1. kesäkuuta 2009

helpottaa.

tukkoinen oloni. toivottavasti. viikonloppu meni ihan tukossa. eilen illalla päätin, että tänään saa loppua, vaikka sitten väkipakolla. joten aamulla reippaalle lenkille koirien kanssa ja sitten kodin kimppuun. puunausta ja siivousta. jos vaikka kestäisi tämä siisteys perjantaihin saakka. tietysti imuria pitää näyttää, hiekka ja koirankarvat eivät lopu koskaan. perjantaina lähtö edessä. uuu-uu!! olen niin innoissani seurannut suomen hellelukemia, mutta äsken foreca.fi lupasi vesisadetta lauantaille. no, on ainakin sisällä lämmin, vaikka ulkona sataisi ja tuulisi kuinka. eilen päätettiin myös miehen kanssa, että tänään ostetaan kaksi sähköpatteria. yksi alas ja toinen yläkertaan. sisälämpötila keikkuu nimittäin siinä 15-16 asteen tietämillä. yöt tulee kyllä nukuttua hyvin viileässä, mutta muuten tuo jäätynyt olotila kaiken aikaa ei enää houkuttele.pihalla on lämmin, jos aurinko vaan jaksaa paistaa. joten tänne on tultava aina lämmittelemään.

aluksi olin aika kauhuissani suomeen tulosta näin lyhyen ajan jälkeen. sopeutuminen ja tottuminen tänne namibiaan on vielä niin vaiheessa, mutta nyt olen jo ihan innoissani. aivan mahtavaa nähdä turku ja turkutoverit, miehen perhe ja sitten suunnata omiin maisemiin kuopioon. kotiin!! mökille on pakko päästä ja mummolaan. siellä on minulle se aito kesän tuntu. nähdä oma perhe ja rakkaat ystävät! bonuksena vielä juhannuksen vietto suomessa. se on hienoa, että meillä on perinteitä juhlien vietossa. että ystävät tai perhe kokoontuu yhteen ja viettää aikaa saunoen, grillaten ja uiden. vaikka lähes meren rannalla asutaan niin kertaakaan ei olla edes harkittu uimista. vesi on niin hyytävän kylmää ja aina on huimat aallot. tosin viikko sitten pohdittiin, että pitäisikö osallistua wind surfing -kurssille. minä taidan olla liian arkajalka siihen hommaan tosin. tässä meressähän asustaa vaikka mitä petokaloja.

tänään minulla on taas yksi epävirallinen työkeikka. viime viikolla oli ensimmäinen. tykkään.

aurinkoisia hetkiä!!

8 kommenttia:

Katsan blogi kirjoitti...

Tervetuloa ! Me niin kovasti jo odotamme !!!!!! Ja sinne kurssille mars mars, ei niitä täällä sitten myöhemmin voi opetella, kaikki kokemukset irti vaan, pelot on tehty voittamiseksi. nimim. kassalla tänään ollut... Ja tulkaa varovasti.

Anonyymi kirjoitti...

Lähettekö juhannukseksi Marjon mökille? Siis jos teitillä ei oo muuta suunnitelmia?
T. Jusbet

Anonyymi kirjoitti...

Scandix käännökset Oy översättningar Ab

Osoite
Puhelin
Faksi
Sähköposti
Käsityöläiskatu 5, 20100 Turku
(02) 276 9900
(02) 234 3086
info[at]scandix.fi
etunimi.sukunimi[at]scandix.fi

Tässä Jenni käännöstoimisto, jos haluat ottaa etukäteen yhteyttä.

Odotellaan lauantaina lentoasemalla. Pian halataan oikeasti ei vain tekstillä. Ikävä painaa.
t.Tuorlan äiti ja iskä

jenni kirjoitti...

K&K - pian nähdään. onneksi on kesäkuu aikaa harkita, kurssia siis.

J - tullaan, tullaan.

M&M - kiitos paljon! lauantaina nähdään ja ihan oikeasti. viisi yötä.

Riina kirjoitti...

Minäkin olen ollut niin kipeänä viikon, etten oikeen mitään ole voinut tehdä. Perjantaina viimein hoipuin lääkäriin ja diagnoosina keuhkoputkentulehdus JA korvatulehdus. Hyvin on antibiootit purreet ja tukko alkaa helpottaa myös täällä. Tervetuloa pian suomeen, ihana nähdä, suomen suvi odottaa!
Ja ai niin - minä tykkäsin enempi siitä vanhasta pinkistä taustasta ;)

Jenni kirjoitti...

Terveiset taalta aurinkoisesta bulgariasta! mehan tulemme taalta suomeen 7.6, eika 6.6 niinkuin te. etta nahkaamme siis kpiossa! ja tervemenoa kotimaahan!! t jenni ja vesa

jenni kirjoitti...

R - ollaan siis oltu tukkosamikset. ootko muuten huomannu että supernovaa on lähes mahdoton käyttää auringon paistaessa? ei nää yhtään mitään.

J - oikein ihanaista lomaa teille sinne bulgariaan. nähdään sitten kuopiossa, olette vielä ilmeisesti paikalla 14.6???

Riina kirjoitti...

Oon todella huomannut, vaikka kuinka tihrais, niin häikäisee vaan. Lisäksi mulla on välillä vaikeuksia kuulla siitä yhtään mitään, vaikka pidän äänet täysillä. Mutta onhan se nätti katsella ;)