volkkarista vielä

jaahas, heti tuli noottia volkkarin hinnasta. tuo 70 000 randia onkin siis alle 6000 euroa. 5800 tarkemmin sanottuna ja huomioida tulee myös se, että se on upouusi eli iskemätön. ehkä aletaan autokauppiaiksi.

koukuttaa myös minua

tämä blogin kirjoittaminen.
kiitos teille kommentoijille!!! samalla haastan teitä muitakin kommentoimaan! kommentit motivoi hurjan paljon ja on kiva tietää ketkä kaikki mahtaa lukea minun höpötyksiäni, utelias kun olen. mutta ei mitään paineita kuitenkaan, saa lukea ilman kommentoimistakin.

olen tainnut antaa aika paratiisimaisen kuvan tähän mennessä kapkaupungista. se on varmasti vain yksi osa totuutta ja minä olen nähnyt niin kovin pienen siivun tästä paikasta. uskon silti vakaasti vanhaan kliseeseen, että kerran afrikassa käynyt, jättää aina palan sydäntään tänne, vai miten se nyt sitten ikinä menikään. joku on myös sanonut ettei kapkaupunki ole oikeaa afrikkaa, mutta hei, mikä on oikeaa afrikkaa?? tuskin sitä voi niin yksioikoisesti määritellä. osaako joku vastata mikä on oikeaa eurooppaa?

aika kulkee eri tahtia täällä kuin olen tottunut. ihmiset tekee koko ajan jotain, mutta se näyttää kuin niillä ei olisi kiire mihinkään, ihan kuin kiirettä ei olisi olemassakaan (niin se taitaa oikeasti ollakin). mies on monesti sanonut, että "hei, jos tuo liikkuisi vielä yhtään hitaampaa se olisi pysähtynyt" ja siltä se näyttääkin, mutta huom! positiivisella tavalla ehdottomasti.

apartheidin jäljet näkyvät täällä, minulle se näkyy pieninä vivahteina kuinka ihmiset suhtautuvat toisiinsa, millä äänensävyllä puhuvat toisilleen, kuinka katsotaan silmiin jne, selkeästi valkoinen pitää itseään muita parempana. ei tietenkään kaikki ja toivottavasti vain pieni osa, mutta niin se ei ihan taida mennä. huomaan itsestänikin, että kadulla yksin kulkiessa tulee hieman pelokas olo, jos on ainut valkoinen joukossa. ja minä olen tosiaan niin valkoinen, että erotun joukosta turhan hyvin. mahtaako aurinkorasvani olla liian vahvoja vai eikö ihoni oikeasi aio koskaan ruskettua??? se ei ole edes kovin punainenkaan, ihmeellistä.
ensimmäiset vapaat vaalit apartheidin jälkeen täällä on käyty vuonna 1994, siitä on kovin vähän aikaa. apartheidiä on laskettu alas vuosina 1991-1994, mutta ihmiset jaotellaan edelleen värillisiin, mustiin ja valkoisiin. joka tapauksessa olen edelleen rakastunut tähän kaupunkiin, lämpöön ja ystävällisyyteen, värikkyyteen ja rytmiin.

laitan vielä muutaman kuvan. sunnuntain illalliselta sekä muutamasta autosta, joita mies jaksaa vaan ihastella joka kadunkulmassa. mutta juu, ehkä miehen tuntevat osaavat antaa tälle autolle arvostusta. tänään oli tarkoitus lähteä vihdoin ratsastamaan, respan poika lupasi hoidella asian, mutta mitään ei ole vielä kuulunut joten ehkä huomenna sitten.


kuva tunastani on turhan hämärä, mutta valoisampaa kuvaakaan ei ole, oli jam! niin hyvää, paksu tonnikalapihvi ja taatusti tuore ja vielä toivottavasti reilusti kalastettu. ravintolan miljöö oli ihastuttava, sisäpiha ja illan hämärä. rakas ja minä, huokaus!

ja loppukevennyksenä nämä volkkarin kuvat, hinta uutena taitaa olla 70 000 randia eli olisiko se vähän alle 8000 euroa?

voikaa hyvin!! niin minäkin. allas odottaa jälleen kerran. illalla ehkä table mountainille piknikille katselemaan auringonlaskua, sää on ainakin nyt taas kirkas ja kuuma.

perjantaista sunnuntaihin

luvassa kuvia, paljon kuvia. miehen töiden päätyttyä perjantaina lähdimme ihailemaan waterfrontin aluetta, jossa olin aiemmin päivällä käynyt katsomassa rahanvaihtopaikkoja. jo aiemmin viikolla olimme bonganneet muutaman merileijonan, nyt kuulimme hurjaa mouruntaa ja bongasimme nämä veijarit. siellä ne lekotteli ja nahisteli keskenään. rahat saatiin vaihdettua ja suuntasimme syömään yhteen alueen lukuisista ravintoloista. viiniksi valikoitui amani, joka on swahilia ja tarkoittaa rauhaa, näin ainakin tarjoilija kertoi ja onnitteli kovasti onnistuneesta viinivalinnasta (ehkä vain siksi, että se oli turhan kallis, n.24 euroa, kun pullon saisi myös 6 eurolla) valinta oli silkka vahinko, olisin tietenkin ottanut edullisempaa, jos olisin tajunnut, mutta loistavaa viiniä kuitenkin!


tässä vielä hämärä näkymä ravintolasta, ei hullumpaa. ainut vaan, että tuuli oli melkoinen ja meinasi melkein tulla kylmä hihattomassa topissa, huom! meinasi vaan. alkuruuaksi simpukoita kevyessä kermapohjaisessa kastikkeessa ja pääruuaksi kalaa paikallisilla höysteillä, mies taisi syödä katkarapuja alkupalaksi ja pääruokana strutsia. taisi olla kallein ravintolakeikka tähän mennessä, siitä voi syyttää loistavaa viinivalintaa. mutta alle 50 euron kuitenkin. ruoka-annokset ovat valtavia täällä ja minun vatsani on ainakin pohjaton kuilu. turhamainen puoleni kiittää siitä, että tämmöistä herkuttelua voi olla enää viikon verran, vaikka herkuttelijaminälleni jääkin ikävä.


lauantaina matkasimme vuokra-autolla simon's towniin katsomaan pingviinejä, maisemat olivat huikeat rantatietä pitkin ajellessa. edelleen oli tuulinen ilma ja hiekka, joka myrskysi rannalla sattui vasten paljasta ihoa, vartalonkuorintaa luomuna. liikenne on vasemmanpuoleista, yllättävän sujuvaa, tööttiä käytetään ahkerasti ja ylinopeutta ajetaan reippaasti. onneksi meidän vuokra-autossa on airbagit ja toimivat jarrut ja loistokuski! rantakylät ja-kaupungit ovat oikein letkeän oloisia ja värikkäitä, surffareita on katukuvassa paljon. pingviinit asustavat boulders beachilla tai tulevat sinne ainakin munimaan ja hautomaan. lauantaina oli hautominen meneillään.




simon's townissa kävimme syömässä rantaravintola berthassa, tunnelma oli ihastuttava. katusoittajia, kuuma aurinko, väreilevä ilma ja sininen meri lukuisine kalastajalaivoineen ja purjeveneineen. tarjoilu toimii ravintoloissa ripeästi, henkilökuntaa on paljon ja se pitää todellakin huolen siitä, että kaikki pelaa moitteettomasti.


lauantai-illan haasteeni oli houkutella mies katsomaan pride-paraatia, mutta toisin kävi. päädyimmekin aivan toisenlaiseen illanviettoon, nimittäin rugby-otteluun ja vielä privaattiaitioon, missä ruokaa ja juomaa oli yllinkyllin tarjolla ja voi sitä testosteroiinin määrää, kun 30 000 raavasta miestä karjuu kannustaakseen joukkuettaan. harmiksi kyllä kotijoukkue hävisi.



sunnuntaina matkasimme taas samoille suunnille kuin lauantaina eli menimme rannikkoa pitkin kohti cape pointia sekä cape of good hopea eli hyvän toivon niemeä. cape pointin alue on luonnonsuojelualuetta ja siellä käy paljon ainakin turisteja vierailemassa ja jos en ihan väärin ymmärtänyt niin myös paikalliset viettävät siellä vapaapäiviään, rannat ovat kauniita ja hiekka valkoista. matkalla luonnonsuojelualueelle meidät pysäytti paviaanilauma. paviaaneista varoitellaan joka puolella, autosta ei pidä poistua, ruokaa ei saa antaa jne... pysyimme visusti auton sisällä, mutta pakkohan sitä oli pysähtyä ottamaan kuvia. tämä ensimmäinen hieman uhitteli meille, taisi olla lauman johtaja. yksi hyppäsi auton takaikkunalle ja sai aikaan pienoisia kiljahduksia. salamatkustaja ei millään meinannut lähteä pois, siihen se jäi istumaan, töötti ja kaasu ei saaneet aikaan mitään reaktioita. vasta, kun olimme ajaneet hetken matkaa se hyppäsi alas takalasilta.


cape point olikin pienoisen kipuamisen päässä, sunnuntai oli erittäin kuuma päivä, ei tuulta edes helpottamassa, lämpöä oli 35 astetta. huipulle olisi päässyt myös "hissillä", mutta me tietysti kävelimme, maisemat palkitsivat kaiken sen tuskaisen hikoilemisen. ja tietysti huipulla kävi pieni tuulenvire. cape of good hope on sitten taas koko afrikan mantereen läntisin eteläinen kohta. luonnonsuojelualueella asustaa seeproja ja erilaisia antilooppeja. muutama antilooppi onnistuttiin bongaamaan, mutta kuvissa ne ovat niin pieniä, että jäävät julkaisematta. kun pääsemme kunnon safareille namibian puolella niin minä osaan jo toivottavasti käyttää kameraani edes jotenkin.




illalla suuntasimme hotellin lähellä olevaan beluga-nimiseen ravintolaan. ravintola on yksi suosituimmista cape townissa. viime viikon torstaina pöytää kysyessämme saimme vasta sunnuntaille tehtyä varauksen. ravintola sijaitsee vanhassa tehdasmaisessa korttelissa, samaa tyyliä kuin meidän hotelli, paljon kulunutta punaista tiiltä ja ns.loft-tyyliä. meidän hotelli on muuten tosi jees tyyliltään, laitetaan siitä kuvia kunhan tulee julkaisukelpoisia.

kuvien lataaminen kestää kauan. taida tehdä jotain väärin. menee ainakin 5 - 10 min per kuva. ehkäpä opin pikkuhiljaa.

edelleen fiilis on hyvä ja luottavainen tulevan suhteen. tällä hetkellä olemme palanneet suunnitelmaan, jonka mukaan 8.3 matkaamme namibian puolelle tulevaan kotiimme. viisumi ym.asiat ovat edelleen auki, mutta ehkä se ei sitten ole ylitsepääsemätön ongelma ja pääsemme tullin läpi walvis bayssa. namibiassa meitä odottavat safarit; virtahevot, leijonat ja elefantit!! ja toivottavasti jotenkin elo tasaantuu, aluksi on varmasti ihmettelemistä pitkäksi aikaa. kuulema luvassa on 6 kuukauden kuherrus -ja ihasteluaika uutta kohtaan ja sitten iskee 6 kuukauden koti-ikävä todenteolla. äiti-ikävä taitaa olla jokapäiväistä.

onnittelut lauantain hääparille!! ajatuksissani olin mukana juhlimassa.

kolmen ja puolen tunnin blogisessio alkaa pian päättymään kunhan viimeiset kuvat vielä latautuvat. tänään on pilvinen päivä ja lämpöä taitaa olla noin 25 astetta. taidan mennä kuitenkin altaalle hetkeksi lukemaan. palovaara ei ehkä ole niin suuri... olen lukenut kirjaa nimeltä poikani kevin, kirjailijalta lionel shriver. hurjaa tekstiä, hyvin koukuttava. koulusurmaajan äidin tarina. suosittelen. vielä olisi yksi kirja luettavana matkalaukussa. loput ei-luetut odottavat lentorahtikuormassa, joka saapuu namibiaan sitten joskus.

