16. elokuuta 2009

päivän värinä harmaa eri sävyineen

juuri tähän aikaan aurinko voisi olla kauniisti hohtamassa horisontissa niin kuin joskus päiviä, useita päiviä sitten. tänään aurinko on ollut itsepintaisesti pilvien ja harmaan möhkäleen takana, kertaakaan se ei ole valaissut tai tullut esiin. päivän tai kaksi nyt elokuun aikana on voinut auringon nähdä ja tuntea. olo on melkein kuin suomen kaamosaikana. toki täällä on valoisaa, mutta jotenkin niin pysähtynyttä.


toisaalta minua kiehtoo rosoinen ja karu, kolkko ja paljas maisema. ilman turhaa kaunistelua.




hilda on säilyttänyt, ainakin vielä toistaiseksi, pehmoutensa ja suloutensa. se on niin lutunen, jos vain haluaa, mutta osaa olla kyllä raivostuttavan itsetietoinen ja nokkela. jos hildaa huvittaa lähteä omille tutkimusmatkoille niin minun on ihan turha heilutella nakinpalasta ja huudella hildaa palaamaan. hilda palaa kun huvittaa, iloisesti häntä heiluen ja silmillään kysyen, että missä se mun nakki on? ja minä olen pulassa että mitä teen. eihän sitä saa torua, kun toinen palaa, mutta entä kun se palaa vasta 10 minuutin päästä siitä, kun olen pyytänyt?

entä sitten minun lellikki? martista on sukeutunut karun komea koira. ihan just katujen kasvatti. ikää taitaa olla reilu 7 kuukautta, pentuajan pehmous ja suloisuus ovat karisseet pois jo aikoja sitten. perässäni martti jaksaa silti edelleen kulkea. ilmeisesti jonkinlainen murkkuikä on meneillään, vähän mara koettelee rajojaan ja kun nuhtelen niin sitten voi toista kun se on pahoillaan. niin pahoillaan, että minun tekee pahaa. eikä nuhtelun tartte olla kuin paha katse. vaikka toisaalta osaa marttikin sulkea korvansa ja silmänsä. riesaksi on muodostunut hildan riepottelu vapaana ollessa kodin ulkopuolella. liekö joku tarve paimentaa laumaansa tai näyttää oma johtajuutensa koirien kesken vai mikä? mutta riepottelu on välillä aika hurjaa. kotona hilda on aina se, joka ärsyttää martti ja hakee huomiota, rannalla kaikki on toisin.

ihan mahtavia koiria silti molemmat.



nousuveden aikaa, laskuveden aikana noilla kiviriutoilla voi kävellä kastelematta jalkojaan. tuossa ihan rannassa on kellastunutta vaahtoa, ehkä jotain tekemistä suolan kanssa. toisinaan se voi olla tosi paksua ja korkeaa. martti rakastaa juosta siinä vaahdossa. alapuolella vielä luontokuvaaja kuosmasen makrokuvaa vaahdosta. ei tainnut valo oikein riittää.


sainhan aikaiseksi lähes ilman valitusta olevan postauksen.

toivottavasti elokuu on vielä lämmin, nauttikaa siitä ja pimenevistä ah! niin tunnelmallisista illoista.

kuka tunnistaa eläimen?


mies timanttikaupungissa, viikko sitten sunnuntaina käveli ja etsi jotain auki olevaa paikkaa, josta saisi syötävää. tarjonta oli kehnonlainen, mutta iltapäivää piristi kummasti tämä jonkin sortin sorkkaeläin, ehkä kudu tai sitten tämä on se jolla on rinkula takapuolen ympärillä. eläin käveli vastaan, mies oli hieman säikähtänytkin ja vaihtanut nopsaan kadun puolta. nyt miehen ollessa timanttilaivassa päivää piristää timanttilaivan ympärillä hyörivät hylkeet, niitä on kuulema paljon. vielä kaksi yötä ja miestä saa piristää ihan omat eläimet.

