pallot lentelee ja into on katossa. pitäisi olla jo nukkumassa. aargh! koiratkin ovat vielä vailla iltalenkkiä.
tänään oltiin kamelivaelluksella pikkuveljen kanssa. huisin hauskaa ja jännittävää aluksi. kamelin noustessa maasta ylös ja laskeutuessa takaisin alas oli kaikkein jännintä. molemmat ratsastettiin omilla kameleilla. minä idillä ja pikkuveli kalaharilla. päivän hauskinta puuhaa!
eilen kävimme tuliaishankinnoilla, joita jatkettiin myös tänään. eilen löytyi taas aivan ihastuttava kahvila. täällä voisi vain viettää päivän tai pari kierrellen noissa ihastuttavissa kahviloissa.
mies oli työmatkalla windhoekissa ja palasi takaisin muutaman kuntoiluvälineen kanssa. jumppapallo, kuminauha, matto ja semmoiset punnerruskahvat. viime viikolla ostettiin myös hyppynaru. tänään urheiltiin kolmiottelun muodossa. hyppynaruhyppelyä, punnerruksia ja tasapainoilua. minä onneton hävisin. mies huijasi joten pikkuveli oli kai voittaja!! näin ollen minä tulin sittenkin toiseksi. jei! luulitko mies ettet jää kiinni???
iltalenkki odottaa. luomet valuu alas. huomenna kuvia idi -ja kalaharikamelista. nähtiinpä me myös seepran ja aasin risteytys.
hyvää yötä ja huomenta ja päivää!
21. heinäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
ihanan kuulosta. vai alatte te kuntoilla siellä ? odotamme innolla kamelikuvia... k
kuntoilu meillä = aamulenkki ja illalla turnajaiset. punnerrus, vatsalihas, hyppynaru, tasapainoilu, käsillä seisonta esimerkkeinä lajeista. hauskaa ja välillä ihan tehokastakin.
Lähetä kommentti