunaan. vielä ei ole tullut vastaan ruokaa mitä hilda ei ahnaasti kitaansa hotkaisisi. raaka sipulikin menisi jos sitä vain hildalle soisi. jugurtttipurkin jämät ovat ehdoton suosikki, mutta toisaalta en osaa sanoa mikä ei olisi ehdoton suosikki. siksipä hildan linjoja tarkkaillaan jatkuvasti ja päivittäinen nappularuoka on tarkasti annosteltu. illalla vain kolmannes päivän annoksesta jottei yöllä pääsisi linjat levenemään. voi toista!



lempeä ja lämpöä tältä itsepäiseltä koiruudelta löytyy mahdoton määrä, mutta sitä jaetaan tarkasti ja lemmen kohde on myös huolellisesti valikoitu. onnekseni minä kuulun yhteen kohteista. aamulla saan aina hellän herätyksen, usein ensimmäisenä hildalta. etutassut nousevat sängyn reunalle ja kieli lipoo poskiani. tassuillaan hilda osaa hellävaraisesti hieman herätellä, toisin kuin martti. martti tulee heti paikalle kun huomaa tilanteen ja martin tassut läpsäisevät naamaa ihan rouheasti ja niin mustasukkaisesti, että hilda yleensä kaatuu lattialle martin alta. martin korvat ja suu saavat joka aamu huolellisen pesun hildalta. näkisitte vain kuinka mara pitää suutaan auki, jotta hilda saa sen putsattua ihan takahampaita myöten. korvia ei ole moneen kuukauteen tarvinnut putsata, koska nuo kaverukset pitävät toisistaan niin hyvän huolen. niin liikkistä!

pihaa hilleri vartioi herkeämättä, polkupyörät ja lastenvaunut ovat suurin kauhistus. haukkuja hilda jakaa säästelemättä ja jos komennetaan olemaan hiljaa, siirtyy hilda puhisemaan, puhisten kiertää ympäri pihaa, selkäkarvat pystyssä. hiljaisen marankin tämä pieni pallero on saanut haukkumaan. ja minua harmittaa.



aamulenkeiltä palatessamme joutuu mara jäämään aina ulos kuivattelemaan märkää turkkiansa ja ravistelemaan liiat hiekat pois. hilda on taasen aina niin puhtoinen ja kuiva. ei edes tassut ole likaiset. minua ei harmita.

jos jossain hilda eroaa muista karvatassuissa niin leikeissä. tämä totinen, lempeä herkuttelija ei voisi vähempää välittää juosta pallon perässä. toisin kuin mara. superpallo on ollut ainut, joka on vähän hildan kiinnostusta herättänyt ja niin tietty ne pallot, joihin voi sisälle laittaa jotain syötävää. niiden parissa hilda jaksaa urheasti tehdä töitä tunnista toiseen. mutta ne pysyvätkin tarkasti tassujen välissä.



uskon vakaasti, että hildan lempipuuhia ovat talon vahtiminen, ihan vain loikoilu kainalossa ja tietty syöminen. eli aika perus koiran elämää!!

kuvat ovat otettu tänään, hilda pääsi ahkeroimaan muffinssitaikinan jämiä.

lempeetä

lauantaiaamusta saakka meitä on hellinyt lempeä lämpö, joka tosin tiistaina uhkui jo kuumaa tuulta, sitä kuuluisaa rannikon east weatheria. tuuli, joka puhaltaa kuumana aavikolta, idästä päin, vierailee täällä syksyisin ja talvisin. talvisin tuo mukanaan hiekkamyrskyn. illat ovat olleet aivan ihania. ihan kuin suomen elokuun illat, pimeitä mutta vielä lämpimiä. mii laiki, a lot.

suomalaista naista en ole nähnyt liian pitkään aikaan, kuukausiin. jos syntymäpäiväjuhlia windhoekissa kuukausi sitten ei lasketa. tammikuun lopusta on pitkä aika, ilman suomalaista naista. eilen sain tekstiviestin namibiassa harjoittelussa olevalta suomalaistytsyltä ja tänään treffattiin neljän suominaisen voimin. on se vain niin kumma juttu kuinka tuollaiset tapaamiset ovat suurensuuria voimavarojen täyttäjiä. ihanaa päästä papattamaan naisten kesken, omalla kielellä, omia juttuja. joten kiitosta vaan tytöt!!

mielessä on yhä useammin suomen loma, valoisat yöt, vihreä nurmi, metsä ja puut. sauna ja uiminen. kaikki rakkaat. suomen lomaa haikaillessa ei voi myöskään välttyä haaveilemasta uusista perunoista. oih potut! eikä mansikoista, herneistä, karjalan piirakoista munavoilla, irtokarkista, pätkiksistä, paninin pizzasta, revitystä ruisleivästä ja ruispaloista. aargh!! makaronilaatikon pinaatilla oli tarkoitus lievittää koti-ikävää, mutta toisin kävi. lohtusyöppö.

