22. huhtikuuta 2010

luokkaretkellä

huomenna startataan myo:n combi kohti brandbergiä. mukana 12 lasta ja kolme aikuista. myo:n hallitus antoi epäluottamuslauseen, eväsivät minulta ajo-oikeuden. ehkä hyvä niin, mutta pakko myöntää että sapetti. ajatus minun ajamisesta ei ollut alunperinkään minun vaan pomon. harkitsin kauan ja hartaasti otanko vastuun. otin, mutta pois se vietiin. kun kuulin tiistaina, että kuljettaja onkin otettava matkaan niin mielessä oli kasa ärräpäitä. hei, kortti on ollut kukkarossa reippaat 10 vuotta, suomen sääolosuhteet ovat koulineet aikasta hyvin ja kyllä niitä hiekkateitäkin on tullut ajettua. mutta joo, vaikenen asiasta nyt ja kiitän hallitusta siitä, että ainakaan ensi yönä ei tartte stressata sitä ajamista.

lentopallojoukkue on halailtu läpi tänään, ihan kyynelsilmin. minun pienet urheat pelurit lähtevät huomenna matkaan ja seuraavan kerran näenkin heidät sitten kun tulevat takaisin. tänään ei ollut perusmeininki myo:lla vaan testasimme uusia oppilaita, joten mulla oli päällä kerrankin jotain muuta kuin urheiluvermeet. lentopallojoukkue oli treenaamassa ja päivän parhaan kommentin sain kasiluokan pelaajalta, pojalta, joka oli ihan täpinöissään converseistani. miss, yeah! old school, are they really all stars? ou miss, you look so beautiful today. ja iso halaus päälle. pojalta, joka on aina niin totinen ja cool. ihanan liikkistä!

kassi pitäisi vielä pakata. inhaa. blogin pariin palailen kunhan ensin palaudun luokkaretkeltä, viimeisestä onkin aikaa 13 vuotta, ruka ja ysiluokka.

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

ihan hyvä näin, itse en ainakaan ole oloani täysin turvalliseksi tuntenut koskaan kyydissäsi muru.

jenni kirjoitti...

hahhah. kotona olen. todettava on, että luokkaretkellä on paljon hauskempaa olla oppilaana kuin valvojana. huoh!

Anonyymi kirjoitti...

Heh! mä luotan Jenni suhun kuskina kyllä kun vuoreen. Ei kukaan oo ajanu mua läpi järven (no okei joki) ja kiviteiden :D

jenni kirjoitti...

hehee, tulihan sieltä jotain kannustavaakin. ehkä ne automaattivaihteet tekevät kuskin sitten!!