22. kesäkuuta 2010

elossa, vielä vaan.

miehen jeesussandaalit sambian reissun jälkeen. kuva ei vastaa todellisuutta. kengät murenivat jalkoihin. noh, olihan noilla jo 12 vuotta ikää. viimeksi olivat käytössä ehkä kahdeksan vuotta sitten.

en voi taas kuin toistaa itseäni. mihin tämä kaikki aika menee? viime päivät, vaiko jo viikot on menneet tohisten kaikenlaista.

olen päättänyt pitää kolmikymppiset. olen potenut alitajuisia kriisejä ikääntymisestä. voi olla vaan helpottunut siitä, että on kaukana suomesta ja sen yhteiskunnan odotuksista. juu, ei ole uraa. ei ole lasta enkä ole naimisissa (mutta se vaade sentään toteutuu, vaikkakin myöhässä). namibiassa lapsia tuntuu sikiävän tiiviiseen tahtiin. ikäni paljastuttua olen kohdannut ihan liian usein järkyttyneitä katseita, koska olen jo näin vanha ja lapseton. avioliitto tai yksi elämän läpi kestävä parisuhde ei ole täällä niin suuressa arvossa kuin siellä. lapsia tehdään, koska äidiksi tultua on vasta nainen, kärjistetysti sanottuna.

viikonloppujen lauantaiaamut ovat menneet koripalloharkoissa ja rantalentistä pelatessa, myo molemmissa takana. sosiaalinen elämä on tuntunut räjähtävän käsistä. menoa tuntuu riittävän joka illalle. ensi viikonloppu on pyhitetty kodille ja yhdessäololle -minähän alan jo kuulostaa kolmikymppiseltä...

kasiluokkani pojat ovat vieneet yöuneni. murrosiän mukana tuomat hormoonihurmokset näkyvät ikävänä ja sopimattomana käytöksenä. puhuttelu tehoaa korkeintaan kahdeksi päiväksi. ei kenelläkään olisi mitään vinkkiä jakaa kuinka 14-vuotiaan saa hiljenemään ja keskittymään, ajattelemaan tulevaisuuttaan?

niin ja oltiinhan me maran kanssa taas windhoekissa pyörähtämässä. lääkäri oli oikein tyytyväinen maran kuntoutumisen etenemiseen. minä olin rinta pörheänä ja niin ylpeänä martista. raju meno on kotona alkanut jatkua, hildan kanssa painitaan täyttä päätä, minä huokailen järkytyksestä vieressä.

suomeen tulo lähestyy, stressikäyrä nousee tai tänään se laski vihdoin, kun miehelle myönnettiin loma vitkuttelujen jälkeen. meinasi tulla jo pysyvä sotatila kotitantereelle aiheesta. päivämäärien ja lentojen kanssa on venkslattu jo viikkoja. ehkä ne nyt sitten varmistuvat ja lentolipuista tulee todellisuutta.

viikonloppuna harmitti, että ei voinut ilakoida prinsessahäistä. olen saanut tyytyä etanavauhtia avautuviin iltalehden kuviin. nekin ovat olleet niin liikkiksiä, olisin halunnut nähdä ne häät. muistan, kun pienenä prinsessa dianan ja charlesin häitä seurasin äidin kanssa telkkarista, siinä oli jotain niin taianomaista.

huomisen (23.6) päivänsankareille tuhannesti onnea, virtuaalihalaukset ja monta lämmintä ajatusta!!!!

säästä olen jaksanut marista viime postauksissa paljon. nyt on kerrottava, että viime keskiviikkona alkoi itätuuli puhaltaa ja sehän tarkoittaa sitä, että hiekkaa on lentänyt ilmassa kilokaupalla, lämpötila on kohonnut 30 asteeseen ja illat ovat olleet niin lempeitä. rakastan itätuulta.

2 kommenttia:

Jukka kirjoitti...

Kiitos halauksista :) Ja hyvää juhannusta, kaipa sielläkin juhannussaunaan pääsee...

Annu kirjoitti...

noh, mun kommentti ei jostain syystä tule läpi... mutta onnea joka tapauksessa myös kuopion äippä-sankarille (muistanko oikein?) ja kiitos :) juhlat - totta kai! oikea ratkaisu jenni!