diipadaapa

hehee. päivä on taas nukkumista vaille pulkassa. pikkuveljen kanssa on vietetty jo yli kaksi viikkoa. tykkään niin seurata kuinka hän pähkäilee asioita. kyselee niin paljon. esimerkiksi kuinka monta megapikseliä on silmässä? miten siihen sitten voi vastata jotenkin edes asiallisesti? että kvg vai mitä? no ei sitä ainakaan.

ja minä sen vaan jaksan pähkäillä itseni kanssa. kuinka olen sitten jaksanut olla tukena ja turvana? en kovin hyvin mielestäni. mielestäni minä olen tarvinnut tukea ja turvaa mieheltäni. mielestäni asetelma on kääntynyt päälaelleen. miehellä asiat ovat hyvin. on työ ja tarkoitus. miksi paperini suomesta ei vaan voi tulla jo perille?? tällä hetkellä odotan good standing - todistusta. todistusta siitä, että en ole aiheuttanut mitään vahinkoa harjoittaessani fysioterapiaa ja olen toiminut esimerkillisesti ammatissani. todistuksen tulee olla uusi, se saa olla korkeintaan 100 päivää vanha ennen kuin toimitan sen namibian terveysministeriöön, jonka tulee siis hyväksyä tutkintotodistukseni. nyt todistus on ollut jo 3 viikkoa matkalla. neljä kuukautta olen jo odottanut. ei enää millään jaksaisi odottaa lisää. ehkä oli virhe mennä auttamaan ft-ystävää, koska se laukaisi niin syvän tarpeen tehdä töitä. no, ei siitä sen enempää.

tänään haahuiltiin pikkuveljen kanssa walvis bayssa. käytiin parissa kaupassa ja hieman herkuttelemassa vohveleilla ja pannukakulla kuumalla banaanilla ja kanelikastikkeella. illalla olimme naapurin poikien kanssa syömässä ja sen jälkeen oli tarkoitus vierailla vielä casinolla, ihan vaan katsomassa paikkaa. mutta ei pikkuveljellä riittänyt vielä ikä sisälle. ihan leppoisa ilta oli.

eilen vietimme päivää kolmen suomalaisen naisen kanssa. kipusimme dune sevenille. rankkaakin rankempaa. dyyni on yksi korkeimmista ja jyrkimmistä. nämä suomalaiset ovat olleet namibiassa kuukauden ajan kartoittamassa edustamansa järjestön toimintaa. eivät olleet iloisia näkemästään. suomesta tuleva raha ei ole mennyt toiminnan kehittämiseen vaan omiin kuluihin. surullista oli kuultava. he kohtasivat aivan erilaisen namibian kuin me. sitä kohtaa täällä kyllä myös paljon, että paikalliset luulevat meidän eurooppalaisina olevan aina rikkaita. valmiina maksamaan kaikesta paljon. ja valmiina aina huijattavana olemiseen. kassalla vaihtorahoista on pidettävä huolta. henkilökohtaisesti annan mieluummin reilusti tippiä kuin suostun siihen, että se vaivihkaa minulta huijataan. pyrin aina puuttumaan noihin huijaustilanteisiin vaikka se välillä nololta ja tiukkistelulta tuntuukin.

sata blogipäivitystä ei ole enää kaukana. pitäisi varmaan järjestää jonkin sortin virtuaalijuhlat taikka arpajaiset. arpajaisten henkenä taitaa näissä blogeissa olla se, että kaikki lukijat innostuvat kommentoimaan ja minä sitten lähetän jotain mukavaa yllätystä postitse tulemaan. arvon siis kaikkien kommentoijien kesken jotain pientä kivaa?? ja jos sataa postausta alan miettimään niin toki taas alan mielessäni arpomaan, että ketkähän kaikki tätä lukee.

mutta sadanteen postaukseen on vielä aikaa.

hyvää yötä.