maantie kutsuu

kimpsut pakattu ja matka kohti windhoekia voi pian alkaa. piirakka paistuu vielä uunissa hetken aikaa ja minä syön aamupalaa. windhoekissa kuulema sataa ja on tuulista. tuulista rannikollakin on, mutta sateesta ei tietoakaan. täällä rannikolla on todellakin keskimäärin vain yksi sadepäivä vuodessa, sisämaassa sitten sitäkin enemmän. windhoekiin on 400 km matkaa. tie on lähes suora ja suhteellisen hyväkuntoinen. tykkään ajaa sitä, koska maisemat muuttuvat niin paljon. on jotenkin helpottavaa päästä pois hiekan keskeltä ja nähdä puita, ruohoa ja vuoria. jotain muuta kuin ruskeaa hiekkaa. dyynit on lumoavan kauniit, mutta niin karut ja kuivat. vihreät maisemat edustavat minulle elämää. on tämä kummallinen maa.

tätä kylmyyttä ja talojen kosteutta ja kolkkoutta on niin vaikea hyväksyä saatika olla purnaamatta siitä. jos vuodessa on kuitenkin 4 suhteellisen kylmää kuukautta niin miksi talot on niin kylmiä?? miksei ikkunat ole tuplat? miksei ole "tiivisteitä"? tai mitään lämpöä? kai sitä voi ihmetellä ja laittaa samalla villasukat jalkaan ja enemmän vaatetta päälle. kunhan aurinko alkaa parin tunnin päästä paistamaan niin sitten on taas t-paitakeli. mutta nyt aurinko paistaa niin vähän ettei talot ehdi lämmitä millään. maaliskuussa oli nukuttava ikkunat auki. nyt ei tulisi mieleenkään. toisaalta aamulla oli ihanan raikas ilma, meren rannalla oli melkein kuin sadetta, pienenpientä sumutihkua, kylmää ja raikasta.

piirakka on pian valmis. täytyy jatkaa matkaa. en vain tiedä kuinka nuo rakkaat hurtat osaan hyvästellä. byaah. no olen varmaan vaan yhden yön poissa. tai sitten kaksi. katotaan kuin ikävän käy.

voikaa hyvin muruset!!! ihanaa viikonloppua! nähdään pian!