10. toukokuuta 2009

äidit ovat parhaita!

kaikille ihanuusäideille kaunista päivää!!!

omalla äidille erityislämpimiä ajatuksia. ikävä. kiitos. kaikesta.

mummille nilsiään suurensuuren halaus.

mummolle espanjaan suurensuuri halaus myös.

nauttikaa tästä päivästä!

tälläisenä päivänä haluaisin olla erityisen paljon lähellä.

9. toukokuuta 2009

kirjoja!! ja hiukan kavereista.

pari englanninkielistä kirjaa odottaa vielä lukemista, muuten kaikki mukaan haalitut kirjat alkavat olla luettuja. miehellä on pari mäkeä ja remestä, kai niihinkin pitää sitten tutustua. englanninkieliset kirjat olisi toki mielettömän hyödyllisiä ja opettavaisia lukea, mutta tiedättehän että lukiessa haluaa vaan uppoutua kirjan maailmaan ja ymmärtää kirjoitetun tekstin, jotta voi ymmärtää sen sisällön.

joten suositelkaa minulle kirjoja, ja jos vielä tiedätte niiden olevan pokkarimuodossa niin vielä mahtavampaa! kesällä, kun saavutaan suomeen pääsen niitä sitten hamstraamaan. olen aina lukenut, välillä enemmän ja välillä vähemmän. nyt on yllinkyllin aikaa, joten lukeminen on yksi lempipuuhistani.

eilen illalla tapahtui jotain todella mukavaa!! minulla on jo ehkä 2 kaveria, tyttökaveria täällä. sain molemmilta tekstiviestejä. olin niin onnellinen. lähinnä täällä tutut ovat olleet miehen kautta tai kaivostyöhön liittyvää ja tulevaan työhön liittyvää. joten päätin, että ensi viikonloppuna lähden namibian pääkaupunkiin windhoekiin suomalaisneitojen tapaamiseen. ja toivottavasti tätä toista ehkä tyttökaveria tapaamaan! joten laura, tulossa ollaan! tänään menen tapaamaan toista ehkä tyttökaveria. häneen olen tutustunut työn kautta. vaikka mieheni on aivan huippu, tarvitsen myös toisia ihmiskontakteja. eilisen kruunasi vielä se, että mieskin tapasi oikein mukavan oloisia nuoria miehiä, joiden kanssa menee tänään pelaamaan pokeria ja katsomaan rugbya. hurraa! ehkä meillä on pian sosiaalinen elämä myös kodin ulkopuolella ja vielä suurinpiirtein samanikäisten ihmisten kanssa.

8. toukokuuta 2009

perjantain riemua ilmassa!!

taas tulee viikonloppu. kaippa se pitää paikkansa, että mitä vanhemmaksi tulee sitä nopeammin aika kuluu. viikot kuluvat uskomattomalla vauhdilla vaikken mitään sen ihmeellisempää puuhaakaan.

tänään löysin aamulla aivan ihanan kalakaupan, kalakaupan mistä saa tuoretta kalaa! ja siellä oli kaikkia ihania särpimiä, salaatteja, mausteita, öljyjä, viinietikoita jne... oih! just sellainen ihanuuskauppa, jossa jaksaa ihmetellä hyllyjen purnukoita. ostin sitten tuoreita sardiineja. saa nähdä mitä niistä saan aikaan. taitaa braai odottaa taas illalla. banaaneja olen myös varannut jälkkäriin. yksi minun suosikkiherkuista on grillattu banaani vaniljajäätelön ja vaahterasiirapin kera. banaani grillataa ihan mustaksi kuorien kanssa, jätskiä ja siirappia, jam!! vaihtoehtoisesti banaanin voi myös paistaa ilman kuoria pannulla! toimii myös, testattu on.

eilen illalla käytiin taas juoksemassa, nyt ehkä hieman pidempi lenkki jo, ainakin ajallisesti. aamulla käyn lenkillä myös maran kanssa, mutta se on sellaista suhteellisen hidasta hölköttelyä. miehen kanssa saa oikeinn pinkoa syke korkealla. itse en yksinään ikinä saisi juostua niin lujaa, mutta sisu ei anna periksi ja miehen perässä on pysyttävä, ainakin näköetäisyydellä. kyllä hikiurheilu tekee niin hyvää ruumiille ja sielulle. paikallisen kuntosalin jumpat ovat aamukuudelta ja seitsemältä. arvatkaa vaan olenko käynyt?

