6. tammikuuta 2010

puhdikasta!

silmälasirahasto jatkaa pullistumistaan. aivan mahtavaa on ollut huomata kuinka moni asiasta on kiinnostunut ja innostunut ja vieläpä halukas lahjoittamaan. en olisi uskonut, että moni asiasta syttyy. mutta syttyipä kuitenkin!! kiitos teille!!! viisi euroa on jo iso raha. yhteistyökumppani on jo melkein varmistunut, meidän kaksi alle 12-vuotiasta naperoa saavat mitä ilmeisemmin lasit vieläpä ihan ilmatteeksi. specsaverilla on eteläisessä afrikassa kampanja meneillään, jossa alle 12-vuotiaat saavat täyden näöntarkastuksen ja päälle vielä lasit ilman mitään kuluja. mahtavaa!! aikamoisen eufoorisen olon asioiden sujuminen saa pintaan.

sen kummempia tänne ei kuulu. päivät menee tulevan lukukauden tunteja suunnitellessa, tosin eilen lipsuin sinkkuelämän pariin viiden jakson ajaksi. koneeltani löytyy koko tuotanto!!!

koirat ovat olleet viime aikoina useampaan otteeseen naapurin poikien kanssa kalastamassa ja poimimassa simpukoita. kotiin saapuu aina kaksi ihan naattia pötkylää, jotka tahtovat vain nukkua ja nukkua.

mies on töissä, kuten aina. pientä keskustelua on käyty jonkin pienen reissun tekemisestä täällä jossain. nähtävää riittäisi. minun mieleni halajaa villihevosien luo. mutta kai miehenkin olisi jo aika nähdä tätä eläinkantaa vapaana vaeltamassa, mutta aika näyttää minne pajero pääsee seuraavaksi.

puhdista on taas otettava kaikki irti ja alettava kokkaamaan munakoisoista jotain, ehkäpä jotain moussakan tapaista. lurps!

Ei kommentteja: