ihan turistina

terveisiä edelleen niin mahtavasta kapkaupungista. minun ja kapin kuherruskuukausi ei ole vielä ohi, onneksi.

iltasanomien juttu

tuoltakin löytyy eilinen juttu, jos satuit sen missaamaan!!

http://www.iltasanomat.fi/asuminen/uutinen.asp?id=1724317

perjantaiaamu valkeni ilman suoranaista auringonpaistetta, junan puksuttaessa äänekkäästi ohi hotellin. nassu täynnä aamupalaa, mieli täynnä kauniita kuvia serkkupojan prinsessaihanuudesta. tästä on taas hyvä jatkaa. ja tietty uudet converset jalassa.

tällä kertaa materiaalista sielunhoitoa

aamuisia näkymiä. aamiaissali on heti oikealla puolella. sieltä kelpaa katsella merelle.



tuo valopylväs on sitten kallellaan, mutta niin taitaa olla kuvakin, tosin toiseen suuntaan. ei tasapainoitu siltikään. nousuveden jäljiltä rannat ovat yleensä aika ruokottomassa tilassa. hotellin rannasta pitävät tietysti siivoojat huolta.


tänään menin siis jättiläismäiseen ostoskeskukseen, vietin siellä yli 7 tuntia, en edes syönyt tai mitään, yhden vesipullon voimilla menin. enkä edes tainnut kulkea koko keskusta läpi saatika kauppoja. olen vain jotenkin niin haltioitunut ihmisistä ja elämästä. kaikista väreistä täällä. meillä päin on aika pitkälti sitä hiekka ja sen eri sävyjä höystettynä merellä, vihreää näkyy harvassa. ihmisiä on niin vähän ettei niiden vaatteiden väreihin tule kiinnitettyä edes huomiota. minä olen itse jumittunut harmaaseen, mustaan ja valkeaan. en yhtään jaksa muita värejä päälläni. suomessa kesällä käydessäni mukaan tarttui muutama värikkäämpi vaate, mutta ne ovat jääneet komeroon, ehkä odottamaan kesän tuloa. virallisesti kevät alkaa 1.9!!! silloin kuulema ihmisten pukeutuminenkin muuttuu - saa käyttää kesävaatteita.

mutta siis, on se uskomatonta kuinka sitä mieli muuttuu paremmaksi ostellessa, missä vika?
ihanaa hypistellä vaatteita ja miettiä mitkä itselle niistä sopisivat. ja voi luoja, kuinka olen voinut venyttää päätöstäni ostaa varrelliset mustat nahkaiset converset? olen haaveillut niistä ikuisuuden. tänään ne lähtivät mukaani. rakkautta. ne tuntuu niin omilta ja voi kuinka askel onkaan keveä ja täynnä itseluottamusta!! kuten kuvasta näkyy, oli löydöt melkoisen harmaamustavoittoisia, jos oikein tarkasti katsoo voi huomata, että korvikset ovat turkoosit.

pankkitili ja varmasti myös mies kiittää siitä, että meillä namibian rannikolla ei ole vastaavia ostosmahdollisuuksia. mutta mitä sitä ei mielenterveytensä vuoksi tekisi?


hotellin ihan vieressä oleva thai-tyylinen ravintola tarjosi parastaan. sushi oli aivan taivaallisen hyvää. ehkä parasta mitä olen ikinä syönyt, sushia siis. tosin sushi-urani on polkaissut toden teolla käytiin vasta täällä afrikan mantereella, mutta täällä sitä on tullut syötyä sitten aika reippaasti. niin täydellinen makuyhdistelmä. kuva ei tee oikeutta maulle, mutta parempaa en saanut. salama häikäisi liikaa, ilman tuli ihan sumea.


kävin muuten elämäni ensimmäistä kertaa yksin ravintolassa. mies on edelleen poissa ja saapuu vasta huomenna. sitten meillä alkaakin pieni vkl-loma! suunnitelmissa olla ihan turisteja. matkustaa turistibussilla (hop on, hop off), bussista voi siis nousta koska vaan ja seuraava bussi tulee aina puolen tunnin kuluttua. jos vaikka koluttaisiin muutama museo läpi ja nähtäisiin enemmän kapia kuin tähän mennessä olemme nähneet.

kaunis kaupunki - kaunis mieli

uskotteko, että olen parin viime päivän aikana kahlannut taas pääni kanssa pohjamudissa ja korkeissa sfääreissä? olen päättänyt vakaasti, että nautin nyt tästä ja en murehdi turhia taikka heittäydy itsesäälin aallokkoon.

