elämä jees.

tähän päädyin ja tähän päädyttiin hyvinkin pitkällisten keskustelujen jälkeen niin kovin rakkaan ystäväni kanssa. ystävän, jonka kanssa on tullut jaettua monet asiat, niin monet hetket ja itkut ja kyllä myös niin monet itkunsekaiset naurut. voih muak sua a!! elämä kantaa, muutos vie eteenpäin. vaikka ja kuinka saisi potkia välillä päätänsä. niin ja mennä pää edellä seinään.

tässä yhdeksän kuukauden aikana on ollut niin paljon enemmän aikaa itselle kuin moneen vuoteen yhteensä. olen onnellinen asiasta, vaikka välillä ei aina tahtoisikaan mennä niin syvälle omiin ajatuksiinsa, sieltä kun on toisinaan vaikea sukeltaa ulos. yhdeksänkuinen elo on osoittanut sen, että elämä menee niin aallottain. ikuisessa vuoristoradassa. välillä jarrutetaan, jännitetään, syöksytään suinpäin, nautitaan ja sitten tulee taas niin äitiä ikävä. tosin tämä meikäläisen vuoristorata on aika verkkaisa. hitaasti hyvää tulee. en oikeasti voi muistaa tai edes ymmärtää kuinka ennen selvisin aamuisin puolessa tunnissa ( aamupala, lehti, kahvi, hampaat ja vielä meikkaus, no siitä selviän vieläkin alle viiden minuutin) heräämisestä ulos rapsuttelemaan clion jäätyneitä ikkunoita, aloittaa työpäivän samantien töihin saapumisesta ja tehdä sen kaiken vieläpä suht selväjärkisesti ja suunnitelmallisesti. se oli kai harjoituksen tulosta. niin ja tietysti aamu oli niiden tarkkojen rutiineiden varassa. nyt jos on aamulla lähtö niin varaan aikaa ainakin sen kaksi tuntia, yksi kuluu herätessä ja koiria ulkoiluttaessa ja toinen aamupalan kanssa, aamupalan määrä ei ole luojan kiitos sentään kasvanut. käsitykseni ajan käyttämisestä on siis kokenut aikamoisen muutoksen.

elämä kantaa.

se olisi sitten ensimmäinen joulukuuta, pikkuveljen nimpparit ja toisen ikuisuusihanan ystävän synttärit. onnea sankareille!

elämä jees.