huomenna olisi tarkoitus mennä katselemaan hyljeyhdyskuntaa tuohon 70km päähän, rannikkoa pitkin pohjoiseen. päiväreissu.

ihan just pitäisi olla myös walvis bayssa, pitää viedä pajero huoltoon. on jotain häikkää, kuulema.
ja pyykit on vielä koneessa. olen löytänyt pyykinkuivaustelineen. ehkä viikko sitten. luksusta. ei tartte kuivattaa vaatteita kuivausrummussa enää!!

oikein mukavaa viikonloppua kaikille! äitienpäivänä hemmottelua äideille! me lähetellään henkisiä hemmotteluviboja äideille ja mummoille. olette parhaita ja meille niin korvaamattomia!

6. toukokuuta 2009

ihan tavallinen keskiviikko

paitsi että sain miehen lenkille tänään, oikein juoksemaan. olen aika ylpeä saavutuksestamme. ei pelkkiä pikasprinttejä vaan ehkä jopa 10 min x 10 min, välillä hieman kävellen ja taas jatkaen juoksua. mieshän on tunnetusti vain sprintteri, 100 metriä menee hurjaa vauhtia ja siinä se on. ihan kelpo treenit saatiin aikaiseksi tänään.

maran kultainen olemus on alkanut pikkuhiljaa murentua. uudet puutarhan kaunistajat ovat saaneet kovaa kyytiä eilen ja tänään. en tiedä mahtavatko tuosta enää tokeentua, kasvit siis. niistä palmun tapaisista on lähes kaikki lehdet revitty ja riepoteltu ympäri pihaa. ruusun tapaisesta on taas revitty hiekkamultasekoitus. arvatkaas kuin ikäviä me olimme? laitettiin kamera videokuvaamaan ja lähes tunnin verran on matskua noista iloisista sessioista. välillä hieman lepoa ja sitten häntä heiluen kasvien kimppuun. jos on jotain hyviä vinkkejä kuinka tuota ei tapahtuisi enää niin kertokaa ihmeessä. pihalla oli kaikki lempilelut, mutta niihin mara ei koskenutkaan. vähän palloa pökkäsi pois edestä vaan. kyse on ollut vain muutamasta tunnista. oma vika myös kun ei mara ole juuri yksin ollut, kun minä olen aina seurana.

ikävä on taas hiipinyt muutaman kerran mieleen, siellä on jo niin melkein kesä ja täällä taas ihan talven tunnelmaa. tuuli on tosi kylmä ja kolkko, meri pauhaa valtavasti, illalla on jo talvitakki päällä ulkona. sisällä on koko ajan kostean kylmää. aurinko ei ehdi lämmittää päivän aikana tarpeeksi ja muutama viime päivä on ollut usvaista ja sumuista. ihan suomen syksy. kaippa tämä tästä taas. pää pystyyn vaan ja tuulta päin. toivon niin paljon, että saan paperiasiat (työhön liittyvät) pian kuntoon. heinäkuussa olisi luvassa ihan kokopäiväistä tuurausta. sormet niin syyhyää ft-hommiin. pää myös kaipaa haasteita fysioterapian parista.

kuuma tee lämmittää mukavasti, taidan myös hankkia toisen kuumakallen kainalooni. eli lämpötyynyn, vedellä täytettävän. tosin taisin nähdä myös viljatäytteisiä, se voisi olla mukavampi. olen kerran herännyt espanjassa keskellä yötä siihen, kun kuumakallen sisältö on valunut ulos. ei ollut mukavaa. patja, lakanat, peitto ihan likomärkinä ja huoneen lämpötila jossain +12 paikkeilla. juu, viljatyynyn hankin käsiini, pian.

vielä sen verran, että 10 viikkoa maailmalla tuli eilen täyteen. aika on mennyt ihan hurjan nopeasti. tämä taitaa olla myös 60.blogipostaus. jihaa! juhlia pitää vähintään 100.postauksen kohdalla.

