25. huhtikuuta 2010

kotona

kotona. oli kyllä ihan maailman parasta vähään aikaan tulla kotiin. miehen kainaloon ja koirat toiseen.

maralla on muuten vasemman takajalan polven ristiside repeytynyt. kuukausi odotellaan ja katsotaan lähteekö se paranemaan itsestään vai joutuuko mara leikkauspöydälle. kuukauden mara on jo tasaisin väliajoin arastellut jalkaa aina noustessaan ylös, mutta arastelu on ollut aina vain hetkittäistä. me luulimme, että jalka on vain puutunut. noh, eipä ollut. yhtään en tiedä kuinka nivelside on päässyt repeytymään. epäilen vahvasti, että vahinko on sattunut maran omille seikkailuilla, jotka ovat muuten loppuneet noin kuukausi sitten.

nyt lostin pariin ja pizzan kimppuun.

Ei kommentteja: