diipadaapa

hehee. päivä on taas nukkumista vaille pulkassa. pikkuveljen kanssa on vietetty jo yli kaksi viikkoa. tykkään niin seurata kuinka hän pähkäilee asioita. kyselee niin paljon. esimerkiksi kuinka monta megapikseliä on silmässä? miten siihen sitten voi vastata jotenkin edes asiallisesti? että kvg vai mitä? no ei sitä ainakaan.

ja minä sen vaan jaksan pähkäillä itseni kanssa. kuinka olen sitten jaksanut olla tukena ja turvana? en kovin hyvin mielestäni. mielestäni minä olen tarvinnut tukea ja turvaa mieheltäni. mielestäni asetelma on kääntynyt päälaelleen. miehellä asiat ovat hyvin. on työ ja tarkoitus. miksi paperini suomesta ei vaan voi tulla jo perille?? tällä hetkellä odotan good standing - todistusta. todistusta siitä, että en ole aiheuttanut mitään vahinkoa harjoittaessani fysioterapiaa ja olen toiminut esimerkillisesti ammatissani. todistuksen tulee olla uusi, se saa olla korkeintaan 100 päivää vanha ennen kuin toimitan sen namibian terveysministeriöön, jonka tulee siis hyväksyä tutkintotodistukseni. nyt todistus on ollut jo 3 viikkoa matkalla. neljä kuukautta olen jo odottanut. ei enää millään jaksaisi odottaa lisää. ehkä oli virhe mennä auttamaan ft-ystävää, koska se laukaisi niin syvän tarpeen tehdä töitä. no, ei siitä sen enempää.

tänään haahuiltiin pikkuveljen kanssa walvis bayssa. käytiin parissa kaupassa ja hieman herkuttelemassa vohveleilla ja pannukakulla kuumalla banaanilla ja kanelikastikkeella. illalla olimme naapurin poikien kanssa syömässä ja sen jälkeen oli tarkoitus vierailla vielä casinolla, ihan vaan katsomassa paikkaa. mutta ei pikkuveljellä riittänyt vielä ikä sisälle. ihan leppoisa ilta oli.

eilen vietimme päivää kolmen suomalaisen naisen kanssa. kipusimme dune sevenille. rankkaakin rankempaa. dyyni on yksi korkeimmista ja jyrkimmistä. nämä suomalaiset ovat olleet namibiassa kuukauden ajan kartoittamassa edustamansa järjestön toimintaa. eivät olleet iloisia näkemästään. suomesta tuleva raha ei ole mennyt toiminnan kehittämiseen vaan omiin kuluihin. surullista oli kuultava. he kohtasivat aivan erilaisen namibian kuin me. sitä kohtaa täällä kyllä myös paljon, että paikalliset luulevat meidän eurooppalaisina olevan aina rikkaita. valmiina maksamaan kaikesta paljon. ja valmiina aina huijattavana olemiseen. kassalla vaihtorahoista on pidettävä huolta. henkilökohtaisesti annan mieluummin reilusti tippiä kuin suostun siihen, että se vaivihkaa minulta huijataan. pyrin aina puuttumaan noihin huijaustilanteisiin vaikka se välillä nololta ja tiukkistelulta tuntuukin.

sata blogipäivitystä ei ole enää kaukana. pitäisi varmaan järjestää jonkin sortin virtuaalijuhlat taikka arpajaiset. arpajaisten henkenä taitaa näissä blogeissa olla se, että kaikki lukijat innostuvat kommentoimaan ja minä sitten lähetän jotain mukavaa yllätystä postitse tulemaan. arvon siis kaikkien kommentoijien kesken jotain pientä kivaa?? ja jos sataa postausta alan miettimään niin toki taas alan mielessäni arpomaan, että ketkähän kaikki tätä lukee.

mutta sadanteen postaukseen on vielä aikaa.

hyvää yötä.

heinäkuussa.

lähtö - löytö

mikä on se hetki?

mikä siitä vakuuttaa?

mikä saa haluamaan?

mikä saa pelkäämään?