5. toukokuuta 2009

paluu arkeen

eilinen oli tosiaan vielä vapaapäivä täällä, joten mieskään ei ollut töissä. eilen hulluteltiin dyyneillä, nimenomaan hulluteltiin. aikomuksena oli laskea dyynejä vatsallaan ns. liukurin päällä. ei siitä mitään tullut. liukuri ei liikkunut mihinkään ellei toinen vetänyt tai työntänyt. hiekkaa löytyy edelleen korvista. ihan hullua puuhaa. naapuridyynillä laskettiin tosi vauhdikkaasti ja hienosti. ehkä meidän dyynin koostumus oli liian pehmeä.

tänään menen kampaajalle. hiukka jännittää. espanjasta on lähinnä vain epäonnistuneita kampaajakokemuksia. saa nähdä kuinka täällä käy. martin kanssa vois myös olla koirakoulua. istu, maahan ja ei on hyvin hallinnassa edelleen. paikka on alkanut reistailemaan, harjoituksen puutetta. ulkona martti on aika usein vapaana, se kulkee tosi rauhassa ja aina näköetäisyydellä, mutta ehkä pikkuhiljaa voisi alkaa opettelemaan vieressä kulkemista hihnan kanssa ja ilman. en muista olenko kertonut jo, että martti on kuulema afrikaana rodultaan. tyypillinen afrikkalainen koira, jota voi tavata ympäri manteretta.

kampaaja kutsuu! apua...

3. toukokuuta 2009

näin meillä viikonloppuna

perjantai-illan taikaa. vappupäivänä. kaunis auringonlasku omalta pihalta. braai ja herkuttelua.


meillä on muuten melkoisen merihenkinen koti. ehkä siksikään en ole vielä saanut asuntoesittelyä tehtyä. vierastan jotensakin näitä meriaiheisia tavaroita. huseeraus vielä työn alla.


ihanuus itse, koko kuononsa loisteellaan. kuono on kasvanut viime viikkoina vauhdilla. miehen mielestä kuonolihakset.



oulun oppeja toteutettuna namibiassa. vodka vain vaihtunut jekkuun. hauskaa oli. jekkualias siis.



martti on ominut sohvan itselleen. sohvaperunoita pian koko perhe olemme.


laiska lauantai. namibian parasta pizzaa. ihan tuosta naapurista.


hahaa! vihdoin mönkijöiden kanssa ajelulla. mies oli onnellinen. minä pelkäsin, mutta rohkeasti yritin. hauskaa puuhaa. mr williamsin opastuksella.




maisemat olivat huikeita, jälleen kerran.


hihii. tultiin just elokuvista. happy go lucky. erikoinen elokuva. liikaa häsläystä. elokuvan loputtua olo oli kuin unesta olisi herännyt. eilen käytiin katsomassa he's just not that into you. parisuhteiden muodostumista hilpeällä otteella pohdiskeleville voin suositella. viime viikolla käytiin katsomassa curious case of benjamin button. forrest gumpin ystävät tykkäävät varmasti benjamin buttonistakin. me tykättiin.

huomenna on vielä pyhäpäivä.

oikein lämmintä viikkoa sinne. voikaa hyvin!

1. toukokuuta 2009

missä on meidän ilmapallot ja serpentiinit?

vain tiramisua jääkaapissa. juhlatunnelmasta ei tietoakaan. jotkut vihaa kaikkia kaikkia pakollisia juhlia, minä rakastan. aina on syytä juhlia! vappu on yksi suosikkijuhlista. kevään ja alkavan kesän riemua!! piknik ja hyväntuulisia ihmisiä!

me kyllä herkuteltiin eilen, braai- tunnelmissa. mies tuli vasta yhdeksältä kotiin ja lähti taas tänä aamuna töihin. vaikka täällä on myös vapaapäivä, on muuten vielä maanantainakin. meillä se on kyllä jo aika perinteeksi muodostunut, että juhlapyhinä mies on töissä. mutta minkäs teet, silloin pitää mennä, kun joku on vialla. ei voi odotella huomiseen tai ensi viikkoon. kyllä kotirouva ymmärtää. ilmakin on ollut muutaman päivän surkea. sumua, usvaa ja märkää. päivällä aurinko vähän pilkahtaa, ehkä. mutta ihan hyvä näinkin, hetken aikaa.

