mennyt viikonloppu mielessäin osa II

ja tuleva jo ihan käsillä. eilen tavattiin mukavia uusia ihmisiä, paikallisia. minulla on jo 3 paikallista kontaktia!!! jee! fysioterapeutti soitti eilen ja sanoi järjestelleensä asioita, ensi viikolla todennäköisesti voisin mennä täyttelemään jotain papereita jne. ainut vaan, että ensimmäisen vuoden olen pelkkä harjoittelija ja vasta sen jälkeen minut tunnustetaan oikeaksi fysioterapeutiksi. mutta on kuulema vaan paperiasioiden takia näin. byrokratia kukoistaa täälläkin.

martti-parka on nukkunut koko eilisen päivän ja tämäkin päivä taitaa mennä nukkuessa. tiistai-illan ja keskiviikon martti oli hereillä koko ajan ja jännitti vain. hiljaa hyvää tulee ja nyt on selvästi havaittavissa rentoutta. eilen hiekkadyynejä tavoiteltaessamme iho paloi punaiseksi ja nyt sattuu. ensimmäinen kerta, kun pääsi palamaan näin pahasti. suojakertoimella 30 on menty koko ajan ja olen lisäillyt sitä parin tunnin välein vähintään.

viikonlopun suunnitelmat ovat vielä ihan auki. jos vain ottaisi rennosti ja kokeilisi kuinka sujuu braai eli grillaus. uskokaa tai älkää, mutta meillä on on oma braai sisällä, ruokailutilassa. puuklapeilla toimiva. paikalliset vannovat braain nimeen. ruoka taitaa olla täällä hyvin tärkeässä roolissa. moni puhuu siitä ja kertoo reseptejä ja tapoja valmistaa ruokaa, erityisesti game meattia eli kaikenlaista riistaa, antilooppeja on montaa lajia, seepraa, krokotiiliä, strutsia puhumattakaan kalasta, joka pitää tietysti kalastaa itse. tuoreita merenantimia on vaikea löytää, pakasteesta löytyy jo ihan kaikkea. paikallisten mukaan tuore kala pitää itse kalastaa. se taito on siis opeteltava. kalastajia täällä on paljon, rannoilla on myös simpukoiden kerääjiä, ehkä liityn keräilijöiden joukkoon. simpukat ovat superherkullisia täällä!!

menneeseen viikonloppuun vielä kerran kuvien kera. ja tuo otus kirahvin jälkeen on tietenkin sarvikuono eikä mikään virtahepo niin kuin jossain postauksessa väitin. tulivat muuten ihan liki autoa. olin varma, että tässä se elämä nyt oli, afrikassa loppu tulee, kun sarvikuono heittää pari kertaa ilmaan ja talloo päälle. oppaan antama "sarvikuonosuklaa" laukaisi onneksi tilanteen ja sarvikuonot olivat tyytyväisiä kuten myös me retkeläiset, koska kuvat sai ihan läheltä. leijonien kohdalla olin myös varma lopusta. karjunta oli karmivaa. leijonat olivat aidan takana ja tiesivät saavansa ruokaa. me ei vielä tiedetty vaan, että ne eivät voi päästä aitauksesta ja että ne elävät "vankeudessa".
















mukavaa viikonloppua kaikille teille !!! onko turussa vielä lunta?

mennyt viikonloppu mielessäin

martti muutti meille toissapäivänä.

tämä katujen kasvatti sai meiltä uuden kodin. pieni arkajalka, pelkää vielä aikalailla kaikkea muuta paitsi ruokaa. martti on nälkäinen ja ruokahalu on loputon. hontelo olemus ihastuttaa minua ja on hienoa nähdä kuinka tuo pelokas koira alkaa pikkuhiljaa luottamaan. martti hoksasi yhdessä illassa sisäsiisteyden, fiksukin vielä! martti sai nimensä ahtisaaren mukaan, jotenkin halusimme herra ahtisaarta muistaa hänen ansioistaan 90-luvun taitteessa, kun namibia onnistui neuvottelemaan itselleen itsenäisyyden etelä-afrikasta.

