26. helmikuuta 2010

myo:n viemää

perjantai. viikko melkein pulkassa, huomenna olisi vielä lentisharkat myo:lla, mutta mikäpäs siinä, koska ensi viikolla on turnaus. lentopallossa. minulta löytyy kilpailuviettiä niin paljon, että olisin valmis treenaamaan illat ja yötkin. onneksi kehitys on huiman nousujohteista. lapset on niin mahtavia, kun ne oppivat niin nopeasti ja janoavat uutta lisää koko ajan.

elikkäs eloni on hyvin myo-painotteista ollut viime aikoina. jokainen blogitekstikin taitaa käsitellä aihetta. mutta niin se vain on, että oman paikan löytyminen on minulle tärkeää ja kun se lopulta löytyy niin kaikkensa sen eteen tahtoo tehdä.

mies on töissä edelleen. sanoi lähtevänsä ajoissa tänään, mitäköhän se tarkoittaa?? koirat aiheuttavat päänvaivaa. ne hyppäävät aina aitojen yli, heti kun me poistumme paikalta. tämä viikko on sitten oltu sisällä. riemuiten lehdistä, verhoista, tyynyistä ja kaikesta irti lähtevästä. yleensä h&m on kuitenkin ollut pihalla, kun olen kotiin saapunut, reviiri naapurustossa on kuuleman mukaan (naapureilta kuultua) suhteellisen pieni, oma kadunpätkä vain, mutta viime perjantaina koirat löytyivät läheisestä ravintolasta. olivat henganneet ihan siellä sisällä. hildan masu pinkotti kuin olisi ollut viimeisillään. tämä ravintola on ns. tasokas ja kallis (se, missä brad&angelica asuivat ollessaan namibiassa). mies oli löytänyt ne sieltä tarjoilusalin puolelta tyytyväisenä nuuskimasta pöytiä. eikä tarjoilijat olleet moksiskaan. suunnitelmissa on ollut jo jonkin aikaa rakentaa aidan päälle hieman lisää aitaa, katsotaan josko lähiaikoina onnistaisi.

lumista viikonloppua suomeen!! joko pakkanen hellittää? keväästä mitään toivoa? muualle maailmaan oikein rentoa viikonloppua!!

5 kommenttia:

Arja-täti kirjoitti...

Nyt on pakkanen muuttunut sumuiseksi,plussan puolella ollaan oltu tänään.Vuosi on vierähtänyt ja paljon olemme saaneet uutta tietoa toisenlaisesta maailmasta, kiitos!On hienoa, että olet "etsinyt ja löytänyt" tärkeän tehtävän.Olet elämäsi koulussa,jaksamisiin!Terveisin!!!

Aila-muoomo kirjoitti...

Nyt Sinä elät täysillä.Onnea sulle.Meillä tätä lunta kyllä alkaa olla yli oman tarpeen.Joten ei enää yhtään lumisateista viikonloppua toivois.Kaunista tämä kyllä on.Charliekin pysyttelee visusti tuvassa vaikka pakkanen onkin tällä erää ohi 0 astetta tänään. Ei karkaile... Rakkain terkuin mummo.

Jukka kirjoitti...

Kevät tulee kohisten, täällä itä-suomessakin vesi valuu räystäistä ja lumet hupenee! :) Onhan jo maaliskuu, ei enää kauaa kesään!

Katsan blogi kirjoitti...

juu, täälläkin (aila mummon sanoin), lunta yli oman tarpeen mutta minä TYKKÄÄN ! Antaa sataa lisää vaan... okei, on sillä toinen puoli, koska kevät sitten tulee... ? ovat luvanneet kylmän ja pakkasen vielä maaliskuussakin. Eli ei ihan heti ole tulossa. Hei, siihen juttuun palatakseni, annatko vähän lisätietoa siitä kunhan ehdit...

k&k

kaikille haleja ja terkkuja !

jenni kirjoitti...

arja - elämän koulua käydään juu ja joka päivä oppii jotain, niin se vain menee. kiitos siitä linkistä muuten, hauskaa on ollut lukea juttuja toisenlaisesta näkökulmasta kirjoitettuna.

mummo - voi charlie, pitäisköhän marankin omalla pihalla valtava lumiaita? maaliskuussa ei kesä ja kevät enää voi olla hirmuisen kaukana. haleja ja pusuja.

jukka - niinpä, kyllä se kesä tulee, ainakin kolmen kuukauden päästä. ja viimeistään se on siellä silloin kun me tullaan lomalle. terveisiä!!

k&k - siis kuinka paljon lumesta voi tykätä? palaan pian siihen juttuun. terveisiä sinnekin, paljon!