kuinka teen päätöksiä? totta puhuen ne menee minun kohdallani niin tunteella. järjestä ei ole tietoakaan. luotan tunteisiini ja vaistooni. joskus menee niin päin puita ja välillä taas oikeaan. kuinka uskalsin tehdä päätökseni lähteä namibiaan ja jättää turvallisen eloni littoisissa? luotan mieheeni ja mieheni järkeen. luotan myös omaan kykyyni valita. valita sen mikä minusta tuntuu oikealta. minusta tuntui oikealta lähteä. ottaa ja lähteä. luopua kaikesta siitä minkä olin rakentanut eloni ympärille. luopua siitä mikä minulle on tärkeää. koska vasta silloin ymmärrän sen kuinka tärkeää ja arvokasta se minulle on. jollain tapaa minua kiehtoo valtavasti aloittaa alusta. rakentaa pesä ja elo. nähdä kuinka pärjään. kuinka sopeudun ja jaksan. sopeudun helposti. jaksan huonosti. ei hyvä yhtälö. mutta kyllä minä pärjään. kyllä me pärjätään. luottavaisena uskon siihen, että kaikki tästä järjestyy. saan työluvan ja pääsen toteuttamaan itseäni fyssarina. mutta siihen menee aikaa. aikaa, mitä meillä on rajallinen määrä mutta toisaalta sitä meillä aina on. eilen olin niin innoissani, kun sain osallistua kahden ft-potilaan terapiaan. niin täynnä energiaa ja toteuttamisen halua. juuri semmoista paloa, jonka haluaisin säilyttää aina, mutta tiedän että niin ei kuitenkaan voi olla.

elo täällä ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista, vaikka siltä liian paljon välillä vaikuttaakin. vaikeaa tämä on.yksinäisyys, ikävä, sovinistimachokulttuuri, rotujen väliset erot, työluvan saamisen vaikeus, mitätön vedenpaine, ainainen hiekka korvissa ja pätkivä netti pitävät siitä huolen. mutta kyllä me tämä klaarataan. aivan varmasti. ilon aiheita on niin paljon. niin usein saa myös ymmärtää sen, että mikään ei ole tärkeämpää kuin olla rakkaansa tai rakkaidensa kanssa yhdessä ja jakaa kaunis hetki. katsella tuhansia vuosia lähes muuttumattomana ollutta maisemaa ja todeta, että vain me itse olemme vastuussa siitä millaiseksi elomme teemme.

heh. hiekkadyyneille istuminen aiheuttaa kaihoisaa pohdintaa ja synnyttää lujaa uskoa itseensä ja tulevaan. suosittelen.

aamiaisella

dyyneille vei tänään tiemme. pajerolla ja mönkijällä. voi tätä moottoreiden määrää. minua kauhistuttaa, suoraan sanottuna. mies ja pikkuveli pörräsivät minkä jaksoivat. joutuivat hakemaan bensaakin lisää.

hilda ihmettelee, jälleen kerran, että minne se mara taas katosi.


pikkuveljen taiteilua, mitä enemmän hiekka pöllyää sen parempi.


mies vuorostaan.

ja edelleen mies menee.


hilda ja mara vaanivat toisiaan.


tunnin riehumisen jälkeen oli levättävä, alamäessä ja sammakkoasennossa. mahdollisimman suuri pinta-ala kehosta vasten kylmää hiekkaa.


näin meidän lauantai alkoi. herättiin miehen kanssa taas jo ennen kahdeksaa ja käytiin juoksemassa, suihkun kautta dyyneille. nyt voisi taas mennä suihkuun. hiekkaa on kertynyt iholle ihan kiitettävä määrä.

mies ja pikkuveli ovat menossa ajamaan kartingia. naapurin poikaa kiukuttaa niin viime viikon häviö, että tahtoo ottaa uusinnan. minä taidan jäädä ottamaan aurinkoa.

laiskanpulskeaa lauantaita!!

mitenkäs sukujuhlat ovat sujuneet petosella??? meiltä kaikilta paljon terveisiä rakkaille sukulaisille!!

perjantai!!!

johan se itätuuli herkesi puhaltamasta. harmaan kylmä kosteus on palannut, talven tunnelmaa.
tänään lämpömittari näyttää vain +16, kun se vielä eilen oli +33.

eilinen päivä meni aika pitkälle vain oleskelussa, pyykinpesussa ja koirien kanssa ulkoillessa.

tänään kävimme pikkuveljen kanssa swakopin kristalligalleriassa. näimme maailman suurimman kvartsikristallin. ohhoh! ei se edes kiillellyt tai mitenkään erityisemmin säväyttänyt. se oli harmahtava ja suuri kivimöhkäle. hienointa oli kävellä kallioon louhittua käytävää pitkin, missä ainoastaan kristallit valaisivat matkaa. ihan kuin olisi kummitusjunassa ollut.

