13. huhtikuuta 2009

maanantai makoillessa

ihan täysin koko päivä on mennyt laiskotellessa. muutama kerta käyty maran kanssa peuhaamassa rannalla ja päädytty taas sohvalle television ääreen. pyykkiä on onneksi pesty monta koneellista, jotain hyödyllistä sentään. täällä on ollut koko pääsiäisen ajan todella kuuma, tuulta ei ole ollut juuri ollenkaan. kuumuus on ollut jopa ihan liikaa. varjoon tekee mieli tai pysyä sisällä. tavallisesti auringon laskiessa tulee niin vilu, että ulkona tarvitsee ainakin pitkähihaisen paidan, mutta nyt mennään ihan hihattomilla ja on lämmin. aurinko laskee jo ennen kuutta ja ennen seitsemään on jo ihan pimeää, aamulla aurinko nousee taas jo ennen kuutta. aurinko nousee vauhdilla ja kuudelta on siis jo täysin valoisaa. pitäisi varmaan opetella menemään nukkumaan aikaisemmin.

huomenna alkaa minun työputkeni, 9 päivän mittainen. huomenna menen ensin tutustumaan kuinka terveystarkastukset hoidetaan ja keskiviikkona alkavat tositoimet, seitsemältä lähdetään aamulla kaivokselle ja saavutaan illalla vasta seitsemältä takaisin. odotan jo sitä tunnetta, kun illalla pääsee kotiin ja tietää tehneensä koko päivän töitä. mies käy lounastunnilla katsomassa marttia, joten eiköhän marttikin siitä selviä. minun oma mammanpoika. seuraa kaikkialle, kuuntelee jo hienosti ja oppii uutta tosi nopeaan. aivan mahtava koira. raukkaparka söi eilen muutaman luun, lampaanluita, koska rannalla ihmiset heitteli niitä sille ja tänään on sitten oksennettu urakalla. arvasin näin käyvän enkä tykännyt ollenkaan, kun niitä martille annettiin. onneksi ei sattunut mitään pahempaa.

hyvää yötä ja hyvää alkavaa viikkoa! älkää kiirehtikö liikaa.

4 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Hienoa, että olet saanut töitä! Tulee päiviin vähän ryhtiä.

Täällä on taas syöty lammasta ja pashaa napa rutkuen. Ihanaa, kun päivät ovat pidentyneet pitkälle iltaan.

Odotan jo kovasti kesää ja tietty teidän Suomen vierailua.

Lähetin sulle viestin naamakirjassa. Ootko huomannut?

Kaikkea hyvää ja halauksia!

Unknown kirjoitti...

tsemppiä töihin jensku! upeita kuvia kyllä, ihan katteeksi käy täällä pilvisesä suomessa jossa ei vielä kevät viherrä. pyöräilyn vauhtiin on kyllä jo päästy.
t.kaima

Katsan blogi kirjoitti...

Hienoa Jenni, ihanaa että saat tehdä töitäkin siellä ! Vaikka on noi hienoja loikoilupäivätkin... eikö ? Kivaa työpäivää sulle, ai kauhia, se oli siis tänään vaiko eilen. No siis, eilenhän tietty jos kerta maanantaina makoiltiin, heh :) Menee päivät vähn rivakasti täällä. Oliko kivaa töissä siis ?
K&K

jenni kirjoitti...

K&K - loikoilupäivät on herkkua, mutta överit tulee niistäkin. keskiviikkona oli 1. työpäivä. ja kivaa oli!! terveisiä!!!

jenni - tänne vaan ihailemaan!!!

katri - huomasin ja vastasin ja vastasit. pus!!!