22. toukokuuta 2010

itätuuli

täällä on kuuma. tukahduttavan kuuma. mittari hipoo 40 astetta. tuulee, mutta silti tuntuu kuin ilma olisi seisonut paikallaan vuosikausia. talven tullen ainut lämpö tulee idästä, kalaharin aavikon kautta tuoden mukanaan hiekkaa. ihan kuin täällä ei olisi jo tarpeeksi hiekkaa.

palattiin eilen martin kanssa windhoekista. kyllä on meillä nyt niin potilaskoira kuin voi olla. maanantaihin saakka pitäisi liikkua mahdollisimman vähän. sen jälkeen alkaa kuntoutus, joka on intensiivistä ja tarkkaan suunniteltua seuraavat 8 viikkoa. suomen kesälomamatka siirtyy siis viikkoja. tämän hetken suunnitelmissa on tulla heinäkuun puolivälissä.

maran lääkäri on aivan loistomies, minulle tulee siitä mieleen ihan greyn anatomian dr. hunt. lääkärillä on selvät sävelet kuntoutuksen suhteen ja maran polvi ja kunto ovat olleet ihan ykkösprioriteetteja, eilen lääkäri soitti, kun olimme juuri saapuneet kotiin ja kyseli maran vointia. lääkärissä käydessä sain seikkaperäisen selostuksen kuvien kera mitä on tapahtunut ja miksi, kuinka edetään, mitä eri suosituksia on olemassa jne...

polvinivel oli huonommassa kunnossa kuin röntgenkuvat olivat antaneet ymmärtää, raukkaparalla on nivelkulumaa. mitä luultavimmin syynä on emon raskausajan ja pentuajan huono ravinto. hienosäätö nivelissä on jäänyt puolitiehen tai kehittymättä ollenkaan.

ulos ei edes voi kuvitella menevänsä. kuumuus on aivan mieletön. mies lähti 5 minuuttia sitten dyyneille mönkijällä, mutta palasi jo takaisin, liian kuuma.

toivottavasti aurinko hellii teitä, meitä se tuntuu rankaisevan tänään.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!!
Voi Mara parka! Kuinka Hilda suhtautuu? Teille kuntoutusta ja paranemisia. Täällä helteet oli ja meni nyt alkaa sataa. Mutta uskomaton viikko. Kaikkea hyvää teille halien kera! - savosta -

Annu kirjoitti...

Täällä olis sadetta tarjolla: http://www.foreca.fi/Suomi/ennuste/1-3

vaihdetaanko?

Maarit R kirjoitti...

Maralle voimia ja kuumuuteen myös. :) Täällä palellaan taas.

jenni kirjoitti...

savo - hilda on ihana, oma ärsyttävä itsensä. eli yrittää saada maran leikkimään ja härnää leluilla. mutta kyllä hilda välillä myös menee kaikkuun nukkumaan ja putsaa edelleen kuuliaisesti korvat ja suun aamuisin.

annu - totuus iski vasten paljasta ihoa, tulin just whk:sta ja 10 astetta on lämmintä, usvaa ja kostean kylmää.

maarit - kiitos!! niin palellaan täälläkin, muutaman päivän onni se oli vaan.