peruslaiska lomalainen ja uusi kotiapulainen

lomalaiseksi pitäisi heittäytyä, ei oikein olisi fiilistä lomalle jäädä. keskiviikkoon saakka voi MYO:lle mennä ja puuhastella jotain pientä. huomenna taidan mennä sinne sitten, mennä suunnittelemaan vaikka ensi vuoden tunteja. kotona työskentelijäksi minusta ei ole. peruslaiska kun olen. kotona on liikaa muuta puuhaa. enkä pysty keskittymään kuin pakon edessä ja viimeisellä mahdollisella hetkellä paineen alaisena. mutta sitten tuleekin kerralla valmista.

olenkos kertonut jo, että lokakuun puolivälistä saakka meillä on käynyt kotiapulainen. aluksi olin ajatusta vastaan, se tuntui ja kuulosti niin kolonialistiselta, mutta asiaa enemmän pohdittuni ymmärsin, että voimme tarjota työtä sitä tarvitsevalle, kohdella työntekijää asiallisesti, opettaa mahdollisesti hyödyllisiä asioita ja vastavuoroisesti oppia itsekin siinä samalla uudesta kulttuurista. meidän kotiapulainen on herttainen 19-vuotias tyttö, joka haaveilee sairaanhoitajan opinnoista, mutta yllättäin rahaa ei opiskeluun löydy. kovasti yritän tsempata ja tyttökin yrittää säästää, mutta rahaa on niin vähän, että ei siitä oikein saa säästettyä. tytön ainut työ tällä hetkellä on käydä meillä noin kerran viikossa. me maksetaan lähes tuplapalkkaa ja silti tosi vähän, vaikka tyttö tienaakin päivässä meillä enemmän kuin esimerkiksi kaupassa työskennellessä. me maksamme 100 nadia 5-7 tunnilta eli jotain 9 euroa. karmealtahan se kuulostaa euroiksi käännettynä. kerrottakoon vielä, että tyttö saa syödä masunsa täyteen, ladata kännynsä ja viedä vielä aina hiukan jotain ruokaa kotiin. tuo 100 nadia on täällä paljon tästä työstä ja yleensä vien tytön takaisin swakopiin niin ei mene taksiin enää rahaa. en ole ikinä silittänyt vaatteita paitsi äärimmäisen pakon edessä, meidän kotiapulainen on ihan mahtava siinä, miten kaunista jälkeä tulee ja kuinka kauniisti vaatteet ovat aina aseteltu kaappiin.

yksi juttu vielä viikonlopulta!! mara meni agilityssa ensimmäistä kertaa tunnelin läpi ihan kunnolla, ihan koko pitkän agilitytunnelin läpi ja vielä semmoisenkin minkä läpi ei nähnyt, koska toinen pää on ihan lättänä. menipä koirat muutamia esteitä jo ilman hihnaa!!! jei.

MYO music show case and the prize giving

bloggeri sekoilee taas. kuvat ei näy minulla kuvina tässä blogitekstiä tehdessä. ne ovat vaan jotain tietokonekieltä, joten valitettavasti en voi laittaa kuvatekstejä. yllä olevat kuvat ovat siis MYO:n musiikkishowsta ja vuoden parhaimpien oppilaiden palkitsemistilaisuudesta. täällä palkitaan vuosittain kaikissa kouluissa aina parhaimmat oppilaat, on dux-oppilasta, jokaisen oppiaineen parasta oppilasta, parhaiten käyttäytyvää mallioppilasta jne... sanomalehdessä julkaistaan myös vuosittaan 10-luokkalaisten ja ylioppilaiksi valmistuvien kaikki arvosanat ja koetulokset. jos on tullut matikasta hylsy niin koko maa saa sen tietää. muutenkin lehdessä kerrotaan paljon kaikenlaista mikä menisi suomessa yksityisyyden suojan alle. esim. rikollisista on aina valokuvat ja nimi alla.

jaahas jokohan minä saisin tämän takapuoleni ylös tästä penkiltä. ranta odottaa edelleen söpönassuja ja minua. kaippa sitä pitäisi pyjaman housutkin vaihtaa katseen kestäviin, kun tuo ranta jo vilisee ihmisiä. huom!! siellä on ehkä viisi muuta ihmistä meidän lisäksi, mutta kuitenkin.

