työpäivä takana, kuuma ja pitkä sekä olo sen mukainen. suihkuun asti en ole vielä päässyt, joten nihkeys on mukavasti iholla, vaikkakin nyt on jo aika viileää ulkona. eilen illalla oli niin kylmä, että oli laitettava talvitakki päälle maraa ulkoiluttaessa. ihmiset kulkevat jo talvitakit päällä. kun kuuma itätuuli ei puhalla.
aina, kun kuvittelee asioiden luistavan niin tulee takapakkia. onneksi auto ei ole vielä ainakaan mennyt rikki. mutta tämä netti tuntuu ylitsepääsemättämälle ongelmalle. ehkä viikon päästä on käytössä toimiva ja edullisempi yhteys. uusi mokkula saatiin kuitenkin tänään, joten yhteyden muodostaminen ei ole enää ongelma.
töitä on siis tehty ja vielä kolme päivää jäljellä. aamulla taas viideltä herätys ja menoksi. toistaiseksi olen edelleen viihtynyt, vaikka työilmapiiri kiukuttakin ajoittain. meitä on ehkä joku 40 hengen porukka tekemässä terveystarkastuksia. vastuuhenkilöt ovat erittäin mukavia, kaksi valkoista naista, meitä valkoisia työntekijöitä on kuusi ja loput ovat mustia. ja jälleen rasismi kukoistaa. valkoiset eivät auta mustia, mutta mustat auttavat valkoisia minkä ehtivät. valkoiset eivät halua kulkea samoilla minibusseilla kuin mustat vaan valkoisten pitää päästä pikkuautoilla takaisin kaupunkiin kaivokselta. ja se, jos mikä aiheuttaa hullua säätämistä ja saa minun vereni kuohahtamaan. tämä rasismi on ihan uskomatonta. itsellä on niin neuvoton ja avuton olo sellaisen edessä. tarkastuksia tehdessä myös tuntee välillä sellaista herranpelkoa tarkastettavan osalta minua kohtaan, että en oikein tiedä kuinka lieventää sitä. ei pidä yleistää, mutta tuntemukset ovat olleet tälläisiä minulla.
päivällä oli ihan mahtava fiilis ajella kaivokselle. olin vain iltapäivän, joten hain yhdeltä swakopmundista vanhan pikkutoyotan, jolla ajelin 80 km:n matkan. ilman ilmastointia ikkunat auki halki karujen aavikkomaisemien, radiossa soi 80-luvun hittejä ja minä mietin, että täällä sitä ollaan toisella puolen palloa ja elämä hymyilee. tämä siis ennen synkkiä rasismiaatoksia.
suihkuun, jotta jaksaa aamulla herätä. vielä blogin otsikosta... tähdet näkyvät oikein kirkkaasti melkein joka ilta ja yö ja niitä on paljon. jos joukossa on joku tähtitieteilijä niin osaatko vastata näkyykö täällä myös otava, pikkukarhu jne??? vai ovatko kuviot ihan toiset?
hyvää keskiviikkoa!!! pian on taas viikonloppu!
21. huhtikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Hups!Tulipas sieltä textiä,ja minä kun olen kuvitellut että ne ajat on historiaa ja että mustat ja valkoiset kulkee käsikädessä.Kävin jo eilen kirjastossa hankkimassa ajankohtaisempaa tietoa Afrikasta.
Tsemppiä Kultaseni vaikka tässä asiassa en "hyviä"neuvoja pystykään antamaan.Kiva kun sinulla on työ jossa oppii muutakin kuin työntekoa.
Voikaa hyvin.
Niinpä, ajattelin ihan samaa kuin Aila-mummo. Tosiaan niin erilaista siellä tuntuu kaikki vielä olevan. Ehkei nyt ihan käsi kädessäkään mutta että vielä tollasta rasismia, huh huh. Tsemppiä, Jebu ! Työniloa ! K&K
hei vielä, käsittääkseni tähtikuviot näkyvät kaikkialla maailmassa, teillä vain eri aikaan kuin täällä tai jotain. Minä en siis ole tähtitieteilijä mutta maalaisjärjellä aattelin. Toki en tiedä onko järjestys sama kuin meillä mutta koittakaa tsiikailla...
K&K
mummi - afrikka jee! lue ja tulet sitten paikan päälle ihmettelemään. nii-in, ei sitä oikein tiedä kuinka asiaan suhtautuisi ja mitä siitä ajattelisi.
K&K - seurataan tähtiä, nämä kuviot ovat vain niin vieraita. työniloa sinnekin. taitaa olla myös pitkät päivät meneillään.
Lähetä kommentti