pakko kai se on sitten ääneen myöntää, minun ja namibian kuherruskuukausi on aika lailla päättynyt. innostus on hiukkasen lopahtanut ja melko lailla kaikki ärsyttää. tämä noudattelee juuri tätä klassisen kulttuurishokin kaavaa. ensimmäiset puoli vuotta kaikki on hienoa ja mahtavaa, ihastusta täynnä. puolen vuoden tietämillä shokki alkaa näkymään ärsytyksenä ja ikävänä kotimaata kohtaan, jatkuvaa vertailua kuinka kotimaassa on kaikki paremmin ja kuinka siellä osataan hoitaa asiat niin paljon paremmin. ehken ihan vielä ole tuohon vertailuun päässyt. sitä olen harrastanut jollain tasolla jo alusta asti, mutta jotenkin olen vaipunut jonnekin omaan kuplaani, ei huvita mikään mitä joku muu ehdottaa, koirat ja mies jaksaa vaan kiinnostaa ja se jumppa niin ja ne kirjat. ei kiinnosta sitten pätkääkään mitkään muut asiat. kamala minä. mutta tähän on tultu. toivottavasti tämä vaihe ei kestä kauaa.
en tiedä mistä tämä johtuu. minusta tuntuu, että olen jollain tapaa hyödytön. työ ja sosiaaliset suhteet ovat minulle hyvin tärkeitä. jollain tapaa olen aina toiminut niin, että ympärilläni olevilla ihmisillä olisi asiat mahdollisimman hyvin, toiminut niin kuin olen kuvitellut heidän haluavan minun toimivan ja nyt ei ole ketään vetelemässä minua naruista ja on ihan pakko tutustua omaan mieleen ja pään sisältöön. minulla ei ole mitään velvollisuuksia, ei tarvitse olla missään eikä kukaan kaipaa minua muualla kuin kotona, joten olen täällä olemassa vain miestäni ja koiria varten. no siinäkin on tarpeeksi ja paljon onneen aihetta, ajattelee varmasti joku, mutta kun ei se vaan riitä. sitä paitsi se mieskään ei ole täällä vaan siellä timanttilaivassa!!! miehen poissaolo jo lähes viikon ( nii-in ja ennen se oli monta viikkoa putkeen poissa ja minua ei haitannut juuri ollenkaan) on vain rohkaissut minua tekemään kuplastani vieläkin suuremman ja vahvemman. koska nythän minulla ei käytännössä ole yhtään mitään velvotteita tehdä yhtään mitään. joten olen lukenut noin miljoona sivua tällä viikolla. aamusta iltaan luen, välillä käytän koiria ulkona ja annan ruokaa ja touhuan jotain niiden kanssa, käyn jumpassa ja teen jotain ihmekasviskeittoja, joiden kuvittelen laihduttavan ja katson mitä ihmeellisempää huttua televisiosta, kun silmät ei jaksa enää lukea. peter the perfect, onko tuttu?
että semmoista minun viikkoon. ja jos vielä vähän valittaisin niin täällä on ollut aivan hirveä ilma koko ajan. niin kylmä ja ihan liian harmaata. aurinko pilkistää ehkä kerran päivässä minuutin ajan.
jotain pientä minusta
- jenni
- namibiassa 2009 alkanut kotirouvan ura vei kenian mombasaan 2011 ja takaisin suomen turkuun elokuussa 2013. tietyt asiat eivät muutu, vaikka ympäristö muuttuisi. aamurutiinit ovat minulle tärkeitä, jos ne järkkyvät niin mieleni järkkyy vielä enemmän. muuten välttelen ja pelkään rutinoitumista. rutiinit tekevät hyvää, mutta entä rutinoituminen? sitä minä pohdin turhan usein. rakastan suomen kesää ja vihreää ruohoa, laiskoja päiviä nurmikolla, innostumista, pieniä kirjaimia, hikoilemista urheillessa niin, että joka huokosesta tulee nestettä pintaan, hippustani,mattia, perhettäni ja ystäviäni, eläimiä ja merihevosia, suklaata, kun se sulaa suussa, maitokahvia, katkarapuja, sileitä kiviä ja jylhiä maisemia, kallavettä. auringonlaskun ihastelua hiekkadyyneillä, ostereita ja pauhaavaa merta. ja tietysti ihan yli kaiken karvakorviani marttia ja hildaa.
4 kommenttia:
kuulostitpa oudolle, tosiaan taitaa olla kuherruskuukausi ohi, toinen syy varmasti oli vierailu täällä. mutta nyt kovasti haleja ja jaksamista sinne !!!!! joko kirje on tullut ? K
K - ei ole kirjettä tullut vielä, mutta sen matka vie ainakin 2 viikkoa tänne. sun ehkä kannattaisi harkita pientä blogitaukoa täältä ettet vaan tuu toisiin ajatuksiin norjasta... mutta näin ne tunteet ja ajatukset heittelee ja myllertää. toivottavasti jossain vaiheessa vahvistavat taas mieltä!
Oi voi, minä olen varautunut että saan samanlaisia "kohtauksia" sitten kun sinne asti päästään. Minä odotan niin kovasti, että sinne päästäisiin vaikka pelottaa ihan vietävästi !Minusta "kohtaukset" kuuluvat elämään ja toisaalta jos näitä ei tulisi, olisiko elämä kotimaassa ollutkaan niin ihanaa ja ihmeellistä ? Tottakait uutuuden viehätys jossain vaiheessa häviää ja arki ja totuus iskee. Niinhän sen kuuluukin. Toisaalta jos koko ajan olisi huippukivaa, tuntisi olonsa varmasti epämiellyttäväksi koska silloin ei kaikki olisi hyvin tai edes niin kuin pitäisi. Joten en jää tauolle täältä vaan sitäkin useammin yritän käydä lukemassa kuulumisia... Minä imen täällä englanninkielistä kirjaa, ihan kaikkea en tajuu mutta suurimman osan kyllä. Ja hetken päästä ehkä tajuan enemmän. Ihka eka enkunkielinen kirja ! Me so proud ! Tarina vaan ei ole ihan iloisimmasta päästä... Ja muutenkin imen kirjoja ihan hulluna. Se on se vaihe menossa, hetken päästä en lue yhtään pitkään aikaan, hömph... Mutta nyt seuraavaan kertaan. K
minäkin aloitin joskus aikoja sitten ahkerasti ja innolla englanninkielisen romaanin, joka jäi kesken, kun sain käsiini suomalaisen kirjan. laiskuutta... vaikka kirja vaikutti tosi hyvältäkin. pitänee yrittää uudelleen.
Lähetä kommentti