aikamoinen viikko on takana. näennäisesti paljoa ei ole tapahtunut, mutta sisällä on myllertänyt sitäkin enemmän. ja olenhan minä täällä kotonakin saanut jotain tehtyä. eilen illalla iski hirmuinen sisustamisen palo. myllersin yläkerran vierashuoneet ja avot, nyt meille kelpaa tulla kylään. aina kun sisälläni myllertää alan järjestää fyysistä ympäristöäni, edes siihen pitää saada rauha. ja toisaalta ajatukset saa muualle. aamuiset lenkit ovat ihan välttämättömiä, mutta silloin taas tuntuu, että on liikaakin aikaa uppoutua omiin mietteisiin. taidan alkaa buddhalaiseksi ja pyrkiä tyhjentämään mieleni. ohjatut liikuntatunnit ovat siksi mieleeni, koska silloin pitää keskittyä siihen mitä ohjaaja sanoo ja mitä oma vartalo tekee ja miltä siinä tuntuu. mieli lepää ja keho tekee töitä. täällä muuten ohjattujen tuntejen taso on aivan jostain, mutta ainakin toinen ohjaaja yrittää kovasti ja on innokas. molemmat ohjaajat ovat muuten miehiä, jokseenkin harvinainen näky pilates -ja spinningtunneilla.

huomiseksi varasin itselleni hieman hemmottelua, marula hot oil -hieronnan. tiedättehän sen mun hehkuttaman amarulajuoman? tuota marulaa käytetään täällä paljon, siitä valmistetaan saippuaa, rasvoja, öljyjä jne... ja se tietysti parantaa kaikki vaivat. marula on hedelmä, ei kuitenkaan sen elefanttipuun niin kuin joskus luulin vaan marulapuun (loogista), mutta kuitenkin. hedelmää ilmeisesti tavataan vaan täällä eteläisessä afrikassa. olen ollut kaksi kertaa elämässäni ns. hieronnassa, jos opiskeluajan käytännön harjoittelua ei lasketa mukaan. kerran suomessa hot stones eli kuumakivihieronnassa, jota suosittelen kyllä, aivan taivaallisen rentouttavaa ja kerran kanariansaarilla amma-hieronnassa, jossa karkoitettiin pahaa pois vartalosta, oli pakko mielenkiinnosta kokeilla. se ei ollut ihan niin positiivinen kokemus.

kovasti yritän tehdä kaikkea mukavaa itselleni ja pitää itsestäni huolen. mies painaa töitä ainakin sen 12 tuntia päivässä, ilman vapaita ja yrittää vielä siinä samalla hoitaa normaalit työnsäkin. ei olla ihan balanssissa, mutta näillä mennään.

15. elokuuta 2009

kuplassa

pakko kai se on sitten ääneen myöntää, minun ja namibian kuherruskuukausi on aika lailla päättynyt. innostus on hiukkasen lopahtanut ja melko lailla kaikki ärsyttää. tämä noudattelee juuri tätä klassisen kulttuurishokin kaavaa. ensimmäiset puoli vuotta kaikki on hienoa ja mahtavaa, ihastusta täynnä. puolen vuoden tietämillä shokki alkaa näkymään ärsytyksenä ja ikävänä kotimaata kohtaan, jatkuvaa vertailua kuinka kotimaassa on kaikki paremmin ja kuinka siellä osataan hoitaa asiat niin paljon paremmin. ehken ihan vielä ole tuohon vertailuun päässyt. sitä olen harrastanut jollain tasolla jo alusta asti, mutta jotenkin olen vaipunut jonnekin omaan kuplaani, ei huvita mikään mitä joku muu ehdottaa, koirat ja mies jaksaa vaan kiinnostaa ja se jumppa niin ja ne kirjat. ei kiinnosta sitten pätkääkään mitkään muut asiat. kamala minä. mutta tähän on tultu. toivottavasti tämä vaihe ei kestä kauaa.

