kolme vuotta tukena ja turvana - voitteko uskoa siitä on jo 1/6 takana. mihin nämä kaikki päivät menee? tuki ja turva? hmmm. olen ollut. mieskin on ollut minulle. luojan kiitos meillä on taipumus vaipua liian syvälle pimeisiin mietteisiin vuorotellen. toinen on silloin vieressä, lohduttaa, kuuntelee, tukee ja turvaa.
aavikkoa ja hiekkadyynejä - hahaa, niitä riittää. namib desert, joka siis aukeaa ihan talomme takana, 1900 km pitkä ja 80-130 km leveä kaistale pitkin namibian rannikkoa. hiekkadyynit ovat joidenkin lähteiden mukaan maailman suurimpia, meidän takana ne kohoaa ehkä 100 metriin, jollain alueilla jopa 300 metriin. rakastan hiekkadyynejä, niille kiivetessä, niillä istuessa mieli rauhoittuu, mieli tyhjenee, jopa ihan tahtomattaan tai sitä yrittämättä. pakkomeditointia. siis jos mies ei ole pörräämässä sen mönkkärinsä kanssa vieressä ja näyttämässä kaikki minusta hengenvaarallisia temppuja. joka tapauksessa en olisi 6 kuukautta sitten uskonut kuinka kauniita ja lumoavia dyynit voivatkaan olla.
suurta ja tuntematonta - sitä tämä on edelleen.
valtava palo - ymmärtää, tuntea, tietää, hyväksyä maan historiaa, kultturia tai pikemminkin niiden sekamelskaa. päästä toteuttamaan itseään ammatillisesti.
loputon kiinnostus - kaikkea edellä mainittua kohtaan sekä oman perheen, ystävien, tuttavien kuulumisia kohtaan. minulla on ikävä.
rohkeus ja seikkailu - rohkeutta tarvitaan. rohkeutta kohdata itsensä täällä, rohkeutta kohdata tämä kaikki mitä ei ymmärrä ja ennen kaikkea olla välillä nielemättä sitä, kyseenalaistaa mutta samalla olla unohtamatta, että olen täysin itselleni vieraassa kulttuurissa, kyseenalaistaa mutta olla tuomitsematta tai esitttää omia näkemyksiään vain oikeina. seikkailuahan tämä on.
kasvaminen ja ymmärtäminen - fyysistä kasvua on tapahtunut, väärään suuntaan. ihmisenä kasvamisesta en osaa vielä sanoa, ymmärtäminen on osoittautunut haasteelliseksi, vielä siis vaiheessa molemmat.
turvallisuus ja mukavuudenhalu - lähtiessäni pelkäsin väkivaltaa, ryöstöjä, yöllisiä murtomiehiä, keskellä kirkasta päivää murtomiehiä, käärmeitä, skorpioneja, myrkyllisiä hämähäkkejä, nämä pelot ovat osoittautuneet turhiksi. yksinäisyyttä en osannut pelätä. pääasiassa tunnen oloni turvalliseksi. kiitos karvakuonojeni, vahvan ja pelottoman mieheni sekä murtohälyttimien. mukavuudenhalu, hahaa!! puitteet ovat siihen sen verran loistavat, että en viiitsi alkaa natisemaan kylmyydestä, olemattomasta vedenpaineesta, kosteudesta jne..
ristiriita - ajatus ristiriidasta oli alunperin siinä, että tahdoin nähdä, kokea, seikkailla, pistää omat rajani koetukselle, vaikka toisaalta elämäni oli hyvää suomessa, oli turvaa, mukavuutta, sosiaalista elämää, työtä ja ammatillisia haasteita. vahva usko siihen, että minä osaan olla tuki ja turva vaikka pelkään enkä välillä osaa olla rohkea.halusin lähteä vaikka halusin myös jäädä. enemmän lähteä kuitenkin. nyt ristiriita tuo mieleen muita asioita, täällä kokemiani. ristiriitoja omien arvojeni ja sosiaalisen piirini välillä. ristiriitoja tästä maasta, sen luonnosta ja ihmisistä, tavoista ja kulttuureista.
ainainen aurinko ja vain yksi sadepäivä vuodessa - no joo, ainaista aurinkoa ei ole. sadepäivää en ole vielä kokenut, sitä odotellessa.
puoli vuotta on mennyt ja tässä ollaan. välitilinpäätöksessäni ei ole lukuja, miinuksia eikä plussia. silti vahvasti tunnen, että plussan puolella ollaan ja rutkasti.
2 kommenttia:
Terveiset sateisesta Suomesta! Edellisen ketjun kommentoijaan on helppo yhtyä: kaikki mitä sieltä kuulee (tai jos vielä näkee kuvia) on varsinkin nyt Suomen syksyssä todella piristävää! Eli teidän normaalia elämää, on kuitenkin niin erilaista ja ihmeellistä kuin täällä pallon toisella kantilla.
Toivottavasti Hilda ja Mara toipuvat nopeasti!
syysterveisin,
Jukka
terveiset täältä takaisin. sumuista ja harmaata eli jokseenkin syksyinen fiilis. pitää vaan uskoa, että kyllä sitä kevättä jo eletään täällä. kuulema 10 km meiltä sisämaahan on ihan eri sää ja lämmintä piisaa.
Lähetä kommentti