aurinko täällä rannikolla laskee niin, että kuudelta on jo pimeää. pohjoisessa se laski aiemmin. reilusti ennen kuutta oli jo aivan pilkkopimeää. otsalamppu nautti suosiota. kaikki maailman siivelliset selkärangattomat olivat myös yltiöpäisen innostuneita valosta. ei auttaneet hyttysmyrkyt, iholla taikka kynttilän muodossa. edellisellä reissullani viime syksynä neljän naisen voimin koin ahaa-elämyksen camping-ruuan suhteen. ei ole pakko syödä valmista pussiruokaa vaan voi ihan kokata aidoista raaka-aineista maittavaa ruokaa. illat kuluivatkin kokkailun parissa, miehen tehdessä kaikkea yleishyödyllistä, telttakiilojen naputuksesta kaljan juontiin.
pitää vielä kehua näitä paikallisia leirintäalueita. kokemus on erittäin positiivinen. lähes poikkeuksetta jokainen paikka, jossa olen vieraillut on ollut siisti, telttapaikat on varustettu vesipisteellä, valolla ja nuotiopaikalla. suihkuista ja vessoista ei ole mitään pahaa sanottavaa. molemmat päästiin kyllä kylmään suihkuun, tosin vain kerran. mutta se jos joku on osa campinge-eloa. hinnat vaihtelevat 50 namdollarista etoshan 200 namdollariin, eli viidestä eurosta 20 euroon per yö per nuppi. etosha on kyllä ihan rosvouspaikka hintojen suhteen ulkomaalaisille ja myös fasiliteetit olivat tämän reissun heikoimmasta päästä. etoshassa oli vaikea olla tulematta vihaiseksi. hinnat ovat niin omaa luokkaansa ja vain ulkomaalaisille. ei auta, että asuu maassa tai että mies maksaa veronsa namibian valtiolle. siis on vain pakko niellä kiukkunsa ja suunnitella valituskirjelmiä.
seuraavaksi luvassa on eläimiä!
helatorstaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti