11. marraskuuta 2009

päläpälä. ja hieman asiaakin.

en voi kylliksi hehkuttaa tätä kesän tuloa. aurinko aloitti paistamisensa jo ennen seitsemää aamulla. ilma on jo lämmin, reippaasti yli 20 asteen. shortsit ja t-paita on just tarpeeksi. mullla alkaa "kesäloma" parin viikon päästä. MYO jää siis lomalle yhtä pitkäksi aikaa kuin koulutkin. joulukuusta 6 viikkoa eteenpäin. saas nähdä mitä puuhaa sitten keksin. pariksi viikoksi riittää mukavasti tekemistä, kun miehen vanhemmat saapuvat jouluksi meille. ensi viikolla miehen veli ja veljen vaimo saapuvat pikavisiitille!! huomenna saapuu windhoekin kavereita muutamaksi päiväksi!! kaippa tässä ihan kuhinaa on luvassa.

MYO:lla olen saanut pienimuotoiset terveystarkastukset melkein valmiiksi. tulokset ovat suhteellisen positiivisia. terveystarkastukseen kuului pituuden ja painon mittaaminen, niistä BMI:n laskeminen sekä selän taivutustesti ja yleistä keskuustelua terveydestä mikäli oppilas koki sen tarpeelliseksi. pituuden suhteen lapset olivat normaalin kasvukäyrän mitoissa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, BMI oli sitten lähestulkoon kaikilla normaalia alempi. joillakin lapsilla hälyttävän matala. voimaton olo tuli myös siitä, että moni lapsi koki näkevänsä huonosti, mutta mistä löytyisi raha optikolle ja mistä ihmeestä löytyisi rahaa silmälaseihin?
kustantaa, koska silloin suhteeni lapsiin muuttuisi välittömästi enkä sitä halua.

tällä viikolla kaksi opettajaa lopettaa työnsä MYO:lla, on aika palata kotimaahan ja jatkaa elämää, MYO:lle jää suuri aukko täydennättäväksi heidän lähdettyään. tämä muuttaa myös minun päivieni kulkua. olen lupautunut kokopäiväiseksi ja olen mielessäni kehitellyt ihan oppitunteja luokassa, ei pelkkää liikuntaa ja kirjastoa. jotain ihmiseen liittyvää, kehonosiin, niiden tunnistamiseen ja nimeämiseen, hihii!! odotan jo innolla köytännön työhön pääsemistä.

2 kommenttia:

Savu kirjoitti...

Hei tuli silmälaseista mieleen SLS:n Okumona projekti- voisiko se auttaa?! En tiedä tarkkaan, miten toimii siellä päässä, että onko vain Onandjokwella, mutta ota yhteyttä SLSn ihmisiin siellä tai Suomessa? Googlaa "okumona"

jenni kirjoitti...

kiitos tuhannesti!! tutustun asiaan.