kapkaupunki on niin kaunis näin aamulla, auringonpaisteessa. lämmintä ei ole, mutta sitäkin kirkkaampaa. hotelli on aivan merenrannalla, aamiaispöydästä uskomattoman kaunis näkymä, merta, pöytävuoria ja muutama laiva. ja mikä saa minut ihan aina hyvälle tuulelle tapahtui, irlanninsetterin kohtaaminen. juuri uimassa ollut, märkä ja ihan häntää vispaava kaunis koira.

taidan mennä pian ja ottaa taksin (älkää huoliko, taksit on täällä hotellin omia eli erittäin turvallisia) ja lähteä ihmettelemään ostoskeskusta, canal walkia. illalla menen thaimaalaiseen ravintolaan. niitä ei löydä meidän rannikolta, minä rakastan kaikkia currykookosseoksia, mies ei niinkään ja mies on poissa huomiseen asti.

sitä ennen menen ja otan muutaman kuvan rannalta. jätin järkkärin kotiin. ihan harkitusti ja nyt harmittaa.

kaunista torstaita!!

ps. tämän päivän iltasanomista löytyy nyt sitten juttua meidän kodista ja asumisesta. netissä juttua ei ole ainakaan vielä, mutta paperiversiossa kyllä.

psst.

tsekatkaa huominen iltasanomat elikkäs torstaina 27.8.
koti & asuminen -liite erityisesti!!!

saavuttiin just kapkaupunkiin. vettä satelee hiljalleen. on niin vihreää, kevättä ilmassa. ja niin paljon elämää ympärillä!

sielunhoitoa.

nuorenpana matkatessani minulle oli hyvin tärkeää päästä lähtemään yksin. yksin suomalaisena. en kaivannut muiden suomalaisten seuraa tai mietteitä. noita reissuja olen tehnyt kolme, pisimmällä niistä tosin puolet ajasta vietin suomalaisten kanssa enkä sitä vaihtaisi pois. halusin kokeilla rajojani, nähdä pärjäänkö ja tulla ennen kaikkea toimeen ilman suomen kieltä. nuo yksin tehdyt matkat tosin olivat suhteellisen lyhyitä, muutamasta viikosta puoleen vuoteen.

nyt sinänsä ei ole kyse matkasta, vaan muutosta ulkomaille. olin varautunut siihen, että olemme ainoita suomalaisia täällä. käytännössä rannikolla olemmekin. swakopissa asuu yksi suomalainen mies. windhoekissa sitten sitäkin enemmän. windhoekissa vieraillessani ja tavattuani useita suomalaisia tuli jokseenkin kaihoisa mieli, miksei meillä voisi rannikollakin olla enemmän suomalaisia? valtavaa kulttuurieroa on niin huojentavaa ja helppoakin käsitellä ihmisten kanssa, jotka tulevat samankaltaisesta ympäristöstä kuin itse.

meillä on ollut tässä vajaan puolen sisällä neljä erilaista kokoonpanoa suomalaisia vieraita. vieraita, joita emme oikeastaan ole edes tunteneet. muutaman heistä vain. vierailut ovat olleet kuitenkin aivan mahtavia. kolmet näistä vieraista olemme myös majoittaneet, enemmän kuin mielellämme. minähän rakastan emännöimistä!! niin ja ne neljännet olivat jo kerenneet varata majapaikan. kaikkien kanssa on ollut mutkaton suhde ja helppo olla.
viime viikonlopun meillä vieraili kolme suomalaista, kaksi erityisopeopiskelijaa, jotka olivat martti ahtisaari -koulussa harjoittelussa windhoekissa ja toisen open poikaystävä. viikonloppu meni oikein hienosti. puhuttiin erilaisista kokemuksistamme, suomalaiset olivat matkustaneet pitkin pohjois-namibiaa, joka on aika lailla vastakohta rannikolle. rannikolla on enemmän vaurautta, valkoisia ja hyvinkin länsimainen elintapa. ja niin me tytöt vain jaksettiin puhua, kehua, ihmetellä ja välillä kauhistella. näistä suomalaistapaamisista saa itselleen niin paljon, on kiinnostavaa tietää miksi joku tulee tänne, kuinka namibian kohtaa, näkee ja tuntee ja siinä samalla saa purettua omia tuntemuksiaan, että kiitos kovasti teille opet! niin ja mies pääsi puhumaan moottoreista, open poikaystävä oli myös innokas moottoroija.

ja mikä parasta! sunnuntaiaamuna lähdimme delfiiniristeilylle. mies halusi säästää risteilyn marraskuulle, mutta minä lähdin tietysti mukaan.

näin aurinkoinen päivä meillä oli.

pikkuveli!! tunnistatko? robbie tuli heti alussa meitä tervehtimään. tällä kertaa meillä kävi viisi eri hyljettä herkuttelemassa kalalla.

tämä tässä on fluffy. oppaamme ei pitänyt fluffysta. fluffy ei kuulema tajua koska on aika poistua seurasta. minusta fluffy oli taitava poseeraja.


rannalta. mieshylkeet eivät kuulema muuten käy rannalla paitsi parittelemassa. pian alkavan parin kolmen kuukauden aikana hylkeet vain parittelevat. yhdellä miehellä voi olla 50 naista. naishylkeen ollessa kolmevuotias se on sukukypsä. sen jälkeen niiden tehtävä elämän loppuun asti on tehdä vauvoja. vuodesta toiseen. noin 25-vuotiaaseen saakka. kovaa elämää.


haaksirikkoutunut laiva ja joskus muinoin laituria varten pystytetyt puut.



lounaan alkaessa ilma oli jo hieman kirkastunut. minäkin ehdin hieman kärtsähtää. voi taas sitä herkkujen määrää. ostereita ja kuohuvaa sekä kaikkia maukkaita pieniä suupaloja.

koiria ja eloa

mies todellakin toi auringon mukanaan timanttikaupungista. tiistaista asti aurinko on paistanut, vaikka ilma on pysynytkin suhteellisen viileänä. eilinen oli jokseenkin unelias päivä. ei mitään tuotteliasta, paitsi että pääsin kokkaamaan miehelle. tykkään kokkaamisesta, mutta itselle harvemmin tulee mitään sen kummempaa tehtyä, paitsi niitä tämä-keitto-kyllä-varmasti-laihduttaa -soppia. mutta mielestäni olen kehittynyt niissä sopissa aika taitavaksi. ja tuskin ne mitään laihduttaa, mutta eivät ainakaan lihota.

koirille on varattu ensi viikolle kastrointi ja sterilisaatio. nyyh. mutta jossain vaiheessa ne tulee tehdä. tosin joudun ne ehkä vielä siirtämään viikolla eteenpäin, koska pieni toivonkipinä elää siitä, että ensi viikolla lähdetään pariksi päiväksi kapkaupunkiin. miehellä on sinne työmatka tiedossa ja minulla lento käyttämättä. jei!!! tahtoisin nähdä kaupungin näin talven ja kevään taitteessa. todennäköisesti siellä sataa ja on kylmä, mutta mitä siitä. jos sinne pääsen niin en valita.

tänään suunnitelmissa mullan ostoa, kuntosalia ja illalla ulos syömään. miehen työkaveri on kaupungissa, kapkaupungin työkaveri. se työkaveri kenestä minä tykkään. työkaveri, joka on matkustanut ympäri maailmaa useita kertoja ja ymmärtänyt ettei ihonvärillä ole väliä.

karvakorvatkin kai kaipaisi kipeästi jonkinlaista tottelevaisuuskoulutustuokiota. martin kanssa saa hyvän kontaktin ja se pyrkii tottelemaan aina ellei edessä ole joku mehevä luu. mutta hildan kanssa olen tullut siihen tulokseen ettei sillä ole mitään rippeitäkään jäljellä koirille ominaisesta miellyttämisen halusta. hildakin on hyvin yhteistyökykyinen treenatessa ja jos tietää, että minulla on makupaloja taskussa. eli hilda tekee kaiken sen mikä häntä itseään hyödyttää ja huvittaa.

ihan ensin taidan mennä pihalle aurinkoon lämmittelemään ja jos lukisin ihan vain muutaman sivun ennen kaupungille lähtöä.

ps. pitkästä aikaa minulla on vkl:n odotuksen tunnetta rinnassa!!

jos meillä oli hauskaa

niin taisi martti ja hildakin viihtyä kahdestaan kotona.
sinne meni viehättävä kirja tippi-tytön elämästä namibiassa. nooh, jäi meille muistoksi vielä muutama sivu.

ihan vaan piti käydä poikia moikkaamassa jettyssä, venähti hieman, viihdyttiin melkeinpä liian hyvin.

bitter and sweet, my life!

aurinko on tullut esiin. harmaat pilvimassat ovat häipyneet ja toivottavasti pysyvätkin poissa.

mies palaa. tunnin päästä näemme lentokentällä. en malta odottaa. jo tekisi mieli lähteä vastaan, mutta walvis bayn lentokenttä ei harmikseni ole kovin virikkeellinen tai viihtyisä ympäristö. mies ei mene tänään enää töihin. herkkua!! harvinaista herkkua.