mistä sitä aloittaisi? kovin vähän olen vielä hotellin ulkopuolelle mennyt, mutta kapista on tullut aivan mielettömän ihastuttavan kaupungin tunnelma, taidan olla jo rakastunut. ihmisten ystävällisyyttä, joka on myös kovin hienovaraista ei voi liikaa hehkuttaa. kaupunki näyttää myös yllättävän vehreältä, vuoria on joka puolella ja merta taas toisella, kaunista! ruoka on ollut todella hyvää, lihaa syömättömänä hiukan jännitti kuinka minun käy, mutta merenelävät on niin tuoreita ja maukkaita, että hyvin minun käy. jo hotellin aamiainen on valtava kaikkine vaihtoehtoineen, sushista pestolla täytettyihin tomaatteihin, hedelmiä on paljon ja mango on niin makeaa, nyt on kuulema mangokausi meneillään. eikä muuten maistu yhtään samalle kuin kotimaassa.

kaikki on mennyt niin hyvin, että hieman jo arveluttaa mitä tapahtuu seuraavaksi. toki olen jo palanut rintamuksesta ja pienestä kaistaleesta otsaa. eilinen päivä meni vielä lepäillessä altaalla, rasvasin ainakin kerran tunnissa, suojakertoimella 30, mutta ei auttanut täysin.

voi olla, että meidän reissu kapissa venyy vieläkin pidemmäksi. eilen oli käynyt ilmi, että henkilö, joka on hoitanut meidän viisumiasioita namibiassa on hävinnyt tyystin, joten täytimme taas kerran viisumipaperit, etelä-afrikkaan meillä on 3 kuukauden turistiviisumit.

minulla on suunnitelmissa mennä ensi viikolla päivän kestävälle heppavaellukselle! tänään ajattelin uskaltautua hotellin ulkopuolelle, ihan turvallisen tuntuista täällä on ollut. eilen tultiin ravintolasta kukkuloiden takaa hout baysta (a+t, asuitteko siellä?) noin 40 minuutin taksimatka jollain iänaikuisella mazdalla, missä ei ollut turvavöitä ja se nitisi ja natisi äänekkäästi, mutta perille päästiin vaikka monissa valoissa saimme pahoja katseita naapuriautoista. taksikuski kehui ahtisaaren työtä ja kysyi mitä kekkoselle kuuluu nykyään, mikä tietysti herätti meissä suurta hilpeyttä, kerroimme kekkosen olleen jo pilvenreunalla yli 20 vuotta, muistipa taksikuski myös helsingin olympialaiset vuodelta 1952, ei ollut mikään nuori kuski.

viikonloppuna on tarkoitus mennä ainakin cape pointille ja lauantai-iltana täällä on suuri pride festivaalin huipennus eli katuparaati, aion houkutella miehen sitä katsomaan, houkuttelu on vielä aika vaiheessa, mikä noita heteromiehiä vaivaa? tänään siis suunnitelmissa uskaltautua hotellin ulkopuolelle, käydä katsomassa viereistä kuntokeskusta ja ehkä makoilla muutama tunti auringossa kunnes mies pääsee töistä. illalla luvassa taas herkuttelua, miehen kollega lähtee huomenna pois kapista joten tänään on vielä viimeinen illallinen luvassa hänen kanssaan. kollega vei meidät tiistaina syömään waterfrontin alueelle eli ns.satamaalueelle, paljon ravintoloita ja turisteja, silloin nähtiin myös hylkeitä tai merileijonia siltojen alla uiskentelemassa, minä olisin tietysti voinut jäädä ihailemaan niitä ikuisuudeksi, mutta ovat kuulema ihan normaalinäky. kyllä meidän päät eläinrakkaina menee varmaan niin pyörälle täällä.

juttu poukkoilee pahasti, yrittäkää jaksaa, mutta ehkä se kertoo, että on vielä paljon sisäistettävää. ja nyt mars niihin päivän toimintoihin.

ps.lämpöä on taas yli 30 astetta, aurinko paistaa aamukahdeksasta illan puolikahdeksaan pilvettömältä taivaalta.

pps. lentokoneessa oli ne pikkunäytöt jokaiselle matkustajalle, kiitos elina toivomisesta!

