10. joulukuuta 2009

human rights day

vapaapäivä tai siis pyhäpäivä, ihmisoikeuksien päivä. paikallisen sanomalehden nettisivuilta ei aiheesta löydy enempää tietoa, kukaan ei tunnu tietävän edes, että mikä päivä on. kalenterissa oli vain tieto kohdallaan.

viikko meni vauhdilla, kaikenlaista tuli taas tehtyä. pitää postailla paremmalla ajalla kuvien kera. aurinko on hellinyt meitä oikein huolella viime päivät. me like. viikko vanhan kämppiksen kanssa huipentui eilen ratsastukseen, merenrannalla, valkealla ratsulla. oli ihan huikeaa. olinpa eilen taas risteilemässä aamupäivän. taivas oli pilvetön, muuttolinnut euroopasta olivat juuri saapuneet, rannat täynnä hylkeenpoikasia, alueen penguiladelfiinit uiskentelivat aivan veneen vieressä.

tänään vanha ystävä lähti takaisin kohti etelä-afrikkaa. tehtiin diili, että asutaan aina neljän vuoden välein naapurimaissa. huvittavaa on se, että saksan frankfurt ja suomen turku olisivat kuitenkin olleet lähempänä toisiaan kuin namibian long beach ja etelä-afrikan port elisabeth.

juhliakin oli kolmet viikon sisällä, miehen työpaikan pikkujoulut, suomen itsenäisyyspäivän vastaanotto windhoekissa ja eilen erään espanjalaisen pariskunnan ns. läksiäiset, kymmenen vuotta namibiassa on kuulema liikaa.

palaan pian kertomaan lisää.

Ei kommentteja: