toden totta hillitöntä on meno sen jälkeen ollut. kaikin puolin. hilda on uskomattoman terhakka ja ponteva nuori neiti, äänekäs ja ärhäkkä, rohkea ja utelias. ottaa kontaktia koko ajan. ellei nuku. ihan martin vastakohta. toistensa kimpussa ovat olleet koko ajan, vaikka hilda on maraa ainakin puolet pienempi niin ärhäkkyyttä ja ääntä löytyy sitten senkin edestä.
hildassa myös asustaa paljon muita pikkueläimiä, matoja, punkkeja ja muita pieniä eläimiä, jotka tykkäävät olla korvissa. elo meillä alkoi punkki -ja kirppupesulla. eilen oltiin heti eläinlääkärissä. vielä ei anneta rokotuksia. pitää saada ensin madot ja muut eliminoitua. parin viikon päästä uudelleen lääkärille. mutta älkää säikähtäkö nuo eliöt eivät tartu meihin eikä maraan. kirppuja eikä täitä löytynyt. matoja kyllä. onneksi ei sydänmatoja. niitä ei kuulema näillä leveysasteilla olekaan.
talossa rauha. molemmat hurtat nukkuvat, martti minun vieressä ja hilda pihalla auringonpaisteessa. on se niin itsenäinen neiti ja mara vain rakastaa minua niin paljon ettei hetkeksikään poistu läheltäni.
ps. nettiaika loppui päivällä kesken postauksen, nyt on jo ilta ja päivä on ollut oikein riehakas. välillä olen ollut valmis palauttamaan hillerin. koirilla ei taida vaan olla palautusoikeutta... no, en minä siitä oikeasti enää luopuisi. kun nuo kaksi makaa rinnakkain ja kuorsaa yhdessä, anteeksiannan ja rakastan.
8 kommenttia:
Hei kaverit, aivan hillitön Hilda ! Ja Mara rakastu neitiin heti tietty. Söpöjä !!!!! Onnea matkaan näiden kanssa. K&K
Laitoin lastenne kuvat myös meidän blogiin. Sitä kun lukevat monet mun kaverit...Sopiiko ? Voin vielä poistaa... K
sopii!! onnea tarvitaan näiden kanssa. maran hampaat ainakin rakastui ensisilmäyksellä. mutta nyt voi sanoa, että ovat hyvää pataa keskenään mitä nyt kerran tunnissa pitää punnita herruus / rouvuus!!
sopii!! onnea tarvitaan näiden kanssa. maran hampaat ainakin rakastui ensisilmäyksellä. mutta nyt voi sanoa, että ovat hyvää pataa keskenään mitä nyt kerran tunnissa pitää punnita herruus / rouvuus!!
Voi ompa kyllä niin suloisen näköinen piski että!! Se on hyvä nuoren neidin osata jo pienenä osoittaa kaapin paikka innokkaille sulhasille :)
t: Jenni&Jusa
No onnea nyt valtavasti neidistä! Ihanan näköinen tyttö on hän ja vaikka ei ihan koirablogiksi muuttuisikaan, niin täällä ainaskin mielellään luetaan hurttakuulumisia, niin kuin varmaan arvaat ;)
maran piti kyllä olla ainon boifrendi..
J&J - on se aika suloinen joo. ja niin kovin määrätietoinen, oikea miss ärhäkkyys! terveisiä teille!
R - kiitos. kiitos. sieltä se sitten tuli. blogi ku blogi, koirat on parhaita!
L - mun mielestä mara ja hilda on enemmän niinku veli ja sisko. mutta ota siitä sit selvää. toisaalta voihan se olla, että mara on niinku merimies. naisia joka satamassa. tosin ei tuolla herttaisella luonteella semmoiseen varmaan kykene. ja mikä ihme se fb:n inter/tps -sepustus oli?
Lähetä kommentti