kapkaupungissa

perillä ollaan! matka oli pitkä ja tuntui yön tunteina ikuisuudelta. olin varma, että pystyn nukkumaan koneessa hyvin, mutta toisin kävi. nukuttua tuli vain hetkittäin ja kateus oli suuri ykkösluokan matkustajia kohtaan, heillä oli vaakatasoon menevät penkit ja valtavasti jalkatilaa. miehellä oli vielä huonompi tuuri, edessä istuvan penkki oli rikki ja siinä istui tietysti isokokoinen mies, joka oli lähes miehen sylissä penkkinsä kanssa. mutta juu, täällä sitä nyt ollaan, aamulla saavuttiin hotellille kymmenen aikaan ja huonetta odotimme pari tuntia luvatun puolen tunnin sijaan. mies lähti töihin saman tien ja minä jäin nukkumaan ja nukutti niin makoisasti. nyt odottelen miestä takaisin, jotta voimme lähteä hieman tutkailemaan mitä hotellin ulkopuolelta löytyy.

tähän saakka kaikki ovat olleet oikein avuliaita ja ystävällisiä, vaikka minulla on ollut hieman vaikeuksia ymmärtää heidän puhetta, zzzetaa kuulostaa olevan joka sanassa...
hyvät fiilikset! ilma on aivan superlämmin ja aurinko paistaa vieläkin täydeltä terältä, allasalue näyttää varsin mukavalta, huomenaamuna sinne siis. ei muuta kuin oikein paljon terveisiä suomeen, hyvin me täällä pärjätään.

au revoir ja iso ikävä.

huokaus ja toinenkin. minulle tulee niin suuri ikävä niin montaa ihmistä, tiedätte sen varmasti ja jos ette, niin näin tulee käymään. sunnuntai-ilta ja huomenna lähdemme. koti on tyhjennetty ja siivottu. viimeisen yön vietämme anoppilassa. saa nähdä tuleeko uni.

fiilikset ovat kovin hajanaiset. odotan malttamattomasti namibiaa, toisaalta kapkaupungin lomaa. mieli on täynnä jännitystä, mutta toisaalta on yllättävän levollinen olo. olen myös helpottunut, että tavarat on nyt pakattu, tosin liikakiloja on yli 30, katsotaan kuinka meidän käy matkatavaraselvityksessä, voi tulla sanktiota reippaalla kädellä. huomisen murheita... jotain on ehditty jo poistamaankin, esimerkkinä voin kertoa, että rakas mies oli laittanut kauluspaitansa henkareiden kanssa matkalaukkuun. nooh, henkarit saivat uuden kodin anoppilan eteisestä.

matkatavarat on käytävä vielä kerran läpi ja keksittävä kuinka painon saa putoamaan. töihin siis mars.

hyvää yötä. tarkoitus on olla kapkaupungissa tiistaiaamuna.

party party!!

päivä on taas pakkaamisen osalta niin sanotusti pulkassa. muuttofirman kaksi miestä olivat uskomattoman tehokkaita ja pakkasivat kaiken sen, mitä me neljän päivän aikana saatiin purettua kaapeista vain parissa tunnissa. ripeää toimintaa, ammattitaidolla.

uudet herkkukamerat odottavat meitä, vanha ixus meni ja katosi mieheltä mystisesti veljensä polttareissa ja nyt on saapunut uusi. ja minä sain vihdoin haaveilemani järkkärin, joten kuvia on tiedossa toivottavasti pian! tosin minä en ole ennen järjestelmäkameran kanssa kuvannut, voi olla, että menee hiukan aikaa ennen kuin opin sillä kuvaamaan, virtahevot ja elefantit odottavat!

olemme juuri lähdössä läksiäisjuhliimme, jihaa!! vähän jänskättää kuinka ilta menee, mutta hyvällä porukalla ei kai voi epäonnistua.

huomenna lähtee kaikki muut huonekalut paitsi sänky ja sohva, autiotalo kotina on meillä siis parin päivän ajan. hauskaa viikonvaihdetta ja ihanat nihalaiset kiitoksia kauniista viesteistä!