korjaus marula-aiheeseen, jälleen kerran. kyllä se on kuitenkin se elefanttipuu. eräs namibialainen jo vähän vanhempi mies kertoi minulle, että marulapuu on pieni puu eikä se ole elefanttipuu ja minä uskoin häntä ja harmittelin mielessäni, että olin aiheesta niin monelle puhunut puutaheinää, mutta en siis olekaan puhunut. joten amarulaa nauttiessa voi ajatella edelleen nauttivansa elefanttipuun hedelmistä, samoista hedelmistä, jotka ovat elefanttien herkkua.

marula hot oil -hieronta oli oikein rentouttava. iho oli silkkisen pehmeä sen jälkeen. taitaa olla vieläkin. eilen vietin siivouspäivää ennen hierontaa. siisti koti, rauhallisempi mieli. jaksoin puunata oikein huolella. siivosin viisi tuntia. taitaa olla uusi ennätykseni. en edes järjestellyt mitään vaan puunasin, pyyhin, imuroin ja luuttusin. tai sitten minusta on vaan tullut hidas.

aamulla ollessani lenkillä eräs nainen kysyi josko minulla olisi jotain työtä hänelle antaa. vastasin pahoitellen, että ei ole tällä hetkellä, hän ehdotti, että tulisi perjantaina johon vastasin, että en kiitos tarvitse apua ja minulla on jo apulainen. olin superkohtelias ja ystävällinen ja se nainen alkoi herjaamaan minua. en jäänyt kuuntelemaan mitä, mutta huonosta onnesta se huuteli. palatessani takaisin kotiin tämä nainen oli yhden oven edessä ja huuteli sinne sisälle ikkunasta kotirouvalle taas herjauksia. ei ihme, jos ei työtä heru tuolla asenteella.

meillä on ollut kerran apua. eräs ystävällinen nuori mies. hänetkin tuossa kadulla kohtasin. pyörän kanssa mies ajeli ja kysyi työtä. olin juuri palannut viimeiseltä suomen reissulta ja saanut puhdistettua takapihat hiekasta. hiki valui ja olin jo aikasta väsynyt touhuun joten sanoin miehelle, että jos hän haluaa niin voi siivota autotallin edustan. mies siivosi ja teki hyvää jälkeä. autotallin edustalta irtosi lähes täysi roskis hiekkaa. siis tuollainen roskis, joka on pihalla ja jonka roska-auto tyhjentää, iso, ainakin sadan litran roskis. että juu, hiekkaa riittää.

otsikollani halusin viitata siihen, että myllerrys mitä tällä hetkellä käyn läpi elää tänään tuota sweet-vaihetta. minkäköhän takia?? hmm.

päivän värinä harmaa eri sävyineen

juuri tähän aikaan aurinko voisi olla kauniisti hohtamassa horisontissa niin kuin joskus päiviä, useita päiviä sitten. tänään aurinko on ollut itsepintaisesti pilvien ja harmaan möhkäleen takana, kertaakaan se ei ole valaissut tai tullut esiin. päivän tai kaksi nyt elokuun aikana on voinut auringon nähdä ja tuntea. olo on melkein kuin suomen kaamosaikana. toki täällä on valoisaa, mutta jotenkin niin pysähtynyttä.


toisaalta minua kiehtoo rosoinen ja karu, kolkko ja paljas maisema. ilman turhaa kaunistelua.




hilda on säilyttänyt, ainakin vielä toistaiseksi, pehmoutensa ja suloutensa. se on niin lutunen, jos vain haluaa, mutta osaa olla kyllä raivostuttavan itsetietoinen ja nokkela. jos hildaa huvittaa lähteä omille tutkimusmatkoille niin minun on ihan turha heilutella nakinpalasta ja huudella hildaa palaamaan. hilda palaa kun huvittaa, iloisesti häntä heiluen ja silmillään kysyen, että missä se mun nakki on? ja minä olen pulassa että mitä teen. eihän sitä saa torua, kun toinen palaa, mutta entä kun se palaa vasta 10 minuutin päästä siitä, kun olen pyytänyt?

entä sitten minun lellikki? martista on sukeutunut karun komea koira. ihan just katujen kasvatti. ikää taitaa olla reilu 7 kuukautta, pentuajan pehmous ja suloisuus ovat karisseet pois jo aikoja sitten. perässäni martti jaksaa silti edelleen kulkea. ilmeisesti jonkinlainen murkkuikä on meneillään, vähän mara koettelee rajojaan ja kun nuhtelen niin sitten voi toista kun se on pahoillaan. niin pahoillaan, että minun tekee pahaa. eikä nuhtelun tartte olla kuin paha katse. vaikka toisaalta osaa marttikin sulkea korvansa ja silmänsä. riesaksi on muodostunut hildan riepottelu vapaana ollessa kodin ulkopuolella. liekö joku tarve paimentaa laumaansa tai näyttää oma johtajuutensa koirien kesken vai mikä? mutta riepottelu on välillä aika hurjaa. kotona hilda on aina se, joka ärsyttää martti ja hakee huomiota, rannalla kaikki on toisin.

