perjantai-ilta, kello vaille kymmenen ja mies on edelleen töissä. kotirouva on lannistunut eikä ole edes jaksanut ajatella illallista saatika sen valmistamista.
keskiviikko. kotirouva puunaa talon putipuhtaaksi, innostuu tekemään monta tuntia vaativaa moussakaa, salaattia ja jopa jälkiruokaa. mies tulee kotiin niin myöhään, että kotirouva on jo tirauttanut kyyneleet ja päättää vakaasti mielessään, että ei enää yritä kotirouvailla. eikä edes tarjoa ruokaa ihan vaan osoittaakseen pahaa mieltään miehelleen.
joskus sitä vain on vaikea jaksaa ymmärtää ja tukea miehen työn vaatimia tunteja. varsinkin, kun itse on vaan lomaillut. onneksi ensi maanantaina alkaa työt. mielenterveyteni kiittää. mielestäni olen jaksanut kiitettävän hyvin, miehen vuoksihan tänne tulin. mutta hei jotain rajaa!
8. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Samasta ongelmasta kärsitään usein Italiassa. Täällä tehdään hirmuisen pitkiä päiviä ja Suomen "neljältä kotiin" systeemi tuntuu ihan uskomattomalta. Arki-iltaan mahtuu tasan se illallinen, suihkussa käynti ja sitten onkin jo aika mennä nukkumaan.
Saa nähdä miten jaksan kun suuntaan itse työelämään. Kaikki se työnteko tuntuu elämän hukkaanheitolta! "Harva kuolinvuoteellaan toivoo, että olisi enemmän töitä tehnyt."
*hajoaa lukiessaan*
semmoista se on myös koti-isin elämä.
ei kannata mokamasta pikku seikasta tressata.
T. Isi
miia - niinpä, ei paljon tunneta 8 tunnin päiviä täälläkään. helposti voi vierähtää 12 tuntia eikä siinä ole mitään kummaa.
lotta *ihmettelee*
isi - ei pidä tressata ei. mutta aina ei vaan jaksa.
Niin Jenni, kokemusta vahan enemman, ei pahalla, mutta... kylla se siita!
Ja sina paaset tyohon, mina 'kuskin hommiin ' ja koiraitten ulkoiluun.
Lähetä kommentti