4. tammikuuta 2010

onnellista uutta vuotta 2010!

niin ja ne uuden vuoden toivotukset.

olen niin tohkeissani saksalaisen pariskunnan hyväsydämisyydestä (tarinaa edellisessä postauksessa), että melkein meinasi unohtua toivottaa kaikille teille blogin lukijoille onnellista uutta vuotta 2010!! lupauksia en ole tehnyt, en ole hyvä niitä pitämään, mutta pakko mainita, että viime vuoden lupauksen olen pitänyt. hinnerjoen kylmän pakkastaivaan alla lupasin pitää yhteyttä suomeen, itse ajattelin silloin mielessäni tätä blogia, mutten sitä tohtinut vielä ääneen lausua. mielestäni olen lupaukseni pitänyt hyvin. blogi on päivittynyt säännöllisen epäsäännöllisesti. toki ihan kaikkea en täällä halua kertoa. kuka jaksaisi alituista vuodatusta koti-ikävästä ja turhautumisen tunteista? sillä niitäkin vuosi on pitänyt sisällään enemmän kuin edelliset vuoteni yhteensä. olkoon tämä paikka iloisemmille asioille ja näyttäköön tämä vain elämän kauniimpia puolia sillä niitäkin riittää. tuntuu kuin olisin vuoden matkustanut tunteiden vuoristoradassa. toivottavasti vuodesta 2010 tulee hieman loivempi vuoristojen suhteen.

nauttikaa elämästä!! pysähtykäää välillä kuuntelemaan itseänne ja ennen kaikkea läheisiänne!!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta Jenni ja Matti!! ja koiruudet!!
Täältä lumen ja pakkasen savosta

jenni kirjoitti...

kiitos, kiitos!! onnellista uutta vuotta sinne savon mualle!!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana Jenni. Meinas tulla tippa linssiin sun hyväntekeväisyystouhusta. Tai ehkä ne tuleekin ikävästä sinne..enpä tiedä. Tai kaiken yhteissummasta.

No kuitenkin, ihanaa vuotta 2010 sinnekin. Halaisempa hauvoja puolestani ja itseäsi ihan hirmuisesti!

<3 Meri

jenni kirjoitti...

halaus myös sinne!! ikävä vaan sitten jatkuu? tuu käymään!!! hauvat on kalastamassa, mutta ehkäpä illalla saan mereltä tuoksuvat märät halit.

jenni kirjoitti...

niin ja hirmuisen paljon onnea ja kaikkea mahdollista hyvää ja ihanaa sinunkin uudelle vuodellesi!!