mies pääsee pian töistä. hiekkadyynit odottavat. en muista, joka olen kertonut, mutta viikko sitten mies tuli töistä kotiin mönkkärin kanssa. oli sitten ostanut sen itselleen. sen saman mistä on ollut kuvia aikaisemminkin. mies ja pikkuveli ovat ihan innoissaan siitä. joka ilta ovat käyneet sen kanssa ajelemassa. kypärät päässä, kyllä äiti!

ja minä lähden auttamaan ft-ystävääni!! töihin!!! avh-potilas odottaa!!!!!!! mahtavaa!!!!!

oikein mukavaa viikonloppua.

kyllä meillä kaikilla oli niin mukavaa....

kiitokset kaikille onnitteluista. täytyy taas totutella tähän uuteen ikään. ei kai sillä niin eroa ole onko 28 vai 29, mutta kun se 30 häämöttää jo ihan siinä lähellä. ja sitten iskee pieni paniikkiahdistus. missä on ura, missä on lapset, missä on se ja se ja se?? täällä sitä nyt ns.työttömänä hoidan koiriani, jossain tsiljoonan pitkän matkan päässä paikkaa, jossa voisi olla vielä mahtava työpaikka ja koulutusmahdollisuudet. aarrgh! no, ehkä kolmen vuoden päästä olen saanut tehdä täälläkin töitä ja edetä johonkin suuntaan. kaippa se tuo työ määrittelee minua paljon ja sillä mittaa omaa onnistumistaan. vaikka eihän se niin mene, ainakaan aina. oravanpyörästä hyppääminen pois tekee hyvää ja on terveellistä. mutta onko oman työuran uhraaminen toisen työuran vuoksi järkevää??? tuskinpa vaan. mutta mitä sitä ei tekisi rakkaansa vuoksi?

eilen meillä oli hauskaa. keksittiin leipoa maralle ja hildallekin kakku, jogurttia, jauhelihaa ja makkaraa, koristeena muutama puruluu. maistuisko??


toiset odotti ihan kuola poskella. vahtivat kakkuaan silmää räpäyttämättä.

ja kun lupa tuli niin tasa-arvoisesta jaosta ei ollut tietoakaan. martti sen taisi vetäistä kahdella haukulla. hilda-parka. ei se edes puruluuta onnistunut saamaan.

juhlatunnelmaa upeilla partylaseilla.

kakku a la pikkuveli. 29 kynttilää löytyi kakusta!! ja sain ne kaikki puhallettua yhdellä kertaa.

pikkuveli maistoi elämänsä ensimmäisen osterin ja kuulema myös viimeisen.


kuumuus jatkuu vaan. neljäs päivä menossa tätä lähes sietämätöntä kuumuutta. tuuli on polttavan kuumaa ja hiekka pöllyää joka puolella ja joka paikkaan. sisätiloissa ollaan lähes koko ajan oltu. eilen vierailtiin swakopin käärmepuistossa. musta mamba ja eri kobrat tuli nähtyä, toivottavasti en tapaa niitä enää uudelleen.

nauttikaa kesästä ja syökää mansikoita ja herneitä minunkin puolesta ja erityisesti uusia perunoita!!

risteilyltä

en tiedä mitä kuville tapahtui pienennysvaiheessa. laatu kärsi ja paljon. mutta koittakaa kestää! tässä todistusaineisto valaasta. parempaa kuvaa ei ole enkä toisaalta halunnut vahdata linssin takana koko aikaa, koska sitten en olisi nähnyt valaita ollenkaan livenä.

alhaalla näkymää rannalta. kaunista. minusta ainakin.

haaksirikkoutunut paatti.


pullonokkaystäviämme.
veneen perässä.
hyljeyhdyskuntaa. näitä kavereita on tuolla rannalla 20 000. koko namibian rannikolta löytyy 1 500 000 - 2 200 000 hyljettä eli aikasta paljon.

lounasherkkuja.

pikkuhylje hyppäsi ensin veneeseen. veneen perästä se nousi ja kiipesi.

ja samaa reittiä poistui.

tämä hylje oli nimetty robbieksi. oli pari kertaa suurempi kooltaan kuin ensimmäinen vieras.


robbie lähdössä pois. robbie tuli ihan laidan yli hyppäämällä. siihen se molskahti keskelle paattia, noin vaan.



sitä siinä sitten ihasteltiin.


onnellinen pikkuveli.
näkymää rannalta, mistä veneet lähtevät risteilylle. matkassa oli ehkä 8 venettä. toiset isompia katamaraaneja ja toiset pieniä paatteja.

