22. elokuuta 2010

don't you have any goals in your life?

viikko sitten lauantaina vietin päiväni naisseurassa, koko päivän spassa, lilluin poreammeessa, tuskailin 110 asteisessa kuivaakin kuivemmassa saunassa, palelin 30 asteisessa höyrysaunassa, olin kokovartalohieronnassa (lue, puolen tunnin öljynsivelyoperaatiossa), sain kauniit kynnet kahdeksi tunniksi. suurin osa meistä oli menestyviä namibialaisia naisia, uutta ja uljasta sekä kunnianhimoista ja kaunista sukupolvea. uusien tuttavuuksien kysellessä minun työstäni mumisin hyvin hiljaa vastaukseksi olevani mieheni matkassa namibiassa. tuli alemmuuskompleksi ja hiljainen mieli.

en voinut välttyä ajattelemasta omaa uraani. tässä vaiheessa ei kai voi enää puhua urasta, yli 18 kuukautta on kulunut siitä päivästä kun sain viimeksi tililleni rahaa tekemästi työstä. joka tapauksessa toive omasta sijoittumisesta työmaailmaan elää yhä, se päivä on vielä edessä. suunnitelmallisuus sen saavuttamiseen on vain pahasti vielä kesken.

maanantaina työni,"hyväntekeväisyystyöni", alkoi kuukauden loman jälkeen. kymmenet lujat halaukset ja ilonkiljahtelut saivat kaiken taas merkitykselliseksi kunnes tapasin myo:n uuden vapaaehtoisen. 19-vuotias juuri lukion lopettanut saksalainen poika oli mukanani liikuntatunnilla. juttelimme niitä näitä. jossain vaiheessa poika kysyi kuinka kauan olen vielä namibiassa, vastasin totuudenmukaisesti, että en ollenkaan tiedä, johon poika välittömästi vastasi uudella kysymyksellä että eikö minulla ole mitään tavoitteita elämässäni. hämmennyin, loukkaannuin, koska se osui ja upposi turhankin syvälle. mumisin taas hiljaa, että olen tullut namibiaan mieheni mukana, hänen työkomennukselleen. pojan ilme kertoi kaiken, hän oli määritellyt minut täysin tavoitteettomaksi (ei taida olla sana?), luuseriksi. taisin huokaista ja uskoin hänen katseensa sanoman. loppupäivä meni semmoisella tohinalla, etten asiaa ehtinyt ajattelemaan ennen kuin vasta kotiin ajaessani. kiukustuin, manasin pojan alimpaan helvettiin, ajattelin ettei minua, yli kymmentä vuotta vanhempaa naista puhutella noin.

onneksi en ole ainut, joka on joutunut pojan ilkeiden kommenttien kohteeksi. silti lähes viikko tapahtuneen jälkeen ajattelen asiaa yhä. millaisia tavoitteita minulla pitäisi olla? riittääkö se, että saan pelastusrenkaani poistumaan vyötäröltäni, jaksan tiskata säännöllisin väliajoin, saan kehitettyä uusia ja upeita herkkuja, jotka eivät jämähdä pelastusrenkaaseni, opin ohjaamaan hildaa niin, että pääsemme 15 estettä agility-radalla, tunnen itseni kokonaiseksi rakkaani rinnalla ja että yritän ymmärtää tätä ympäristöäni? ehkä edellä mainitut määrittävät ennemminkin tapaani suhtautua elämään kuin tavoitteitani. tai sitten ne ovat tämän hetkinen suojamuurini sitä tosiasiaa vastaan, että ammatillinen tavoitteellisuus on nollalukemissa.

suomi-memeni saapui torstaina. *riemu* . lauantaina aamupalalla naapuripöydän elämää ja maapalloa nähnyt hollantilaispariskunta kertoi meille elämästään. vuosikymmeniä miehen työ oli vienyt heitä eri puolille maailmaa. pariskunnasta huokui innostus ja rakkaus elämää kohtaan. mies oli ilmeisen menestynyt länsimaailman mittarin mukaan. naisen arki sisälsi jokapäiväisen 40 kilometrin pyörälenkin. se minkä imin heistä kärkkäästi itseeni oli miehen filosofia elämäntavastansa "go with the flow" eli anna virran viedä ilman turhia suunnitelmia, ota vastaan se mikä tulee eteen ja arvosta sitä.

joten jään makustelemaan vastaustani otsikon kysymykseen.

no goals, i go with the flow.

6 kommenttia:

Annu kirjoitti...

ja jos elämä olisi liian ennaltasuunniteltua, estäisit itseäsi kokemasta tällaisia hienoja, odottamattomia tapaamisia. joten pysy flowssa meme. se vie paljon pidemmälle kuin goalsit.

Jukka kirjoitti...

Luulempa että täältä pohjolasta moni voisi vaihtaa paikkaa teidän kanssanne! Kun tarkasti ajatellaan, niin eikös työ mitä nyt teet ole aika sinun oma juttusi, eli toisiko se kuukausittainen palkka elämään paljoa uutta ja ihmeellistä?

p.s. Ei täälläkään juuri rahaa tule mistään, mutta reissaamaan Afrikkaan ollaan lähdössä :-o

Arja-täti kirjoitti...

Jenni,jätä omaan arvoon moiset nuoren nenäkkään "kaiken tietävän" arvioinnit.Olet keräämässä mahtavaa pääomaa tulevaan... olet erityisasemassa moneen muuhun maailmalla matkaajaan, Sinulla on oikea elämä ympärilläsi,rakas Matti, koirat, työtä sekä erilaiset ystävät.
Lämpimin terveisin

gatinha kirjoitti...

no just tuli mieleen, kun luin, että oisit napauttanut takasin että pitäiskö olla?
mun mielestä sä teet hienoa hommaa, mitä väliä jos ei huomisesta tiedä, jos tänään on hyvä olla?

halauksia namibiaan :)

jenni kirjoitti...

voi nassut, kiitokset kommenteista kaikille.

olen jättänytkin tavallaan kommentin omaan arvoonsa, vaikka se aiheuttikin aikamoisen pään sisäisen myllerryksen. ehkä siinä oli syynä kommentin ajoitus. toisaalta kommentista poiki myös paljon hyvää, keskustelua tärkeistä asioista.

jukka - me niin odotetaan teitä täällä!

arja - niinhän minulla on kaikki tärkeä tässä :)halaus

gatinha - yllättävän vaikeaa päivä kerrallaan eteneminen on, mutta onneksi namibian rytmit siihen minua ohjaavat.halaus.

Savu kirjoitti...

POika vaikutti kommenttinsa perusteella siltä, mitä olikin: nuorelta, elämää näkemättömältä ja kokemattomalta. Vuodet tuo hällekin viisautta, toivotaan niin! Muistetaan me vanhat ja viisaat, että myös se matkalla olo on tärkeää, ei vaan perille pääsy :) Nauti täysillä flow-ajasta - pian ehkä huomaat että nytkö se jo meni! Nimimerkillä kaiholla omaa "kelluntaa" muistellen ;)