en tiedä mistä tämä johtuu. minusta tuntuu, että olen jollain tapaa hyödytön. työ ja sosiaaliset suhteet ovat minulle hyvin tärkeitä. jollain tapaa olen aina toiminut niin, että ympärilläni olevilla ihmisillä olisi asiat mahdollisimman hyvin, toiminut niin kuin olen kuvitellut heidän haluavan minun toimivan ja nyt ei ole ketään vetelemässä minua naruista ja on ihan pakko tutustua omaan mieleen ja pään sisältöön. minulla ei ole mitään velvollisuuksia, ei tarvitse olla missään eikä kukaan kaipaa minua muualla kuin kotona, joten olen täällä olemassa vain miestäni ja koiria varten. no siinäkin on tarpeeksi ja paljon onneen aihetta, ajattelee varmasti joku, mutta kun ei se vaan riitä. sitä paitsi se mieskään ei ole täällä vaan siellä timanttilaivassa!!! miehen poissaolo jo lähes viikon ( nii-in ja ennen se oli monta viikkoa putkeen poissa ja minua ei haitannut juuri ollenkaan) on vain rohkaissut minua tekemään kuplastani vieläkin suuremman ja vahvemman. koska nythän minulla ei käytännössä ole yhtään mitään velvotteita tehdä yhtään mitään. joten olen lukenut noin miljoona sivua tällä viikolla. aamusta iltaan luen, välillä käytän koiria ulkona ja annan ruokaa ja touhuan jotain niiden kanssa, käyn jumpassa ja teen jotain ihmekasviskeittoja, joiden kuvittelen laihduttavan ja katson mitä ihmeellisempää huttua televisiosta, kun silmät ei jaksa enää lukea. peter the perfect, onko tuttu?

että semmoista minun viikkoon. ja jos vielä vähän valittaisin niin täällä on ollut aivan hirveä ilma koko ajan. niin kylmä ja ihan liian harmaata. aurinko pilkistää ehkä kerran päivässä minuutin ajan.

10. elokuuta 2009

jumppa on just oikea lääke

sanoo ihka aito jumppari, nykyajan fysioterapeutti. tänään tein sen mistä olen jo kauan haaveillut. menin kuntosalille ja aloin asiakkaaksi. vuoden sopimus eteenpäin. juu-u, minä en sitoutumista pelkää! taisihan sitä turussakin mennä viisi vuotta saman kuntosalin asiakkaana.ja voi, että nyt on olo mitä mahtavin. jumppa tekee niin hyvää niin sielulle kuin ruumiille, siitä ei pääse mihinkään. en koskaan ole ollut millään tapaa johdonmukainen tai käynyt säännöllisesti samoissa jumpissa vaan aina fiiliksen mukaan kuntosalia ja erilaisia jumppia. tavoitteellinen liikunta ei ole ollut minun juttu (vaikka siitä aina haaveilenkin), vaan liikkuminen hyvän olon takia.

päivä on mennyt vähän hissutellen. hildan jalka vaatii vahtimista ja rauhassa oloa. meidän pienenpieni nurmikkomme on kärsinyt pahasti viime kuukausina. koirat ovat siis kirjaimellisesti tuhonneet sen. sitä hieman kuokin ja laitoin uusia siemeniä. paketin mukaan parin viikon päästä meillä pitäisi olla taas kaunis ja runsas nurmi.

tämän viikon teemana blogissa oli tarkoitus olla merenranta aamuisin. muttamutta edelleen tuo hildan jalkavaiva estää sen. jalkaa ei saa päästää kastumaan, joten tämän viikon pysyttelemme ihan vaan tien päällä ja hiekalla. ehkä sitten ensi viikolla. toiset aamut ovat niin aurinkoisia, meri kimmeltää auringon säteistä ja on niin kirkasta ja sinistä. toiset aamut ovat taas niin usvaisia, että hädin tuskin eteensä näkee, omalla tavallaan kaunista sekin. sitten on niitä harmaita aamuja, kun meri vaan pauhaa, mutta muuten kaikki tuntuu ja näyttää täysin pysähtyneeltä.

suomessa taitaa ilta jo pimentyä, täällä taas alkaa huomata päivän pitenemisen. kevät ja kesä tekee tuloaan. vielä sitä en muusta huomaa kuin pidemmästä päivästä ja kaupoista, jotka alkavat olla kesätekstiilejä pullollaan ja naistenlehdet antavat vinkkejä kesää varten. ja voisikohan yksi merkki olla myös se, että kaupasta löytyy hentoisia kevätsipuleita? en tiedä jos niitä kasvaa täällä vaikka ympäri vuoden. toisaalta lämpimän heinäkuun jälkeen on tullut taas hyinen kylmyys. jatkuva kylmyys. moneen päivään lämpötila ei ole noussut edes päivän aikana niin paljoa, että kroppa olisi ehtinyt lämmetä kunnolla. kuuma suihku ja jumppa onneksi lämmittävät.

jumpatkaa ihmiset!

9. elokuuta 2009

sunnuntai-iltana

meinasi tulla blogilaiskuus. kertomisen laiskuus. silloin kun minua alkaa laiskottaa ja jos laiskuus saa vallan, se yleensä kestää kauan. mutta toisaalta laiskuudesta saa ammennettua aina jotain. tänään olen katsonut kolme elokuvaa, naisten elokuvia kuten holidayn (tykkäsin!), jane austinin lukupiiri tai jotain sinnepäin (ihan katsottava) ja sex and the cityn (olihan se pakko katsoa vaikka olen nähnyt jo aiemmin, eikä se niin vakuuta kuin itse tv-sarja, mutta katsoin kuitenkin, itkin ja katsoin ja tuli hirmuinen ikävä ystäviäni). olen istunut ja makoillut vuorotellen sohvalla niin, että takapuoli on jo aivan puutunut. syönyt vain poppareita ja geishaa. enkä tuolla laiskuusammentamisella muuten tarkoittanut elokuvien katselua. tv-päivä oli ihan suunniteltu juttu.

aamulla (klo 7.00!!) sanoin heipat miehelle reiluksi viikoksi, lähdin koirien kanssa tavanomaista pidemmälle lenkille sillä tuloksella, että hildan oikea takajalka on paketissa, antura repesi, onneksi vain pinnallisesti, mutta kuitenkin tuli lääkärivisiitti. ja ihmeellistä kyllä alun innon jälkeen on hilda malttanut jättää jalan rauhaan. ehkä se on silti otettava viereen nukkumaan :)).

kiitos lohdutuksen sanoista valkonaamarouvapostaukseen. vielä me maran kanssa näytetään. lauantaisissa harkoissa oli huomattavasti rennompi meno eikä kukaan sorsinut, mutta eipä se pahin vihollinenkaan ollut paikalla. hilda on aivan innoissaan tunneleista ja pelastusrenkaista. estehypyt itsenäisesti ei vielä oikein suju, taitaa tyttö katsoa järkevämmäksi kiertää esteet kuin hypätä yli. martti ei jostain syystä malta keskittyä ollenkaan treeneissä. tottelevaisuusosiot menee hyvin, mutta muuten marttia kiinnostaisi vain leikkiä toisten koirien kanssa. ja voi sitä riemua, kun kaikki koirat saa vapaana temmeltää kentällä, eilen koiria oli ainakin 15.

eilen illalla kävimme herkuttelemassa uudessa ravintolassa, ranskalaisessa, oikein ranskalaiset kokit ja kaikkea ja hintataso myös sen mukainen. mutta minä tykkäsin. ruoka ei lillunut rasvassa ja kermassa vaan tuntui suht terveelliseltä ja puhtaalta. ihanaa!

mies tosiaan lähti aamulla varhain kohti windhoekia, josta lensi etelä-namibian timanttikaupunkiin, oranjemundiin. ilmeisesti kaupunkiin ei edes pääse ilman pätevää syytä. pitää olla lupapaperit jne, jotta lentokentältä pääsee ulos. sieltä lähtiessä on tarkka tarkastus ettei vaan ole timantteja eksynyt matkaan. mies on työasioissa siellä yhdeksän päivää. en ole aiemmin ollut yksin kotona, yötä. mutta nyt saan opetella ja totutella siihenkin. katsotaan kuinka kotirouvan käy. jäänkö sohvan pohjalle vai saanko jotain aikaiseksi??

pikkuveljelle vielä isot onnittelut eilisestä syntymäpäivästä! sinua on iso ikävä, edelleen ja aina vaan. paljon opiskeluintoa viidennelle luokalle!!! olet ajatuksissani joka päivä ja niin monta kertaa. monet asiat täällä muistuttavat sinusta. lenkkarit odottavat rappusilla ja lippis alakerran naulakossa!

