27. elokuuta 2009

kaunis kaupunki - kaunis mieli

uskotteko, että olen parin viime päivän aikana kahlannut taas pääni kanssa pohjamudissa ja korkeissa sfääreissä? olen päättänyt vakaasti, että nautin nyt tästä ja en murehdi turhia taikka heittäydy itsesäälin aallokkoon.

kapkaupunki on niin kaunis näin aamulla, auringonpaisteessa. lämmintä ei ole, mutta sitäkin kirkkaampaa. hotelli on aivan merenrannalla, aamiaispöydästä uskomattoman kaunis näkymä, merta, pöytävuoria ja muutama laiva. ja mikä saa minut ihan aina hyvälle tuulelle tapahtui, irlanninsetterin kohtaaminen. juuri uimassa ollut, märkä ja ihan häntää vispaava kaunis koira.

taidan mennä pian ja ottaa taksin (älkää huoliko, taksit on täällä hotellin omia eli erittäin turvallisia) ja lähteä ihmettelemään ostoskeskusta, canal walkia. illalla menen thaimaalaiseen ravintolaan. niitä ei löydä meidän rannikolta, minä rakastan kaikkia currykookosseoksia, mies ei niinkään ja mies on poissa huomiseen asti.

sitä ennen menen ja otan muutaman kuvan rannalta. jätin järkkärin kotiin. ihan harkitusti ja nyt harmittaa.

kaunista torstaita!!

ps. tämän päivän iltasanomista löytyy nyt sitten juttua meidän kodista ja asumisesta. netissä juttua ei ole ainakaan vielä, mutta paperiversiossa kyllä.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä juttu ja kivat kuvat, sanoin juuri töissä että vois tehdä meidänkin lehteen kun olet kuitenkin täältä... :) -tarja

Annu kirjoitti...

kuulostitte jutussa ihan itseltänne eli hyvä oli:) nauti kapista.

Katsan blogi kirjoitti...

kiva juttu ja minäkin esittelin tietysti ylpeänä työkavereillekin ! hyvä hyvä ! mistä tollanen idea ?

jenni kirjoitti...

tarja - sinähän voisit sitten matkustaa tänne tekemään jutun!!

annu - nautin!!

kati - ides tuli toimittajalta, joka toimii freelancerina ja asustaa tällä hetkellä windhoekissa.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno juttu, mutta hienojahan olette itsekin, miten huono olis tullut. Olemme näyttäneet pitkin pääkaupunkia. Terkkuja! m&m