viime viikolla

martti - sankari meidän!!

miehen piti päästä leikkimään synttärirekvisiitalla. meidän aina niin upea mara marttinen ei näytä kovin tyytyväiseltä. mamman suuri ylpeys ja rakkaus. eik oo ihana??

miu.mau.mou. hermot ovat palautuneet.

lauantai ja aamupäivä. viikon takaiset aurinkopäivät ovat muisto vain. koko viikko on mennyt usvan ja sumun keskellä. ajatukset harhailevat siellä ja täällä. mitäköhän sitä ryhtyisi tekemään? pitäisikö alkaa opiskelemaan? omassa ft-aineistossa riittäisi päivittämistä, toisaalta voisin tutustua pedagogisiin opuksiin, löysin MYO:lta kirjan, joka lupaa 3 minuutissa motivoida lapset kuuliaisiksi ja hiljaisiksi. toimisikohan?? jenkkiopejen mukana on saapunut mitä ihmeellisempiä opuksia, apua kaikkiin tilanteisiin oppilaitten kanssa.

eilen martti sai vihdoin synttärikakkunsa ja uuden lelun. hildalle piti myös tehdä oma kakku. pienempi versio. hilda on muuten ollut pari viikkoa dieetillä, sterilisaation jälkeen hildan paino pääsi salakavalasti nousemaan. voi kumpa joku mittaisi minunkin annokset eikä enempää ruokaa tippuisi ja sitten parissa viikossa jo vatsa hiukan pienenisi.

kiitos belgiaan ja suomeen korteista!! saapuivat tällä viikolla!! ja sainpa kortin myös entiseltä ft-asiakkaaltani. kiitos, kiitos, kiitos!! niin mahtava yllätys!

long beach alkaa pikkuhiljaa herätä horroksestaan. ihmisiä alkaa tulla tänne enemmän ja enemmän. swakopin keskusta on ollut tämän viikon jo aika lailla tukkeessa, tai ei kai sitä tukkeeksi voi sanoa, mutta ihmiset aloittelevat pikkuhiljaa lomiansa. jotenkin sitä on jo niin tottunut tähän horrosmaiseen fiilikseen, siihen, että missään ei ole ikinä ketään, auton saa aina parkkiin, koskaan ei tartte jonottaa tai väistellä ihmisiä kadulla kulkiessa, rannalle voi mennä pyjamahousuissa, koska ei siellä ketään koskaan ole. niin nyt sitten tienoo alkaa elää normieloa ja ihmisiä on kaikkialla. eilen illalla rannalla oli ainakin viisi isoa seuruetta ja minä ihmettelin niitä koirien kanssa. erakkoelo saa ilmeisesti väistyä muuutamaksi kuukaudeksi.

ensi viikolla olisi vielä muutama päivä MYO:lla, lapset siellä lopettivat jo viime keskiviikkona, mutta henkilökunta setvii, siivoaa ja inventoi kaiken mahdollisen.

lauantain viettoon, mars. mies sanoi järjestävänsä jotain kivaa illaksi, jei!! ihana mies. kunhan ensin on ollut päivän töissä, huom! tänään on lauantai.

kiukun kohteena

mieli on tempoillut sinne ja tänne ja antanut sitten kiukun saartaa kokonaan. korvista, silmistä, nenästä ja koko päänahkasta karisee hiekkaa. olen myllännyt lasten kanssa iltapäivän hiekkakentällä. viimeinen päivä MYO:lla, lapsilla siis, ennen kesälomaa. lasten mielet ovat olleet niin levottomat ja häilyväiset, täynnä odotusta etteivät jaksaneet keskittyä oikein muuhun kuin toistensa kiusaamiseen, suhteellisen leikkimieliseen onneksi. miss jenni ei olisi vain yhtään jaksanut poukkoilevia lapsosia. pitänee ilmeisesti loman aikana kehittää järeät aseet ryhmäkurin toteuttamiseen. se on niin turkasen harmittavaista kuinka muutama lapsi saa häirittyä 20 muun lapsen touhuja.