5. elokuuta 2009

kammottavat valkonaamarouvat.

oih, kun olikin niin makoisaa nukkua oman peiton alla, oman rakkaan kainalossa ja oikein pitkät unet. rantakävely aamulla koirien kanssa, kyllä vaan vieläkin jaksan ihastella ja kiitellä siitä, että voin aamulla vaan lähteä ulkoilemaan vaikka kahdeksi tunniksi.

tänään menin maran ja hildan kanssa toista kertaa agilitya treenaamaan. paikalla olivat meidän sekarotuiset haahuilijat ja muiden rotukoirat. ja voitteko uskoa?? osa noista valkonaamaisista rouvista ei voi sietää marttia. martti on niin sanotusti rumalla tavalla kafferdog eli suomennettuna neekerikoira ja sehän ei passaa täällä maassa. julmetun ällöttävät rasistit! martti kuulema voi purra ja hyökätä niiden bordercollieitten kimppuun. just joo. yleensä treeneissä koirat saavat olla vapaana aluksi ja juosta miten tykkäävät, mutta yksi kammotusrouva tuli sanomaan minulle, että ota nyt tuo koirasi kiinni, kun se voi hyökätä meidän koiran kimppuun. ja ihan käsi sydämellä voin sanoa, että siihen martista ei ikinä olisi. meinasi ihan itku tulla.

ekalla kerralla jo hieman vainusin sortoa marttia kohtaan, mutta nyt se oikein lävähti päin kasvojani. hildaa siedetään paremmin, mutta marttia ei. onneksi ohjaajamme on hyvä mies ja ottaa martin huomioon eikä sorra. mutta että tämmöistä. ensin ajattelin, että tämä oli viimeinen kerta, kun osallistumme. mutta tulin toisiin ajatuksiin. ne valkonaamarouvat eivät meidän iloa pilaa, siinähäpän kärvistelevät.

hilda on aivan ilmetty stara agility-radalla. rohkea rämäpää, mutta malttaa myös kuunnella. ohjaaja oikein kehui ja pyysi muitakin katsomaan hildaa (hahaa!! niin oikein niille valkonaamarouville). marttia taas hiukan tuo arkuus vaivaa, mutta hiljaa hyvää tulee ja toivottavasti matkan varrella myös rohkeutta lisää.

aamupäivä meni pihaa siivotessa eli toisin sanoen hiekkaa lakastessa. puolet pihasta on raivattu, huomenna jatketaan. jos vain jaksan rankan työrupeaman jälkeen, heh heh.

4. elokuuta 2009

kotona

taas tuli saastutettua maailmaa ihan urakalla. kahden kuukauden sisällä neljästi olen lentänyt päiväntasaajan yli. auts. no seuraava kerta sitten vuoden päästä.

mutta olipas ihana tulla kotiin. nyt oli ensimmäinen kerta, että oikein tunsin tulevani kotiin. ehkä juuri siksi, kun mies, martti ja hilda olivat täällä odottamassa. koirat eivät oikein tienneet miten olisivat olleet, joten hyppivät vaan sitten ihan silmittömästi ja martti mourusi kuin kissa.

mutta oli silti ihana olla myös suomessa.

torstaina menen aamulla töihin!!! hätätapaus, vaan muutamaksi tunniksi tulevan työpaikan vastaanottotiskille päivystämään puhelinta. mutta että menen ihan kahdeksaksi aamulla. mahtavaa! voisin ihan laittaa vastaanottovirkailijan vaatteet, ettei niitä fyssarin perusverkkarivaatteita. pesti on siis ihan tunnin tai kahden mittainen. ja minä niin iloinen. etten sitten rasitu kuitenkaan liikaa. no joo.

laukku oli täynnä tuliaisia suomesta. kirjoja hirmuinen kasa. kuivattua ruisleipää, hernekeittoa, koirille hervottomat herkku -ja lelukassit äidiltä, miehelle muutama yllätys ja tietysti hiukkasen sisua ja fazeria.

outoa on olla hiljaisuudessa.

29. heinäkuuta 2009

kuopioooo

suomessa, matka sujui yllättävän sutjakkaasti aina helsingin lentokentälle saakka kunnes paljastui taas sama kuin edelliselläkin suomen reissulla. eli kappas vaan, matkalaukku jäi johannesburgiin. sekä minun että pikkuveljen. mikä harmistus. seuraavan kerran täytynee sitten kokeilla sitä, että itse tsekkaa laukut koneeseen. prkl.