ihan ei heti onnistunut yhteistyö, hihnassa kulkeminen oli aivan uutta vielä viime lauantaina, kun kävimme katsomassa marttia ennen windhoekiin lähtöä. mutta nyt se onnistuu, alempana todiste siitä.


martin alkuperästä tai koostumuksesta ei tiedä kukaan (arvauksia saa laittaa). ehkä labbista, jotain vinttikoiraa, dobermannia, saksanpaimenkoiraa...?? martti oli löytynyt "slummialueelta" roskiksesta. onneksi joku oli pelastanut martin sieltä ja vienyt spca:lle, jossa martti ehti olla ainakin 5 viikkoa ennen meille tuloa. martin arvioitu ikä on 10-12 viikkoa. ehkä syntymäpäiviä aletaan viettämään 17.3, päivänä jolloin martti tuli meille.


pitkät on jalat, sitäkään ei tiedä kuinka iso martista tulee. nyt syödään paljon ja asetutaan kodiksi. katsotaan puolen vuoden päästä millainen jättiläinen meillä on.

näin täällä ulkoillaan, näettekö lenkkipolun? tänään on aikomuksena nousta hiekkadyyneille, kunhan palmun alta on kitketty rikkaruohot. tämä kuva on ihan rannalta, kaukana takana näkyy dyynejä.

white rhinos ja klubbailua windhoekin tyyliin

pikapikapostaus. windhoekissa ollaan edelleen, vielä 2 yötä. eilen saavuttiin, muutos maisemassa oli melkoinen. alle 100 km sisämaahan ajettuamme alkoi vihertää, helmikuun pari viikkoa kestäneet sateet olivat saaneet kaiken kukoistamaan, hiekka loppui ja kasvillisuus alkoi, tykkäsin. kuvia tiedossa taas jossain vaiheessa.

windhoekissa olemme jo parhaat päivänsä nähneessä hotellissa. 80-luvulla on varmasti eletty tämän hotellin kulta-aikaa. sijainti on loistava keskustassa. eilen illalla tutustuttiin pariin paikalliseen, joiden kanssa jatkettiin illanviettoa. kävimme paikallisella klubilla. hittituote on muuten brandycola. ei kuulema haise seuraavana päivänä eikä puske ihon läpi pintaan. kaikki tuntuivat juovan kyseistä juomaa. ihmisiä klubilla ei ollut ruuhkaksi asti, musiikkina oli tämän hetken listahittejä. tavattiinpa klubilla suomalainen poikakin, joka on asunut 11-vuotiaasta saakka täällä, nyt aikuisena palannut armeijaan ja opiskelemaan suomeen, mutta käy täällä edelleen ahkerasti. hänelle meidän tapaaminen taisi olla suurempi yllätys ja hämmästys. ei kuulema ole aiemmin sattumalta tavannut suomalaisia namibiassa.

hotellille palattiin ehkä viiden aikaan aamulla. tahdonvoimalla herättiin aamupalalle, mutta sen jälkeen oli pakko jatkaa unia ja iltapäivällä lähdettiin läheiselle game ranchille (riistatilalle, 45 000 hehtaaria) katselemaan eläimiä. ja niitähän riitti. monta erilaista antilooppilajia, kirahveja, villisikoja, valkoisia virtahepoja sekä leijonia. leijonat elivät "vankeudessa", ne oli pelastettu 17 vuotta sitten namibian pohjoisosasta ja ovat siitä saakka asuneet aidatulla alueella, jossa ei ole muita eläimiä. alue oli myös useita hehtaareita, mutta saalistaa leijonat eivät kuulema enää osaa. upean näkoisiä eläimiä ja urosleijonan karjunta oli karvat nostattavaa. olimme avomaasturin kyydissä 1,5 tunnin ajan katselemassa eläimiä. oikein kelpo tapa viettää sunnuntaipäivää pikkupäänsäryssä.

jatkoa luvassa pian. huomenna, ylihuomenna tai keskiviikkona...

