16. elokuuta 2009

kuka tunnistaa eläimen?


mies timanttikaupungissa, viikko sitten sunnuntaina käveli ja etsi jotain auki olevaa paikkaa, josta saisi syötävää. tarjonta oli kehnonlainen, mutta iltapäivää piristi kummasti tämä jonkin sortin sorkkaeläin, ehkä kudu tai sitten tämä on se jolla on rinkula takapuolen ympärillä. eläin käveli vastaan, mies oli hieman säikähtänytkin ja vaihtanut nopsaan kadun puolta. nyt miehen ollessa timanttilaivassa päivää piristää timanttilaivan ympärillä hyörivät hylkeet, niitä on kuulema paljon. vielä kaksi yötä ja miestä saa piristää ihan omat eläimet.

aikamoinen viikko on takana. näennäisesti paljoa ei ole tapahtunut, mutta sisällä on myllertänyt sitäkin enemmän. ja olenhan minä täällä kotonakin saanut jotain tehtyä. eilen illalla iski hirmuinen sisustamisen palo. myllersin yläkerran vierashuoneet ja avot, nyt meille kelpaa tulla kylään. aina kun sisälläni myllertää alan järjestää fyysistä ympäristöäni, edes siihen pitää saada rauha. ja toisaalta ajatukset saa muualle. aamuiset lenkit ovat ihan välttämättömiä, mutta silloin taas tuntuu, että on liikaakin aikaa uppoutua omiin mietteisiin. taidan alkaa buddhalaiseksi ja pyrkiä tyhjentämään mieleni. ohjatut liikuntatunnit ovat siksi mieleeni, koska silloin pitää keskittyä siihen mitä ohjaaja sanoo ja mitä oma vartalo tekee ja miltä siinä tuntuu. mieli lepää ja keho tekee töitä. täällä muuten ohjattujen tuntejen taso on aivan jostain, mutta ainakin toinen ohjaaja yrittää kovasti ja on innokas. molemmat ohjaajat ovat muuten miehiä, jokseenkin harvinainen näky pilates -ja spinningtunneilla.

huomiseksi varasin itselleni hieman hemmottelua, marula hot oil -hieronnan. tiedättehän sen mun hehkuttaman amarulajuoman? tuota marulaa käytetään täällä paljon, siitä valmistetaan saippuaa, rasvoja, öljyjä jne... ja se tietysti parantaa kaikki vaivat. marula on hedelmä, ei kuitenkaan sen elefanttipuun niin kuin joskus luulin vaan marulapuun (loogista), mutta kuitenkin. hedelmää ilmeisesti tavataan vaan täällä eteläisessä afrikassa. olen ollut kaksi kertaa elämässäni ns. hieronnassa, jos opiskeluajan käytännön harjoittelua ei lasketa mukaan. kerran suomessa hot stones eli kuumakivihieronnassa, jota suosittelen kyllä, aivan taivaallisen rentouttavaa ja kerran kanariansaarilla amma-hieronnassa, jossa karkoitettiin pahaa pois vartalosta, oli pakko mielenkiinnosta kokeilla. se ei ollut ihan niin positiivinen kokemus.

kovasti yritän tehdä kaikkea mukavaa itselleni ja pitää itsestäni huolen. mies painaa töitä ainakin sen 12 tuntia päivässä, ilman vapaita ja yrittää vielä siinä samalla hoitaa normaalit työnsäkin. ei olla ihan balanssissa, mutta näillä mennään.

4 kommenttia:

Katsan blogi kirjoitti...

hei, mä ehkä tunnistin: keihäsantilooppi = beisa ? ainakin aika samannäköinen... wikipediasta löytyy: http://fi.wikipedia.org/wiki/Keih%C3%A4santilooppi

jenni kirjoitti...

voi olla. sillä kudulla on kyllä jotain himmeää raidoitusta. nuo sarvet vaan näyttää niin tutuilta, että melkein pitäisi tietää mikä eläin tuo on. ehkä sitten se beisa.

jenni kirjoitti...

hei se elukka on gemspok. mikä lie suomeksi.

Paula kirjoitti...

Olen seurannut kiinnostuksella tätä blogiasi, koska palasin juuri matkalta Namibiasta. Olin Walvis Bayssakin kaksi yötä. Siellä oli silloin tuulista ja hiekka pöllysi.

Eläin on tieteelliseltä nimeltään Oryx gazella, afrikaansiksi gemsbok ja suomeksi keihäsantilooppi. Beisakin on tietääkseni sama otus.