hulabaloo!

mistä syntyy hulabaloo minun elämässä? liian monta päivää peräkkäin kunnon yöunia, aikaisia herätyksiä joka aamu parin viikon sisällä, töitä, jotka venyvät myöhään iltaan saakka. kaksi reissua järjesttevänä ja vielä samaan aikaan. ensi viikolla häämöttävä loma, joka tuntuu olevan kuitenkin vielä niin kaukana. en taida osata delegoimisen taitoa.

taisin juuri päättää, että mies saa hoitaa tulevan lomamme yöpymiset. muutama yö on jo varattuna, kuusi yötä odottaa vielä paikkaansa. mutta me lähdetään victorian putouksille!!! kymmenen yön päästä auto starttaa reilun 4000 kilometrin matkalle. ihan mahtavaa!!! kuvitelkaa nyt, victorian putoukset. kukapa ei niiden näkemisestä olisi joskus haaveillut. matkataan namibian halki sambiaan, sambian livingstoneen, josta käydään putouksilla vierailemassa. yksi jo varatuista yöpaikoista sijaitsee saaressa, zambesi-joella. hieman sellainen laguuni-kirjasta/leffasta tyylinen saari. ollaan tosin vain yksi yö, mutta ollaanpa edes se. wuhuu!

tulevana viikonloppuna lähden luokkaretkelle luokkani kanssa. 200 kilometrin päässä olevaan uisin kylään, joka on ihan namibian korkeimman vuoren, brandbergin juurella. brandbergin vuoreen on joskus vuonna miekka nakuteltu yksi namibian tunnetuimmista kalliomaalauksista, the white lady. matkaan mahtuu myös ihan vain uima-altaalla polskimista ja jonkin sortin safariautolla ympäristöön tutustumista. aionpa paistaa myös lettuja. retken järjestäminen on ollut yllättävän työlästä. aikataulut pitää suunnitella tarkkaan, ruokailu vieläkin tarkemmin, kaikki tavara pitää haalia kasaan mitä tarvitsemma. delegoiminen on lahjakkaasti unohtunut tämän reissun suhteen kokonaan.

tulevana viikonloppuna on myös se kauan odotettu lopputurnaus lentopallossa. joukkue matkaa 1000 kilometriä pohjoiseen, ovambumaalle, oshkatiin. jokaviikkoiset iltapalaverit asian tiimoilta ovat olleet hmm. lievästi sanottuna mieltä kiristäviä. turnauksen järjestää score-niminen järjestö, jonka tavoitteena on vaikuttaa parantavasti ihmisten elämänlaatuun paikallistasolla urheilun kautta. score tekee valtavan hienoa työtä tarjoamalla lapsille mahdollisuuksia harrastaa. score on iso kansainvälinen organisaatio. myös suomesta voi lähteä scoren vapaaehtoiseksi. noh, mutta joka tapauksessa näissä palavereissa on toisteltu samoja asioita kerrasta toiseen, erittäin hitaalla tahdilla. pointsit pitää antaa kyllä siitä, että kaikki ovat aina ajoissa paikalla.

minun volley starssini vain lähtevät turnaukseen ilman minua, nyyh. hieman on haikeaa päästää heidät lähtemään toisen valmentajan kanssa, mutta minkäs teen. onnellinen pitää olla siitä, että saivat matkaan ihan oikean lentopallopelaajan. olen väsännyt ja kerännyt oikeita papereita kasaan, järjestänyt ylimääräisiä treenejä lähes joka viikonloppu, delegoimisesta ei taas tietoakaan.

jottei ihan vielä tekeminen loppuisi niin torstaina myolla järjestetään ns.pääsykokeet uusille oppilaille. jokaiselle luokalla saadaan toivon mukaan uusia oppilaita. lapsia tippuu aina matkan varrella pois, myo vaatii niin paljon aikaa ja luonteen lujuutta ettei kaikista siihen ole. pääsykokeet ovat aiheuttaneet pienoista paniikkia, koska niiden suunnittelu konkreettisella tasolla on jäänyt aivan viime tippaan.

pienoisia tykytyksiä on myös aiheuttanut ihan täällä asti se tuhkapilvi. lähetimme muutama viikko sitten kasan kutsukortteja eurooppaan. mutta perille ovat ilmeisesti tulleet. iltojen ihastus on ollut lukea kännystä viestejä ja sähköpostista posteja. kiitos niistä ihanaiset! ihan ei ehkä vielä kaikkia ole kutsut tavoittaneet, koska niitä vieläkin löytyy pöydältä... african time. just now. eli ihan mitä vain tästä hetkestä hamaan tulevaisuuteen.

mies on kapissa. perjantaihin saakka.

iltalenkki kutsuu. ja uni.