ps. kommentoinnin asetuksia on muutettu!!! nyt voi kommentoida ilman rekisteröitymistä eli ihan helposti, onnistuu varmasti nyt kaikilta!!!

lisää koiruuksia

tänään siis vierailimme walvis bayn spca:lla katsomassa koiria. siinä paikassa tuli suru puseroon ja kyynel silmään. pelokkaita ja täriseviä koiria. yksi pienenpieni ja vanha jack russeli katsoi niin syvälle silmiin ja pyysi vain päästä sieltä pois. tänään on kotona käyty keskusteluja aiheesta. tiedän, että kaikkia ei voi pelastaa. mutta tämän koiran kanssa syntyi välittömästi niin vahva tunne. eikö vanha koira ansaitsisi hyvät viimeiset elinvuodet? mutta totta on myös se, että se ei ikinä kestäisi lentomatkaa takaisin suomeen. pitänee miettiä (ja toimia!). toisessa paikassa swakopmundissa kävimme myös tervehtimässä eilen tavattua honteloa pentua. kerkesimme sinne juuri sulkemisaikaan, joten käynti oli hyvin pikainen. huomenaamuna mennään uudestaan ja saadaan tutustua pentuun ilman kaltereita välillämme. sitten lähdetään matkaamaan kohti windhoekia.

tässä tämä innokas meidän sydämien sulattaja. kömpelö kuin mikä, mutta mitäs teet, kun on niin pitkät jalat.

perjantai 13. päivä

kuukausi sitten sanoin lämpimät hyvästit entisessä työpaikassani. ette tiedäkään kuinka ikävä minulle on jo ehtinyt tulla työkavereita, pomoa (joo!! totta on, toisilla on onnea pomon suhteen!) ja tietysti kuntoutujia. kuukausi on mennyt nopeasti, mutta niin paljon on ehtinyt tapahtua, että työssä olosta tuntuu olevan ikuisuus. kaipaan työn vaatimaa aivotoimintaa ja ajatustapaa, ongelmanratkaisua ja uskokaa tai älkää ft:t fasilitointia! kerran fyssari, aina fyssari!

koiruuksia ja kuvia langstrandilta

haikea mieli on ystäväni ja odottava tunnelma, tahtoisin tutustua ympäristöön enemmän ja enemmän. huomenna lähdetään namibian pääkaupunkiin windhoekiin ja palataan tiistaina takaisin tänne langstrandille. windhoekissa käymme suurlähetystössä ja jossain paikassa, jonka nimeä en tiedä täyttämässä paperit, jotta tavarat suomesta pääsevät matkaamaan tänne.

eilen sydämiä sulateltiin ja valloitettiin oikein huolella. olimme tutustumassa swakopmundin spca:n löytökoiriin, lyhenne tulee ehkä sanoista saving pets from cruelty association. ja voi niitä murmeleita siellä, innokkaita hännänheiluttajia. ainut toive koiralta meillä on, että se olisi keskikokoinen ja jotenkin edes täysjärkinen ilman sairauksia. lähes kaikki koirat olivat pikkuisia kooltaan, mutta yksi 8-viikkoinen pentu, joka oli jo nyt melko korkea, jäi ajatuksiin, vaalea koira, roduista mahdoton sanoa mitään. hirmuisen pitkät jalat sillä oli ja jotenkin hontelon oloinenkin se oli. siis aivan ihastuttava, ainut vaan, että hieman mietityttää kuinka suuri siitä mahtaa tulla, mutta ei kai se koko sitä huonommaksi tee? ei!!! no tutkaillaan tunnelmia nyt viikonlopun ja windhoekin matkan aikana. tänään on kyllä tarkoitus mennä vielä walvis bayn spca:ssa käymään. voi olla, että illalla täällä on yksi hännänheiluttaja ilonamme. spca:n löytökoirat ovat aina rokotettuja, eläinlääkärin tarkistamia ja vielä sterilisoituja. leikittelin jo ajatuksella, että pestaudun spca:lle töihin, vaikka ilman palkkaa vapaaehtoiseksi.


