kammottavat valkonaamarouvat.

oih, kun olikin niin makoisaa nukkua oman peiton alla, oman rakkaan kainalossa ja oikein pitkät unet. rantakävely aamulla koirien kanssa, kyllä vaan vieläkin jaksan ihastella ja kiitellä siitä, että voin aamulla vaan lähteä ulkoilemaan vaikka kahdeksi tunniksi.

tänään menin maran ja hildan kanssa toista kertaa agilitya treenaamaan. paikalla olivat meidän sekarotuiset haahuilijat ja muiden rotukoirat. ja voitteko uskoa?? osa noista valkonaamaisista rouvista ei voi sietää marttia. martti on niin sanotusti rumalla tavalla kafferdog eli suomennettuna neekerikoira ja sehän ei passaa täällä maassa. julmetun ällöttävät rasistit! martti kuulema voi purra ja hyökätä niiden bordercollieitten kimppuun. just joo. yleensä treeneissä koirat saavat olla vapaana aluksi ja juosta miten tykkäävät, mutta yksi kammotusrouva tuli sanomaan minulle, että ota nyt tuo koirasi kiinni, kun se voi hyökätä meidän koiran kimppuun. ja ihan käsi sydämellä voin sanoa, että siihen martista ei ikinä olisi. meinasi ihan itku tulla.

ekalla kerralla jo hieman vainusin sortoa marttia kohtaan, mutta nyt se oikein lävähti päin kasvojani. hildaa siedetään paremmin, mutta marttia ei. onneksi ohjaajamme on hyvä mies ja ottaa martin huomioon eikä sorra. mutta että tämmöistä. ensin ajattelin, että tämä oli viimeinen kerta, kun osallistumme. mutta tulin toisiin ajatuksiin. ne valkonaamarouvat eivät meidän iloa pilaa, siinähäpän kärvistelevät.

hilda on aivan ilmetty stara agility-radalla. rohkea rämäpää, mutta malttaa myös kuunnella. ohjaaja oikein kehui ja pyysi muitakin katsomaan hildaa (hahaa!! niin oikein niille valkonaamarouville). marttia taas hiukan tuo arkuus vaivaa, mutta hiljaa hyvää tulee ja toivottavasti matkan varrella myös rohkeutta lisää.

aamupäivä meni pihaa siivotessa eli toisin sanoen hiekkaa lakastessa. puolet pihasta on raivattu, huomenna jatketaan. jos vain jaksan rankan työrupeaman jälkeen, heh heh.