tietokone näyttää jo yli 12.00, mutta vahvasti epäilen, että namibiassa kesäaikaan siirrytän vasta ensi sunnuntaina. viikon ajan olemme eri ajassa. televisio ei jostain syystä toimi, mutta radiossa sanottiin äsken, että kello on varttia vaille 11. joten eri aikaa eletään viikon verran.
aikamoista hulinaa on vietetty perjantaina ja eilen. swakopmundiin tutustuttu oikein urakalla, muutama aivan ihastuttava baari/ravintola on löytynyt. yhteen koiratkin ovat tervetulleita. merenrannalla, hiekalla oleva keidas, auringonlaskua voi katsella nuotion ääressä aurinkotuolissa makoillen, ei paha, ei. koirat saavat olla vapaana, kirmailla pitkin rantaa yhdessä. muut koirat tekivätkin niin, mutta martti ei vielä rohjennut. mies on kovin onnekas, koska hänen työkaverit ovat aivan loistotyyppejä. tarkoitus oli vain mennä lounaalle eilen heidän kanssaan, mutta yllättäin hengasimme yhdessä koko päivän. työkaverit ovat reilusti meitä vanhempia, mutta sitäkin mukavempia, tarinoita heidän elämästä täällä voisi kuunnella loputtomiin. kaikista luonnonpuistoista, eläimistä, namibian ja etelä-afrikan kehittymisestä, sodista jne... samalla yrittäen löytää vastauksia siihen, miksi asiat ovat niin kuin ovat nyt. miksi valkoiset ja mustat eivät vieläkään ole kavereita keskenään? kuinka tuloerot voivat olla niin valtavia? mistä löytyy rento elämän asenne? kuinka kaikki ovat niin ystävällisiä ja mukavia? mikä on just now, now ja nownow:n ero? tai no:n ja nonon:n?
äiti-ikävä on ollut suuri koko viikonlopun!!! ja kaikki ikävä myös. jotenkin myös silloin, kun on todella mukavaa niin haluaisi sen niin kovasti jakaa rakkaidensa kanssa.
29. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Meillä kello on nyt 13.12. Kuten tietokonekin näyttää. Vai että viikon päästä... Heh :).
Niinpä, kyllä se ikävä täälläkin riipii. Mutta ollaan hengessä mukana, aina tavalla tai toisella. Ihana kuulla että teillä on siellä niin viihtyisää ja kiva olla. Etsikää tosiaan vielä se rento elämän asenne, niin avot, teillä on sitten tuliaisena tuoda se meillekin. Tuntuu välillä ettei millään osaa relata, väkisti on pakko, jotta pää kestää.
Näihin lumisiin tunnelmiin täältä Maskusta. Kolasin just pihan jotta aamulla pääsis töihin.
K
ens viikolla plussaa ja aurinkoa! tosin ts:n ennustus on aina väärässä, mutta kevät tulloo aina (ja euroviisut, juutuubista löytyy jo kaik!).
hihhii, mr. price.. nimi sen jo kertoo. nopeasti on aika mennyt ja paljon on teille ehtinyt tapahtua. mukava lukea näitä kuulumisia. martti on kuvien perusteella aivan hurmaava ja jatkaa nimekästä perinnettä. se toinen (vielä vähän tunnetumpi) martti sai vastikään nimikkoinstituutin yliopistoon. ei mikään turha mara sekään. jatkakaahan kotiutumista kera rusksien, ja kokeilkaa se butternut + braai. just now. halaukset x 2.
Ihanalta kuulostaa tuo koirabaari, oispa täälläkin;) Onnea kuormasta! Kuopiossa on tänään satanu sekä vettä että lunta, mutta urheasti ollaan ulkoiltu karvakuonojen kanssa. Ehkäpä voin nähdä unta hiekkadyyneistä ja sinä kinoksista... Hyvää alkavaa viikkosta!
K - kyllä se kevät tulee, ihan just... ylihuomenna on sentään jo huhtikuu.
L - vai, että viisut??!! hmm. minusta on vaan tullut aikamoinen giga -ja megapoliisi, videoiden lataaminen ei tule enää kyseeseen. rauhalliset&mainoksettomat sivut enää käytössä.
A - rusks! tänään ajattelin valmistaa keittoa butternutista. saas nähä kuin käy. just now. halausx3.
R - se koirabaari on aivan ihana!! oli pakko käydä eilenkin siellä ja nyt mara uskaltautui jo tutustumaan yhteen pentukoiraan, varmaan koska se oli vain 6-viikkoinen. pitää laittaa kuvia siitä, pianpian. sinne myös mukavaa viikkoa!!!
Jenni, kalenterin mukaan kevät tosiaan olisi jo ovella mutta ulos katsoessa tulee melkein itku. Maa on aivan lumesta valkoisena. Mutta teinpä tepposet yläkerran herralle joka ilmoja säätää, laitoin narsissit jo ulkoruukkuihin. Hih, siitäs sai. Minä haluan nyt tänne kevään ! Mutta kyllä se sieltä tulee. Enkä ymmärrä miksi kaipaan kevättä niin kovasti, tätä ei ole tapahtunut koskaan ennen... Minähän rakastan talvea, mihin se tunne hävisi ? Mutta nyt syömään. Haleja teille, Martille myös !
K&lapset
Hei, onko siellä ketään ? Halutaan jotain jutskaa että tiedetään että kaikki ok.
Lähetä kommentti