seuraavassa tunnelmia sunnuntailta, kuuma aalto -päivältä, jona saavuimme tähän ihmeelliseen maahan.

tässä olemme takapihalla, toisella niistä. ihan ei pieni nurmikkomme ole päässyt kuvaan. talo on ympäröity korkealla muurilla. huikea olo oli 40 asteen lämmössä, paikallista olutta maistellaan, windhoekia. hyvää olutta. kaikki olut on ollut hyvää täällä, saksalaista perintöä.

näkymää, kun mennään pari taloa meiltä eteenpäin rannalle. rantaa on niin kauas, kun jaksaa katsoa, jossain vaiheessa tulee walvis bay vastaan, 15 km jälkeen. me ei asuta rannalla vaan välissä on pari taloa ja katua, mutta max. 300 metriä rannalle. talojen takana menee tie, jonka jälkeen alkaa loputon hiekkadyyniaavikko. huomenna nähdään kuinka kauas se kantaa, kun lähdemme windhoekiin ajelemaan, matkaa on 400 km suoraan sisämaahan päin.

rannalta kuva, kuvan oikealla puolella on katu, joka tuo meille ja toisella puolella on lisää taloja ja langstrandin kaksi ravintolaa ja kioski. koko paikka on max. leveydeltään kilometrin verran ja taloja on ehkä neljässä rivissä. selkeää kuvailua, ollut aina vahvuuksiani... edelleen haluan korostaa, etä tuo hiekka siis vain jatkuu ja jatkuu.


kun saavuimme langstrandille niin heti meille esiteltiin talot, joissa brangelinat (angelina jolie & brad pitt) olivat shilon syntymän aikaan. jos en ihan erehdy niin tuossa ne ovat, paljon vihreää. ne ovat loma-asuntoja, siellä sijaitsee toinen alueen ravintoloista, vielä testaamatta.

jos haluaa vihreää niin tässä yksi vaihtoehto. ei kuvasta niin hyvin välity, mutta livenä on kummallisen näköinen. ihan vihreää ruohoa hiekan päällä. itse henk.kohtaisesti en oikein vielä tiedä mitä asiasta ajattelisin. meidän pikkunurmikko kuhisee ainakin niin paljon elämää ettei tulisi mieleenkään astua sen päälle edes. kai se on vaan sitten ilo silmälle.

ensimmäistä ateriaa namibiassa odotellaan, kyseinen ravintola on ostereistaan kuuluisa, vielä ei kuitenkaan uskaltanut koettaa (vatsat), taitaa tulla kantapaikka, pakon edessä. mutta ei yhtään hullumpi paikka. ravintolan yhteydessä on myös baari, joka on rakennettu meren päälle, pitkän laiturin päähän. siitä kuvia kunhan sinne joskus menemme. mutta siis oikein idyllinen ja hurjan romanttinen auringonlaskun aikaan. näkymät kauniit.

mokkulanetti toimii !!!

mistä sitä taas aloittaisi?? kolmas yö on nukuttu namibian tähtitaivaan alla, jäljellä on vielä reilu tuhat yötä... jotenkin ollut aika haikea fiilis viime päivinä ja hullu ikävä kotia, missä kaikki on tuttua, voi soittaa puhelimella ja vaihtaa kuulumisia, juoda vettä hanasta, syödä mitä tahansa pelkäämättä vielä pahempaa vatsatautia, mennä nukkumaan ilman kauhukuvia yöllisistä ei-kutsutuista vieraista ja olla ilman nihkeän hikistä ihoa.

että ei tämä ihan paratiisimaista ole, vaikka puitteet siihen kyllä löytyy. heti pikimmiten, kun saan siirreltyä kuvia koneelle kamerasta laitan niitä tulemaan. meri pauhaa koko ajan, siitä tykkään, se on jotensakin rauhoittavan kuuloista. nyt olen yksin kotona, mies on töissä, mutta kävi hetki sitten tuomassa tämän nettimokkulan ja hieman lounastamassa, lounastauko on tunnin verran klo 13-14, jolloin osa kaupoistakin on kiinni, hieman kuin siesta.

