namibia vs. suomi

olen oikeastaan ihan alusta asti tietoisesti vältellyt namibian ja suomen välisten erojen hakemista. onhan kyseessä kaksi maata ääripäistä. toinen on vielä kehitysmaaluokituksen alla, toinen taas porskuttaa kehityksen kärkipäässä, hyvinvointivaltiona.

mutta, jos maita alkaa vertailemaan niin kyllähän sitä verrattavaa löytyy. ihan kaikesta. paitsi, että kaupasta saa vaasan näkkileipää ja hapankorppuja, monikansallisten firmojen ruokatarvikkeita löytyy kaikkialta kuten floraa ja uncle benssiä.

omalla kohdallani on pitänyt monesti purra kieltä (ei muuten kannata, pauhaaminen ja raivokohtaukset toimivat) byrokratian rattaissa. jos mahdollista niin täällä virastojen tädit ja sedät ovat vieläkin haluttomampia neuvomaan kuin suomessa. muutaman kerran virastoon mennessä on siellä täti ollut jalat pöydällä lepohetkeä viettämässä ja vaikka tädin eteen menee seisomaan niin täti ei reagoi. pitää rohjeta puhuttelemaan, odottaa viisi minuuttia tervehdyksen jälkeen, että josko saisi vastakaikua. jos ei saa niin pitää poistua vaan huoneesta ja koettaa onnea seuraavalla kerralla. jos unohtaa kriittiset gooddayt ja howareyout isolla hymyllä höystettynä voi olla varma, että palvelua ei enää tule koskaan saamaan. byrokratian rattaissa on lähes mahdotonta selviytyä ellei ole suhteita oikeisiin ihmisiin. se on erityisen raivostuttavaa. kohtelu ei ole siis tasa-arvoista. kohtelu ja asioiden sujuvuus riippuvat täysin siitä tunnetko oikeat ihmiset. se, jos mikä on mielestäni este tasa-arvon ja demokratian tiellä.

liikennekulttuuri. namibialaiset eivät yksinkertaisesti osaa ajaa. minkäänlaisesta ennakoivasta ajotavasta ei voi edes puhua täällä. taloudellinen ajotapa on niin kuin että mitä? mitä se tarkoittaa? autot on täällä tosi hienoja tai sitten tosi romuja. se on ihan normaalia, että kolmekymppinen nainen suhaa 3,6 litraisella pajerollaan yksinään kaiket päivät, tiellä millä kulkisi mikä tahansa menopeli. sekin on ihan normaalia, että auto kuluttaa 16 litraa satasella. ja hei, näin sanoo nainen, joka halusi ensimmäisen autonsa vasta 27-vuotiaana, mahdollisimman pienen ja vähän kuluttavan, hän rakastui valkeaan clioonsa ja oli oikein tyytyväinen, kun tiesi, että auto ei tarvitse paljoa polttoainetta ja sen hiilidioksidipäästöt ovat matalimmasta päästä.

ilmastoon ja säähän on ollut jokseenkin vaikea sopeutua. suomen neljä selvästi toisistaan eroavaa vuodenaikaa ovat rikkaus. ne jaksottavat vuotta, elämäntapaa, suunnitelmia ja lomia. täällä jokseenkin joka päivä on samanlainen ja silti niin erilainen, koskaan ei voi olla varma millainen sää tulee olemaan. neljä vuodenaikaa vuorokaudessa on liikaa epävarmuutta luova tekijä. ja miksei ikinä voi olla lämmin iltaisin. suomen rikkaus on myös rakennuskulttuuri, looginen ajattelukyky, eristämisen taito ja toisaalta taas tuuletuksen ja ilmankiertämisen suunnittelu. meidän kotona on poikkeuksetta aina kylmä paitsi ehkä joulu-tammikuussa. sen suurempia kömmähdyksiä talon pohjapiirustuksessa ei ole, kuin taas (maarian teksti) jossain muualla on ollut. mutta ilma meillä ei kierrä ollenkaan. esimerkkinä kylpyhuoneemme, joka on ihan talon keskellä yläkerrassa, ikkunoita siellä ei siis ole eikä ensimmäistäkään tuuletusaukkoa. voitte kuvitella kuinka herra home tykkää asustaa siellä.

tervehtiminen on täällä tärkeää. aina pitää muistaa kysyä mitä kuuluu. oshivambujen kulttuurissa tervehtiminen voi kestää jopa kymmenen minuuttia. ensin toinen kysyy mitä kuuluu, mitä lapsille kuuluu, kuinka äiti voi, mitä kumminkaimanserkuntyttö on puuhaillut jne… tämän jälkeen toinen esittää samat kysymykset ja ehkä sitten voidaan päästä itse asiaan. työpaikallani on kaksi osahivambua, jos he ovat myöhässä kaikki tietävät syyn siihen - he ovat tavanneet tuttuja työmatkalla. vaikka heidän kieltään en osaakaan niin ymmärrän silti, koska tervehtimisestä on kyse. toinen kysyy ja toinen vastaa neeeeee,n eeeen intonaatio nousee loppua kohden ja sitten tipahtaa alas. jokseenkin olen aivan ihastunut tuohon neeenittelyyn. minulla on edelleen paljon parantamisen varaa tervehtimisessä.

kulttuurien sekamelska jaksaa yhä hämmentää maassa, jossa näin äkkiä laskettuna löytyy ainakin 10 eri kulttuuria. asukkaita maassa on noin kaksi miljoonaa, joten eri kulttuurit ovat iloisessa sekamelskassa keskenään. juhlapyhien aikana kaikilla on omat tapansa ja minulle on jäänyt tunne, että mitään koko kansaa, kaikkia namibialaisia yhdistävää tekijää niissä ei ole. niin kuin taas kotimaassa voi olettaa, että kaikilla on suurin piirtein samansuuntaiset suunnitelmat esimerkiksi jouluna, jokaisesta ruokapöydästä löytyy rosollia ja lanttulaatikkoa, juhannuksena pyritään pääsemään luonnon lähelle ja laskiaistiistaina koko suomi syö hernekeittoa ja laskiaispullia.

suomi tuntuu väliilä paratiisilta maan päällä. kuinka monessa asiassa olemmekaan onnekkaita, kuinka loistava terveydenhuoltojärjestelmä meillä onkaan, miten edistyksellistä koulutuksemme on, kuinka vaikeaa on tippua sosiaalihuollon järjestelmästä, kuinka hyvin kansalaisista pidetään huolta, kuinka meille annetaan tarjotillinen täynnä mahdollisuuksia ja niistä tulee vain valita itselleen sopivat, lopputulos on kiinni omasta motivaatiosta ja halusta tehdä töitä tavoitteidensa eteen. toki kaikesta löytyy parantamisen varaa, mutta mahdollisuuksien tarjoajana suomi on kyllä unelmamaa. namibiassa ei ole edes selvyys päästä kouluun, erityisesti täällä rannikolla ei ole vain tarpeeksi koulupaikkoja kaikille lapsille. koulut ovat täyteen ahdettuja, yhdessä luokassa voi olla yli 50 oppilasta. monelle perheelle 20 euron luokkaa olevat vuosimaksut ovat liikaa, varsinkin jos perheessä on monta lasta. tämän lisäksi pitää maksaa kirjoista, koulutarvikkeista, koulupuvusta. ilmaista kouluruokaa ei ole tarjolla. opettajat ovat ylityöllistettyjä ja harmittavan usein kiinnostus työtä kohtaan on nolla. kuuntelin eilen radiokeskustelua opettajien ylikuormittumisesta. he vaativat lisää palkkaa, koska luokkakoot ovat niin suuria. miksi kukaan ei vaadi pienempiä luokkakokoja, uusia kouluja ja tehokkaampaa opekoulua? en tiedä olenko aikaisemmin kertonut, mutta mieheni kertoessa lähibaarimme tarjoilijalla suomen ilmaisesta koulutuksesta ja valtion osallistumisesta opiskelujen rahoittamiseen (opintotuki, asumistuki ja opintolaina), tarjoilijalla alkoivat kyyneleet valua, hänellä oli ollut unelma hyvästä koulutuksesta, mutta taloudellisten tekijöiden vuoksi koulutus oli sula mahdottomuus.

terveydenhuoltojärjestelmä ei ole vielä täysin auennut minulle. jos tulotaso on tietyn rajan yli, tulee itse vastata kuluista, mutta kaikkein köyhimmät saavat perusterveydenhuollon lähes ilmaiseksi. yksi tuttuni sairastaa rintasyöpää, hän saa siihen hoidon valtion maksamana. tosin en osaa sanoa millaista hoito on. julkisesta hammashoidosta en koskaan kuullut puhuttavan.

leppoisa asenne elämään, toive paremmasta huomisesta sekä ystävällisyys namibiassa päihittävät suomen kuusnolla. aina on aikaa vastata ystävällisesti (jos ei ole siellä byrokratian rattaissa), tiuskimista ja äksyilyä kuulee harvemmin, ihmiset hymyilevät enemmän, naurua kuulee joka puolella.