tässä tämä innokas meidän sydämien sulattaja. kömpelö kuin mikä, mutta mitäs teet, kun on niin pitkät jalat.
13. maaliskuuta 2009
lisää koiruuksia
tänään siis vierailimme walvis bayn spca:lla katsomassa koiria. siinä paikassa tuli suru puseroon ja kyynel silmään. pelokkaita ja täriseviä koiria. yksi pienenpieni ja vanha jack russeli katsoi niin syvälle silmiin ja pyysi vain päästä sieltä pois. tänään on kotona käyty keskusteluja aiheesta. tiedän, että kaikkia ei voi pelastaa. mutta tämän koiran kanssa syntyi välittömästi niin vahva tunne. eikö vanha koira ansaitsisi hyvät viimeiset elinvuodet? mutta totta on myös se, että se ei ikinä kestäisi lentomatkaa takaisin suomeen. pitänee miettiä (ja toimia!). toisessa paikassa swakopmundissa kävimme myös tervehtimässä eilen tavattua honteloa pentua. kerkesimme sinne juuri sulkemisaikaan, joten käynti oli hyvin pikainen. huomenaamuna mennään uudestaan ja saadaan tutustua pentuun ilman kaltereita välillämme. sitten lähdetään matkaamaan kohti windhoekia.
tässä tämä innokas meidän sydämien sulattaja. kömpelö kuin mikä, mutta mitäs teet, kun on niin pitkät jalat.
tässä tämä innokas meidän sydämien sulattaja. kömpelö kuin mikä, mutta mitäs teet, kun on niin pitkät jalat.
perjantai 13. päivä
kuukausi sitten sanoin lämpimät hyvästit entisessä työpaikassani. ette tiedäkään kuinka ikävä minulle on jo ehtinyt tulla työkavereita, pomoa (joo!! totta on, toisilla on onnea pomon suhteen!) ja tietysti kuntoutujia. kuukausi on mennyt nopeasti, mutta niin paljon on ehtinyt tapahtua, että työssä olosta tuntuu olevan ikuisuus. kaipaan työn vaatimaa aivotoimintaa ja ajatustapaa, ongelmanratkaisua ja uskokaa tai älkää ft:t fasilitointia! kerran fyssari, aina fyssari!
koiruuksia ja kuvia langstrandilta
haikea mieli on ystäväni ja odottava tunnelma, tahtoisin tutustua ympäristöön enemmän ja enemmän. huomenna lähdetään namibian pääkaupunkiin windhoekiin ja palataan tiistaina takaisin tänne langstrandille. windhoekissa käymme suurlähetystössä ja jossain paikassa, jonka nimeä en tiedä täyttämässä paperit, jotta tavarat suomesta pääsevät matkaamaan tänne.
eilen sydämiä sulateltiin ja valloitettiin oikein huolella. olimme tutustumassa swakopmundin spca:n löytökoiriin, lyhenne tulee ehkä sanoista saving pets from cruelty association. ja voi niitä murmeleita siellä, innokkaita hännänheiluttajia. ainut toive koiralta meillä on, että se olisi keskikokoinen ja jotenkin edes täysjärkinen ilman sairauksia. lähes kaikki koirat olivat pikkuisia kooltaan, mutta yksi 8-viikkoinen pentu, joka oli jo nyt melko korkea, jäi ajatuksiin, vaalea koira, roduista mahdoton sanoa mitään. hirmuisen pitkät jalat sillä oli ja jotenkin hontelon oloinenkin se oli. siis aivan ihastuttava, ainut vaan, että hieman mietityttää kuinka suuri siitä mahtaa tulla, mutta ei kai se koko sitä huonommaksi tee? ei!!! no tutkaillaan tunnelmia nyt viikonlopun ja windhoekin matkan aikana. tänään on kyllä tarkoitus mennä vielä walvis bayn spca:ssa käymään. voi olla, että illalla täällä on yksi hännänheiluttaja ilonamme. spca:n löytökoirat ovat aina rokotettuja, eläinlääkärin tarkistamia ja vielä sterilisoituja. leikittelin jo ajatuksella, että pestaudun spca:lle töihin, vaikka ilman palkkaa vapaaehtoiseksi.
seuraavassa tunnelmia sunnuntailta, kuuma aalto -päivältä, jona saavuimme tähän ihmeelliseen maahan.
tässä olemme takapihalla, toisella niistä. ihan ei pieni nurmikkomme ole päässyt kuvaan. talo on ympäröity korkealla muurilla. huikea olo oli 40 asteen lämmössä, paikallista olutta maistellaan, windhoekia. hyvää olutta. kaikki olut on ollut hyvää täällä, saksalaista perintöä.
näkymää, kun mennään pari taloa meiltä eteenpäin rannalle. rantaa on niin kauas, kun jaksaa katsoa, jossain vaiheessa tulee walvis bay vastaan, 15 km jälkeen. me ei asuta rannalla vaan välissä on pari taloa ja katua, mutta max. 300 metriä rannalle. talojen takana menee tie, jonka jälkeen alkaa loputon hiekkadyyniaavikko. huomenna nähdään kuinka kauas se kantaa, kun lähdemme windhoekiin ajelemaan, matkaa on 400 km suoraan sisämaahan päin.
rannalta kuva, kuvan oikealla puolella on katu, joka tuo meille ja toisella puolella on lisää taloja ja langstrandin kaksi ravintolaa ja kioski. koko paikka on max. leveydeltään kilometrin verran ja taloja on ehkä neljässä rivissä. selkeää kuvailua, ollut aina vahvuuksiani... edelleen haluan korostaa, etä tuo hiekka siis vain jatkuu ja jatkuu.
kun saavuimme langstrandille niin heti meille esiteltiin talot, joissa brangelinat (angelina jolie & brad pitt) olivat shilon syntymän aikaan. jos en ihan erehdy niin tuossa ne ovat, paljon vihreää. ne ovat loma-asuntoja, siellä sijaitsee toinen alueen ravintoloista, vielä testaamatta.
jos haluaa vihreää niin tässä yksi vaihtoehto. ei kuvasta niin hyvin välity, mutta livenä on kummallisen näköinen. ihan vihreää ruohoa hiekan päällä. itse henk.kohtaisesti en oikein vielä tiedä mitä asiasta ajattelisin. meidän pikkunurmikko kuhisee ainakin niin paljon elämää ettei tulisi mieleenkään astua sen päälle edes. kai se on vaan sitten ilo silmälle.
ensimmäistä ateriaa namibiassa odotellaan, kyseinen ravintola on ostereistaan kuuluisa, vielä ei kuitenkaan uskaltanut koettaa (vatsat), taitaa tulla kantapaikka, pakon edessä. mutta ei yhtään hullumpi paikka. ravintolan yhteydessä on myös baari, joka on rakennettu meren päälle, pitkän laiturin päähän. siitä kuvia kunhan sinne joskus menemme. mutta siis oikein idyllinen ja hurjan romanttinen auringonlaskun aikaan. näkymät kauniit.
eilen sydämiä sulateltiin ja valloitettiin oikein huolella. olimme tutustumassa swakopmundin spca:n löytökoiriin, lyhenne tulee ehkä sanoista saving pets from cruelty association. ja voi niitä murmeleita siellä, innokkaita hännänheiluttajia. ainut toive koiralta meillä on, että se olisi keskikokoinen ja jotenkin edes täysjärkinen ilman sairauksia. lähes kaikki koirat olivat pikkuisia kooltaan, mutta yksi 8-viikkoinen pentu, joka oli jo nyt melko korkea, jäi ajatuksiin, vaalea koira, roduista mahdoton sanoa mitään. hirmuisen pitkät jalat sillä oli ja jotenkin hontelon oloinenkin se oli. siis aivan ihastuttava, ainut vaan, että hieman mietityttää kuinka suuri siitä mahtaa tulla, mutta ei kai se koko sitä huonommaksi tee? ei!!! no tutkaillaan tunnelmia nyt viikonlopun ja windhoekin matkan aikana. tänään on kyllä tarkoitus mennä vielä walvis bayn spca:ssa käymään. voi olla, että illalla täällä on yksi hännänheiluttaja ilonamme. spca:n löytökoirat ovat aina rokotettuja, eläinlääkärin tarkistamia ja vielä sterilisoituja. leikittelin jo ajatuksella, että pestaudun spca:lle töihin, vaikka ilman palkkaa vapaaehtoiseksi.
seuraavassa tunnelmia sunnuntailta, kuuma aalto -päivältä, jona saavuimme tähän ihmeelliseen maahan.
tässä olemme takapihalla, toisella niistä. ihan ei pieni nurmikkomme ole päässyt kuvaan. talo on ympäröity korkealla muurilla. huikea olo oli 40 asteen lämmössä, paikallista olutta maistellaan, windhoekia. hyvää olutta. kaikki olut on ollut hyvää täällä, saksalaista perintöä.
näkymää, kun mennään pari taloa meiltä eteenpäin rannalle. rantaa on niin kauas, kun jaksaa katsoa, jossain vaiheessa tulee walvis bay vastaan, 15 km jälkeen. me ei asuta rannalla vaan välissä on pari taloa ja katua, mutta max. 300 metriä rannalle. talojen takana menee tie, jonka jälkeen alkaa loputon hiekkadyyniaavikko. huomenna nähdään kuinka kauas se kantaa, kun lähdemme windhoekiin ajelemaan, matkaa on 400 km suoraan sisämaahan päin.
rannalta kuva, kuvan oikealla puolella on katu, joka tuo meille ja toisella puolella on lisää taloja ja langstrandin kaksi ravintolaa ja kioski. koko paikka on max. leveydeltään kilometrin verran ja taloja on ehkä neljässä rivissä. selkeää kuvailua, ollut aina vahvuuksiani... edelleen haluan korostaa, etä tuo hiekka siis vain jatkuu ja jatkuu.