rantaravintolasta risteilyn jälkeen, kahvia ja pirtelöä. aivan ihana paikka.

voi, että harmittaa kun tuo kuvanlaatu on noin kehno.

olen myyty. täysin.

voiko päivä alkaa paremmin?? tuskinpa. lämpöaalto jatkuu vaan ja tänään ollaan jo todella korkeissa lämpötiloissa, reippaasti yli 30 asteen. ulkona olo alkaa jo olla hiukan tukalaa. ilmastonmuutoksen voi todella tuntea. paikalliset ovat ihmeissään. missä on talvi?? kuulema itä-tuuli ja etelä-tuuli pyörivät tässä yläpuolella ja saavat aikaan tämän uskomattoman ilman.

lähdimme pikkuveljen kanssa delfiiniristeilylle. olen hieman varauksella suhtautunut aina näihin, en ole ollut ihan varma ovatko ne oikein delfiinejä, valaita jne kohtaan. yleensä niitä toteuttavat tahot ovat kuitenkin jollain tapaa mukana suojelutoiminnassa niin kuin myös tällä kertaa. oppaamme oli kertakaikkisen mahtava tyyppi, yli 10 vuotta puskissa elänyt eli tehnyt töitä leijonien, elefanttien, cheetojen ja muiden eläinten kanssa ja nyt ollut vuoden kapteenina risteilyillä. laivamme tai oikeastaan veneemme oli pieni ja piskuinen paatti, 12 hengen vene. tunnelma pysyi hyvänä, kaikki kuulivat koko ajan kapteenin puheen ja näkivät laitojen yli.

ensimmäisenä näimme yli 20 metriä pitkän emovalaan 5 metriä pitkän poikasensa kanssa. poikanen innostui oiken esittämään temppuja meille, hyppeli ylös ja alas. aivan uskomatonta! pullonokkadelfiinejä löytyi seuraavaksi, nekin ovat tähän aikaan vuotta harvinaisia niin kuin valaat walvis bayn edustalla. meillä oli siis rutkasti onnea. osteriviljelmät tulivat myös nähtyä. pienet herneen kokoiset osterin poikaset tulevat chilestä saakka tänne, mutta kasvavat hyvin täällä vaikkeivat lisäännykään. kasvuun vaikuttaa meren korkea happipitoisuus ja normaalia suurempi planktonimäärä sekä tarpeeksi viileä vesi. veneilimme myös hyljeyhdyskunnan edustalle ja voi niitä innokkaita hylkeitä ja voi kiesus mitä ääntä ne pitivät, kuulosti lievästi lampaa määkimiseltä. pelikaanit lentelivät myös veneen mukana. kalapalkalla. niitä ei sen kummemmin kouluteta, ovat vain oppineet vuosien saatossa, että pienellä esiitymisellä saa helposti ruokaa. viimeisenä näimme vielä pieniä delfiinejä, en muista enää lajia. niitä ei huvittanut hyppelehtiä tänään, mutta ei se meitä haitannut. valaiden ja pullonokkien show oli niin hieno, että muuta ei tarvinnut. paitsi että meidän kaikkien iloksi muutama hylje kiipesi vuorotellen veneeseen. kalapalkalla jälleen. niitä sai siinä sitten taputella ja ihastella ihan lähietäisyydeltä. eikä niitäkään ole asiaan koulutettu. eivätkä kuulema käyttäydy juuri koskaan aggressiivisesti. muutaman kerran kapteenia oli vuoden aikana purtu...

ja mitkä mahtavat tarjoilut siellä oli! aurinko paistaa atlantin ylle ja me herkuttelemme ostereilla, jotka olivat kyllä ehdottomasti parhaimpia tähän mennessä. odota vain jusbet!! ei tehnyt mieli laittaa edes mausteita. niin herkullisia ne olivat. kuohuviiniä ja ostereita, nam! tarjolla oli myös paljon muita herkkuja. pikkuvelikin sai vatsansa täyteen. ei vieläkään halunnut maistaa osteria.

kotiin päästyä nukahdimme molemmat sohvalle. kuumuus vie voimat. muutaman tunnin unien jälkeen jaksaa taas.

eilen sain ladattua kuvat jo koneelle, joten ehkä pian on jo tiedossa myös kuvamateriaalia.

hiphiphei!!

