haikea mieli on ystäväni ja odottava tunnelma, tahtoisin tutustua ympäristöön enemmän ja enemmän. huomenna lähdetään namibian pääkaupunkiin windhoekiin ja palataan tiistaina takaisin tänne langstrandille. windhoekissa käymme suurlähetystössä ja jossain paikassa, jonka nimeä en tiedä täyttämässä paperit, jotta tavarat suomesta pääsevät matkaamaan tänne.
eilen sydämiä sulateltiin ja valloitettiin oikein huolella. olimme tutustumassa swakopmundin spca:n löytökoiriin, lyhenne tulee ehkä sanoista saving pets from cruelty association. ja voi niitä murmeleita siellä, innokkaita hännänheiluttajia. ainut toive koiralta meillä on, että se olisi keskikokoinen ja jotenkin edes täysjärkinen ilman sairauksia. lähes kaikki koirat olivat pikkuisia kooltaan, mutta yksi 8-viikkoinen pentu, joka oli jo nyt melko korkea, jäi ajatuksiin, vaalea koira, roduista mahdoton sanoa mitään. hirmuisen pitkät jalat sillä oli ja jotenkin hontelon oloinenkin se oli. siis aivan ihastuttava, ainut vaan, että hieman mietityttää kuinka suuri siitä mahtaa tulla, mutta ei kai se koko sitä huonommaksi tee? ei!!! no tutkaillaan tunnelmia nyt viikonlopun ja windhoekin matkan aikana. tänään on kyllä tarkoitus mennä vielä walvis bayn spca:ssa käymään. voi olla, että illalla täällä on yksi hännänheiluttaja ilonamme. spca:n löytökoirat ovat aina rokotettuja, eläinlääkärin tarkistamia ja vielä sterilisoituja. leikittelin jo ajatuksella, että pestaudun spca:lle töihin, vaikka ilman palkkaa vapaaehtoiseksi.
seuraavassa tunnelmia sunnuntailta, kuuma aalto -päivältä, jona saavuimme tähän ihmeelliseen maahan.
tässä olemme takapihalla, toisella niistä. ihan ei pieni nurmikkomme ole päässyt kuvaan. talo on ympäröity korkealla muurilla. huikea olo oli 40 asteen lämmössä, paikallista olutta maistellaan, windhoekia. hyvää olutta. kaikki olut on ollut hyvää täällä, saksalaista perintöä.
näkymää, kun mennään pari taloa meiltä eteenpäin rannalle. rantaa on niin kauas, kun jaksaa katsoa, jossain vaiheessa tulee walvis bay vastaan, 15 km jälkeen. me ei asuta rannalla vaan välissä on pari taloa ja katua, mutta max. 300 metriä rannalle. talojen takana menee tie, jonka jälkeen alkaa loputon hiekkadyyniaavikko. huomenna nähdään kuinka kauas se kantaa, kun lähdemme windhoekiin ajelemaan, matkaa on 400 km suoraan sisämaahan päin.
rannalta kuva, kuvan oikealla puolella on katu, joka tuo meille ja toisella puolella on lisää taloja ja langstrandin kaksi ravintolaa ja kioski. koko paikka on max. leveydeltään kilometrin verran ja taloja on ehkä neljässä rivissä. selkeää kuvailua, ollut aina vahvuuksiani... edelleen haluan korostaa, etä tuo hiekka siis vain jatkuu ja jatkuu.
kun saavuimme langstrandille niin heti meille esiteltiin talot, joissa brangelinat (angelina jolie & brad pitt) olivat shilon syntymän aikaan. jos en ihan erehdy niin tuossa ne ovat, paljon vihreää. ne ovat loma-asuntoja, siellä sijaitsee toinen alueen ravintoloista, vielä testaamatta.
jos haluaa vihreää niin tässä yksi vaihtoehto. ei kuvasta niin hyvin välity, mutta livenä on kummallisen näköinen. ihan vihreää ruohoa hiekan päällä. itse henk.kohtaisesti en oikein vielä tiedä mitä asiasta ajattelisin. meidän pikkunurmikko kuhisee ainakin niin paljon elämää ettei tulisi mieleenkään astua sen päälle edes. kai se on vaan sitten ilo silmälle.
ensimmäistä ateriaa namibiassa odotellaan, kyseinen ravintola on ostereistaan kuuluisa, vielä ei kuitenkaan uskaltanut koettaa (vatsat), taitaa tulla kantapaikka, pakon edessä. mutta ei yhtään hullumpi paikka. ravintolan yhteydessä on myös baari, joka on rakennettu meren päälle, pitkän laiturin päähän. siitä kuvia kunhan sinne joskus menemme. mutta siis oikein idyllinen ja hurjan romanttinen auringonlaskun aikaan. näkymät kauniit.
13. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Aahh... Saksalaista olutta ja perintöä. I feel you.
jussi, we feel you!!!! matti sanoo saavansa oman lavaketun näillä näppäimillä, josta on kai sitten pakko julkaista muutama kuva.
nymmaa alan olee tosikade. pitää varmaa lopettaa blogin luku
Matti, miksi sulla on turkki päällä tossa takapihakuvassa?
Jenni... VAHAA SE!
Jenni kulta. Onkohan tolla Matti- pojalla kovakin koti-ikävä, kun sen silmät noin kiiluvat, kun tummilta laseilta näkyvät.
Voit varmaan ottaa mieheltäsi niskalenkin ja kovinkin rutistaa...
Oikein nelssoniin vääntää!!!
Saa Matti veljellisyyttä.
Kalle perheineen
kuinka tarkasti noita kuvia oikein katsotaan??? tajusin vasta, että ne saa klikkaamalla suurensuuriksi. omg, pitänee nostaa sensuurin rimaa.
jos on turkki niin sitä on kannettava, se piikikäs kasvu on kaikkein kiusallisinta...
nyt tarttee kallen hiukka auttaa, mikä kuva kyseessä? arvaa vaan olenko hakenut niitä kiiluvia silmiä? yritän parhaani mukaan saada tuon veljellisyyden tunteen välittymään nelssonilla.
Jep, taitaa Matilla olla luonnostaan pilkettä syvällä silmissä ja luonteessa kaipuuta. kunnon niskalenkki ja hillitön rutistus..
Lähetä kommentti