tarkoitus oli mennä matkailemaan viikonloppuna. kaikki paikat minne yritettiin mennä oli varattuna tai sitten eivät suostuneet ottamaan koiria vastaan. pitää ehkä suunnitella hieman paremmin seuravalla kerralla, olla liikkeellä aiemmin. toiveena on käydä etoshan luonnonpuistossa toukokuun aikana. siellä on valtavasti eläimiä ja ihan luonnonvaraisina. toukokuu on kuulema hyvä aika, silloin eläimet liikkuu paljon ja käy juomapaikoilla.

aamulenkki odottaa. nauttikaa viikonlopusta ja vihreästä maan tuoksusta. minäkin alan pikkuhiljaa tottumaan meren suolaiseen tuoksuun. kyllä järvet on vaan niin enemmän mun juttu. vaikka meren pauhetta rakastankin.

29. huhtikuuta 2009

mitä mitä mitä ??

minne rakkauteni ja himoni katkarapuja kohtaan on hävinnyt?? olen rakastanut katkiksia pienestä saakka. ensimmäinen muistoni noista kuultavista vaaleanpunaisista herkuista on ruotsinlaivalta. tultiin mummin ja ukin kanssa ruotsista sukuloimasta, ukki kertoi ja opetti kuinka katkaravut kuoritaan (samaisella reissulla ukki opetti myös kuinka pihviä leikataan veitsen kanssa, rauhallisesti sahaten milli milliltä). tuosta hetkestä lähtien katkikset ovat olleet suurinta herkkuani. toivon, että rypyn rakkauteen on vain aiheuttanut eteläisen meren katkikset ja, kun kesällä palaan suomeen rakkaus roihahtaa uudelleen. pohjoisen meren katkikset ovat niin herkullisia, maukkaita ja juuri sopivan kokoisia. namibialaiset ovat turhan kookkaita ja maku ei ole kohdillaan minun suulleni.

että semmoista mielessä tänään, tähän aikaan. nyt suuntamme thai-ravintolaan. sain miehen suostuteltua, vaikkei sieltä varmaan game-lihaa saakkaan. minä saan toivottavasti tofua!!

ps. edelliseen postaukseen viitaten ja sen ps-kirjoitukseen, auto ei sitten lähtenyt käyntiin tänään. akku loppu, valot oli sisällä päällä yli vuorokauden. että se siitä vapaan lintusen olosta. ei kannata riemuta, ei. ainakaan ääneen. ainakaan suomalaisen.

what a wonderful world

katie meluan laulamana. kaunis tapa aloittaa päivä. vaikka olen tainnut jo aloitella päivääni monta tuntia. aamun uudet rutiinit alkavat pikkuhiljaa muotoutua. ja hei, näistä rutiineista on pidettävä kiinni. aamulla ensimmäisenä lenkkivaatteet päälle ja maran kanssa lenkille, josta puolet sisältää juoksemista rannalla, reilu 40 minuuttia, kotiin pikajumpalle, suihkuun ja aamupala. vasta aamupalan jälkeen alkaa verkkainen pohdinta päivän toiminnoista.

tänään menen selvittelemään vielä muutamaa paperiasiaa ft-luvan harjoittamiseen. ei meinaa kelvata tuo turun amk:n englanninkielinen todistus. pitää ottaa vielä suomenkielisestä osiosta kopiot ja lähettää ne. eli miehen työpaikalle kopioita ottamaan, poliisiasemalle hakemaan leimat kopioihin, että ovat aitoja kopioita alkuperäisistä. viimeksi viisi poliisia hääri papereiden kanssa hetken. saa nähdä kuinka tänään käy. matkatoimistossa käyn kyselemässä josko löytyisi jotain vkl:a ajatellen, jotain aktiviteettia ja paikkaa, joka sopisi marallekin.

