3. toukokuuta 2009

näin meillä viikonloppuna

perjantai-illan taikaa. vappupäivänä. kaunis auringonlasku omalta pihalta. braai ja herkuttelua.


meillä on muuten melkoisen merihenkinen koti. ehkä siksikään en ole vielä saanut asuntoesittelyä tehtyä. vierastan jotensakin näitä meriaiheisia tavaroita. huseeraus vielä työn alla.


ihanuus itse, koko kuononsa loisteellaan. kuono on kasvanut viime viikkoina vauhdilla. miehen mielestä kuonolihakset.



oulun oppeja toteutettuna namibiassa. vodka vain vaihtunut jekkuun. hauskaa oli. jekkualias siis.



martti on ominut sohvan itselleen. sohvaperunoita pian koko perhe olemme.


laiska lauantai. namibian parasta pizzaa. ihan tuosta naapurista.


hahaa! vihdoin mönkijöiden kanssa ajelulla. mies oli onnellinen. minä pelkäsin, mutta rohkeasti yritin. hauskaa puuhaa. mr williamsin opastuksella.




maisemat olivat huikeita, jälleen kerran.


hihii. tultiin just elokuvista. happy go lucky. erikoinen elokuva. liikaa häsläystä. elokuvan loputtua olo oli kuin unesta olisi herännyt. eilen käytiin katsomassa he's just not that into you. parisuhteiden muodostumista hilpeällä otteella pohdiskeleville voin suositella. viime viikolla käytiin katsomassa curious case of benjamin button. forrest gumpin ystävät tykkäävät varmasti benjamin buttonistakin. me tykättiin.

huomenna on vielä pyhäpäivä.

oikein lämmintä viikkoa sinne. voikaa hyvin!

3 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Martilla on niin kauniit ruusukorvat, oih!

Oottepa käyneet paljon leffassa, mie käyn tuon verran varmaan vuodessa!
Viihtyisää viikkoa, laittelin naamakirjaankin viestiä.

Katsan blogi kirjoitti...

Heeeeei, ihania kuvia. Olette niin onnellisen näköisiä ! Martti on niiiiiiiiin söpö ! Nyt täytyy mennä katsomaan Suomen matsia, tilanne on nyt Suomelle 2-0 ! Jihaa, siis Kanadaa vastaan... K&K

jenni kirjoitti...

R - minäkin kävin viime vuonna ehkä kolme kertaa elokuvissa, täällä leffalippu on reilu 2 euroa, joten se on edukasta ja mukavaa!

K&K - kuin myös teillä oli hienoja kuvia. tääl ei paljon jääkiekon mm-kisoja seurata...