eilisen iltapäivän kuljeskelin walvis bayn kaduilla, walvis bay on aika karun näköinen kaupunki, matalia rakennuksia. selkeä ruutukaava suunnistaa, autoilla en silti vielä uskaltanut, kun ei ole tuota kv-ajokorttia, eikä vakuutusyhtiö olisi kovin suopea minua kohtaan, jos jotain kävisi. mutta kortti pitäisi saada siis pian, että pääsen täältä langstrandilta liikkeelle. jos en ole jo kertonut aiemmin niin kerron ainakin nyt, että tämä langstrand on kahden kaupungin välissä oleva pienehkö lomailu -ja asuinalue rannalla, josta löytyy muutama hotelli ja kaksi ravintolaa, pieni kioski ja kauniit maisemat. täältä on 15 km matka molempiin kaupunkeihin (walvis bay & swakopmund). swakopmundissa olen käynyt kerran ruokakaupassa, se oli mukavan oloinen pikkulomakaupunki. ruokakaupassa oli muuten aikamoinen yllätys paikallinen hintataso. lähes sama kuin suomessa, tavaraa tuodaan niin paljon namibian ulkopuolelta.

aurinko paistaa tänään siniseltä taivaalta, eilinen oli sumuinen päivä eikä niin kuuma kuin edelliset. kai kotirouvan pitäisi alkaa puuhailemaan päivittäisiä toimiaan, kuten purkamaan miehen matkalaukusta vaatteet kaappiin. apua!!! kuuluuko se nyt oikeasti minun hommiin??

long beach = langstrand = uusi koti

taalla sita nyt sitten ollaan. olen nyt nettikahvilassa, josta johtuen pilkut aan paalta voi puuttua. sunnuntaina eli kaksi paivaa sitten saavuttiin perille. saapuminen oli uskomaton kokemus, jalleen kerran. no, joka tapauksessa, kun laskeuduimme koneesta rappusia alas 40 asteen helteessa, kuuman tuulen puhaltaessa oli tunne uskomaton, hiekkaa pollysi joka puolella tuulen mukana ja sen kaltainen kuumuus muualla kuin saunassa oli minulle taysin uutta. miehen kanssa ei voitu muuta kuin nauraa, valilla vahan hysteerisemmin ja sitten taas pudistella paata. lentokenttarakennus oli pieni ja piskuinen, tulli halusi tutkia meidan laukut pikkuruisessa huoneessa, missa ei todellakaan ollut ilmastointia, hiki valui ja minua yllatysyllatys! taas vain nauratti. hieman jannitti treen jussin paketti, missa oli kaikenlaisia vaarallisen paketin merkkeja piirrettyna, mutta onneksi tullin nainen ei sita huomannut.

asumme siis langstrand nimisella alueella, keskelle hiekkaa rakennettuja taloja meren rannalla. nakymat ovat jotensakin absurdit. pihalta katsottuna toisella puolen nakyy silmankantomattomiin hiekkadyyneja, toisella puolen on asuntoja ja meri. kaunista on, mutta niin erilaista. kunhan me saadaan netti kotiin niin laitan kuvia tulemaan. netista maksetaan sen mukaan miten sita kayttaa, gigoina. voi olla totuttelemista ja opettelua.

miehen pomo ja nainen, joka on hommannut meille asunnon, ovat auttaneet meita paljon tanaan ja eilen asioiden jarjestamisessa. yllattavan tehokasta toimintaa. kavin tanaan jo tutustumassa yhteen fysioterapeuttiin, joka oli kovin kiinnostunut. ensin pitaa vain hoitaa paperiasiat kuntoon. oikean eli tayspaivaiseen tyohon oikeuttava lupa voi vieda vuosia, mutta ns. silloin talloin toissa -lupaan tarvitsee vain rekisteroitya sairaalaan henkilokuntaan ja namibian fysioterapeutteihin. kuulostaa oikein lupaavalta. tuohon oikeaan lupaan kuuluu kokeet, voisi olla aika hauska tehda nuo kokeet ja nahda millaiset ne ovat.