mutta voi, kiukkua hiukan laannutti halailu. niin monet halusivat rutistaa oikein lujaa ja toivottaa hyväää lomaa, ja jaksoivat ne myös kysellä ahkerasti, että olenko paikalla vielä ensi vuoden puolella. olenhan minä, ainakin näillä näkymin. monet kyselivät myös minun lomasta, aionko matkustaa suomeen ja voinko ottaa heidät mukaan. noh, emme ole tulossa suomeen kuin vasta ensi kesänä (suomen kesänä). joulun vietämme täällä long beachilla, miehen vanhemmat tulevat meitä tapaamaan :). alle parin viikon matka suomessa ei vain tunnu hyvältä saatika sitten järkevältä. niin tehokkaasti ovat perheemme ja ystävämme (tai sittenkin ehkä vain minun) asettuneet ympäriinsä, että alle parin viikon matka olisi vain sinkoilua paikasta toiseen. mutta hei, meitä saa tulla aina tervehtimään tänne ja ihan pidemmäksi aikaa!!

nyt tämä kiukkumieli lähtee rannalle juoksemaan ja syö sitten tomaattikeittoa...

syytä namibiaa -päivä

olenkos avautunut vielä kihlasormuksestani? en muistaakseni. reilut kolme viikkoa on kulunut siitä, kun sen mieheni minulle antoi ja tuosta ajasta olen sormusta saanut pitää alle 7 päivää. loppujen lopuksi koruliike kadotti koko sormuksen. mahtavaa. ja sekin oli kuulema minun vika.

lapset töissä olivat tänään kiittämättömiä kauhukakaroita. meinasi mennä hermo. tai menihän se. eikä minulla ole minkän sortin pedagogisia valmiuksia kohdata noita vaikeuksia. oma tahto ja kiinnostus vain.

koiruudet olivat myllänneet pihan aivan järkyttävään kuntoon. puolet nurmikosta oli kaivettu kuopalle. kuopat olivat niin syviä ja suuria, että hilda mahtui niihin kokonaan. niin ja ei siellä vastassa ole mitään muuta kuin hiekkaa, loputtomiin.

vaaka näytti tänään ennätyslukemat, edellinen ennätys paukahti myöskin rikki täällä namibiassa. toisilla ei riitä rahaa ruokaan ja sitten yksi herkkupelle syä itsensä lihavaksi. ei hyvä, ei.

perhe, ystävät ja kaverit ovat jossain ihan liian kaukana.

martin synttärit unohtuivat ihan tyystin. ne olivat eilen. syntymäpäivä päätettiin suomessa asustavan koirakaksosen syntymäpäivän perusteella. viikonloppuna tai torstaina pitänee helliä hieman marttia jonkin sortin lihapateella. joten suomeen vaan ainolle myöhäiset synttärionnittelut!!

facebook ei ole toiminut pariin päivään. se ei vaan lataudu auki. prkl.

haikeus.

tiistai-illasta lauantaipäivään oli hyvä syke päälle. onpa ollut muutenkin viime aikoina, mutta kyllä miehen veli ja veljen vaimo olivat aivan mahtavia vieraita, niin odotettuja ja kyllä nuo odotukset myös lunastettiin. ilman turhaa hötkyilyä ehdittiin istua ja olla, käydä läpi kuulumisia, elämän ihmeitä ja haasteita. ehdittiin möyriä hiekassa, ihastella tietenkin dyynejä, meren elämää, maistella paikallisia herkkuja ja braaitella. mies ja miehen veli saivat viettää aikaa ihan ilman meitä naisiakin. mies ja miehen veli ovat todella läheisiä ja niin veljekset kuin ilvekset. veljen vaimo sai valettua minuun hieman taas liikuntainnostusta, allit ja kyljet ovat ihan hellänä eilisistä pikatreeneistä, oikeasti vaan kokeilin muutamia uusia juttuja. hellät lihakset taitavat olla suoraakin suorempi huuto, että tee meille jotain hyvä nainen, tahdomme treeniä!!!