kun saavuimme langstrandille niin heti meille esiteltiin talot, joissa brangelinat (angelina jolie & brad pitt) olivat shilon syntymän aikaan. jos en ihan erehdy niin tuossa ne ovat, paljon vihreää. ne ovat loma-asuntoja, siellä sijaitsee toinen alueen ravintoloista, vielä testaamatta.
jos haluaa vihreää niin tässä yksi vaihtoehto. ei kuvasta niin hyvin välity, mutta livenä on kummallisen näköinen. ihan vihreää ruohoa hiekan päällä. itse henk.kohtaisesti en oikein vielä tiedä mitä asiasta ajattelisin. meidän pikkunurmikko kuhisee ainakin niin paljon elämää ettei tulisi mieleenkään astua sen päälle edes. kai se on vaan sitten ilo silmälle.
ensimmäistä ateriaa namibiassa odotellaan, kyseinen ravintola on ostereistaan kuuluisa, vielä ei kuitenkaan uskaltanut koettaa (vatsat), taitaa tulla kantapaikka, pakon edessä. mutta ei yhtään hullumpi paikka. ravintolan yhteydessä on myös baari, joka on rakennettu meren päälle, pitkän laiturin päähän. siitä kuvia kunhan sinne joskus menemme. mutta siis oikein idyllinen ja hurjan romanttinen auringonlaskun aikaan. näkymät kauniit.
11. maaliskuuta 2009
mokkulanetti toimii !!!
mistä sitä taas aloittaisi?? kolmas yö on nukuttu namibian tähtitaivaan alla, jäljellä on vielä reilu tuhat yötä... jotenkin ollut aika haikea fiilis viime päivinä ja hullu ikävä kotia, missä kaikki on tuttua, voi soittaa puhelimella ja vaihtaa kuulumisia, juoda vettä hanasta, syödä mitä tahansa pelkäämättä vielä pahempaa vatsatautia, mennä nukkumaan ilman kauhukuvia yöllisistä ei-kutsutuista vieraista ja olla ilman nihkeän hikistä ihoa.
että ei tämä ihan paratiisimaista ole, vaikka puitteet siihen kyllä löytyy. heti pikimmiten, kun saan siirreltyä kuvia koneelle kamerasta laitan niitä tulemaan. meri pauhaa koko ajan, siitä tykkään, se on jotensakin rauhoittavan kuuloista. nyt olen yksin kotona, mies on töissä, mutta kävi hetki sitten tuomassa tämän nettimokkulan ja hieman lounastamassa, lounastauko on tunnin verran klo 13-14, jolloin osa kaupoistakin on kiinni, hieman kuin siesta.
eilisen iltapäivän kuljeskelin walvis bayn kaduilla, walvis bay on aika karun näköinen kaupunki, matalia rakennuksia. selkeä ruutukaava suunnistaa, autoilla en silti vielä uskaltanut, kun ei ole tuota kv-ajokorttia, eikä vakuutusyhtiö olisi kovin suopea minua kohtaan, jos jotain kävisi. mutta kortti pitäisi saada siis pian, että pääsen täältä langstrandilta liikkeelle. jos en ole jo kertonut aiemmin niin kerron ainakin nyt, että tämä langstrand on kahden kaupungin välissä oleva pienehkö lomailu -ja asuinalue rannalla, josta löytyy muutama hotelli ja kaksi ravintolaa, pieni kioski ja kauniit maisemat. täältä on 15 km matka molempiin kaupunkeihin (walvis bay & swakopmund). swakopmundissa olen käynyt kerran ruokakaupassa, se oli mukavan oloinen pikkulomakaupunki. ruokakaupassa oli muuten aikamoinen yllätys paikallinen hintataso. lähes sama kuin suomessa, tavaraa tuodaan niin paljon namibian ulkopuolelta.
aurinko paistaa tänään siniseltä taivaalta, eilinen oli sumuinen päivä eikä niin kuuma kuin edelliset. kai kotirouvan pitäisi alkaa puuhailemaan päivittäisiä toimiaan, kuten purkamaan miehen matkalaukusta vaatteet kaappiin. apua!!! kuuluuko se nyt oikeasti minun hommiin??
että ei tämä ihan paratiisimaista ole, vaikka puitteet siihen kyllä löytyy. heti pikimmiten, kun saan siirreltyä kuvia koneelle kamerasta laitan niitä tulemaan. meri pauhaa koko ajan, siitä tykkään, se on jotensakin rauhoittavan kuuloista. nyt olen yksin kotona, mies on töissä, mutta kävi hetki sitten tuomassa tämän nettimokkulan ja hieman lounastamassa, lounastauko on tunnin verran klo 13-14, jolloin osa kaupoistakin on kiinni, hieman kuin siesta.
eilisen iltapäivän kuljeskelin walvis bayn kaduilla, walvis bay on aika karun näköinen kaupunki, matalia rakennuksia. selkeä ruutukaava suunnistaa, autoilla en silti vielä uskaltanut, kun ei ole tuota kv-ajokorttia, eikä vakuutusyhtiö olisi kovin suopea minua kohtaan, jos jotain kävisi. mutta kortti pitäisi saada siis pian, että pääsen täältä langstrandilta liikkeelle. jos en ole jo kertonut aiemmin niin kerron ainakin nyt, että tämä langstrand on kahden kaupungin välissä oleva pienehkö lomailu -ja asuinalue rannalla, josta löytyy muutama hotelli ja kaksi ravintolaa, pieni kioski ja kauniit maisemat. täältä on 15 km matka molempiin kaupunkeihin (walvis bay & swakopmund). swakopmundissa olen käynyt kerran ruokakaupassa, se oli mukavan oloinen pikkulomakaupunki. ruokakaupassa oli muuten aikamoinen yllätys paikallinen hintataso. lähes sama kuin suomessa, tavaraa tuodaan niin paljon namibian ulkopuolelta.
aurinko paistaa tänään siniseltä taivaalta, eilinen oli sumuinen päivä eikä niin kuuma kuin edelliset. kai kotirouvan pitäisi alkaa puuhailemaan päivittäisiä toimiaan, kuten purkamaan miehen matkalaukusta vaatteet kaappiin. apua!!! kuuluuko se nyt oikeasti minun hommiin??
10. maaliskuuta 2009
long beach = langstrand = uusi koti
taalla sita nyt sitten ollaan. olen nyt nettikahvilassa, josta johtuen pilkut aan paalta voi puuttua. sunnuntaina eli kaksi paivaa sitten saavuttiin perille. saapuminen oli uskomaton kokemus, jalleen kerran. no, joka tapauksessa, kun laskeuduimme koneesta rappusia alas 40 asteen helteessa, kuuman tuulen puhaltaessa oli tunne uskomaton, hiekkaa pollysi joka puolella tuulen mukana ja sen kaltainen kuumuus muualla kuin saunassa oli minulle taysin uutta. miehen kanssa ei voitu muuta kuin nauraa, valilla vahan hysteerisemmin ja sitten taas pudistella paata. lentokenttarakennus oli pieni ja piskuinen, tulli halusi tutkia meidan laukut pikkuruisessa huoneessa, missa ei todellakaan ollut ilmastointia, hiki valui ja minua yllatysyllatys! taas vain nauratti. hieman jannitti treen jussin paketti, missa oli kaikenlaisia vaarallisen paketin merkkeja piirrettyna, mutta onneksi tullin nainen ei sita huomannut.
asumme siis langstrand nimisella alueella, keskelle hiekkaa rakennettuja taloja meren rannalla. nakymat ovat jotensakin absurdit. pihalta katsottuna toisella puolen nakyy silmankantomattomiin hiekkadyyneja, toisella puolen on asuntoja ja meri. kaunista on, mutta niin erilaista. kunhan me saadaan netti kotiin niin laitan kuvia tulemaan. netista maksetaan sen mukaan miten sita kayttaa, gigoina. voi olla totuttelemista ja opettelua.
miehen pomo ja nainen, joka on hommannut meille asunnon, ovat auttaneet meita paljon tanaan ja eilen asioiden jarjestamisessa. yllattavan tehokasta toimintaa. kavin tanaan jo tutustumassa yhteen fysioterapeuttiin, joka oli kovin kiinnostunut. ensin pitaa vain hoitaa paperiasiat kuntoon. oikean eli tayspaivaiseen tyohon oikeuttava lupa voi vieda vuosia, mutta ns. silloin talloin toissa -lupaan tarvitsee vain rekisteroitya sairaalaan henkilokuntaan ja namibian fysioterapeutteihin. kuulostaa oikein lupaavalta. tuohon oikeaan lupaan kuuluu kokeet, voisi olla aika hauska tehda nuo kokeet ja nahda millaiset ne ovat.
siis ihan mukavasti menee!! oisin hiukka pelottaa, mutta alarm-systeemeiden pitaisi toimia, mutta jos nakisitte sen vartijan auton niin teitakin pelottaisi. pienenpieni ja vanhaakin vanhempi romu, miten silla voi paasta nopeasti? itse vartija on kylla pelottavan siis patevan nakoinen mies. ja paikalliset vakuuttaa, etta taalla on turvallista.
jatkan kirjoittelua taas ensi kerralla. kulttuurishokkia sulatellen, jenni
asumme siis langstrand nimisella alueella, keskelle hiekkaa rakennettuja taloja meren rannalla. nakymat ovat jotensakin absurdit. pihalta katsottuna toisella puolen nakyy silmankantomattomiin hiekkadyyneja, toisella puolen on asuntoja ja meri. kaunista on, mutta niin erilaista. kunhan me saadaan netti kotiin niin laitan kuvia tulemaan. netista maksetaan sen mukaan miten sita kayttaa, gigoina. voi olla totuttelemista ja opettelua.
miehen pomo ja nainen, joka on hommannut meille asunnon, ovat auttaneet meita paljon tanaan ja eilen asioiden jarjestamisessa. yllattavan tehokasta toimintaa. kavin tanaan jo tutustumassa yhteen fysioterapeuttiin, joka oli kovin kiinnostunut. ensin pitaa vain hoitaa paperiasiat kuntoon. oikean eli tayspaivaiseen tyohon oikeuttava lupa voi vieda vuosia, mutta ns. silloin talloin toissa -lupaan tarvitsee vain rekisteroitya sairaalaan henkilokuntaan ja namibian fysioterapeutteihin. kuulostaa oikein lupaavalta. tuohon oikeaan lupaan kuuluu kokeet, voisi olla aika hauska tehda nuo kokeet ja nahda millaiset ne ovat.
siis ihan mukavasti menee!! oisin hiukka pelottaa, mutta alarm-systeemeiden pitaisi toimia, mutta jos nakisitte sen vartijan auton niin teitakin pelottaisi. pienenpieni ja vanhaakin vanhempi romu, miten silla voi paasta nopeasti? itse vartija on kylla pelottavan siis patevan nakoinen mies. ja paikalliset vakuuttaa, etta taalla on turvallista.
jatkan kirjoittelua taas ensi kerralla. kulttuurishokkia sulatellen, jenni
7. maaliskuuta 2009
haikeus ja huokaus jälleen.
tuttu tunne on tehnyt tuloaan taas muutaman päivän. liekö vatsakipuisella on sitten aikaa ajatuksille, kun on pysyttävä aloillaan. huomenna lähdetään siis jatkamaan matkaa namibiaan, tulevaan kotiimme. toivon vain niin paljon, että meille molemmille tulee huomenna hyvä fiilis, kun astutaan lentokoneesta ulos. etelä-afrikka ja kapkaupunki toivottivat meidät niin tervetulleeksi. toivottavasti samoin käy walvis bayssa. arki ja elämän aloittaminen uudessa paikassa ovat ihan lähellä. loma lähestyy loppuaan. mies aloittaa tositoimet töissä ja molemmilla alkaa sopeutuminen. jännittää niin kovin.
voi olla, että en pääse päivittelemään blogia heti alkuunsa, saa nähdä kuinka nopeasti nettiyhteyden saa siellä kotiin. mutta heti kun vaan on mahdollista niin koneen ääreen varmasti päädyn.
tänään olemme poteneet vatsojamme, mies kuumeen kera. hieman alkaa helpottaa. ehkä. kävimme kuitenkin urheasti aquariumissa katselemassa paikallista merielämää, kuinka kaksi merta kohtaavat ja mitä siellä voi elää. atlantin valtameri ja intian valtameri. paljon oli haikaloja, kilpikonnia ja erilaisia kaloja, rapuja ja tietysti pingviinejä ja paljon muuta. ilahduttavan paljon oli myös tarjolla tietoa luonnonsuojelusta, ekologisesta jalanjäljestä ja kierrätyksestä.
meitä jää vielä odottamaan moni asia tänne kapkaupunkiin. tänään oli tarkoitus tutustua paremmin etelä-afrikan historiaan vierailemalla robben islandilla, saari, jossa oli lukuisia poliittisia vankeja kuten mandela, käydä slave lodgella ja museossa, joka valoittaa kaikkea sitä mitä täällä on tapahtunut. vatsat päättivät kuitenkin toisin. ensi kertaan sitten. on lohdullista ajatella, että tänne tulemme palaamaan vielä usein.
tulimme juuri syömästä vieressä olevasta tapas cafesta, tai paremminkin käytiin pyörittelemässä haarukoita ja näykkimässä vähän ruokaa (mikä teki seuraavasta vielä vaikeampaa). sen verran siellä ehti kuitenkin tapahtua, että nuori tyttö, ehkä 13-15-vuotias kävi kiertämässä parissa pöydässä ja pyysi meitä tarjoamaan ateriaa, ei hän tahtonut rahaa, vain ruokaa. tarjoilija tietenkin hätisti tytön matkoihinsa heti kun hänet huomasi. kovasti tyttö jäi silti mieleen. meille aterian tarjoaminen olisi ollut pieni juttu, mutta joku silti pidätteli tekemästä sitä, sekö, että vastaavia lapsia on pilvin pimein eikä kaikkia voi auttaa kuitenkaan joten miksi vaivautua. tietysti ravintolan politiikka tuli heti vastaan. molemmat kyllä mietti mielessään, että jos tyttö olisi meitä odotellut niin läheisestä kfc:stä olisi ateriansa meiltä saanut. kammottava dilemma, jolle haluaisi vastauksen löytää.
nettiaika uhkaa taas loppua. huomenaamuna siis lähdemme kohti namibiaa, kolmen jälkeen iltapäivällä olisi tarkoitus olla perillä. kuulemisiin.
voi olla, että en pääse päivittelemään blogia heti alkuunsa, saa nähdä kuinka nopeasti nettiyhteyden saa siellä kotiin. mutta heti kun vaan on mahdollista niin koneen ääreen varmasti päädyn.
tänään olemme poteneet vatsojamme, mies kuumeen kera. hieman alkaa helpottaa. ehkä. kävimme kuitenkin urheasti aquariumissa katselemassa paikallista merielämää, kuinka kaksi merta kohtaavat ja mitä siellä voi elää. atlantin valtameri ja intian valtameri. paljon oli haikaloja, kilpikonnia ja erilaisia kaloja, rapuja ja tietysti pingviinejä ja paljon muuta. ilahduttavan paljon oli myös tarjolla tietoa luonnonsuojelusta, ekologisesta jalanjäljestä ja kierrätyksestä.
meitä jää vielä odottamaan moni asia tänne kapkaupunkiin. tänään oli tarkoitus tutustua paremmin etelä-afrikan historiaan vierailemalla robben islandilla, saari, jossa oli lukuisia poliittisia vankeja kuten mandela, käydä slave lodgella ja museossa, joka valoittaa kaikkea sitä mitä täällä on tapahtunut. vatsat päättivät kuitenkin toisin. ensi kertaan sitten. on lohdullista ajatella, että tänne tulemme palaamaan vielä usein.
tulimme juuri syömästä vieressä olevasta tapas cafesta, tai paremminkin käytiin pyörittelemässä haarukoita ja näykkimässä vähän ruokaa (mikä teki seuraavasta vielä vaikeampaa). sen verran siellä ehti kuitenkin tapahtua, että nuori tyttö, ehkä 13-15-vuotias kävi kiertämässä parissa pöydässä ja pyysi meitä tarjoamaan ateriaa, ei hän tahtonut rahaa, vain ruokaa. tarjoilija tietenkin hätisti tytön matkoihinsa heti kun hänet huomasi. kovasti tyttö jäi silti mieleen. meille aterian tarjoaminen olisi ollut pieni juttu, mutta joku silti pidätteli tekemästä sitä, sekö, että vastaavia lapsia on pilvin pimein eikä kaikkia voi auttaa kuitenkaan joten miksi vaivautua. tietysti ravintolan politiikka tuli heti vastaan. molemmat kyllä mietti mielessään, että jos tyttö olisi meitä odotellut niin läheisestä kfc:stä olisi ateriansa meiltä saanut. kammottava dilemma, jolle haluaisi vastauksen löytää.
nettiaika uhkaa taas loppua. huomenaamuna siis lähdemme kohti namibiaa, kolmen jälkeen iltapäivällä olisi tarkoitus olla perillä. kuulemisiin.
6. maaliskuuta 2009
hevosia, viinitilaa ja perjantai-illan tunnelmia
kuvia torstailta, wellingtonin kaupungissa sijaitsi tämä kaunis viinitila diemersfrontein. ratsastusreissulla ei ollut kameraa mukana. mies teki töitä tuolla puutarhassa, kun minä menin katrinin kanssa pitkin viinitilan maita. heppani oli nimeltään vicky, kaunis ruuna ja niin hyvätapainen. yritin katsella katrinin ratsastusta ja komentoja, vähän pohkeita ja paljon puhetta. kysyin kuinka hän nostaa laukan, millaisilla komennoilla niin muuta ei tarvita kuin vähän reippaampaa maiskutusta. ihmekös vicky oli hämillään, kun minä annoin pohkeita niin kuin olen joskus vuosia sitten suomessa oppinut. arvatkaa vaan onko tänään ja eilen ollut takapuoli kipeänä. on ollut.
tuolla puiden varjossa mies teki töitä, ei hullumpi paikka. ja jutteli tilan työntekijöiden kanssa.
näkymä viinitilalla.
niin kaunis ja kaihoisa hevonen, mikä surusilmä.
palaamassa ratsastusreissulta, kuumuus oli jo melkein liikaa.
takana näkyvien vuorten juurilla kävimme ratsastamassa, tuossa näkyy kuinka hevoset saivat olla vapaana alueella sen aikaa, kunnes tallipoika sai kaikki päästettyä pilttuistaan.
perjantai...
vatsatautisena ei huvita juurikaan tehdä mitään, tahtoo vain pysyä hotellissa tai ainakin sen lähellä. hyvä puoli tässä on se, että on aikaa päivitellä kuulumisia. hetken aikaa jo luulimme voivamme hyvin, mutta juu pieleen meni. ehdittiin kuitenkin käydä signal hillille ihailemassa näkymiä ja käydä katsomassa menoa sea pointilla, missä oli kauniit rantanäkymät ja rennon oloisia ravintoloita ja baareja. ruokaillakin yritettiin, mutta ei siitä oikein mitään tullut, vaikka ihan sattumalta näimme ravintolan, jota rakkaat ystävät olivat suositelleet. primi piatti!!
seapointille yritimme ehtiä juuri ennen auringonlaskua, mutta myöhästyttiin varttitunti.
hyvää yötä.
tuolla puiden varjossa mies teki töitä, ei hullumpi paikka. ja jutteli tilan työntekijöiden kanssa.
näkymä viinitilalla.
niin kaunis ja kaihoisa hevonen, mikä surusilmä.
palaamassa ratsastusreissulta, kuumuus oli jo melkein liikaa.
takana näkyvien vuorten juurilla kävimme ratsastamassa, tuossa näkyy kuinka hevoset saivat olla vapaana alueella sen aikaa, kunnes tallipoika sai kaikki päästettyä pilttuistaan.
perjantai...
vatsatautisena ei huvita juurikaan tehdä mitään, tahtoo vain pysyä hotellissa tai ainakin sen lähellä. hyvä puoli tässä on se, että on aikaa päivitellä kuulumisia. hetken aikaa jo luulimme voivamme hyvin, mutta juu pieleen meni. ehdittiin kuitenkin käydä signal hillille ihailemassa näkymiä ja käydä katsomassa menoa sea pointilla, missä oli kauniit rantanäkymät ja rennon oloisia ravintoloita ja baareja. ruokaillakin yritettiin, mutta ei siitä oikein mitään tullut, vaikka ihan sattumalta näimme ravintolan, jota rakkaat ystävät olivat suositelleet. primi piatti!!
seapointille yritimme ehtiä juuri ennen auringonlaskua, mutta myöhästyttiin varttitunti.
hyvää yötä.
maukkaita paloja
taitaa olla sunnuntailta, maanantailta tai tiistailta seuraava video. nauttikaa!! ja kuvitelkaa lämmin ilta, vatsa pulleana ja mieli hilpeänä.
seuraavassa iki-ihastuttavan merileijonan leikkiä.
me lähdemme signal hillille katselemaan auringonlaskua! vatsa kiittää imodeumista. tänään on ollut vielä kuumempi päivä kuin eilen, yli 36 astetta. toistaiseksi olen vain tykännyt. ratsastuskuvia tiedossa myöhemmin.
auringonpaisteista viikonloppua toivottelen teille kaikille!!
seuraavassa iki-ihastuttavan merileijonan leikkiä.
me lähdemme signal hillille katselemaan auringonlaskua! vatsa kiittää imodeumista. tänään on ollut vielä kuumempi päivä kuin eilen, yli 36 astetta. toistaiseksi olen vain tykännyt. ratsastuskuvia tiedossa myöhemmin.
auringonpaisteista viikonloppua toivottelen teille kaikille!!
eilen ja tänään
eilen siis vihdoin pääsin ratsastamaan. aivan mahtavaa!! oli kaiken sen vaivannäön ja odottamisen arvoista. aamulla lähdettiin tosiaan kuuden aikaan kohti diemersfontein viinitilaa, jossa meitä odotti jo vähän vanhempi nainen hevosien kanssa. katrin, tämä vanhempi nainen oli minun oppaani ja kahdestaan me teimme parin tunnin kierroksen pitkin viinitilan maita ja välillä poiketen vuoriston puolelle, koska kuumuus oli uskomaton. viinitila oli sisämään puolella ja lämpötila oli kymmenen aikaan jo 35 astetta, sen jälkeen ei olisi voinut enää ratsastaa. onneksi hevoset pääsivät heti suihkuun ja laitumille loppupäiväksi. kaikki 8 hevosta vaan päästettiin tallista ulos vapaana ja ne meni pitkin viinitilan maita laukaten ja pukitellen aidatulle laitumelleen. tallipoika ajeli pyörän kanssa perässä. hevoset oli ilman päitsiä. kuherruskuukausi etelä-afrikan kanssa jatkuu... ja mies oli aivan ihana myös, kun lähti kanssani viinitilalle aamupäiväksi. katrin järjesti miehen omaan puutarhaansa varjon alle työskentelemään.
lämpötila oli eilen myös korkea täällä kapkaupungissa, melkein tuskallisen korkea. energiaa tuntuu olevan vain paikoillaan olemiseen. ilta vei meidät taas satama-alueelle katselemaan merileijonia ja illallistamaan katkarapuja, mikä ei ollut ehkä kovin hyvä veto. vatsa ei ainakaan kiitä. olimme varautuneet siihen, että meillä alkaa kuukausia kestävä vatsatauti, ehkä nyt on sitten alkusoittoa sille.
valokuvia tiedossa myöhemmin, nettiaika on loppumaisillaan ja lataaminen kestää kovin kauan.
aliisa, mikä se kauppa on mistä kysyit??
vielä vähän kapkaupungista ja minusta. tai yleensäkin ihmisvilinästä. olen pari kertaa yrittänyt sisukkaasti mennä katselemaan tiettyjä paikkoja, mutta huomaan samantien etsiväni tietä pois, takaisin rauhallisemmille alueille. keskustan alue on täällä niin kuin suurkaupungeissa aina uskomattoman täynnä ihmisiä, melua, autoja ja ikuista töötin ääntä. liikennevaloista juostaan yli kun voidaan ja kaikki on niin kaaottista etten kestä. harmittaa, koska on pari paikkaa missä haluaisin käydä, mutta tuolla ihmisvilinän seassa niitä on mahdoton löytää ja halu päästä ihmisvilinästä pois on suurempi kuin paikan löytäminen. siinä mielessä namibian rauha houkuttelee.
nettiaika loppuu... illalla ehkä lisää. tänään taidan potea vatsaa ja järjestellä näitä kymmeniä vaatekasoja täältä ympäri huonetta takaisin matkalaukkuihin.