ihan mahtavia koiria silti molemmat.



nousuveden aikaa, laskuveden aikana noilla kiviriutoilla voi kävellä kastelematta jalkojaan. tuossa ihan rannassa on kellastunutta vaahtoa, ehkä jotain tekemistä suolan kanssa. toisinaan se voi olla tosi paksua ja korkeaa. martti rakastaa juosta siinä vaahdossa. alapuolella vielä luontokuvaaja kuosmasen makrokuvaa vaahdosta. ei tainnut valo oikein riittää.


sainhan aikaiseksi lähes ilman valitusta olevan postauksen.

toivottavasti elokuu on vielä lämmin, nauttikaa siitä ja pimenevistä ah! niin tunnelmallisista illoista.

kuka tunnistaa eläimen?

mies timanttikaupungissa, viikko sitten sunnuntaina käveli ja etsi jotain auki olevaa paikkaa, josta saisi syötävää. tarjonta oli kehnonlainen, mutta iltapäivää piristi kummasti tämä jonkin sortin sorkkaeläin, ehkä kudu tai sitten tämä on se jolla on rinkula takapuolen ympärillä. eläin käveli vastaan, mies oli hieman säikähtänytkin ja vaihtanut nopsaan kadun puolta. nyt miehen ollessa timanttilaivassa päivää piristää timanttilaivan ympärillä hyörivät hylkeet, niitä on kuulema paljon. vielä kaksi yötä ja miestä saa piristää ihan omat eläimet.

aikamoinen viikko on takana. näennäisesti paljoa ei ole tapahtunut, mutta sisällä on myllertänyt sitäkin enemmän. ja olenhan minä täällä kotonakin saanut jotain tehtyä. eilen illalla iski hirmuinen sisustamisen palo. myllersin yläkerran vierashuoneet ja avot, nyt meille kelpaa tulla kylään. aina kun sisälläni myllertää alan järjestää fyysistä ympäristöäni, edes siihen pitää saada rauha. ja toisaalta ajatukset saa muualle. aamuiset lenkit ovat ihan välttämättömiä, mutta silloin taas tuntuu, että on liikaakin aikaa uppoutua omiin mietteisiin. taidan alkaa buddhalaiseksi ja pyrkiä tyhjentämään mieleni. ohjatut liikuntatunnit ovat siksi mieleeni, koska silloin pitää keskittyä siihen mitä ohjaaja sanoo ja mitä oma vartalo tekee ja miltä siinä tuntuu. mieli lepää ja keho tekee töitä. täällä muuten ohjattujen tuntejen taso on aivan jostain, mutta ainakin toinen ohjaaja yrittää kovasti ja on innokas. molemmat ohjaajat ovat muuten miehiä, jokseenkin harvinainen näky pilates -ja spinningtunneilla.

huomiseksi varasin itselleni hieman hemmottelua, marula hot oil -hieronnan. tiedättehän sen mun hehkuttaman amarulajuoman? tuota marulaa käytetään täällä paljon, siitä valmistetaan saippuaa, rasvoja, öljyjä jne... ja se tietysti parantaa kaikki vaivat. marula on hedelmä, ei kuitenkaan sen elefanttipuun niin kuin joskus luulin vaan marulapuun (loogista), mutta kuitenkin. hedelmää ilmeisesti tavataan vaan täällä eteläisessä afrikassa. olen ollut kaksi kertaa elämässäni ns. hieronnassa, jos opiskeluajan käytännön harjoittelua ei lasketa mukaan. kerran suomessa hot stones eli kuumakivihieronnassa, jota suosittelen kyllä, aivan taivaallisen rentouttavaa ja kerran kanariansaarilla amma-hieronnassa, jossa karkoitettiin pahaa pois vartalosta, oli pakko mielenkiinnosta kokeilla. se ei ollut ihan niin positiivinen kokemus.

kovasti yritän tehdä kaikkea mukavaa itselleni ja pitää itsestäni huolen. mies painaa töitä ainakin sen 12 tuntia päivässä, ilman vapaita ja yrittää vielä siinä samalla hoitaa normaalit työnsäkin. ei olla ihan balanssissa, mutta näillä mennään.

kuplassa

pakko kai se on sitten ääneen myöntää, minun ja namibian kuherruskuukausi on aika lailla päättynyt. innostus on hiukkasen lopahtanut ja melko lailla kaikki ärsyttää. tämä noudattelee juuri tätä klassisen kulttuurishokin kaavaa. ensimmäiset puoli vuotta kaikki on hienoa ja mahtavaa, ihastusta täynnä. puolen vuoden tietämillä shokki alkaa näkymään ärsytyksenä ja ikävänä kotimaata kohtaan, jatkuvaa vertailua kuinka kotimaassa on kaikki paremmin ja kuinka siellä osataan hoitaa asiat niin paljon paremmin. ehken ihan vielä ole tuohon vertailuun päässyt. sitä olen harrastanut jollain tasolla jo alusta asti, mutta jotenkin olen vaipunut jonnekin omaan kuplaani, ei huvita mikään mitä joku muu ehdottaa, koirat ja mies jaksaa vaan kiinnostaa ja se jumppa niin ja ne kirjat. ei kiinnosta sitten pätkääkään mitkään muut asiat. kamala minä. mutta tähän on tultu. toivottavasti tämä vaihe ei kestä kauaa.

en tiedä mistä tämä johtuu. minusta tuntuu, että olen jollain tapaa hyödytön. työ ja sosiaaliset suhteet ovat minulle hyvin tärkeitä. jollain tapaa olen aina toiminut niin, että ympärilläni olevilla ihmisillä olisi asiat mahdollisimman hyvin, toiminut niin kuin olen kuvitellut heidän haluavan minun toimivan ja nyt ei ole ketään vetelemässä minua naruista ja on ihan pakko tutustua omaan mieleen ja pään sisältöön. minulla ei ole mitään velvollisuuksia, ei tarvitse olla missään eikä kukaan kaipaa minua muualla kuin kotona, joten olen täällä olemassa vain miestäni ja koiria varten. no siinäkin on tarpeeksi ja paljon onneen aihetta, ajattelee varmasti joku, mutta kun ei se vaan riitä. sitä paitsi se mieskään ei ole täällä vaan siellä timanttilaivassa!!! miehen poissaolo jo lähes viikon ( nii-in ja ennen se oli monta viikkoa putkeen poissa ja minua ei haitannut juuri ollenkaan) on vain rohkaissut minua tekemään kuplastani vieläkin suuremman ja vahvemman. koska nythän minulla ei käytännössä ole yhtään mitään velvotteita tehdä yhtään mitään. joten olen lukenut noin miljoona sivua tällä viikolla. aamusta iltaan luen, välillä käytän koiria ulkona ja annan ruokaa ja touhuan jotain niiden kanssa, käyn jumpassa ja teen jotain ihmekasviskeittoja, joiden kuvittelen laihduttavan ja katson mitä ihmeellisempää huttua televisiosta, kun silmät ei jaksa enää lukea. peter the perfect, onko tuttu?

että semmoista minun viikkoon. ja jos vielä vähän valittaisin niin täällä on ollut aivan hirveä ilma koko ajan. niin kylmä ja ihan liian harmaata. aurinko pilkistää ehkä kerran päivässä minuutin ajan.

jumppa on just oikea lääke

sanoo ihka aito jumppari, nykyajan fysioterapeutti. tänään tein sen mistä olen jo kauan haaveillut. menin kuntosalille ja aloin asiakkaaksi. vuoden sopimus eteenpäin. juu-u, minä en sitoutumista pelkää! taisihan sitä turussakin mennä viisi vuotta saman kuntosalin asiakkaana.ja voi, että nyt on olo mitä mahtavin. jumppa tekee niin hyvää niin sielulle kuin ruumiille, siitä ei pääse mihinkään. en koskaan ole ollut millään tapaa johdonmukainen tai käynyt säännöllisesti samoissa jumpissa vaan aina fiiliksen mukaan kuntosalia ja erilaisia jumppia. tavoitteellinen liikunta ei ole ollut minun juttu (vaikka siitä aina haaveilenkin), vaan liikkuminen hyvän olon takia.

päivä on mennyt vähän hissutellen. hildan jalka vaatii vahtimista ja rauhassa oloa. meidän pienenpieni nurmikkomme on kärsinyt pahasti viime kuukausina. koirat ovat siis kirjaimellisesti tuhonneet sen. sitä hieman kuokin ja laitoin uusia siemeniä. paketin mukaan parin viikon päästä meillä pitäisi olla taas kaunis ja runsas nurmi.

tämän viikon teemana blogissa oli tarkoitus olla merenranta aamuisin. muttamutta edelleen tuo hildan jalkavaiva estää sen. jalkaa ei saa päästää kastumaan, joten tämän viikon pysyttelemme ihan vaan tien päällä ja hiekalla. ehkä sitten ensi viikolla. toiset aamut ovat niin aurinkoisia, meri kimmeltää auringon säteistä ja on niin kirkasta ja sinistä. toiset aamut ovat taas niin usvaisia, että hädin tuskin eteensä näkee, omalla tavallaan kaunista sekin. sitten on niitä harmaita aamuja, kun meri vaan pauhaa, mutta muuten kaikki tuntuu ja näyttää täysin pysähtyneeltä.

suomessa taitaa ilta jo pimentyä, täällä taas alkaa huomata päivän pitenemisen. kevät ja kesä tekee tuloaan. vielä sitä en muusta huomaa kuin pidemmästä päivästä ja kaupoista, jotka alkavat olla kesätekstiilejä pullollaan ja naistenlehdet antavat vinkkejä kesää varten. ja voisikohan yksi merkki olla myös se, että kaupasta löytyy hentoisia kevätsipuleita? en tiedä jos niitä kasvaa täällä vaikka ympäri vuoden. toisaalta lämpimän heinäkuun jälkeen on tullut taas hyinen kylmyys. jatkuva kylmyys. moneen päivään lämpötila ei ole noussut edes päivän aikana niin paljoa, että kroppa olisi ehtinyt lämmetä kunnolla. kuuma suihku ja jumppa onneksi lämmittävät.

jumpatkaa ihmiset!

sunnuntai-iltana

meinasi tulla blogilaiskuus. kertomisen laiskuus. silloin kun minua alkaa laiskottaa ja jos laiskuus saa vallan, se yleensä kestää kauan. mutta toisaalta laiskuudesta saa ammennettua aina jotain. tänään olen katsonut kolme elokuvaa, naisten elokuvia kuten holidayn (tykkäsin!), jane austinin lukupiiri tai jotain sinnepäin (ihan katsottava) ja sex and the cityn (olihan se pakko katsoa vaikka olen nähnyt jo aiemmin, eikä se niin vakuuta kuin itse tv-sarja, mutta katsoin kuitenkin, itkin ja katsoin ja tuli hirmuinen ikävä ystäviäni). olen istunut ja makoillut vuorotellen sohvalla niin, että takapuoli on jo aivan puutunut. syönyt vain poppareita ja geishaa. enkä tuolla laiskuusammentamisella muuten tarkoittanut elokuvien katselua. tv-päivä oli ihan suunniteltu juttu.

aamulla (klo 7.00!!) sanoin heipat miehelle reiluksi viikoksi, lähdin koirien kanssa tavanomaista pidemmälle lenkille sillä tuloksella, että hildan oikea takajalka on paketissa, antura repesi, onneksi vain pinnallisesti, mutta kuitenkin tuli lääkärivisiitti. ja ihmeellistä kyllä alun innon jälkeen on hilda malttanut jättää jalan rauhaan. ehkä se on silti otettava viereen nukkumaan :)).

kiitos lohdutuksen sanoista valkonaamarouvapostaukseen. vielä me maran kanssa näytetään. lauantaisissa harkoissa oli huomattavasti rennompi meno eikä kukaan sorsinut, mutta eipä se pahin vihollinenkaan ollut paikalla. hilda on aivan innoissaan tunneleista ja pelastusrenkaista. estehypyt itsenäisesti ei vielä oikein suju, taitaa tyttö katsoa järkevämmäksi kiertää esteet kuin hypätä yli. martti ei jostain syystä malta keskittyä ollenkaan treeneissä. tottelevaisuusosiot menee hyvin, mutta muuten marttia kiinnostaisi vain leikkiä toisten koirien kanssa. ja voi sitä riemua, kun kaikki koirat saa vapaana temmeltää kentällä, eilen koiria oli ainakin 15.

eilen illalla kävimme herkuttelemassa uudessa ravintolassa, ranskalaisessa, oikein ranskalaiset kokit ja kaikkea ja hintataso myös sen mukainen. mutta minä tykkäsin. ruoka ei lillunut rasvassa ja kermassa vaan tuntui suht terveelliseltä ja puhtaalta. ihanaa!

mies tosiaan lähti aamulla varhain kohti windhoekia, josta lensi etelä-namibian timanttikaupunkiin, oranjemundiin. ilmeisesti kaupunkiin ei edes pääse ilman pätevää syytä. pitää olla lupapaperit jne, jotta lentokentältä pääsee ulos. sieltä lähtiessä on tarkka tarkastus ettei vaan ole timantteja eksynyt matkaan. mies on työasioissa siellä yhdeksän päivää. en ole aiemmin ollut yksin kotona, yötä. mutta nyt saan opetella ja totutella siihenkin. katsotaan kuinka kotirouvan käy. jäänkö sohvan pohjalle vai saanko jotain aikaiseksi??