kaikki loppuu aina aikanaan, niin myös tämä vierailu. olisi se nyt voinut vielä hiukan kestää... heippojen sanominen on aina vaan niin vaikeaa, varsinkin kun seuraavasta kerrasta ei tiedä mitään. haikea iltapäivä ja niin haikea paluumatka kotiin windhoekin lentokentältä. voi nyyhkäys.

miehen kainalo odottaa, taidan mennä sinne koti-ikävää potemaan. en edes koti-ikävää, mutta ikävää kuitenkin. kyllä läheisiään pitäisi useammin tavata. piste.

vihdoin saapui se päivä...

tänään siis miehen veli ja veljen vaimo saapuvat namibiaan!!!!!!!!!!!!!!!!! voinko tarpeeksi hehkuttaa??? en!!!!!! on tätä niin odotettu. meidän toiset vieraat suomen maasta minun pikkuveljen jälkeen. pikkuveli oli tosin kuukauden, joten oli aikaa tutustua ympäristöön ilman hoppuilua. nyt meillä on tiivis neljän päivän vierailu. mutta ei sen väliä vaikka aika tuntuukin niin vähältä, tärkeintä on saada nuo odotetut vieraat meille, istua alas ja olla.

joten voipi olla, että blogi hiljenee loppuviikoksi.

alla olevasta kuvasta voi nähdä kuinka hiekka peittää naaman... kuva on otettu lauantaina dyynejä laskiessa. coolein kypärä ikinä päässä.

parasta on myös sauna!

miten suomalainen voin ollakaan? missä on se suomalaisuuteni ydin? eilen koin hyvin vahvasti sen saunassa. sieluni ja ruumiini sulivat nautinnosta, puhdistautuivat. voi sauna!!! vihdoin pääsimme swakopissa sijaitsevaan saunaan. sauna on suomen lähetysseuran omistama, niin perinjuurin suomalainen. täydellisyyttä hipovat löylyt, vaikka sähkökiukaasta tulivatkin. siinä lauteilla makoillessani ajattelin, että tässä näin on yksi parhaista hetkistäni namibian taivaan alla. kuinka minulla on ollutkin saunaa ikävä. mikä parasta, saunaa saa käyttää pientä korvausta vastaan, jos se on vapaana muista vieraista. meistä tulee niin vakikävijöitä!!!

parasta = rakkaus

viikonloppu vetelee viimeisiään, pasta bolognese ja tomaattikeitto mozzarellalla vain puuttuvat sekä löhöily sohvalla.

torstaina meille siis saapuivat vieraat windhoekista, vierailun syynä oli häät, avioliitto, naimisiin meno. perjantai saapui auringon kera. kaunis ja onnellinen pari saivat toisensa, illalla tai pikemminkin aamulla vielä neljän aikaan jaksoimme tanssia ilman kenkiä. ikimuistoinen ilta. tuore aviomies sai aimo ryöpytyksen suomalaisia perinteitä. ystävämme suomalainen tyttö ja kenialainen poika saivat meidät juhlavieraat onnelliseksi onnellisuudellaan. ah! kyllä rakkaus on parasta!

torstain aurinkokylvyssä

suolaa haavoihin. purkkikaupalla. täällä on oikeasti kesä!!! yli viikon mittari on kivunnut uskollisesti lähelle 30 astetta, ainakin arvelen niin. lämpömittaria meillä ei vieläkään ole, mutta kai pajeron mittariin voi luottaa. en vieläkään osaa uskoa tai pikemminkin uskalla uskoa, että tätä ihanaa kesää kestää ainakin huhtikuun alkuun. love it!!

naapurin äiti ja tyttäret makoilevat biksut päällä. minä yritän pukea vähän enemmän, palovaara on suuri!! töissä ollessa jo kaksi peräkkäistä liikuntatuntia polttaa ihon vaikka kuinka ensiksi levitteli 50 aurinkosuojaa. lapset ihmettelevät punoittavaa miss jenniä ja tökkivät käsivarttani ja ovat haltioissaan kun punaiseen ihoon jää valkoinen läikkä ja minä oolen kauhuissani. pitää varmaan hankkia täysi sunblock-rasva ja tyytyä valkonaaman kohtaloon. koirat ovat laiskoja, makoilevat auringossa muutaman minuutin ja siirtyvät sisälle viileälle kivilattialle.