äiti tekee ruokaa. nam!! uusia perunoita, salaattia halloumilla ja mansikoita jälkiruoaksi. täydellistä. silmäluomet ovat raskaat, mutta vielä vähän jaksaa.

long beachilla mara ja hilda ovat mellastaneet oikein huolella. mies oli hyvää hyvyyttään jättänyt ne sisälle, koska ilma on aamulla niin kylmä. lounastauolla oli sitten paljastunut, että kaiken mahdollisen irtaimiston olivat tuhonneet enemmän tai vähemmän. olipa hilda onnistunut jälleen meikeilläni myös sotkemaan oman naamansa ja mara jalkansa.

perunat ovat kypsiä.

28. heinäkuuta 2009

SATA SATA SATA

on nyt täynnä. ylpeä minä itsestäni. aluksi hieman epäilytti, että mahtaako alkuinnostus kantaa pidemmälle. kantoi ainakin sadanteen postaukseen.

viisi kuukautta siitä, kun suomi jätettiin taakse ja nyt just olen tulossa jo toista kertaa suomessa käymään. tosin pikalomalle.

joten sovitaanko teidän kaikkien murujen kanssa joita ehdin tapaamaan, että ei nurista siitä kuinka lyhyeksi aika jää, joohan?? siitä tulee vaan niin riittämätön olo ja huono mieli. päiviä on muutama hassu, no viisi kuitenkin ja kolme kaupunkia.

pitänee mennä... nähdään pian!!

kone jää kotiin joten voipi olla, että vasta viikon päästä päivittelen seuraavan kerran.
mutta varmasti päivitän.

26. heinäkuuta 2009

takaisin long beachilla

takana pikamatka sisämaahan. hur!! kun siellä oli kylmä. yöllä oli varmasti nollaa lähellä lämpötila. toisin kuin täällä rannikolla, jossa on hiekkamyrskyt pauhanneet muutaman yön ja päivät ovat olleet kuumia.

meidän majapaikka oli niin keskellä ei mitään kuin voi olla, silmänkantamattomiin savannia ja erilaisia eläimiä. nähtiin sarvikuono, kirahveja ja paljon erilaisia antilooppeja, villisikoja ja pienen pieniä dassieita, jonkin sortin näätiä. näitä näätiä, jotka olivat tosi söpöjä ja näyttivät ihan murmeleilta , löytyi joka puolelta. huoneiston terassilta ja ympäristöstä. illalla yhdeksän aikaan olimme jo niin rättipoikkiväsyneitä, että ei jaksanut enää mitään muuta kuin vetää peiton päälle ja nukahtaa.

mies ja pikkuveli menivät pörisemään mönkijöillä ja minä jäin hieman viettämään omaa aikaa. ollaan touhuttu koko ajan niin paljon, siltä minusta ainakin tuntuu vaikka pikkuveli sanookin, että välillä on niin tylsääää. mutta aikamoisella vauhdilla on kuukausi vierähtänyt. pitkä aika pienelle miehelle tosin. viime viikosta saakka koti, kaverit ja vanhemmat ovat olleet jatkuvasti mielessä. eikä kuulema enää tule yksin tänne, ainakaan kuukaudeksi. vanhempien ja kavereiden kanssa kyllä. kohokohtia lomalla ovat olleet ehdottomasti martti ja hilda, delfiiniristeily, kameliratsastus, karting ja mönkijäajelut.

mahtaa meillä olla hiljaista ja erikoista aluksi, kun tulen takaisin suomesta ilman pikkuveljeä. pieni mies on kuitenkin tuonut järjestystä arkeen ruoka-ajoilla, nukkumaan menoilla jne...

koiravahtimme oli jättänyt sitten maran ja hildan makkariin lähtiessään tänä aamuna töihin ja ou my word! mikä sotku siellä oli. minun kaikki meikit oli purtu ja levitelty pitkin lattiaa, vaatteita revitty vaatekaapeista alas, sängyt myllätty kokonaan ja hyllyiltä tiputeltu tavaroita alas. onneksi ne ei siellä muutamaa tuntia kauempaa olleet. oli tullut väärinkäsitys siitä missä koirat ovat yksin ollessaan.

nähdään pian muruset! ja äiti, pikkuveli on ainakin vielä tässä vaihessa tulossa takaisin täysin terveenä ja hyväkuntoisena, monia uusia asioita oppineena sekä monta uutta kokemusta rikkaampana ja ainakin nyt tietää, ettei enää jätä äitiä ja isää näin pitkäksi aikaa yksin. mutta ollaan me hyvää huolta pidetty.