27. huhtikuuta 2009

matkan varrelta


ensin onnittelut allulle täydestä 10 vuodesta!!! sunnuntaiaamuna nautittiin juhlamokkaa ja eväsleipiä dyyneillä ja soitettiin allulle suomeen synttärionnittelut. allu on miehen veljenpoika.

alapuolella kuva kapkaupungista.




rakas marttiseni. taisi olla toinen päivä menossa siitä, kun martti saapui meille meidän iloksemme. dyyneillä kävelyllä tai oikeastaan dyynejen lähellä, ei dyyneille saakka jaksettu kävellä. kuumuus.



auringonlaskun aikaan dyyneillä. viileämmässä ilmassa on kiva juosta.



tiger reef. aikaisemmin jo mainitsemani baarikahvilaoleskelupaikka. koirat tervetulleita. huimaavan kaunista auringonlaskun aikaan.



sunnuntaipäivä tiger reefissä. aurinkoa ja lekoilua.


ja hieman telmimistä. martti telmii 6-viikkoisen erittäin ärhäkän neitosen kanssa.

neiti näytti kuka määrää. voi mara-parkaa. vasemmassa korvassa on edelleen muistona puremajäljet.


minun rakkaat. lempipuuhissaan. kainalossa. rannalla. viekussa.





kapkaupungissa. mother city. aivan ihana ilta. onnea ilmassa. viereisessä pöydässä oli muuten suomalainen seurue. miehen veli ja veljen vaimo. häämatkalla, jota minä häiriköin ensimmäiset pari päivää. en tiedä onko loistavampaa kaupunkia aloittaa häämatka saatikka parempaa seuraa, heh! ruokakin oli niin herkullista.


väsähtänyt merileijona.


dyyneillä jälleen auringonlaskun aikaan. taidamme viettää siellä paljon aikaa. minulta löytyy myös paljon näitä käsivarsikuvia meistä kahdesta. jostain kumman syystä tykkään näistä kovasti.



että mikäs se meidän uskonnollinen vakaumus olikaan ja kuinka kauan olemmekaan tunteneet? aikamoista kainostelua.



miehen herkkua. näitä menee paljon. milloin mitäkin antilooppia. tämä taitaa kyllä olla ihan lehmästä peräisin.



eräänä perjantai-iltana iltakävelyllä. jotenkin ajauduimme langstrandin ainoaan baariin, meren päälle rakennettuun.
jossa meitä viihdytti paikallinen viiskytsenttinen. hauskaa seuraa, ruottalainen tyttö on vienyt hänen sydämensä ja tyttö on tietysti jo takaisin ruotsissa.



tarpeeseen tulivat nämä lasit. pelastaa lookin kuin lookin.



pörräävät mönkkärit ja motocrossaajat. huimia hyppyjä ja mutkia.


ensimmäinen pelikaanibongaus. yleiseltä pesupaikalta. swakopmund.



viime perjantain tunnelmia. kotona. braai. kynttilöitä. huopatassut, jotka ovat olleet ahkerassa käytössä. aamun pikkutunneille saakka taidettiin tuossa istua.





ja martti nukkui tietysti vieressä omassa pedissään. we love namibia.

7 kommenttia:

Katsan blogi kirjoitti...

Hei, ihanaa, kuvia ! Jee jee, alkoipa päivä loistavasti. Ja kiitos vielä kerran onnitteluista. Allullekin tuli hyvä päivä. Kyllä te ootte söpöjä ! Koko perhe ! Tosi kiva kuulla että viihdytte, loistavaa ! K&K

Riina kirjoitti...

Ohhoh, olipas tänne tullut paljon tavaraa sitten viimenäkemän! Martti on jo hirmu iso poika! Tiger reef vaikuttaa ihanalta, olis varmasti erään koirajengin suosikkimesta! Hauskaa että huopiksilla on käyttöä, Annuun voi aina luottaa;) Kesä tekee tuloaan savoon, aurinkoisia ja lämpimiä päiviä on ollut, joskin helteisen lauantain vietin armin kanssa lahden koiranäyttelyssä ja autossa matkalla sinne ja pois. Eikä tullu ees menestystä, mutta onneksi oli hyvä seuraa.
Suukkoja sinne!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos ihanista kuvista, niitä on kiva katsella. Teitä on vaan niiin IKÄVÄ. Pusuja ja haleja tonnikaupalla sinne braai-tunnelmaan mukaan.

Annu kirjoitti...

Kiitos kuvapäivityksistä, oli kivaa nähdä elonne arkea! Uusien kuvien myötä paljastitte symbioottisesta pukeutumisestanne aivan uuden puolen. miumau! Marallekin lasit ja tohvelit?

jenni kirjoitti...

K&K - kakkuhan oli oikein onnistunut. söpöjä ootte itte!

R - oliko eka näyttely armille? tiger reef on kyllä tosi jees! ja on jo löytynyt muutama muukin koiraystävällinen paikka. martti kulkee lähes aina mukana. annuun voi aina luottaa niin kuin teihin muihinkin muruihin! iksutus.

anonyymi - pusuja ja haleja
tonnikaupalla takaisin. matin äitikö??

A - haha.. en ollut huomannutkaan tuota symbioottisuutta. apua! sehän on aivan ilmiselvää. thank god, ei sentään samiscrocksit ole tallentuneet kameralle. mou.

Riina kirjoitti...

No eipä ollut, kun kolmas jo. Keuruulla ja Tampereella ehdittiin käydä pentuluokassa, nyt avattiin junnukehät. Ens lauantaina mennään taas Äänekoskelle ja kahden viikon päästä varkauteen. Kaikkeen sitä hurahtaa näin vanhoilla päivillä!

jenni kirjoitti...

hurahtaa, hurahtaa. ei kai se pahasta ole? minäkin tahtoisin johkin agility-juttuihin. olen aika varma, että mara olisi siinä loistoheppu. vaan ei täällä taideta sellaista harrastaa. tosin yhden koirakoulun olen bongannut. ehkä sieltä voisi aloittaa. armi on varmasti tulevaisuuden kauneuskuningatar!