illalla meille saapuu vieraita windhoekista, viisi kappaletta. tänään on syntymäpäivät tiedossa ja hiomenna uudet juhlat. koko viikon on pitänyt kiirettä. miehen työn takia on pitänyt kukkua yömyöhään ravintolassa masu pulleana. nyt silmät jaksavat vain vaivoin pysyä auki ja edessä olisi kolmen tunnin liikunnat. apua!! mukaan lähtee se lasten 50 suojakertoimen aurinkorasva.

palaan taas lauantaina tai sunnuntaina. toive elää, että viikonlopun aikana swakopissa lämpiäisi suomalainen sauna ja minä istuisin lauteilla. peukut pystyyn!

päläpälä. ja hieman asiaakin.

en voi kylliksi hehkuttaa tätä kesän tuloa. aurinko aloitti paistamisensa jo ennen seitsemää aamulla. ilma on jo lämmin, reippaasti yli 20 asteen. shortsit ja t-paita on just tarpeeksi. mullla alkaa "kesäloma" parin viikon päästä. MYO jää siis lomalle yhtä pitkäksi aikaa kuin koulutkin. joulukuusta 6 viikkoa eteenpäin. saas nähdä mitä puuhaa sitten keksin. pariksi viikoksi riittää mukavasti tekemistä, kun miehen vanhemmat saapuvat jouluksi meille. ensi viikolla miehen veli ja veljen vaimo saapuvat pikavisiitille!! huomenna saapuu windhoekin kavereita muutamaksi päiväksi!! kaippa tässä ihan kuhinaa on luvassa.

MYO:lla olen saanut pienimuotoiset terveystarkastukset melkein valmiiksi. tulokset ovat suhteellisen positiivisia. terveystarkastukseen kuului pituuden ja painon mittaaminen, niistä BMI:n laskeminen sekä selän taivutustesti ja yleistä keskuustelua terveydestä mikäli oppilas koki sen tarpeelliseksi. pituuden suhteen lapset olivat normaalin kasvukäyrän mitoissa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, BMI oli sitten lähestulkoon kaikilla normaalia alempi. joillakin lapsilla hälyttävän matala. voimaton olo tuli myös siitä, että moni lapsi koki näkevänsä huonosti, mutta mistä löytyisi raha optikolle ja mistä ihmeestä löytyisi rahaa silmälaseihin?
kustantaa, koska silloin suhteeni lapsiin muuttuisi välittömästi enkä sitä halua.

tällä viikolla kaksi opettajaa lopettaa työnsä MYO:lla, on aika palata kotimaahan ja jatkaa elämää, MYO:lle jää suuri aukko täydennättäväksi heidän lähdettyään. tämä muuttaa myös minun päivieni kulkua. olen lupautunut kokopäiväiseksi ja olen mielessäni kehitellyt ihan oppitunteja luokassa, ei pelkkää liikuntaa ja kirjastoa. jotain ihmiseen liittyvää, kehonosiin, niiden tunnistamiseen ja nimeämiseen, hihii!! odotan jo innolla köytännön työhön pääsemistä.

ohittamisfobia

tein itselleni viikonloppuna diagnoosin; vakava ohittamisfobia. ajoin yksin windhoekiin perjantaina ja palasin takaisin rannikolle sunnuntaina. ajoin uutta autoa, joka kulki moitteetta eteenpäin. tiet namibiassa ovat melkoisen suoria, näkyvyys on todella hyvä, koska täällä rannikolta sisämaahan päin noin 80 km on pelkkää hiekka-aavikkoa, sen jälkeen alkaa pientä matalaa puskaa pukkaamaan ja viimeiset 200 km on myös suhteellisen matalakasvuista savannia. ja minä vaan vikisen rekkojen perässä, tyydyn kohtalooni, ajan 70-80km/h nopeudella vaikka voisin ajaa myös 120km/h. mutta i, kun ohi ei uskalla mennä, vaikka näen pitkälle eteen tyhjää tietä, rekkakuskit vilkauttelevat valojaan vähän väliä merkiksi siitä, että mene ja ohita. mutta minä vaan vikisen edelleen ja junnaan takana. turhauttaa ja siltikään en uskalla vaikka mitään riskiä ei olisikaan, mutta mielessä on vain, että entä jos sittenkin sieltä tulee joku vastaan, entä jos en vaan tajua, että välimatka on liian lyhyt, entä jos rekkakuski vaan huijaa minua?