siis ihan mukavasti menee!! oisin hiukka pelottaa, mutta alarm-systeemeiden pitaisi toimia, mutta jos nakisitte sen vartijan auton niin teitakin pelottaisi. pienenpieni ja vanhaakin vanhempi romu, miten silla voi paasta nopeasti? itse vartija on kylla pelottavan siis patevan nakoinen mies. ja paikalliset vakuuttaa, etta taalla on turvallista.

jatkan kirjoittelua taas ensi kerralla. kulttuurishokkia sulatellen, jenni

haikeus ja huokaus jälleen.

tuttu tunne on tehnyt tuloaan taas muutaman päivän. liekö vatsakipuisella on sitten aikaa ajatuksille, kun on pysyttävä aloillaan. huomenna lähdetään siis jatkamaan matkaa namibiaan, tulevaan kotiimme. toivon vain niin paljon, että meille molemmille tulee huomenna hyvä fiilis, kun astutaan lentokoneesta ulos. etelä-afrikka ja kapkaupunki toivottivat meidät niin tervetulleeksi. toivottavasti samoin käy walvis bayssa. arki ja elämän aloittaminen uudessa paikassa ovat ihan lähellä. loma lähestyy loppuaan. mies aloittaa tositoimet töissä ja molemmilla alkaa sopeutuminen. jännittää niin kovin.

voi olla, että en pääse päivittelemään blogia heti alkuunsa, saa nähdä kuinka nopeasti nettiyhteyden saa siellä kotiin. mutta heti kun vaan on mahdollista niin koneen ääreen varmasti päädyn.

tänään olemme poteneet vatsojamme, mies kuumeen kera. hieman alkaa helpottaa. ehkä. kävimme kuitenkin urheasti aquariumissa katselemassa paikallista merielämää, kuinka kaksi merta kohtaavat ja mitä siellä voi elää. atlantin valtameri ja intian valtameri. paljon oli haikaloja, kilpikonnia ja erilaisia kaloja, rapuja ja tietysti pingviinejä ja paljon muuta. ilahduttavan paljon oli myös tarjolla tietoa luonnonsuojelusta, ekologisesta jalanjäljestä ja kierrätyksestä.

meitä jää vielä odottamaan moni asia tänne kapkaupunkiin. tänään oli tarkoitus tutustua paremmin etelä-afrikan historiaan vierailemalla robben islandilla, saari, jossa oli lukuisia poliittisia vankeja kuten mandela, käydä slave lodgella ja museossa, joka valoittaa kaikkea sitä mitä täällä on tapahtunut. vatsat päättivät kuitenkin toisin. ensi kertaan sitten. on lohdullista ajatella, että tänne tulemme palaamaan vielä usein.

tulimme juuri syömästä vieressä olevasta tapas cafesta, tai paremminkin käytiin pyörittelemässä haarukoita ja näykkimässä vähän ruokaa (mikä teki seuraavasta vielä vaikeampaa). sen verran siellä ehti kuitenkin tapahtua, että nuori tyttö, ehkä 13-15-vuotias kävi kiertämässä parissa pöydässä ja pyysi meitä tarjoamaan ateriaa, ei hän tahtonut rahaa, vain ruokaa. tarjoilija tietenkin hätisti tytön matkoihinsa heti kun hänet huomasi. kovasti tyttö jäi silti mieleen. meille aterian tarjoaminen olisi ollut pieni juttu, mutta joku silti pidätteli tekemästä sitä, sekö, että vastaavia lapsia on pilvin pimein eikä kaikkia voi auttaa kuitenkaan joten miksi vaivautua. tietysti ravintolan politiikka tuli heti vastaan. molemmat kyllä mietti mielessään, että jos tyttö olisi meitä odotellut niin läheisestä kfc:stä olisi ateriansa meiltä saanut. kammottava dilemma, jolle haluaisi vastauksen löytää.

nettiaika uhkaa taas loppua. huomenaamuna siis lähdemme kohti namibiaa, kolmen jälkeen iltapäivällä olisi tarkoitus olla perillä. kuulemisiin.