23. huhtikuuta 2009

pitkiä päiviä

vielä yksi päivä töitä jäljellä. saa nähdä kuinka myöhään huomenna menee, kun pitää purkaa kaikki tavarat. tosin huomenna on palkkapäivä, joten kaivostyöläiset ovat kuulema vain puolipäivää töissä ja tuskin sen jälkeen haluavat jäädä enää tarkastuksiin. urakan loppu häämöttää.

rasismi on yllättävän vaikea asia käsitellä, ainakin minulle. jos siitä jonkun valkoisen kanssa keskustelen heidän kantansa on se, että he ovat tyytyväisiä apartheidin (=rotuerittelyn) alaslaskemiseen ja sen laittomaksi julistamiseen, mutta samalla he toteavat, että tulen kyllä ajan mukaan ymmärtämään heidän ynseän suhtautumisensa muihin kuin valkoisiin. joten aika näyttää millainen minusta asian suhteen tulee. en voi kuitenkaan olla ihmettelemättä valkoisten ajattelutapaa paremmuudesta suhteessa toisen värisiin ihmisiin. asian on kanssa on tällä hetkellä ilmeisesti vain elettävä. ja välillä vähän hävettävä.

tänään miehelle oli oikein soitettu telecomilta ja tarjottu nettiliittymää ilman mokkulaa eli adsl:ää ja se tarkoittaisi sitä ettei käyttämisessä ole mitään rajoitteita. juuri meille kerrottiin kilpailevasta yrityksestä, että nettiä ei saa muiden yritysten kautta eikä muuten kuin mokkulan kautta. että sellaista. joten saa nähdä kuinka kauan meillä menee ennen kuin saamme jonkun järkevän liittymän. mutta haluan korostaa myös sitä, että olen erittäin iloinen tästäkin yhteydestä, harmi vain , että tämä on niin kallis.

ärsytykselläni on onneksi tapana hälventyä hyvinkin voimakkaasti jos vaan saan siitä jollekin purnata. kiitos siitä tälle blogille ja teille lukijoille! vaikkei kukaan jaksaisi lukeakaan niin en sitä tiedä ja vain pelkkä kirjoittaminen on jo tarpeeksi ärtymyksen purkamiseen.

viikonloppu tiedossa! meillä ei ole mitään kummempia suunnitelmia. ihanaa!!! ensi viikolla, kun kotirouvan eloni jatkuu taas, tällä kertaa vain autollisena, suuntaan kohti kukkakauppoja!! viime kesänä innostuin puutarhan hoidosta, ehkä se täälläkin on yhtä mukavaa kuin littoisissa.

ps. mies tahtoi vielä jakaa teidän autointoilijoiden kanssa pajeron kulutuksen. tankkiin menee 100 litraa, 17l keskikulutus. siis aivan sietämättömän paljon. onneksi bensa on halvempaa täällä, huomattavasti. pyydän anteeksi kuitenkin kaameaa saastuttamisen määrää.

4 kommenttia:

Katsan blogi kirjoitti...

Kuulepas nyt Jenni, kyllä sun blogia lukee varmasti todella monet. Ja välillä ihan turhautuu kun ei ole tullutkaan uutta "postia", tää on niiiiiiiin ihana. Joo, meillä on se tapahtuma viikonloppu ensi viikolla joten vielä ensi viikko tarttis tehdä pitempää, sitten toivon mukaan helpottuu. Mulla on muuten ihan sama, palatakseni vielä tähän blogin tekoon, kaikki kiukku hälvenee kun kirjoittelee vähäsen tuntojaan blogiin. Mutta nyt täytyy kiirehtiä töihin ja herättää Insku. Allu onkin siellä yökirjastossa, mitenhän sillä on mennyt ? K

Unknown kirjoitti...

Täällä ollut aivan ihanat vkl-kelit, arinko paistanut ja ollut oikeesti lämmin. t-paitasella o pärjännyt auringossa mennen tullen! suukkoja pali.

Anonyymi kirjoitti...

Heip Jenni! makin tunnustan valilla seurailevani sun blogia. Hauskaa luettavaa, ja varsinkin kun muistaa ittekin kelaillleen samoja asioita silloin kauan sitten kun tulin tanne ekaa kertaa.
Jos eksyt Windhoekiin niin soita ihmeessa. kaydaan tuopposella jauhamassa suomea.
Laura

jenni kirjoitti...

hei!!

K&K - kuin allun yökirjasto meni? ja synttärit? ehkä nyt pääsen normirutiineihini, kun netti vihdoin toimii ja kone myös.

L - oikeesti lämmin. kuulostaa niin loistavalle. oi oi. kunhan tulen turkkuseen niin mennään ihmettelee aurinkoa puistoon niinku silloin joskus kauan sitten.

Laura - olisi kyllä kiva nähdä ja kuulla mitä nykyään ajattelet asioista joiden kanssa painin nyt. tulikin juuri kutsu suomineitojen iltaan. saas nähdä eksytäänkö silloin windhoekiin. mutta samat sanat, jos tulet tänne päin niin ilmoittele!