pikkuveljelle vielä isot onnittelut eilisestä syntymäpäivästä! sinua on iso ikävä, edelleen ja aina vaan. paljon opiskeluintoa viidennelle luokalle!!! olet ajatuksissani joka päivä ja niin monta kertaa. monet asiat täällä muistuttavat sinusta. lenkkarit odottavat rappusilla ja lippis alakerran naulakossa!

kammottavat valkonaamarouvat.

oih, kun olikin niin makoisaa nukkua oman peiton alla, oman rakkaan kainalossa ja oikein pitkät unet. rantakävely aamulla koirien kanssa, kyllä vaan vieläkin jaksan ihastella ja kiitellä siitä, että voin aamulla vaan lähteä ulkoilemaan vaikka kahdeksi tunniksi.

tänään menin maran ja hildan kanssa toista kertaa agilitya treenaamaan. paikalla olivat meidän sekarotuiset haahuilijat ja muiden rotukoirat. ja voitteko uskoa?? osa noista valkonaamaisista rouvista ei voi sietää marttia. martti on niin sanotusti rumalla tavalla kafferdog eli suomennettuna neekerikoira ja sehän ei passaa täällä maassa. julmetun ällöttävät rasistit! martti kuulema voi purra ja hyökätä niiden bordercollieitten kimppuun. just joo. yleensä treeneissä koirat saavat olla vapaana aluksi ja juosta miten tykkäävät, mutta yksi kammotusrouva tuli sanomaan minulle, että ota nyt tuo koirasi kiinni, kun se voi hyökätä meidän koiran kimppuun. ja ihan käsi sydämellä voin sanoa, että siihen martista ei ikinä olisi. meinasi ihan itku tulla.

ekalla kerralla jo hieman vainusin sortoa marttia kohtaan, mutta nyt se oikein lävähti päin kasvojani. hildaa siedetään paremmin, mutta marttia ei. onneksi ohjaajamme on hyvä mies ja ottaa martin huomioon eikä sorra. mutta että tämmöistä. ensin ajattelin, että tämä oli viimeinen kerta, kun osallistumme. mutta tulin toisiin ajatuksiin. ne valkonaamarouvat eivät meidän iloa pilaa, siinähäpän kärvistelevät.

hilda on aivan ilmetty stara agility-radalla. rohkea rämäpää, mutta malttaa myös kuunnella. ohjaaja oikein kehui ja pyysi muitakin katsomaan hildaa (hahaa!! niin oikein niille valkonaamarouville). marttia taas hiukan tuo arkuus vaivaa, mutta hiljaa hyvää tulee ja toivottavasti matkan varrella myös rohkeutta lisää.

aamupäivä meni pihaa siivotessa eli toisin sanoen hiekkaa lakastessa. puolet pihasta on raivattu, huomenna jatketaan. jos vain jaksan rankan työrupeaman jälkeen, heh heh.

kotona

taas tuli saastutettua maailmaa ihan urakalla. kahden kuukauden sisällä neljästi olen lentänyt päiväntasaajan yli. auts. no seuraava kerta sitten vuoden päästä.

mutta olipas ihana tulla kotiin. nyt oli ensimmäinen kerta, että oikein tunsin tulevani kotiin. ehkä juuri siksi, kun mies, martti ja hilda olivat täällä odottamassa. koirat eivät oikein tienneet miten olisivat olleet, joten hyppivät vaan sitten ihan silmittömästi ja martti mourusi kuin kissa.

mutta oli silti ihana olla myös suomessa.

torstaina menen aamulla töihin!!! hätätapaus, vaan muutamaksi tunniksi tulevan työpaikan vastaanottotiskille päivystämään puhelinta. mutta että menen ihan kahdeksaksi aamulla. mahtavaa! voisin ihan laittaa vastaanottovirkailijan vaatteet, ettei niitä fyssarin perusverkkarivaatteita. pesti on siis ihan tunnin tai kahden mittainen. ja minä niin iloinen. etten sitten rasitu kuitenkaan liikaa. no joo.

laukku oli täynnä tuliaisia suomesta. kirjoja hirmuinen kasa. kuivattua ruisleipää, hernekeittoa, koirille hervottomat herkku -ja lelukassit äidiltä, miehelle muutama yllätys ja tietysti hiukkasen sisua ja fazeria.

outoa on olla hiljaisuudessa.