1. lokakuuta 2010

rannikolla kaikki hyvin.

mies saapui viikko sitten. romahtamiset on toistaiseksi selätetty.viikkoon on mahtunut kaikenlaista. uusi kaveri, illanvietto, laiska sunnuntai farmilla australialaisten isännöimänä. kaikki aussit, joita täällä ollaan tavattu (niitä on paljon, kiitos kaivostoiminnan)ovat harvinaisen rentoja tyyppejä. joka paikkaan mennessään niillä tuntuu olevan kylmälaukku mukana, täynnä jäätä ja kylmiä juomia. myolla ei rauhallista päivää näe tai koe. jokainen päivä tuo jotain draamaa tullessaan.

tänään on mennyt vuosi siitä, kun aloitin työni myolla. tätä nykyä olen myös paikan toisiksi vanhin työntekijä, en ikäni, mutta myolla vietetyn ajan puolesta.

suuntaan töihin tästä aamupalalta.

jos siellä ruudun toisella puolella on vielä lukijoita niin kertokaas mulle jotain jutun aiheita, kysykää mitä ikinä lystäätte niin minä yritän puolestani aktivoitua blogin kirjoittamisessa.

5 kommenttia:

Miltsu kirjoitti...

Haluisitko kertoa siitä teidän kaupungista vähän enemmän? :) Niin kuin ihan vaikka että millaisia kauppoja siellä on, ravintoloita, palveluita yms. Sellanen yleiskatsaus :) Ei oikein osaa kuvitella sellaista tavallista afrikkalaista kaupunkia ja elämänmenoa. Kuvat on tietty aina kivoja :)

Anonyymi kirjoitti...

Moi :)
Minusta on mukava lukea erilaisuuksista suomi vs namibia. ihan perus arjessa, ihmisten välillä, tapa kulttuurissa, materiaalissa ja ihan siis kaikessa mitä kuvitella voi! Että niitä lisää! ;)
..Ja kuva ois kiva ;)

terveisin J&J&I Jynkästä

Jenni kirjoitti...

Hei juu!

Laita sellainen arkinen kuvakooste vaikka sinun päivittäispaikoista esim. lähikaupasta (ulkoa ja sisältä!), kotikadusta (?), bensa-asemasta ym. Sitten lähikuvina: erikoisimmat ötökät, erityisesti elintarvikkeet ja pakkaukset joita yleensä ostat, ja vieläpä lähikuvat rahoista millä maksat. Lisäksi myös liikennemerkit ja paikalliset kyltit lähikuvina kiinnostaa. Ja tietty kuvatekstit oheen, kiitos.

Aila-mummo kirjoitti...

Täällä ollaan edelleen joka aamu.
Niitä jutun aiheita tuntuu tulevan,mtta tässä minunkin.
Miten siellä mummot ja papat elää? Kotona?Yksin?Kaksin?Perheessä?Talou-dellisesti? Ym. Ym. Ruska terveisin
Kortteisenmäestä.

jenni kirjoitti...

kiitos vinkeistä!! kamera oli viikonloppuna mukana, tarina maiden välisistä eroista on saanut alkunsa. mummo -ja pappajuttu on mielen hautumossa. jee!!

terveisiä ukkosesta ja olevinaan vesisateesta. vesisadetta ei oikein näe eikä tunne, mutta maa on märkä ja lätäköitäkin jouduin aamulenkillä väistelemään.