maskulaiset, teidät on tunnistettu, useista eri nimimerkeistä huolimatta!
lämpötila oli eilen myös korkea täällä kapkaupungissa, melkein tuskallisen korkea. energiaa tuntuu olevan vain paikoillaan olemiseen. ilta vei meidät taas satama-alueelle katselemaan merileijonia ja illallistamaan katkarapuja, mikä ei ollut ehkä kovin hyvä veto. vatsa ei ainakaan kiitä. olimme varautuneet siihen, että meillä alkaa kuukausia kestävä vatsatauti, ehkä nyt on sitten alkusoittoa sille.
valokuvia tiedossa myöhemmin, nettiaika on loppumaisillaan ja lataaminen kestää kovin kauan.
aliisa, mikä se kauppa on mistä kysyit??
vielä vähän kapkaupungista ja minusta. tai yleensäkin ihmisvilinästä. olen pari kertaa yrittänyt sisukkaasti mennä katselemaan tiettyjä paikkoja, mutta huomaan samantien etsiväni tietä pois, takaisin rauhallisemmille alueille. keskustan alue on täällä niin kuin suurkaupungeissa aina uskomattoman täynnä ihmisiä, melua, autoja ja ikuista töötin ääntä. liikennevaloista juostaan yli kun voidaan ja kaikki on niin kaaottista etten kestä. harmittaa, koska on pari paikkaa missä haluaisin käydä, mutta tuolla ihmisvilinän seassa niitä on mahdoton löytää ja halu päästä ihmisvilinästä pois on suurempi kuin paikan löytäminen. siinä mielessä namibian rauha houkuttelee.
nettiaika loppuu... illalla ehkä lisää. tänään taidan potea vatsaa ja järjestellä näitä kymmeniä vaatekasoja täältä ympäri huonetta takaisin matkalaukkuihin.
maskulaiset, teidät on tunnistettu, useista eri nimimerkeistä huolimatta!
4. maaliskuuta 2009
that's so tripping!
siellä ne merileijonat (ehkä oikeasti kuitenkin hylkeet, merileijona kuulostaa vaan niin pal paremmalta) taas lepäili tiistaina, tällä kertaa rauhallisemmin kuin viime perjantaina. en päässyt ratsastamaan, mutta huomenna torstaina lähdetään 6.30 aamulla eräälle viinitilalle, mies koittaa tehdä töitä läppärinsä kanssa ja minä pääsen ratsastamaan pitkin viinitilan maita, viinitila on tunnin ajomatkan päässä ja ratsastamaan on lähdettävä varhain. huomiseksi on luvattu 35 astetta jälleen kerran.
satama-aluetta edelleen, toisella laidalla asustavat merileijonat.
jos katsoo oikein tarkasti niin merileijonien laiturin voi nähdä tuolla vaalean rakennuksen edessä. kun renkaat toisessa laiturissa loppuvat, sen jälkeen on pieni merileijonien valtakunta, melojia näkyy myös paljon harjoittelemassa.
eilen illalla löydettiin mukava panimo, jossa sai perusruokaa ilman turhantärkeää hienostelua. muina iltoina olemme eksyneet paikkoihin, missä tarjoilijoita vilisee valtavat määrät ja joku kaataa lasiin lisää juomaa koko ajan ja varmistelee kaiken menevän hyvin. tämä oli perusbaari pitkine pirttikalusteineen. vaihteeksi virkistävää, torakoitakin juoksenteli maassa!
tässä vielä muutama kuva hotellin altaalta, missä olen viettänyt paljon aikaa. kuumaan auringonpaisteeseen on niin mukava nukahtaa, rakastan sitä tunnetta.
iina!!!! meilläkin on ikävä sinua ja teitä kaikkia. ihanaa, kun luet minun blogia. kummisedältä pusipusi ja halihali!!!!
satama-aluetta edelleen, toisella laidalla asustavat merileijonat.
jos katsoo oikein tarkasti niin merileijonien laiturin voi nähdä tuolla vaalean rakennuksen edessä. kun renkaat toisessa laiturissa loppuvat, sen jälkeen on pieni merileijonien valtakunta, melojia näkyy myös paljon harjoittelemassa.
eilen illalla löydettiin mukava panimo, jossa sai perusruokaa ilman turhantärkeää hienostelua. muina iltoina olemme eksyneet paikkoihin, missä tarjoilijoita vilisee valtavat määrät ja joku kaataa lasiin lisää juomaa koko ajan ja varmistelee kaiken menevän hyvin. tämä oli perusbaari pitkine pirttikalusteineen. vaihteeksi virkistävää, torakoitakin juoksenteli maassa!
tässä vielä muutama kuva hotellin altaalta, missä olen viettänyt paljon aikaa. kuumaan auringonpaisteeseen on niin mukava nukahtaa, rakastan sitä tunnetta.
iina!!!! meilläkin on ikävä sinua ja teitä kaikkia. ihanaa, kun luet minun blogia. kummisedältä pusipusi ja halihali!!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
