niin paljon kaikkea ja niin vähän sanoja

joko olen totaalisen hidastunut toiminnoiltani enkä kykene enää moneen asiaan lyhyessä ajassa tai sitten elämäni on vain ollut täynnä toimintaa ja askareita viime päivinä, mutta aika tuntuu vain menevän hirmuisella vauhdilla. koska jos viime kesänä tuntui miehen veljen ja veljen vaimon namibia-vierailu olevan ikuisuuden päässä niin miehen vanhempien vierailu tuntui olevan vielä kauempana. nyt tuntuu, että miehen veljen ja veljen vaimon vierailu oli ikuisuus sitten.

ja tässä sitä taas ollaan. muutaman tunnin päästä istutaan taas autossa kohti windhoekia, yö vietetään windhoekissa ja aamulla kukonlaulun aikaan tervehditään vanhempia lentokentällä. tämä taas tietää myös itä, että joulu on ihan tässä, koska joululomalle vanhemmat ovat tulossa.

jouluun orientoituminen on aika hukassa. miten voin ajatella joulua, kun olen niin innoissani kesästä? vaatekaapista saa jo etsiä niitä kaikkein keveimpiä ja vilpoisimpia vaatteita. aurinkorasvaa pitää valella kaikkialle ja koko ajan. tosin olen minä käynyt jo joulukinkkua ja muuutamia joulukaloja kyselemässä. kinkku saadaan pöytään. graavausta olen myös harjoitellut, kehnolla menestyksellä. itse kala oli hyvää, mutta suolasin sitä liikaa. noh, ehkä sitten aattona onnistun, viimeistään anopin avustuksella. hehee, en malta odottaa, että pääsen anopin loihtimien ruokien ääreen. nam, aina niin herkullisia enkä koskaan ole vielä lähtenyt anopin loihtimasta pöydästä ilman jälkiruokaa. jam ja lurps!

kotia on tietysti taas puunattu oikein huolella ja hartaasti. äitiltä opittu tai veressä peritty. ihan miten vaan, mutta kun vieraita tulee pitää olla tiptopsiistiä. siivotessa sitä tulee samalla valmistautuneeksi vieraiden tuloon. olen myös päättänyt hieman hemmotella anoppia. perjantaina olisi yllätysjalkahoito, joka kestää puolitoista tuntia. en tiennyt, että siinä voi mennä niin kauan, mutta hemmottelua siihen aikaan ainakin mahtuu.

en muista hehkutinko jo viime lauantain agilitya, mutta nyt ainakin sen teen. mehän on harjoiteltu suhteellisen aktiivisesti jo viime elokuusta lähtien. eli paljon. viime lauantaina molemmat koirat menivät ratansa ilman hihnaa. tähän mennessä maksimi on ollut pari estettä, jonka jälkeen molemmat on kaapannut pakollinen tarve lähteä nuuksimaan ympäristöä ja ignoorata minut täysin ellei kädessäni ole ollut jotain erikoisherkkua. mikä mahtava onnistumisen riemu!!

voikaa hyvin.

ps.alhaalla on kasa kuvia menneiltä päiviltä.