eilinen meni puuhaillessa kotona, lähinnä kyllä kirjan parissa, lehtolaisen rivo satakieli vei ihan mennessään, vaikka olenkin aina vierastanut hyvin voimakkaasti dekkareita (wallanderit poikkeus!). illalla ehdittiin vielä hetkeksi dyyneille juoksemaan, mies tuli kerrankin kotiin ennen auringonlaskua. suomessa päivä pitenee, täällä lyhenee. aurinko alkaa laskemaan viiden jälkeen ja kuudelta on jo pimeää. maaliskuun alussa kahdeksalta oli vasta pimeää. niisk!

pikkuveljelle yritin soittaa eilen muutamankin kerran. ei mokoma vastannut. mutta jos tätä luet ennen reissuun lähtöä niin oikein mukavaa lomaa!!! kannustakaa kallio voittoon!! muista kuunnella iekkiä! iekille myös aurinkoista matkaa!

ps. kyllä tuo oma auto on niin verraton. parin viikon takainen ahdistus on poissa ja olo on kuin vapaalla lintusella. menen, kun tahdon!!

27. huhtikuuta 2009

matkan varrelta


ensin onnittelut allulle täydestä 10 vuodesta!!! sunnuntaiaamuna nautittiin juhlamokkaa ja eväsleipiä dyyneillä ja soitettiin allulle suomeen synttärionnittelut. allu on miehen veljenpoika.

alapuolella kuva kapkaupungista.




rakas marttiseni. taisi olla toinen päivä menossa siitä, kun martti saapui meille meidän iloksemme. dyyneillä kävelyllä tai oikeastaan dyynejen lähellä, ei dyyneille saakka jaksettu kävellä. kuumuus.



auringonlaskun aikaan dyyneillä. viileämmässä ilmassa on kiva juosta.



tiger reef. aikaisemmin jo mainitsemani baarikahvilaoleskelupaikka. koirat tervetulleita. huimaavan kaunista auringonlaskun aikaan.



sunnuntaipäivä tiger reefissä. aurinkoa ja lekoilua.


ja hieman telmimistä. martti telmii 6-viikkoisen erittäin ärhäkän neitosen kanssa.

neiti näytti kuka määrää. voi mara-parkaa. vasemmassa korvassa on edelleen muistona puremajäljet.


minun rakkaat. lempipuuhissaan. kainalossa. rannalla. viekussa.





kapkaupungissa. mother city. aivan ihana ilta. onnea ilmassa. viereisessä pöydässä oli muuten suomalainen seurue. miehen veli ja veljen vaimo. häämatkalla, jota minä häiriköin ensimmäiset pari päivää. en tiedä onko loistavampaa kaupunkia aloittaa häämatka saatikka parempaa seuraa, heh! ruokakin oli niin herkullista.


väsähtänyt merileijona.


dyyneillä jälleen auringonlaskun aikaan. taidamme viettää siellä paljon aikaa. minulta löytyy myös paljon näitä käsivarsikuvia meistä kahdesta. jostain kumman syystä tykkään näistä kovasti.



että mikäs se meidän uskonnollinen vakaumus olikaan ja kuinka kauan olemmekaan tunteneet? aikamoista kainostelua.



miehen herkkua. näitä menee paljon. milloin mitäkin antilooppia. tämä taitaa kyllä olla ihan lehmästä peräisin.



eräänä perjantai-iltana iltakävelyllä. jotenkin ajauduimme langstrandin ainoaan baariin, meren päälle rakennettuun.
jossa meitä viihdytti paikallinen viiskytsenttinen. hauskaa seuraa, ruottalainen tyttö on vienyt hänen sydämensä ja tyttö on tietysti jo takaisin ruotsissa.



tarpeeseen tulivat nämä lasit. pelastaa lookin kuin lookin.



pörräävät mönkkärit ja motocrossaajat. huimia hyppyjä ja mutkia.


ensimmäinen pelikaanibongaus. yleiseltä pesupaikalta. swakopmund.



viime perjantain tunnelmia. kotona. braai. kynttilöitä. huopatassut, jotka ovat olleet ahkerassa käytössä. aamun pikkutunneille saakka taidettiin tuossa istua.





ja martti nukkui tietysti vieressä omassa pedissään. we love namibia.