voikaa hyvin!!

diipa-daapa...

sunnuntai-ilta. tarpeeksi lepoa ja äksöniä takana. lauantaiaamuna heräsin jo ennen kuin kukotkaan ehtivät kiekumaan. ennen seitsemää oli oltava myo:lla valmiina jakamaan t-paitoja ahkerille fun runiin osallistujille. lapsia oli 47 myo:lta. fun run starttasi 8.00, mutta harmitukseksi meidät ohjattiin kävelijöiden joukkoon. ja minä kun treenasin sen kaksi viikkoa. noh, meni ainakin 5 kilometriä kävellen ihan kepeästi. fun runin jälkeen jäätiin lasten kanssa rannalle paistattelemaan päivää ja syömään eväitä. palattuamme myo:lle olikin lentisharkkojen vuoro, jälleen kerran. mutta voi että sentään meidän pelaajat kehittyvät ihan huimaa vauhtia, niin huimaa, että minä en pysy perässä. esimerkin näyttäminen alkaa olla jo ihan naurettavaa, koska en vain osaa. ei taidot riitä. vielä kerran tiedoksi, että lentopalloa olen pelannut joskus koulussa, ehkä ala-asteella, ehkä kaksi kertaa. ja ne taidot ei riitä, ihanat ihmiset ovat konsultoineet ja antaneet loistavia vinkkejä, lentopallokirjoja lueskellen ja yksin kenenkään näkemättä olen treenaillut.

kotimatkalla oli vielä haettava myo:n bussi. toyota hiace, pakettiauto, joka on minibussi. kahden viikon päästä on sitten taidonnäytteen vuoro, koska toimin silloin bussikuskina. hiukan heikottaa, mutta eiköhän se onnistu. miehen suht kärsivällisellä ohjauksella harjoittelin sunnuntaina ympäri long beachia vaihtamaan vaihteita, jotka ovat kiinni ratissa. rattivaihteiksi niitä kai ammattilaiset kutsuvat.

tänään oltiin rannalla jo ennen yhdeksää aamupalalla, termarissa juhlamokkaa ja repussa aamiaissämpylät. viikonlopun luksusta.

bussikuskin taitoja tarvitsen, koska lähden kasiluokkani kanssa luokkaretkelle, läheiseen uisin kylään, namibian korkeimman vuoren brandbergin juurelle. tutustumme alueen historiaan ja käymme katsomassa yhtä namibian kuuluisimmista kalliomaalauksista (the white lady rock). viime viikot ovat menneet retkeä järjestellessä, budjettia laatiessa, mikä ei ole ollut yhtään helppoa vaan suorastaan visainen tehtävä. budjetti nimittäin on 3000 namibian dollaria (300 euroa), matkaajia siihen summaan pitää mahtua 17. ja sen kuuluu kattaa kaikki. kaikki kulut, bensasta vessapaperiin. siksi lupauduin kuskiksi, että saamme siinä kohtaa säästettyä eli kuskille ei tarvitse maksaa palkkaa. niille, jotka tietävät minulla olevan ajokortissa vain b-kirjain tiedoksi, että sillä b-kirjaimella saa ajaa namibiassa minibussia, joka on täynnä ihmisiä.

aurinko on hellinyt rannikkoa koko viikonlopun. on ollut aivan ihanan lämmin, välillä melkein kuuma.

väsähtänyt miss jenni

oi miksi kelloja piti siirtää ja vielä taaksepäin? pimeys tulee jo heti kuuden jälkeen, parin viikon päästä jo vähän ennen viittä. miksi, oi miksi? kuulemani mukaan asialle on ihan käypä selitys. koulut täällä alkavat jo seitsemältä, niinpä monet lapset lähtevät kävelemään kodeistaan jo kuudelta. pimeässä käveleminen, varsinkin pohjoisemmassa voi olla vaarallista. en ole ihan varma viitattiinko tällä eläimiin vai ihmisiin. pohjoisessa niitä villieläimiä tietysti on ja kaupungeissa taas rikollisuutta. mutta silti tämä aikaisin laskeutuva pimeys vie mehut.

minua aamulla tarpeeksi aikaisin nouseva aurinko ei juuri lohduta, seittemältä se kuitenki on jo taivaalla möllöttömässä.

sitä taas en ihan käsitä kuinka esim. meidän koululaisilla menee tunti kävellessä kouluun, koulut eivät ole paria kilometriä kauempana. tai käsitänhän minä, että siihen matkatekoon menee tunti, koska namibiaanit liikkuvat niin h-i-t-a-a-s-t-i. mutta sitä en käsitä kuinka joku jaksaa liikkua niin hitaasti. miten siirtymisiin viitsii tuhlata niin paljon aikaa. eikö aamulla voisi vaan nukkua puoli tuntia pidempään?

