29. huhtikuuta 2010

loma, loma, loma!!!

lasillinen punaviiniä. pikainen päivitys. pakkauspuuhat saa hetken odottaa. mies on vielä töissä, koirien hoitajat matkalla rannikolle windhoekista. toinen hoitajista tulee pakkogradulomalle. hoitaja jää yksin ensi viikoksi, ilman autoa, long beachille. ilman nettiä. siis pakkogradukirjoitusurakka edessä.

huomenna siis startataan. kilometrejä koko reissulle kertyy noin 4000. kahdeksan yötä ollaan reissussa. viisi niistä ehdalla camping-hengellä. kolme yötä sambian puolella majoitutaan hostellissa, yksi öistä "saarella".

edit. vieraat tulivat, mies saapui kotiin jo monta tuntia sitten. talo on jo hiljentynyt. mutta haluan jatkaa juttua.

elikkäs huomenna matkataan 600km, määränpäänä grootfontein ja siellä farmi, jossa telttaillaan. haluan mennä tilalle, koska siellä on kesy leijona. leijona, joka on kasvanut tilalla pennusta saakka ja käyskentelee siellä siis ihan vapaana.

vappuaatto vietetään siis namibian jellonan kanssa. lauantaina matkataan capriville, joka on ihan pohjoisessa ja idässä, kaippa sitä koilliseksi sanotaan. luonnonpuistoon yöksi, jossa taas ihan villit eläimet elää vapaana. mies halusi välttämättä sinne, minulla on vielä melkoisen pelokas olo viime syksyisen reissun jälkeen, mutta kai sitä tuon luolamiehen kainalossa tuntee turvaa.

sunnuntaina on tarkoitus saapua sambiaan, livingstoneen. mennään kaupungin yhteen suosituimmista menomestoista yöksi. tekee meille kalkkiksille hyvää. sambiassa ollaan siis kolme yötä. keskiviikkona ajettavaa kertyisi reippaat 1000km, jotta torstaina olemme lähellä etoshaa, namibian suurinta kansallispuistoa. etoshassa yövytään yksi yö ja kotimatkalla rannikolle stopataan vielä jonnekin.

pakkaaminen on saanut aikaan lievää innostusta, nimittäin laatikoita kohtaan. tekisi mieli pakata kaikki kamat läpinäkyviin laatikoihin. järjestellä oikein hienosti ja loogisesti. laatikoita kuin on vain kaksi. ja siitä logiikasta ei tietoakaan. on se vaan kummaa, kun päähänsä saa, että pitäisi pakata laatikoihin niin itse pakkaamisen sisältö menettään merkityksensä. päässä ei ole muuta kuin laatikot. kuinka hienoa olisikaan pakata pikkulaatikoita laatikoiden sisälle. mitä näihin sitten pakkaisin? noh, tietty mausteet omaan laatikkoon, ruokailuvälineet omaan, kuivatavarat omaan, kattilan ja paistinpannun omaan ja sitä rataa. loputon leikki. ja jokseenkin jo järjetön.

ehkä olisi aika mennä nukkumaan. seurata viisaimpien esimerkkiä.

ensi kertaan. sunnuntaina viikon päästä pitäisi olla taas langoilla.

syökääs joku muutama munkki mun puolesta vappuna.

2 kommenttia:

gatinha kirjoitti...

hyvää matkaa! ota paljon kuvia meille kaukokaipuisille, mutta muista nauttia maisemista myös ilman linssiä!!!!

jenni kirjoitti...

kiitos gatinha! kotona ollaan taas ja kyllähän noita kuvia kameroihin kertyi. vielä kun saisi ne koneella ja blogiin.