tykkään autolla ajamisesta, yksinään ainoana maantiellä tai sitten ihan vaan moottoritiellä missä on tarpeeksi kaistoja.joten mama et papa ei tartte huolehtia, että ainakaan ottaisin mitään riskejä liikenteessä.

soitin kesken matkan miehelle, turhautuneena nörttiyteeni, itkua vääntäen, tietäen, että seuraava kylä ja mahdollinen ohituspaikka on 70km päässä ja kysyin, että miten ohitetaan. mitään kelvollisia vinkkejä ei ollut jakaa joten junnasin rekan perässä ne 70km.

hyvää viikonloppua!! minä ainakin meinaan viettää makoisan.

perjantai, aurinko paistaa ja minä nautiskelen takapihalla. sisällä odottaisi tiskit, odottakoon. odottaisi myös pakkaaminen, odottakoon vielä hetken. viikonloppuna on tiedossa mukava reissu, joten palaan blogin äärelle taas ensi viikon alusta.

ihanaista viikonloppua!! nauttikaa valkeasta ja valoisammasta maisemasta!!

minun pitäisi vaan saada meidän pihalta tommoinen kammottavan kokoinen hilux liikkeelle, vuosimallia nakki ja papu. kerran olen sillä yrittänyt ajaa, sammui koko ajan. ajettavaa oli silloin noin 200 metriä, nyt pitäisi selvitä swakopiin asti eli reipas 15km. apua.

OMG !!! rypyistä asiaa.

apua, tänään se tapahtui. peiliin katsoi aamulla vastaherännyt nassu, sormet hieroivat silmiä ja niin vain huomasin, että sitä löysää haurasta nahkaa oli kertynyt silmien alle. ryppyjä. ei niitä ryppyjä, jotka tulevat ilmeiden ja eleiden mukana vaan niitä, jotka tulevat vuosien myötä. olen käyttänyt silmien ympärysvoidetta, joskus kauan sitten. tarttee näköjään tarttua asiaan, vakavasti.

syy pelkooni on se, että täällä namibiassa ihmiset näyttävät pohjolan ihmisiä vanhemmilta, jos suomessa nelikymppinen näyttää kolmevitoselta niin täällä nelikymppinen näyttää helposti viisvitoselta. aurinko lienee suurin syyllinen. ihosyöpää sairastetaan namibiassa moninkertaisesti esim.suomeen verrattuna. en nyt muista lukuja, mutta aurinko korventaa ja vanhentaa... minä en tahdo näyttää ikäistäni vanhemmalta, en! en! en! tällä hetkellä käytössäni on kasvorasva suojakertoimella 50. ei kai siitä oikein ylemmäksi voi kivuta.

sinällään rypyt eivät ole vihollisiani, ne tekevät ihmisestä kiinnostavan ja kertovat eletystä elämästä. rakas aila-mummoni on aina ollut minulle yksi kauneimmista ihmisistä, vaikka ikää ja kauniita ryppyjä on jo kertynyt, rypyistä huolimatta mummo ei ole koskaan näyttänyt ikäistään vanhemmalta. sitä paitsi jo ollessani pieni mummo kertoi minulle kantavansa ryppynsä ylpeydellä. ehkäpä siitä asenteeni ryppyjä kohtaan on ollut aina suopea, tähän aamuun saakka siis. koska se minun ryppy ei ole ilmeryppy vaan aurinkoryppy. jos jollain on vinkata ihmeitä tekevää silmänympärysvoidetta niin olisin ikuisesti kiitollinen.

arkipäivää...

onnellisuutta ja rakkautta, sitä meille kuuluu. kiirettä on pitänyt mukavasti, vaikka eipä näitä minun menoja niin kiireelliseksi voi kutsua, mutta kuitenkin joka päivälle on puuhaa ja jonkin sortin velvollisuuksia. maanantai meni töissä, eilen hoitelin asioita ja oli iltapäivän myöhään iltaan saakka töissä valmistellen tämän päivän musiikkishowta. tänään siivotaan, agilitytään ja illalla onkin kauan odotettu show, jossa valokuvaan. en melkein malta odottaa, lapset ovat niin täpinöissään ja innostuneita. palkintojen jako on varmasti yllätyksiä täynnä. MYO:n sponsorit ovat paikalla, täytyy vaan toivoa, että nuo lapsukaiset malttavat käyttäytyä. en itse muista kouluajoista tietenkään mitään kuinka juhlissa ja ihan tavan tunneilla käyttäydyttiin. mutta siis puliseeko lapset aina? eikö ne oikeasti osaa pitää suitaan kiinni, kun ope pyytää? itse muistan, että ala-asteella olin aikamoisen vilkas ja puhelias ja useamman kerran jälki-istunnossa, mutta yläasteesta eteenpäin olen kai ollut ihan suht hyvin käyttäytyvä. vai?

ensi viikolla täällä vietetään ainakin jossain muodossa häitä!!! ei siis meidän, mutta kavereiden. mies on ollut töissä 7 päivää viikossa, täytyy vaan ihailla kuinka mies jaksaa eikä ole edes mitenkään erityisen ärtyisä, illalla tosin uni maittaa. mies ja koirat nukahtavat aina saman tien ja tuhisevat sitten kuorossa, sulosäveliä. koirat ei nuku sängyssä, mies kieltää ja kaippa se ihan järkevää on. koirat nukkuu kuitenkin makkarissa tai jossain yläkerrassa joten sen niiden tuhinan, kuorsaamisen ja unissa haukahtelut kuulee helposti.

löysin kaupasta leipää, jota voi ihan kutsua ruisleiväksi, makukin oli ihan sama, leipä oli real-tyyppistä. ja siis ihan ruisjauhosta leivottu. oikein hyvää!! saksalaisille voi antaa pisteitä varsin kattavasta leipätarjonnasta ja erinomaisesta oluesta. en ole ennen suomen ulkopuolella tavannut yhtä hyvää ruisleipää enkä voi myöskään tajuta kuinka minulla on kestänyt yli 8 kuukautta löytää tuo leipä kaupasta, jossa käyn viikottain.

tänään aamulla tihutti taas vettä, jo kolmannen kerran parin kuukauden sisällä. ei sillä, että ulkona olisi voinut kastua, mutta autolla ajaessa joutui ihan käyttämään pyyhkimiä, ei tietenkään voinut laittaa edes sille hitaimmalle niitä, mutta kuitenkin olivat käytössä.

minä jatkan puuhiani, voikaa hyvin!!

täydellinen yllätys

se oli kaunis perjantai-ilta, lokakuun viimeinen perjantai. ihan niin kuin mikä tahansa muu perjantai, mutta ei kuitenkaan, ei sinne päinkään. työpäivän jälkeen auringon vielä lämmittäessä kipusimme dyyneille ihastelemaan auringonlaskua, ottamaan valokuvia ja peuhaamaan koirien kanssa.

mies oli jo parin päivän ajan puhunut entistä enemmän rakkaudesta, tunteistaan ja meidän yhteisestä elämästä, tulevaisuudestamme. olen hyvin onnekas, mieheni muistaa minua kauniilla sanoillaan useasti, monta kertaa päivässä joten en ajatellut noiden keskustelujen olevan mitään sen erikoisempaa.

sinä kauniina perjantaina mies kuitenkin yllätti minut täydellisesti auringonlaskun aikaan dyyneillä meren avautuessa horisonttiin, mies viritteli kameraa, halusi ottaa itselaukaisimella kuvia. kehotti minua nousemaan, saisi kuulemma paremman kuvan niin. mies juoksi luokseni, polvistui ja kosi. minä pakahduin, yllätyin täysin ja täydellisesti. sydän kiepsahti ympäri ja tulvi rakkautta. vastasin myöntävästi, totta kai.