loistava sunnuntai takana, illan muutamat tunnit vielä ja nukkumaan. viime päivät ovat menneet vauhdilla. kuvia kamerassa olisi vaikka kuinka, mutta kuka ne lajittelisi ja lataisi koneelle? suomi-kuvatkin ovat vielä purkamatta... apua.

meille tuli viikonlopuksi vieraita windhoekista asti. kaksi suomi-tyttöä ja yksi kenia-poika. perjantaina braaiteltiin isolla porukalla, ei edes tuolit riittäneet kaikille. pikkuvelikin on tuntunut nauttivan olostaan ison ihmisporukan keskellä. englannin kieli sujuu paremmin koko ajan ja erityisesti ymmärtäminen kasvaa päivä päivältä. lauantai haahuiltiin siellä ja täällä. pojat ajoivat kartinkia, kisasivat keskenään, mini grand prixin. mies tuli ensimmäisenä maaliin, mikko hienosti toisena ja naapurin wilry kolmantena.

mutta tähän päivään. herättiin miehen kanssa jo ennen kahdeksaa ja riennettiin rannalle juoksulenkille, pitkästä aikaa. kyllä se niin vaan puhdistaa elimistöä ja mieltä, vaikka kunto onkin pohjalukemissa. kahvia kahvinkeittimellä, viikonlopun luksusta. hauskaa puuhaa aamupäivän ajan (kuulette siitä myöhemmin lisää). kalastusta, monen monta tuntia auringonlaskuun saakka ja vielä vähän sen jälkeenkin. päivän ainoan kalan sai pikkuveli, kabeljoun. kuulema tämän rannikon herkullisin kala. kalapahus oli vain 28 cm, joten se oli päästettävä takaisin mereen. ruokapöytään riittää 30 cm mitta. pikkuveli oli niin onnellinen kalastaessaan atlantin rannalla. rannalla tietysti myös syötiin ja braaiteltiin. tavaraa kalastusta varten tarvitaan paljon. teltat, tuolit, braai-grilli, kaikki kalastustarvikkeet, lautaset ja muu syömiseen tarvittava tavara. nuo puitteet takaavat osaltaan sen, että päivä kuluu nopeasti. ehkä hienointa on kuitenkin olla ihan veden äärellä, pauhaavan meren äärellä auringon alla, toisella puolen meri ja toisella hiekkaa silmänkantamattomiin, tasaista hiekkaa ilman dyynejä. koirat juoksivat innolla monen monta tuntia. kotona hädin tuskin jaksoivat syödä nukkumiseltaan.

maanantaihin. josko sitä huomenna saisi ne kuvat otettua kamerasta edes koneelle.

niin ja vielä sitä, että jos haluaa soitella huokealla hinnalla tänne päin niin namibian kännynumeron eteen 99533. ilman plussaa (+). hinta ehkä 22c/minuutti. ei hirmuisen, ei.

lämpöaaltoja

ihanainen itätuuli on alkanut puhaltamaan kuumaa tuulta, joka tarkoittaa sitä, että kostea kylmyys on jonkin aikaa poissa, itätuulen selättämänä. me like!!

eilinen meni aikasta rennosti. väsymystä oli runsaasti ilmassa, pikkuveli kävi aamulenkillä, söi aamupalan ja simahti sohvalle neljäksi tunniksi. taisi jännitys purkautua ja niin uni sitten maistui. eilen hengailtiin vain rannalla koirien kanssa ja käytiin ostamassa kaupasta ostereita. mies halusi. on ne kyllä ihmeellisiä ne osterit. kuinka ne voi koukuttaakaan niin paljon. alkupalaksi ostereita ja pääruuaksi perunamuusia ja kalapuikkoja. heh! oikea gourmee-keittiö.

pian lähdetään selvittämään delfiiniristeilyjen hintoja ja aikatauluja, samoin läheisen vesipuiston aukioloaikoja.

aamulenkillä nähtiin pienen pieni kuutti, ihan heiveröinen ja laiheliini. se oli rantautunut. koirat olivat tietysti ihan innoissaan, mikä aiheutti lievän kaaoksen. eivät onneksi käyneet kuutin päälle. nyt me vaan toivotaan, että se kuutti lähtee siitä vielä uimaan, ettei vaan tullut kuolemaan siihen rannalle.

pikkuveljestä on tullut aikamoinen kokkimestari ja loisto keittiöapulainen, ihan pyytämättä hoitelee tiskejä ja tekee aamupalalle munakasta. mainiota!

nyt me lähdetään nauttimaan east weatherista.