liikuntatunneilla liian suuri osa ajasta menee siihen, että lapset järjestäytyvät riveihin, hakevat palloja, yleensäkin vain liikkuvat paikasta toiseen. vaikka minä aina toitotan, että vauhtia, juoskaa, kävelkää nopeasti. mutta ei. jos kyseessä on peli niin silloin vauhtia kyllä löytyy. siirtyminen on vain niin tuskaisen hidasta.

kenelle aukenee "hindsight is 20/20 vision" merkitys?? anyone?

pääsiäisretki

rento päiväretki tehtiin maran ja hildan sekä naapurin pojan kanssa tuttuun paikkaan mereltä päin. walvis bayn laguunia ja satamaa vastapäätä oleva niemi, joka kasvaa vuosi vuodelta on nimeltään pelican point. pelikaaneja siellä näkyi vaan muutama. flamingoja ja hylkeitä sitten ihan satapäin. kuvia ei niistä tullut otettua, koska hylkeitä ja flamingoja löytyy tietokoneen tiedostoista jo ihan liikaakin.


matkan varrella ohitettiin suola-altaita ja suolatehdas. näyttää melkein kovalta ja jäiseltä lumelta.

punaiset altaat olivat hurjan näköisiä. mieleen tuli lähinnä piraijoiden allaspartyt. kuvissa väri ei välity yhtä voimakkaana.



enimmäkseen tie näytti tältä. voi ihan itse valita kaistansa.



jottei unohtuisi, että ollaan satama-alueen välittömässä läheisyydessä.



majakka oli vuonna 1915 vielä niemen kärjessä, nyt matkaa kertyi ainakin 500 metriä ellei enemmänkin. nykyisin niemen kärki kasvaa pituutta noin 20 metriä vuodessa. niemen ja walviksen väliin jää hevosenkengän muotoinen lahti, joka on isoilta aalloilta suojassa. ja näin tekee satama-alueesta suojaisan.


mies ja naapurin poika majakan juurella.



hilda tuulen tuivertamana, tassujen jäljet katoavat lähes samantien.

pääsiäinen on mennyt melkoisen rennosti muutenkin. sunnuntaina söin vain muffinseja, katsoin muutaman leffan. postia pappi jaakobille (kuinka paljon elokuvan aikana voi itkeä?) ja valentine's dayn - leffateatterin tarjonta on rajallinen, rannikon aktiviteetit ovat rajalliset. lauantaina saunottiin ja vietettiin iltaa hyvässä seurassa ja saatiin muutama jo kauan aikaa kesken ollut projekti saatettua melkein loppuun.

niin ja kellojakin siirrettiin. suomen ajasta ollaan jäljessä kaksi tuntia.
ihanaista viikkoa!!

pitkäperjantain ilta

nam! ja jälkkäriksi tiramisua. kyllä kelpasi lekotella sohvalla masu pulleana. huomatkaa, että mulla on päällä melkein toppatakki, kai sitä kevyttoppatakiksi sanotaan. pyörä on meillä lainassa, koirille hieman siedätyshoitoa. pyörät kun ovat suuria mörköjä. martti reipasmieli tutustui rohkeasti pyörään, mutta hilda tyytyi aluksi vain murisemaan kaukaa, mutta kyllä nakinpalat saa ihmeitä aikaan. niiden avulla pyörästä tuli jo melkein ystävä.

good friday

vai että pääsiäinen ja pitkä perjantai? kai se on uskottava, kun kalenteri niin sanoo eikä töihin ole menemistä tänään. ainakaan minulla. tosin mies istuu konttorissaan, yllätys yllätys. yritin kaivella viime vuoden maalis -ja huhtikuun blogiarkistoista tietoa siitä kuinka viime pääsiäinen vietettiin. ei löytynyt mitään mainintaa koko pääsiäisestä. pitkä perjantain aloitti muffinssivuuan etsiminen sekä aamiainen swakopissa.

pääsiäinen tuli tänäkin vuonna ihan varkain tai sitten minä en vain ole kärryillä mistään. radiossa suklaamunista ja tipuista on kyllä puhuttu jo ainakin kuukausi, meidän vakkarikaupassa sparissa en ainuttakaan suklaamunaa ole nähnyt. eilen oikein etsin, löytämättä.

mistä meidän pääsiäinen on sitten tehty? noh, ainakin tiramisusta ja muffinsseista. ehkä muutamasta leffasta ja pitkistä aamiaisista, rannalla lenkkeilystä, sohvan pohjalla lojumisesta ja loman suunnittelusta. niin ja huomenna saunotaan!! kokoonpanolla me ja perhe, jonka isä on italiansaksalainen ja äiti suomensaksalainen. ei kuulosta pahalta näin teoriassa, saas nähdä kuinka käy käytännössä. minä luultavasti koneeni äärellä mökötän miehelle, joka katsoo discovery channelia aamusta iltaan. no ei kai, mutta ainakin sitä on katsottava tunti joka aamu ja illalla mieluiten muutama.