tuosta kauniista perjantaista lähtien on olo ollut kuin just rakastuneella. voi kuinka paljon nuo mieheni sanat merkitsevätkään. ja jälleen kerran olen täydellisen yllättynyt. en koskaan ikinä aikaisemmin ole ajatellut avioliiton tai kihlauksen olevan mikään sen suurempi juttu, en ole ajatellut sen muuttavan mitään, en ole ajatellut suhtautuvani parisuhteeseen sen vakavammin, koska suhtaudun siihen joka tapauksessa vakavasti, sitoudun ja rakastan, annan kaikkeni ja teen kaikkeni rakkauteni vuoksi. ja nyt olo on vielä vakavampi, sitoutuneempi ja yhä edelleen teen ja annan kaikkeni.

rakas mieheni. miksi en antaisi ja tekisi kaikkeani? koska jos joku niin juuri sinä saat minut aina ja missä vaan nauramaan. aina katsoessani sinua hymyilen vaikken edes ihan aina tahtoisi. saat sydämeni täyttymään rakkaudesta. osaat yllättää, haastaa, pitää huolta, ymmärtää. jaksat alati muuttuvaa mieltäni juuri oikealla asenteella, tunnet parhaimmat puoleni, hyväksyt pimeimmät synkkyyteni ja silti vaan rakastat, niin että tunnen sen jokaisella solullani.

meille kihlaus merkitsee askelta polulla kohti avioliittoa. häitä. minulla ei ole oikein koskaan ollut mitään hääunelmia, ei visioita häistä. sen verran olen kuitenkin haaveillut jo pikkutytöstä saakka, että saisin astella paljain varpain hulmuava mekko päälläni kohti rakastani, hiekkarannalla.

pieni vilkaisu MYO:n music show caseen

ihanat lapset!!! kuvissa on lähinnä viides -ja kuudesluokkalaisia. rummuttajat ovat kasiluokalta. ja mikä parasta nokkahuilua soitetaan täälläkin. lapset soittavat yhden aivan uskomattoman liikkisbiisin nokkahuiluilla. nämä kuvassa esiintyvät nokkahuilistit ovat seiska -ja kasiluokilta.

noille kuville tapahtui taas jotain. minnen kestä. ei ne noin sumuisia vielä äsken olleet.

oi marraskuu!!

asiaa on ollut vaikka kuinka ja paljon, mutta namibian lähes monopoliasemaa pitävä mtc (make the connection) oli päättänyt toisin ja sulki nettimme perjantaina. lukemattomien puheluiden jälkeen netti aukesi ja täällä sitä taas virtuaalimaailmassa saa surffailla.

marraskuu ja taas kerran ihmettelen aikaa ja vuodenaikoja. valo lisääntyy päivä päivältä, kesä on nyt virallista täällä, syksy jäi lokakuuhun. i love it!! uskomatonta, että siellä pohjolassa on päivä päivältä pimeämpää ja kylmempää. mutta minä nautin tästä nyt niin paljon. fleeceä ei tartte ihan aina pitää paitsi nyt illalla on jo sen verran kylmä, että vanhan työnantajan fleece lämmittää päälläni. kaupat ovat täynnä kesäkamaa, bikineitä ja varvassandaaleja on kaikkialla. hupaisaa on myös se, että joulu näkyy jo kaikkialla, ilmeisesti marraskuu aloittaa myös joulusesongin. käydessäni kaupassa tänään oli kaikilla myyjillä tonttulakit ja joululaulut soivat. rallattelin mukana kunnes tajusin kyseessä olevan joululaulu. kysyin kassaneidiltä, että pitävätkö he tonttulakkeja jouluun saakka ja vastaus oli, että yes we do. noh, mikäpäs siinä, että kaksi kuukautta vuodesta kuljetaan tonttulakit päässä.

palataan taas pian. kiirettä pitää. myo järjestää keskiviikkona musiikkishown ja palkintojen jaon ansioituneimmille oppilaille. lukukaudet päättyvät pian ja lapset pääsevät kesälomille. tammikuussa siirrytään uudelle luokalle. tänään oli kenraaliharkat ja voin sanoa, että show tulee olemaan mahtava. minä toimin valokuvaajana, joten blogiinkin päätyy varmasti muutama otos.