tyhjä asunto parin päivän päässä

tänään on tapahtunut jo helpottavia asioita pakkauksen suhteen, kaapit ja hyllyt ovat lähes tyhjät ja tavarameri on tiukan seulan kautta levittäytynyt olohuoneen lattialle odottamaan huomista muuttofirmaa. muuttofirma hoitaa niiden pakkauksen ja lähettämisen namibiaan. pakkailin tänään myös kapkaupunkin reissua varten matkalaukkua, helteeseen olen ajatuksissani lähdössä. kesävaatteita laukku täynnä. kapissa on ollut yli 30 astetta tällä viikolla!!!!!

viisumien käsittelyt ovat vieläkin vaiheessa, joten voi olla, että meidän lentorahdin saapuminen namibiaan kestää jonkin aikaa eli tuolla yhdellä matkalaukulla pitää pärjätä jopa muutamia kuukausia, apua. mutta parin viikon oleskelu kapissa piristää mieltä kummasti, otan sen ihan loman kannalta ennen hyppyä suureen ja tuntemattomaan tulevaisuuteen. olin aluksi jopa hieman peloissani, että jäämme kapkaupunkiin pitkäksikin aikaa, mutta kiitos internetin ja lonely planetin sekä tietysti rakkaiden ystävien odotan breikkiä siellä niin paljon, kaupunki vaikuttaa lupaavalta, nähtävyyksiä, aktiviteetteja ja rantaa riittää.

pari asiaa pitää vielä tarkistaa, pakastin pitää tyhjentää (syötiin just sieltä etanoita, jam!), laittaa vaaka namibian tavaroihin sekä bikinit kapiin lähtevään matkalaukkuun. päivät ovat olleet täynnä toimintaa, pää kiittää!

pakkaaminen jatkuu

vierashuone ja makkari on olevinaan pakattu ja tavarat lajiteltu, varastoon suomeen, lentorahtiin namibiaan tai omaan matkalaukkuun, joka kulkee koko ajan mukana. miten voi olla mahdollista, että huoneet on edelleen täynnä tavaraa ja eteisen lattia on muuttunut tavaramereksi? sukeltaako tavarat laatikoistaan pois? mistä voin tietää, että minkä korun tahdon matkaan ja minkä jätän suomeen?

perjantain läksiäiset alkaa onneksi olla jo suurin piirtein hanskassa ja hoidossa. saunomista, pientä purtavaa ja ihania ihmisiä. ei voi kun onnistua!

seuraavana vuorossa olisi keittiö. olin aiemmin vakuuttunut siitä, että tahdon astioita mukaan, omat iittalat ja arabiat, nyt alkaa epäilyttää. onko niitä mitään järkeä kuljettaa päiväntasaajan toiselle puolelle? ei. mutta entä kun ne muistuttaa kuitenkin omasta kodista ja suomesta ja ovat vielä ilo silmille? mietintätauko paikallaan siis. . . ja keittiön kimppuun. mies on viemässä kuormaa kierrätyskeskukseen ja pitäisi kai jotain saada sillä välin aikaan.

hyväksi havaittu keino on kyllä ollut aamujumppa. pakkoherätys aamulla ja salille. kotiin, aamiaista runsaalla kahvilla ja pakkaamaan.

lievää vuodatusta.

hullun touhua... pakkaamista riittää ja taitoja siihen ei ollenkaan.
blogista on tullut puhuttua nyt niin monille, että päivitys on aloitettava, kyllä juu.
ensi maanantaina on siis lähtö, lento lontoon kautta kapkaupunkiin, kapissa ollaan perillä tiistain puolella ja näillä näkymin jäädään sinne hetkeksi. hetki voi olla mitä tahansa muutamasta päivästä kolmeen kuukauteen. saa nähdä. kapsäkin kanssa mennään ja toivotaan, että loput omaisuudesta tulee perille kunhan mekin pääsemme namibian kotiimme langstrandille.

pakkaus on aloitettu vierashuoneesta, jossa on mielestäni jättimäinen kirjahylly, mihin uppoaa uskomaton määrä tavaraa ja miehen mielestä ne on minun tavaraa, joten minä voin vain tietää miten ne pakataan. aargh! ensimmäistä romahdusta odotellessa, ei ole kaukana, ei todellakaan. mutta näillä mennään nyt. päivät vähenee. perjantaina on onneksi juhlat taas tiedossa, meidän läksiäiset! kuulumisiin.